Mikä sinusta teki kiinnostuneen sotimisesta?

[vlad]

Hyvä kysymys @Sardaukar - Mikä sinusta teki kiinnostuneen sotimisesta?

Kertoisinko koko tarinan?

Palataan vuoteen 1976, olin tuolloin kuuden vanha ja perheemme oli tarkoitus lähteä Helsinkiin päivämatkalle. Edellisenä iltana sairastuin kovaan kuumeeseen ja kun vielä seuraavana aamuna kuumetta oli paljon, joten minut saatiin kiikutettua mummille ja vaarille päiväksi, vanhempani ja veljeni sen sijaan lähtivät matkaan. Kyllähän se taisi ärsyttää minua, ottaa päähän kun jäin kuumeessa mummille ja vaarille - vaikka toki pidin heillä olosta, koska heillä oli paljon kirjoja, joukossa kokonaista kaksi tietosanakirjasarjaa (harvinaisuus tuohon aikaan, että niitä oli kaksi) ja tuolloin lukutaidottomana tyydyin selailemaan kuvia ja kyselemään asioita mummilta ja vaarilta. Myöhemmin kirjojen sota-aiheet tuli kahlattua moneen kertaan läpi.

Päivä sujui lopulta oikein mukavasti, illalla vanhempani ja veljeni tulivat noutamaan minua ja heillä oli pieni tuliainen - Airfixin Messerschmitt Bf 109. Elämäni ensimmäinen pienoismalli (tuolloin tuttavallisemmin koottava). No eihän siitä kovinkaan kummoinen tullut kun sen itse halusin rakentaa valmiiksi - ei apua isältä tai keneltäkään vaan itse se oli väsättävä. Siitä mersusta se oikeastaan alkoi.

Suuri merkitys oli sitten lukemaan oppimisella, sen myötä - olisinko ollut kahdeksan vanha - kun aloin raahata kirjastosta kotiin kirjoja, jotka olivat ehkäpä tarkoitettu hiukan vanhemmille. Historian teoksia eri aikakausilta ja eri sodista. Yhdeksän tai kymmenen vanhana tämä hurahtaminen alkoi saavuttaa huippunsa ja aloin lukea entistä enemmän sodankäyntiä käsitteleviä teoksia. Ennen teini-ikää olin lukenut laajan Toinen maailmansota -tietokirjasarjan, Kolmannen maailmansodan aseet, suuren joukon teoksia 1900-luvun sotien aseista. Elämäkertoja tai muita kertomuksia todellisista sotatapahtumista.

Kirjastosta löysin valtaisan joukon erilaisia lehtiä, kuten Sotilasaikakauslehti (jota aloin lukea ala-asteikäisenä), Flight International, Ruotuväkeäkin lueskelin peruskouluikäisenä (olinko pösilö?) - käytännössä kaikki lehdet, joissa oli uutisia sodankäynnistä, NATO:n ja Varsovanliiton välisestä jännitteestä, kylmästä sodasta. Eihän sitä käy kieltäminen etteikö kylmä sota omalta osaltaan vaikuttanut minuun - tuolloin taisi olla Lappeenrannan suunnalla oikeastaan vain kaksi "puolta", joko kävit Rauhanmarsseilla tai et käynyt. Minä en käynyt, jo teininä pidin sitä haihatteluna ja täydellisenä typeryytenä. Minä taisin olla vähemmistössä tässäkin asiassa, suurin osa puhui rauhan aatteen puolesta meidänkin luokalla yläasteella. Opettajat levittivät rauhansanomaa koulussamme. Seinille ilmaantui julisteita, joissa peloteltiin ydintuhosta etc.

Tietenkin minun traditioni oli käydä katsomassa itsenäisyyspäivänä paraati keskustassa. Varustauduin aina pienellä laatikkokamerallani, sain ensimmäisen kamerani ennen yhdeksättä ikävuotta. Räpsin sillä, jo tuolloin tolkuttoman vanhalla, kameralla kuvia panssarivaunuista - 70- ja 80-luvun alussa vaunut olivat tyyppiä T-54/55, BRT-60:sistä - joita Lappeenrannan varuskunnassa taisi olla kolme kpl ja kaikesta muusta kalustosta. Kukaan muu perheestämme ei käynyt säännönmukaisesti paraateissa, joten niinpä minun oli poljettava pyörällä keskustaan se muutaman kilometrin matka, jotta näin intohimoni kohteet vyörymässä pitkin Valtakatua.

Tuolta se alkoi, varhaislapsuudesta ja se huipentui siihen, että sitten aikanaan pyrin Uttiin...

vlad

 

[KorpiSISSI]

PERINNE VELVOITTAA --- Suomussalmelta, sotatoimialueelta kotoisin ja geeniperimässä ikuinen uhka idästä; AINA on syytä varautua myös pahimman varalta. Toistuvaa sotimista, välillä pienempää vihanpitoa, joskus isoa vihaa ainakin siitä alkaen kun esi-isät Kainuuseen Savosta tulivat 1500-luvulla. Kansalla on pitkä muisti. Ukkini taisteli jo Vapaussodassa, oli Suojeluskunta- ja Maanpuolustusaktiivi kuten koko lähisuku. Hän osallistui enon kanssa aseiden varastointiin "pähan päivän varalta". Isäni puolusti vapauttamme; ensin SK-poikana, Kannaksella linnoitustöissä, kesällä -39 armeijaan ja 1939-44 rintamilla "sotilaan ura" jatkui hänellä aina siihen saakka kunnes Länsi-Lapissa tapahtunut haavoittuminen esti aiheuttaen 50% invaliditeetin. Sen jälkeen hän vaikutti Veteraanien ja Sotainvalidien järjestöaktiivina. Meillä näitä veteraaneja usein kokoontui ja kaikenlaista tuli kuultua. Mitäpä sitä pieni poika muuta osasi leikkiä kuin sotaa, jota kuuli päivästä toiseen ja näki sotien vaikutusta ympärillään --- Meillä oli aikoinaan mökki Kiantajärven rannalla Hulkonniemen suunnalla, kirkonkylän vastarannalla. Siellä tuli sukelleltua kaikenlaista sotaroinaa ja puna-armeijalaisten luita. Mökin pihapiiristäkin löytyi patruunoita siellä aikoinaan olleesta kk-pesäkkeestä. Setämies asui Haukiperän rannalla ja siinä oli sortuneita korsuja, juoksuhautoja ym. sotaan liittyvää jäännettä. Sielläkin tuli serkkupoikien kanssa seikkailtua. Haukiperään oli tiputettu venäläisten lentokone ja sen osia sukelleltiin. Kotipaikalla sijaisti Talvisodan aikaan huollon osia ja mm sotasairaala. Sairaalan henkilökuntaa oli ollut majoittuneena kotitalooni ja naapurissa varsinainen sairaala. Raatteentiellä oli setätäni pinoamassa "rankapinoja", kun raivasivat jäätyneitä kaatuneita kasoihin. Suomussalmen itäisissä kylissä partisaanit tekivät "kansanmurhaa", tappaen naiset lapset ja vanhukset --- ketä kohdalle oli sattunut. Joten sotatoimet ovat olleet minulle syntymästäni asti "luonnollinen tapahtuma", kuten aina läsnä ollut kuolemakin. Myöhemmällä iällä on myös sotahistoria alkanut kiinostamaan KÄYTÄNNÖN HARJOITTELUN OHESSA.

Kerran SISSI on Aina SISSI -ja- R=R ..AINA , vaikka voissa paistaisi --- mitäpä tässä muuta hyväksyy vain realiteetit eikä haihattele

 

[tiedotusosasto]

Lapsuudessani opiskelin toisen maailmansodan historiankirjoista suhteellisen hyvin. Aina pienoismalleja myöden. Ilmakivääriharrastuksen laajentuessa myös kilpa-ammunta tuli tutuksi. Muut sotaisat leikit kuten useilla muillakin kulmakunnan pojilla.

Itse varusmiespalvelus oli aika syvältä 17v vapaaehtoisuudesta huolimatta niin esimiesten, haastavuuden puutteen, auktoriteettiarvostuksen puutteen ja loukkaantumisen myötä kunnes pääsin komennushommin. Niistä sain pääesikunnan kunniamaininnan. Ei kylläkään mitään tetsarimerkkiä.

Siviiliammatissa on ollut tehtäviä liittyen maanpuolustukseen, tulenjohtoon, aseteknologiaan, jne.

En tietenkään haluaisi mitään missä tarvitaan taisteluvarusteita. En toivo sitä pojallenikaan vaikka hän on vuosi sitten palveluksensa suorittaneena edelleen tekstiviestivalmiudessa. Haluan silti, että voimme puolustaa kotiamme ja maatamme. Tunnettua on, että joskus siinä on panoksena henkikin. Perheen tai maan puolesta annettuna se ei ole liikaa kuten kirkkomaat Suomessa kertovat saati jos pääsee uhrauksissa tätä vähemmällä. Ymmärrän kuitenkin, että aina sota on raunioittava kokemus.

Ymmärrän myös hyvin heitä jotka palvelevat kansainvälisissä krriisinhallinta- tai rauhanturvatehtävissä. Kunnioitan myös ja kannustan ihan sen maallemme tulevan kokemuksenkin myötä. Heitä vaan pitäisi lähettää enemmän, myös operatiivisiin tehtäviin ja pitää heistä palattuaan parempaa huolta sekä käyttää reservin opiksi.

 

[Iso-Mursu]

En tarkoita että pitäisi olla "sotahullu" kuten meikä, vaan mikä sai aikaan kiinnostuksen?

Oli se sitten Korkeajännitys tai sotaukot pienenä.

No olen aina tykännyt historiasta. Pentuna jo ennen kouluikää kiukuttelin jos en päässyt loma reissuilla linnoihin ja väittelemään oppaiden kanssa vanhoista aseista jne.

Sitten huomasi että kun pelas Civilisaationeita jne että sotimisessa tarvii tietää maantietoa, historiaa, yhteiskuntaoppia, johtamista, taloutta, huoltoa jne..

Ja kun nuo kaikki vähän kiinnnostaa, niin siitähän se on lähteny.

Asevelvollisuus on sitten sitä samaa talkoo hommaa missä koko suku pyörii. Eri yhistysten riennoissa kun on apuna, niin oppii ajattelemaan että jos minä en tee niin ei tee kukkaan muukaan.

Mummo uskalsi kertoa lottajutut niin myöhään, kuten partisaanien uhrit suvusta että ne ei vaikuttaneet asevelvollisuuden motivaatioon.

 

[Tango-Mike-Heavy]

En ole sotimisesta kiinnostunut mitenkään erityisesti, mutta pidän sitä tai siihen varautumista välttämättömänä pahana Suomen kaltaisessa raossa olevalle kansalle.

Kun näin on, niin hoidetaan homma kunnolla.

Skärdis kiteytti vallan osuvasti omatkin ajatukseni aiheesta. Tuskinpa kukaan normaalilla järjenjuoksulla varustettu tolkun ihminen haluaa mitään muuta kuin rauhaa mutta jos tilanne pahaksi menee niin silloin tehdään se mitä täytyy. Sen verran lisäisin vielä että nykymaailman ollessa sellainen kuin se nyt on olisi myöskin henkilökohtaisella tasolla valmistautuminen & varustautuminen resurssien salliessa vähintäänkin suositeltavaa.

Pyssysotaa itse veistetyillä aseilla (Sten!) toki leikittiin runsaastikin jo lapsena ja pienoismalleja rakenneltiin (ajoittain ostan itse asiassa vieläkin jos eteen tulee vaan aikaa rakentelulle löytyy harvemmin...ehkä sitten eläkkeellä...). Korkeajännitykset jäivät kuitenkin kakkoseksi siinä vaiheessa kun ensimmäinen isojen poikien lehti tarttui näppeihin.

 

[Rauhantekijä]

Airfixin Messerschmitt Bf 109. Elämäni ensimmäinen pienoismalli

Aina pienoismalleja myöden.

Lisään vielä sen verran että tulihan mulle se Siivet -lehtikin jonkin aikaa. Airfixin ja Rewellin koottavia mulla oli huippuaikana jotain 130 ! Isä teki huoneen seinälle sellaisen reikävanerin jossa maaston värejä ja siihen tauluun koneet sai koukuilla kiinni. Niitä on vieläkin mökillä laatikoissa noin ehkä 30-40 kpl säilöttynä.

 

[Sardaukar]

Itsellä oli aikoinaan 3 keissiä muovisolttuja. 101 Airborne, Brit Commado ja Wehrmacht.

Keksittiin hyvä taisto kaverin kanssa, heitltiin hiekassa toistemme solttuja pennin kolikolla. Kommandot oli kyllä pahoja, kun osa oli makuuasennossa ja sääntö oli, että muovisoltun piti mennä nurin.

 

[JR49]

Skärdis kiteytti vallan osuvasti omatkin ajatukseni aiheesta. Tuskinpa kukaan normaalilla järjenjuoksulla varustettu tolkun ihminen haluaa mitään muuta kuin rauhaa mutta jos tilanne pahaksi menee niin silloin tehdään se mitä täytyy. Sen verran lisäisin vielä että nykymaailman ollessa sellainen kuin se nyt on olisi myöskin henkilökohtaisella tasolla valmistautuminen & varustautuminen resurssien salliessa vähintäänkin suositeltavaa.

Pyssysotaa itse veistetyillä aseilla (Sten!) toki leikittiin runsaastikin jo lapsena ja pienoismalleja rakenneltiin (ajoittain ostan itse asiassa vieläkin jos eteen tulee vaan aikaa rakentelulle löytyy harvemmin...ehkä sitten eläkkeellä...). Korkeajännitykset jäivät kuitenkin kakkoseksi siinä vaiheessa kun ensimmäinen isojen poikien lehti tarttui näppeihin.

Sten oli helpoin tehdä Kolme eripituista kalikkaa riitti.
Naapurin poika muuten teki jossain vaiheessa Suomi-koopeen puuseppäisänsä avustuksella, ja se oli jo niin hieno, että siitä suorastaa tapeltiin että kuka saa lainata.
Meillähän on kaiketi jokaisella ollut se Sarviksen iso muovinen Volvo-kuorma-auto? Se kun hajosi, renkaat olivat yleensä ehjiä. Sellaisen kun naulasi poikkastuun heinäseipääseen, niin Emma oli valmis

 

[JR49]

Itsellä oli aikoinaan 3 keissiä muovisolttuja. 101 Airborne, Brit Commado ja Wehrmacht.

Keksittiin hyvä taisto kaverin kanssa, heitltiin hiekassa toistemme solttuja pennin kolikolla. Kommandot oli kyllä pahoja, kun osa oli makuuasennossa ja sääntö oli, että muovisoltun piti mennä nurin.

Papaatit kävi myös tuohon tarkoitukseen.
Silloinhan niitä sai kaupasta muulloinkin kuin uuden vuoden aattona ja täysikäisenä
Wildcat-koottava pisti kauan hanttiin, kun sitä yritettiin palastella papaateilla. Taisi vaatia ilmakon luoteja särkyäkseen.

 

[Tango-Mike-Heavy]

Sten oli helpoin tehdä Kolme eripituista kalikkaa riitti.

Siinä poikittaisessa lippaassa oli vaan jotain joka vetoaa vieläkin. Ja Korkkareissahan brittijoukkojen rynnäkkö näytti aina sakuja hienommalta kun hyökkäsivät Stenit ojossa ja vastapuolelta kuului vaan "himmel". Tosielämässähän Sten lienee ollut melkoisen epäonnistunut tekele vaan ilmeisen halpojen valmistuskustannusten ansiosta laite sai suosion ja muodostui sitten liki ikoniseksi.

