Maidan
Respected Leader
Mikä astmalääkettä sait?Itselläni on joku ihme ongelma kropassa, että pienikin flunssa laukaisee kuukauden kestävän yskimisen. Lääkärissäkin käynyt ja diagnoosi oli, että jonkin sortin astmaattinen reaktio ja jää siksi päälle vaivaamaan. Itsekseen sitten aina lähtee, mutta onhan se vittumaista yskiä keuhkoja pihalle öisin kuukauden päivät. Antoi ne mulle astmalääkkeitä, mutta ne vanhenee käsiin ja jäänyt sitten käyttämättä.
Eilen hakeutuin terveyskeskukseen, otettu sormesta CPR (en tienyt että on olemassa sellainenkin pika tutkimus). Yleensä CRP otetaan seerumista. Keuhkoissa rohina ja vinkuna, lähete röntgeenin, siellä ei mitään hälyttävä. CRP 12, viiteväili <5, joka lääkärin mukaan kertoo virusperäisestä tulehduksesta, bakteeriperäiset antavat reilusti korkeammt arvot, yli 100. Silloin vaaditaan antibiotit. Näin lääkäri kertoi. Virusperäiseen bronkiittiin ei määrätä antibiotteja. Ja se on ok, nehän sekoittaa vuodeksi ja ylikin kehon oma bakterikantaa.
Sain kortisoonia (Prednisolon 20 mg) tabletteina 2 kerta päivässä 5 vuorokaudeksi, ja lima irrotuksen Erdopect 300mg.
Ennen tätä käytin lima irrotukseen itsehoitolääkettä Mukoratiota , sillä piinavan kuivan yskän liima alkoi lopulta lähteä hyvin, oikein värillistä tavara, kelta-rusken menevä. Lähti oikein syvältä jostain,rohinalla - brohkeista.
Mutta yskittää edelleen, sattuu jo keuhkoihin. On tämä vittumaista todella.
Pitää soittaa uudestaan tk. unohdin kysyä pitääkö käyttää tablettien janssa sitä diskusta, jottei astma alkaisi.
Minulkakaan ei ole varsinaista astma diagnoosia, mutta kesä flunssien aikana oireilen kun allergikko-astmaatikko. Vaikkei ole allergiakaan todettu, eikä varsinaista astmakaan. Olen kyllä tupakoinut nuorena, ei enää. Nenästä nielusta kuulemma valuu limaa, ja kun joutuu hengitysteihin, nukkuessa varsinkin, sekin ärsyttää keuhkoputkeja, ja voi ärsyttää vaikka astmaan. Jos ei hoitaa voi tulla astmakin, sanoi aikoinaan lekuri, silloin sain diskus, tai evohaler ja dymista nenäsuihke. Kun pahin tilanne oli ei ollut tarvetta niihin, mutta nyt pitää käyttää nekin, kun kuuluu vinkunta keuhkoissa. Asken soitin.
Viimeksi muokattu: