Isäni harrastama sotahistorian tutkimus, sekä kylmä teräs vasten ihoa. 
Mikä sinusta teki kiinnostuneen sotimisesta?
- Viestiketjun aloittaja Sardaukar
- Aloitus PVM
TT
Eversti
Pienenä tuli korkkareista into joka oli aika leppoisaa ja viatonta. (Mutta onko kuitenkin kulttureita jossa ei edes tällaista tule? Voisin kuvitella jossain Polyneesiassa laitettaisiin mutkin samantien terapiaan parantumaan "lapsuudentraumoista". No en ole vielä käynyt joten sas nähdä.) Intissä tuli ylpeys omaan porukkaan ja osaamiseen. Helpotti että meillä oli juurituohon aikaan paras erä mitä Hallissa nähty. (Yli 80% tästä materiaalista oli päässyt tai hakemassa teekkariksi; kapparit kouluttajat suunnilleen tanssi ja itki ilosta, varsinkin edellisen harvinaisen spurguerän nähtyään & koettuaan.)
Muut asiat veivät kaiken mielenkiinnon. Vasta kun satuin historiaa lukemaan, alkoi löytymään "kontaktipintaa" myös lähihistoriasta. En olisi varmaan kiinnostunut sotimisesta jos ei tää meidän pikku Suomi olisi niin helevetin hieno juttu. Vaan on.
Sanokaa että "mee sinne MPK juttuihin" ettei inertia vie voittoa käyttökelpoisesta rambosta. (Hei! Se eka leffa oli hyvä! Neljäs myös melko hyvä.) Kiinnostus kasvaa oikeastaan mitä enemmän lähimaailman juttuja lukee, ylläri pylläri, mutta ei singahda ihan nuoren lailla enää. Vaikka ehkä juuri se pitäisi opetella uudestaan? Hä.
Muut asiat veivät kaiken mielenkiinnon. Vasta kun satuin historiaa lukemaan, alkoi löytymään "kontaktipintaa" myös lähihistoriasta. En olisi varmaan kiinnostunut sotimisesta jos ei tää meidän pikku Suomi olisi niin helevetin hieno juttu. Vaan on.
Sanokaa että "mee sinne MPK juttuihin" ettei inertia vie voittoa käyttökelpoisesta rambosta. (Hei! Se eka leffa oli hyvä! Neljäs myös melko hyvä.) Kiinnostus kasvaa oikeastaan mitä enemmän lähimaailman juttuja lukee, ylläri pylläri, mutta ei singahda ihan nuoren lailla enää. Vaikka ehkä juuri se pitäisi opetella uudestaan? Hä.
Tuosta leffasta jäi mieleen marssilaulun ironinen sanoitus joka hymyillyttää vaikka kuolemasta onkin kysymys:
Kytösavun aukeilla mailla on kansa
mi aina on vaalinut vapauttansa.
Vannoivat näin pojat urheat siellä:
Orjuus pois, taikka menköön henki,
niinkuin mennyt on isienkin,
kunnia kuolla on vapauden tiellä.
Tää vala on murtumaton.
Tuosta leffasta jäi mieleen marssilaulun ironinen sanoitus joka hymyillyttää vaikka kuolemasta onkin kysymys:
.........
Kytösavun aukeilla mailla on kansa
mi aina on vaalinut vapauttansa.
Vannoivat näin pojat urheat siellä:
Orjuus pois, taikka menköön henki,
niinkuin mennyt on isienkin,
kunnia kuolla on vapauden tiellä.
Tää vala on murtumaton.
...........
Niin kovin tyypillistä suomalaista hirtehistä.
Paha paikka jos tulee, niin sitä lähimmäisiään suojellaan viimeiseen mieheen.
Rauhantekijä
Greatest Leader
Minua ei tympinyt.
Oli sellainen tilanne siolloin ettei ollut vielä vakiintunutta jatko-opiskelua tai kiinnipitävää vaimoehdokasta, joten Vekaranjärven metsät tarjosivat loistavaa ja vaihtoehtoista virikettä perusopintojen jälkeen.
Iltalomallakin kävin vaan yhden kerran siinä vuoden aikana. Hullua eikö totta
Tympihän se. Siinä iässä oli vähän muutakin kiinnostavaa tekemistä. Maailma oli samassa vakaassa tilassa kuin oli ollut siihenkin asti. Palveluspaikkaa ei tullut harkittua kunnolla ja valinnat sielläkin meni vähä vituralleen.
Koulutus oli kans vähän pettymys liikaa epäoleellisia kasarmi kotkotuksia. Sittenhän nämä asiat painuikin pikkuhiljaa taka-alalle kun poliitikotkin väittivät että sodat sodittu Euroopassa. Nyt sitten taas kiinnostaakin.
Vonka
Supreme Leader
Minua ainakin tympäisi. Useimmiten tulin lomalta vieläpä saamatta. Mutta kun on johonkin ruvennut, se pitää hoitaa loppuun asti.
MeriTJ
Ylipäällikkö
Olin jo asustellut useamman vuoden opiskelemassa, osan ulkomaillakin siitä ja 25v iässä arvostin kovasti että oli tekemistä, ruokaa ja opetuksentaso oli mielestäni hyvällä tasolla jolloin sotataidon oppiminen oli sujuvaa. Mitään vakituista heilaa ei ollut kuvioissa, joten lomilla sitten joko käytiin nettideittejä tai baarituttavuuksia vaihtelevalla menestyksellä silittelemässä. Iltavapaathan oli rannikkojoukkojen miehelle tuntematon käsite linnakkeilla ja Merisotakoulussakin lähinnä iltaisin viihdyin saaren panimon raflassa enkä juuri kaupungissa käynyt irroittelemassa vaikka mahdollisuus olikin. Olen kai sen verran outo lintu mutta armeija tuntui kuin olisi ollut pitkällä partioporukan retkellä ja intissä oli hienompia leluja kuin partiolaisilla ikinä. 
Soldierblue
Ylipäällikkö
Se on siitä lapsuudesta kun sain kuula että pappa ja ukki oli ollut rintamalla ja taistelut Suomen itsenäisyydestä!
Ja sitten että Suomi kuului Ruotsille ja sitten Venäjä otti sen ja sen jälkeen tuli sisällissota ja me saimme olla omaa maa meille suomalaisille.
Ei enään päätänyt Ruotsi tai Venäjä. Ja Suomen uhraukset Ruotsin vallan alla, että ilman meitä niin ei ollut syntynyt jotain Suur-Ruotsia!
Kyllä olen ylpeä suomalaisuutestaan! meidän histooriasta, ja että päätimme puolustaa Isänmaata vaikka olot oli niinkun oli.
Suomi on edelleen puolustusarvoinen maa, tai njaa riipuu miten maahanmuuto hoidetaan.
Ja sitten että Suomi kuului Ruotsille ja sitten Venäjä otti sen ja sen jälkeen tuli sisällissota ja me saimme olla omaa maa meille suomalaisille.
Ei enään päätänyt Ruotsi tai Venäjä. Ja Suomen uhraukset Ruotsin vallan alla, että ilman meitä niin ei ollut syntynyt jotain Suur-Ruotsia!
Kyllä olen ylpeä suomalaisuutestaan! meidän histooriasta, ja että päätimme puolustaa Isänmaata vaikka olot oli niinkun oli.
Suomi on edelleen puolustusarvoinen maa, tai njaa riipuu miten maahanmuuto hoidetaan.
Mikäs geenivirhe minulle sitten on, kun olen täällä?!
On huvittavaa, että minun pikkutyttäreni leikkivät isän ja ÄIDIN vanhoilla muovisotilailla ja panssarivaunuilla. Oli se vain hieno hetki aikoinaan, kun näin, että miehelläni on ollut skidinä sama panssarivaunu leikeissään...
Kaikki sota-aiheiset kuvat ovat aina kiehtoneet - komeudessaan ja karmeudessaan. Korkkareita ja hissankirjoja luin.
Isä kuskasi reserviläistapahtumissa. Minua, ei veljeäni. Mutta ihan maltillisessa isänmaallisuudessa olen kasvanut.
Vaarin jatkosodasta tuoma tykinhylsy on aina vedonnut minuun - ja sainkin sen periä. Se on hienoa opetusmateriaalia koulussa. Nyt yritän kasvattaa peruskoululaisista isänmaallisia, mutta rauhaa rakastavia. Historia on huippu opetusaine erityisesti nuorten poikien kanssa, koska on sota toisensa jälkeen käsiteltävänä - kiinnostus taattua. Saattaa saada jopa muuten kouluvastaisen tyypin asettumaan. Jospa muksuista kasvaisi "rauhansotureita", viisaampia kuin edeltävät polvet. Yritän saada mukulat tajuamaan asioita tunteella eikä vain tietotasolla.
Intin touhuissa ja nyt ressuna olennaista on ollut "liima", joka tulee yhdessä toimivaan joukkoon. Se yhteenkuuluvuus, että toimitaan yhdessä päämäärän eteen olosuhteissa kuin olosuhteissa. Välillä on ollut itse vaikeampi saada paikka joukossa, mutta minusta kyse ei ole enää niinkään sukupuolesta kuin ryhmän erilaisista toimijoista. Mutta sota kiinnostaa aiheena vahvan joukkovoiman muodostajana. Ja tietysti hengenkoettimena. Kunpa vain ei jouduttaisi sitä kokemaan...
Sen olen huomannut, että miestäni kiinnostavat kartat sekä taktiset ja strategiset seikat, minua enemmän ihmiskohtalot. Paljoakaan eivät kiinnosta myöskään tekniset vekottimet, aseet tai ajoneuvot - ampuminen kylläkin. Hyvästä kurista ja järjestyksestä nautin.
P.S. Geenivirheet piikkiin voi kai pistää sen, että univormut eivät ole pääsiassa kiinnostaneet... vain miehet niiden sisällä... Poikkeuksena Rommel - univormu ja mies
On huvittavaa, että minun pikkutyttäreni leikkivät isän ja ÄIDIN vanhoilla muovisotilailla ja panssarivaunuilla. Oli se vain hieno hetki aikoinaan, kun näin, että miehelläni on ollut skidinä sama panssarivaunu leikeissään...
Kaikki sota-aiheiset kuvat ovat aina kiehtoneet - komeudessaan ja karmeudessaan. Korkkareita ja hissankirjoja luin.
Isä kuskasi reserviläistapahtumissa. Minua, ei veljeäni. Mutta ihan maltillisessa isänmaallisuudessa olen kasvanut.
Vaarin jatkosodasta tuoma tykinhylsy on aina vedonnut minuun - ja sainkin sen periä. Se on hienoa opetusmateriaalia koulussa. Nyt yritän kasvattaa peruskoululaisista isänmaallisia, mutta rauhaa rakastavia. Historia on huippu opetusaine erityisesti nuorten poikien kanssa, koska on sota toisensa jälkeen käsiteltävänä - kiinnostus taattua. Saattaa saada jopa muuten kouluvastaisen tyypin asettumaan. Jospa muksuista kasvaisi "rauhansotureita", viisaampia kuin edeltävät polvet. Yritän saada mukulat tajuamaan asioita tunteella eikä vain tietotasolla.
Intin touhuissa ja nyt ressuna olennaista on ollut "liima", joka tulee yhdessä toimivaan joukkoon. Se yhteenkuuluvuus, että toimitaan yhdessä päämäärän eteen olosuhteissa kuin olosuhteissa. Välillä on ollut itse vaikeampi saada paikka joukossa, mutta minusta kyse ei ole enää niinkään sukupuolesta kuin ryhmän erilaisista toimijoista. Mutta sota kiinnostaa aiheena vahvan joukkovoiman muodostajana. Ja tietysti hengenkoettimena. Kunpa vain ei jouduttaisi sitä kokemaan...
Sen olen huomannut, että miestäni kiinnostavat kartat sekä taktiset ja strategiset seikat, minua enemmän ihmiskohtalot. Paljoakaan eivät kiinnosta myöskään tekniset vekottimet, aseet tai ajoneuvot - ampuminen kylläkin. Hyvästä kurista ja järjestyksestä nautin.
P.S. Geenivirheet piikkiin voi kai pistää sen, että univormut eivät ole pääsiassa kiinnostaneet... vain miehet niiden sisällä... Poikkeuksena Rommel - univormu ja mies
Kuule. Naisnäkökulman tuominen mihin tahansa asiaan on vain hyvästä. Tuskin kyseessä on sentään geenivirhe, historiasta löytyy kertomuksia naissotilaista kosolti. On ollut amatsoneja, valkyyrioita ja sotilasharpyijoita.
Coffee Man
Respected Leader
Minä kiinnostuin sotimisesta hiekkalaatikolla, kun leikittiin muovisotilailla. Kun Rommel tuossa mainittiin, niin on erikseen todettava että siinä missä muut pojat sotivat englantilaisilla ja amerikkalaisilla sotilailla, niin minä luotin paljon enemmän Afrika Korpsiin kun niillä oli paljon panssarivaunuja ja hienot univormut. Muut pojat sanoivat että olin ihan tyhmä jätkä kun tuollaisilla sotilailla sodin, mutta en antanut sen mitenkään häiritä.
Jossain vaiheessa suunnittelimme leikkisotaa ilotulitusraketeilla, mutta se jäi onneksi syystä tai toisesta toteutumatta...en tiedä montako silmää siinä touhussa olisi sokeutunut, mutta luultavasti enemmän kun yksi tai kaksi.
Vähän vanhempana minusta tuli Korkeajännitysten suurkuluttaja...niitä oli kilokaupalla vähän joka nurkassa, enkä todellakaan ollut turhan tarkka aselajeista...pääasia oli että natsit saivat pataan ja niin ne aina saivatkin...
Se muovinen Afrika Korps oli jo tuossa vaiheessa komeron pimeimmässä nurkassa. Samoihin aikoihin vierailin usein Parolan panssarimuseossa ja voisi kai sanoa, että olin sen kanta-asiakas.
Siinä vaiheessa kun menin armeijaan, niin sotiminen ei kiinnostanut paskan vertaa. Menin sinne siksi että vaikka olin jo tuossa vaiheessa ihan toivoton humanisti ja suvakki, niin yksi poikkeus säännöistä on aina ollut ja se on se että jos Venäjä vittuilee niin minäkin vittuilen...näin se oli silloin ja näin se on vieläkin.
Vaikka kiinnostus sotimiseen hiipui jo ennen teini-ikää, niin sota on kyllä kiinnostanut aina. Sota edustaa ihmiskunnan pimeää puolta ja sen brutaaleinta osa-aluetta, mutta se on myös politiikkaa ja monia muita asioita.
Jossain vaiheessa haaveilin jopa sotakuvaajan hommista. Siihen tarvittava koulutus olisi löytynyt, mutta loppujen lopuksi sotakuvaajan työ on haaskalla käymistä ja ihmisten kärsimyksillä mässäilyä, eikä minua sellainen kiinnosta ollenkaan.
Mutta jonkun sitäkin duunia on tehtävä...
http://areena.yle.fi/1-2246159
Jossain vaiheessa suunnittelimme leikkisotaa ilotulitusraketeilla, mutta se jäi onneksi syystä tai toisesta toteutumatta...en tiedä montako silmää siinä touhussa olisi sokeutunut, mutta luultavasti enemmän kun yksi tai kaksi.
Vähän vanhempana minusta tuli Korkeajännitysten suurkuluttaja...niitä oli kilokaupalla vähän joka nurkassa, enkä todellakaan ollut turhan tarkka aselajeista...pääasia oli että natsit saivat pataan ja niin ne aina saivatkin...
Se muovinen Afrika Korps oli jo tuossa vaiheessa komeron pimeimmässä nurkassa. Samoihin aikoihin vierailin usein Parolan panssarimuseossa ja voisi kai sanoa, että olin sen kanta-asiakas.