Papaatit kävi myös tuohon tarkoitukseen.
Silloinhan niitä sai kaupasta muulloinkin kuin uuden vuoden aattona ja täysikäisenä
Wildcat-koottava pisti kauan hanttiin, kun sitä yritettiin palastella papaateilla. Taisi vaatia ilmakon luoteja särkyäkseen.

Papatit, pikku-ukot ja koottavat...en uskalla sanoa mitään sillä tästä saisi aikaan jo ihan oman ketjunsa...

 

[JR49]

Siinä poikittaisessa lippaassa oli vaan jotain joka vetoaa vieläkin. Ja Korkkareissahan brittijoukkojen rynnäkkö näytti aina sakuja hienommalta kun hyökkäsivät Stenit ojossa ja vastapuolelta kuului vaan "himmel". Tosielämässähän Sten lienee ollut melkoisen epäonnistunut tekele vaan ilmeisen halpojen valmistuskustannusten ansiosta laite sai suosion ja muodostui sitten liki ikoniseksi.

Minua alkoi vaan hyvin varhaisessa vaiheessa ärsyttää se brittien ylivoimaisuus joka paikassa. Pieni porukka pisti ketoon vaikka pataljoonan sakuja. Muistelen, että suomentajan termi "kuin ihmeen kaupalla..." oli ahkerassa käytössä.

 

[Rauhantekijä]

....muovisolttuja. heitltiin hiekassa toistemme solttuja pennin kolikolla.

Papaatit kävi myös tuohon tarkoitukseen.

Meillä aseina viivottimet joissa kuminauha viritettynä. Toisesta päästä peukalolla pyöräyttää nauhan reunan yli ja johan ammus lentää ja muoviukko kaatuu.
Joistain koottavista autoista ja lentokoneista saatiin hienosti vaurioituneita kun kuumalla nuppineulalla painettiin ammusten reikiä, sillai mukavasti mustareunaisia. Isommat vauriot sitten muten vaan stendarilla polttamalla. Ei ollu nettipelejä joten kaikki "live" piti tehdä itse.

 

[JR49]

Meillä aseina viivottimet joissa kuminauha viritettynä. Toisesta päästä peukalolla pyöräyttää nauhan reunan yli ja johan ammus lentää ja muoviukko kaatuu.

Purkakaa mustekynä tyhjäksi säiliöstä ja muista kilkkeistä. Toiseen päähän papaatti, sytkärillä tulilanka palamaan, ja käsitykki on valmis. Kuti lähtee hienosti. Joskus myös tykki hajoaa, mikä vaan riemua lisäsi

 

[Tango-Mike-Heavy]

Minua alkoi vaan hyvin varhaisessa vaiheessa ärsyttää se brittien ylivoimaisuus joka paikassa. Pieni porukka pisti ketoon vaikka pataljoonan sakuja. Muistelen, että suomentajan termi "kuin ihmeen kaupalla..." oli ahkerassa käytössä.

Sama homma vaan eivätkös Korkkarit olleetkin brittiläistä alkuperää ja sieltä käännetty suomeksi? Historiahan kirjoitetaan voittajan näkökulmasta...

 

[JR49]

Sama homma vaan eivätkös Korkkarit olleetkin brittiläistä alkuperää ja sieltä käännetty suomeksi? Historiahan kirjoitetaan voittajan näkökulmasta...

Näin oli.
Tässä sen taas näkee, ei uppoa propaganda valistuneeseen

 

[JR49]

Kun tämä nyt meni osaksi lapsuuden sotaleikkeihin, niin aihetta on käsitelty aiemmin veli Honchon luomassa ketjussa. Sopii tämänkin ketjun taustaksi ainakin tuo kuvaus puks-sodasta.
http://maanpuolustus.net/threads/päiväkotilasten-sotilaskoulutus.4443/page-2#post-241602

 

[Sardaukar]

Papaatit kävi myös tuohon tarkoitukseen.
Silloinhan niitä sai kaupasta muulloinkin kuin uuden vuoden aattona ja täysikäisenä
Wildcat-koottava pisti kauan hanttiin, kun sitä yritettiin palastella papaateilla. Taisi vaatia ilmakon luoteja särkyäkseen.