Siinä vaiheessa kun menin armeijaan, niin sotiminen ei kiinnostanut paskan vertaa. Menin sinne siksi että vaikka olin jo tuossa vaiheessa ihan toivoton humanisti ja suvakki, niin yksi poikkeus säännöistä on aina ollut ja se on se että jos Venäjä vittuilee niin minäkin vittuilen...näin se oli silloin ja näin se on vieläkin.
Vaikka kiinnostus sotimiseen hiipui jo ennen teini-ikää, niin sota on kyllä kiinnostanut aina. Sota edustaa ihmiskunnan pimeää puolta ja sen brutaaleinta osa-aluetta, mutta se on myös politiikkaa ja monia muita asioita.
Jossain vaiheessa haaveilin jopa sotakuvaajan hommista. Siihen tarvittava koulutus olisi löytynyt, mutta loppujen lopuksi sotakuvaajan työ on haaskalla käymistä ja ihmisten kärsimyksillä mässäilyä, eikä minua sellainen kiinnosta ollenkaan.
Mutta jonkun sitäkin duunia on tehtävä...
http://areena.yle.fi/1-2246159
Viimeksi muokattu:
Sotilasharpyija....tuo on aika kova sana
Naissoturit voivat olla pelottavia. Harpyija ei ole lainkaan liioittelua.
Joo, kyllä naisten toiminta antaa oman lisänsä duuniin kentällä.Kuule. Naisnäkökulman tuominen mihin tahansa asiaan on vain hyvästä. Tuskin kyseessä on sentään geenivirhe, historiasta löytyy kertomuksia naissotilaista kosolti. On ollut amatsoneja, valkyyrioita ja sotilasharpyijoita.
Mun tiimissä on naisia ja ihan hyvin heillä on mennyt täällä... asiallista porukkaa.
Patu
Kenraali
Itse olen kai sitä ikäpolvea, jolla ei ole sukulaisten kautta suoraa suhdetta sotaan. Vanhempani ja isovanhempani olivat niin nuoria, etteivät itse sotaan osallistuneet, vaikka isovanhempani sen jollain tavalla toki olivat kokeneet. Iso-isoäitini olisi varmasti voinut sota-ajasta jotain kertoa, mutta ei sitä koskaan sanallakaan maininnut.
Isäni oli - ja on yhä - kuitenkin kiinnostunut sotakirjallisuudesta ja hänen ansiostaan varmasti itsekin olen näistä jutuista kiinnostunut. Leikkipyssyjä oli jos jonkinlaista, kymmenittäin. Niitä ei meidän perheessämme karsastettu ja hyvä niin, opin alusta asti terveen ja kunnioittavan suhtautumisen aseisiin. Muovisotilaita oli isot kasat. Ilmakiväärillä ammuskelin heti kun sain pyssyn pysymään kädessä. Korkeajännityksiä olen lukenut pikkupojasta asti (ja olen muuten kestotilaaja edelleen). "Koottavia" kasasin (ja räjäyttelin) pikkupoikana ja vähän isompanakin, eikä tuo harrastus ole kokonaan vieläkään jäänyt, yhä on varastossa monta keskeneräistä projektia ja A-10 on parhaillaan työn alla. Keski-Suomessa asuvina kävimme Ilmailumuseossa lähes joka vuosi. Panssarimuseossakin tuli pari kertaa pyörähdettyä. Kaikki mahdolliset paraatit ja lentonäytökset tuli katsottua ja perinteiselle filmikameralle tallennettua. Lentonäytöksissä käyn nykyään puolisoni kanssa, viimeisimpänä kohteena oli RIAT 2016 Englannissa.
Itseäni kiinnostaa erityisesti tekniikka, vähän vähemmän historia. Politiikka ei juuri lainkaan. Sotaa en missään nimessä ihannoi, mutta kaikkeni olisin valmis antamaan rakkaitteni puolesta. Sodan ajan sijoitusta minulla ei enää ole ja tuskin minulle mitään hyödyllistä hommaa keksisivätkään. Puolisalaa toivon myös jälkikasvuni kiinnostuvan näistä asioista ja ehkä käyvän myös vapaaehtoisen asepalveluksen, kukapa tietää.
Tätä kirjasarjaa luimme ala-asteella kirjastossa lähes päivittäin. Mikäs tuon sarjan julkaisijan nimi on? Tahtoisin ehdottomasti nämä kirjat omaan hyllyyni!
Isäni oli - ja on yhä - kuitenkin kiinnostunut sotakirjallisuudesta ja hänen ansiostaan varmasti itsekin olen näistä jutuista kiinnostunut. Leikkipyssyjä oli jos jonkinlaista, kymmenittäin. Niitä ei meidän perheessämme karsastettu ja hyvä niin, opin alusta asti terveen ja kunnioittavan suhtautumisen aseisiin. Muovisotilaita oli isot kasat. Ilmakiväärillä ammuskelin heti kun sain pyssyn pysymään kädessä. Korkeajännityksiä olen lukenut pikkupojasta asti (ja olen muuten kestotilaaja edelleen). "Koottavia" kasasin (ja räjäyttelin) pikkupoikana ja vähän isompanakin, eikä tuo harrastus ole kokonaan vieläkään jäänyt, yhä on varastossa monta keskeneräistä projektia ja A-10 on parhaillaan työn alla. Keski-Suomessa asuvina kävimme Ilmailumuseossa lähes joka vuosi. Panssarimuseossakin tuli pari kertaa pyörähdettyä. Kaikki mahdolliset paraatit ja lentonäytökset tuli katsottua ja perinteiselle filmikameralle tallennettua. Lentonäytöksissä käyn nykyään puolisoni kanssa, viimeisimpänä kohteena oli RIAT 2016 Englannissa.
Itseäni kiinnostaa erityisesti tekniikka, vähän vähemmän historia. Politiikka ei juuri lainkaan. Sotaa en missään nimessä ihannoi, mutta kaikkeni olisin valmis antamaan rakkaitteni puolesta. Sodan ajan sijoitusta minulla ei enää ole ja tuskin minulle mitään hyödyllistä hommaa keksisivätkään. Puolisalaa toivon myös jälkikasvuni kiinnostuvan näistä asioista ja ehkä käyvän myös vapaaehtoisen asepalveluksen, kukapa tietää.
Tätä kirjasarjaa luimme ala-asteella kirjastossa lähes päivittäin. Mikäs tuon sarjan julkaisijan nimi on? Tahtoisin ehdottomasti nämä kirjat omaan hyllyyni!
J0h1F
Ylipäällikkö
Itse ehkä kiinnostuin jo pikkupoikana siksi, että vaarini oli sotaveteraani ja aiemmin edesmennyt ukkini upseerismies (hänen isänsä taas oli kaatunut sodassa), tosin vasta sodan jälkeen harmaisiin päätynyt. Perheessäni aina kunnioitettiin PV:tä ja isänmaata, ja vaarini sotaveteraaneille poikkeuksellisesti kertoi myös ihan mielellään juttuja jatkosodasta, hän sairastumisen vuoksi onnekkaasti vältti loppuvaiheen taistelut. Isän puolelta sukuni oli muutenkin ollut pitkään useampaa linjaa sotilaita, tosin vähän kauemmissa polvissa (ainakin 1500-luvulta asti ovat Venäjää vastaan sotineet rälssisotilaina ja myös aatelisupseereina), ja tuoreemmilta ajoilta isäni suku oli kummaltakin puolelta suojeluskunta-aktiiveja. Suvussani on aina oltu myös kiinnostuneita historiasta ja kerrottu myös suvun oma historia eteenpäin jälkipolville jo varsin nuorena, joten tällainenkin ketju on säilynyt ja jo pikkupoikana liittänyt suvun perinteeseen ja historiaan.