Poksautettiin joskus USS Enterprisen pienoismalli kylpyammeessa papatilla...äiti kiitti.
Edit: siis lentotukialus, ei avaruusalus.

 

[Ikarus]

Hienoja kommetteja^

Soturigeenejäkin lienee tullut perityksi. Molemmat ukit sodassa. Isänmaallisuuden lienen tullut perineeksi ukiltani, jolta pienenä poikana sotajuttuja tenttasin.

Marsin sankari John Carter on tuttua lukemistoa myös minulle, samoin Korkeajännitykset sekä Siivet. Mutta jos valinnan varaa oli, Ilmojen korkkari sen olla piti. Achtung, Spitfeuers! Etenkin ilmasotahistoria on kiinnostanut kovin, Karhusen kirjat on tullut luetuksi jo nuoruusvuosina koko tuotanto. Myöhempinä vuosina muuta lisää.

Pienoismalleja nuorena kossina väsättiin ja tietysti Mersu ja Spitfire olivat pakkohankinta jo heti jonon keulille

Lentäjä piti tulla myös minusta. Ei tullut hävittäjälentäjä, pääsykokeissa aikoinaan pomppasin ja yrityskerta jäi ainoaksi, koska olin jo armeijassa. Mutta yleisilmailija myöhempinä vuosina tuli. Hallita elementti ja tekeminen, jota kovin moni ei hallitse. Suvussa ei ole lentäjiä, joku ihmeellinen veto ja kipinä siihen hommaan on ollut pikkupojasta asti. Kipinä joko on tai sitä ei ole. Olen huomannut omista lapsistani, joilla olisi mahdollisuus päästä ilmailemaan lähes milloin vain, niin eipä heitä ihmeemmin lentäminen kiinnosta. Käyhän he joskus kyytiä ottamassa, mutta harvoin.

Aseet ovat kiinnostaneet ja pysyneet käsissä myös hyvin aina. En ole rata-ampuja vaan metsästäjä. 13-vuotiaana metsästyskortti, 15-vuotiaana ensimmäisen hirven kaato. On niitä jokunen nurin mennyt, laskenut minä en niitä ole.

Sen tiedän, että jos Isänmaa kutsuu poikiaan, paikkani täytän.

 

[MeriTJ]

Minulla kiinnostus sodankäyntiä kohtaan lähti kun sellaisena vaahtosammuttimen kokoisena tajusin että yhdellä sukulaismiehellä oli puujalka, isoisällä lasipöytä jonka alus täynnä mitalleja ja huomasin suvun vanhojen ihmisten viittaavan puheissaan outoihin paikkoihin. Kun kyselin mistä on kyse niin kertoivat että isoisä oli ollut panssarivaunulla sotimassa ja puujalkainen sedän jalka oli jäänyt rajan taa partiossa. Sitten pienenä poikana isoisä huomasi minun kiinnostuksen ja alkoi kertoilemaan tarinoita ja sattumuksia talvi/jatko/Lapin sodista. Oli sotilasarvoltaan sotilasmestari jonka alle kouluikäisenä tulkitsin olevan mestari sotimaan. Papalla oli iso kirja, Suomi Sodassa, jota luimme kimpassa ja hän avoimesti vastaili kyselyihini. Siitä se mielenkiinto sodankäyntiin lähti omalla kohdalla.

 

[Deleted member 1079]

Koko ymmärryksen kattavan iän ollut kiinnostunut historiasta. Erityisesti 2 maailmansota kirjasarja puhutteli 9-13v poikaa ja sitä kautta sankareiksi nousi Tiger, Messerschmitt 109 ja niiden sotilaat. Syystä tai toisesta sympatiat olivat akselivaltojen puolella, en ehkä ymmärtänyt sitä pahuutta mitä natsismi sai aikaiseksi.