Iso vaikutus oli myös kavereilla, joilla oli vähän samanlaisia perhetaustoja. Etenkin eräs kaveripiirini intomielinen hyvin isänmaallisessa perheessä kasvanut poika (hänelle oli hyvin varhain indoktrinoitu se, ketkä olivat pahoja ja ketkä hyviä ja mikä oikein ja mikä väärin, ainakin 5-vuotiaana osasi jo), joka oli aina leikkimässä sotaa vaikutti, ja kuuntelimme mielellämme vanhojen juttuja sodasta, hänen isoisänsä oli ollut myös sodassa varusmiehenä, ja syystä tai toisesta kertoi myös juttuja mielellään. Myös muilla kavereilla oli samankaltaisia taustoja, ja vaikka kaveripiirini ydin isolta osin vaihtuikin tarhasta ja alakoulusta lukioon, säilyi sen koostumus kuitenkin samankaltaisten isänmaallisten porvarisperheiden lapsista koostuvana (sanottakoon, että maassamme olisi Kokoomuksella yksinkertainen enemmistö eduskunnassa, jos lapsuuden ja nuoruuden asuinalueeni äänestystulokset olisivat maanlaajuisia).
Varusmiesaika meni hyvin ja oli mukavaa, joten se viimeistään sinetöi kiinnostuksen pysyvästi. Olisin mennyt kadettikouluun, ellen olisi saanut huomattavasti rahakkaammalta alalta opiskelupaikkaa samaan aikaan.
Tärkein vaikutus ehkä oli kuitenkin isovanhemmillani ja kaveripiirilläni. Nyttemmin olen huomannut, että hakeudun hyvin nopeasti ihan tiedostamatta samanmielisten seuraan - ehkä he muistuttavat minua tutusta ympäristöstäni tai sitten tulen muuten vain heidän kanssaan paremmin toimeen.
Iso vaikutus oli myös kavereilla, joilla oli vähän samanlaisia perhetaustoja. Etenkin eräs kaveripiirini intomielinen hyvin isänmaallisessa perheessä kasvanut poika (hänelle oli hyvin varhain indoktrinoitu se, ketkä olivat pahoja ja ketkä hyviä ja mikä oikein ja mikä väärin, ainakin 5-vuotiaana osasi jo), joka oli aina leikkimässä sotaa vaikutti, ja kuuntelimme mielellämme vanhojen juttuja sodasta, hänen isoisänsä oli ollut myös sodassa varusmiehenä, ja syystä tai toisesta kertoi myös juttuja mielellään. Myös muilla kavereilla oli samankaltaisia taustoja, ja vaikka kaveripiirini ydin isolta osin vaihtuikin tarhasta ja alakoulusta lukioon, säilyi sen koostumus kuitenkin samankaltaisten isänmaallisten porvarisperheiden lapsista koostuvana (sanottakoon, että maassamme olisi Kokoomuksella yksinkertainen enemmistö eduskunnassa, jos lapsuuden ja nuoruuden asuinalueeni äänestystulokset olisivat maanlaajuisia).
Varusmiesaika meni hyvin ja oli mukavaa, joten se viimeistään sinetöi kiinnostuksen pysyvästi. Olisin mennyt kadettikouluun, ellen olisi saanut huomattavasti rahakkaammalta alalta opiskelupaikkaa samaan aikaan.
Tärkein vaikutus ehkä oli kuitenkin isovanhemmillani ja kaveripiirilläni. Nyttemmin olen huomannut, että hakeudun hyvin nopeasti ihan tiedostamatta samanmielisten seuraan - ehkä he muistuttavat minua tutusta ympäristöstäni tai sitten tulen muuten vain heidän kanssaan paremmin toimeen.
Hassua, olen varmaankin ikäpolveasi, mutta minulla yhä on (tai oli viime vuoteen saakka), vaarini oli varusmiehenä sodassa. Tässä on isona merkitsevänä tekijänä se, kuinka iso on vanhempien ja lasten ikäero - entisaikaanhan se vaihteli 20 ja 45 ikävuoden välillä vielä nykyistä enemmän.
JR49
Respected Leader
Täältä löytyy yksi esimerkki. Eikä edes pahanhintainen.
http://www.antikvaari.fi/naytatuote.asp?id=884682