Mikä vituttaa tänään?

Minua vittuttaa: 1. että näkökyky on oudosti huonontunut tämän sairauden jakson aikana. 2.Gaza/Hamas sokeus ja se Goebbelsin (tästä ei ole varmuutta) , mutta sen perjaatten sanonta EI opettanut ihmiskunta yhtään mihinkään: "Mitä järkyttävämpi valhe, siihen helpommin siihen uskotaan".Näin hänen väitetään sanoneen.

Periaate "suuri valhe" on pikemminkin menetelmä kuin hänen sanojensa tarkka siteeraus. Tämä periaate perustui siihen, että keksittyjä väitteitä levitetään niin laajasti ja usein, että ihmiset lopulta alkavat uskoa niihin totuutena. Tämä pätee Gaza kaistaletta ja free-palestinaa 100%.

3.ihmisten tyhmyys, luottaminen tahoon, joka haisee kaukaa
4. Se etten ehti enää lukemaan monta mielenkiintoiseksi kokemani teosta
 
Koko v*tun jalkapohjakin voi olla.
Mulla oli n 20 v sitten kantapäässä. Yksi vanhempi mies käski hankkimaan kunnon pohjallinen jota voi uhrauta. Leikata siihen reikä eniten kipeimmän särkevän kohdalla ja käyttää pohjallista kävellessä, mielum. koko ajan kotonakin kotitossuissa. Se rauhoitui viikossa. Minulla viilsi kuun puukolla kantapäässä.
Kokeille sormilla löytää missä on se eniten kipein kohta. Siihen kohtaan leikat reijän - järjestää sille painottomuuden tilan.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: KIM
Nykyvarusmiehet, jotka nukkuvat sikeästi ja vartioivat huonostl ja alkavat inistä ja niitä pitää viedä sairaalaan kuulotutkimuksiin, kun harjoituksessa joku pääsee teltoille ja ampuu lähellä räkäpäitä, kun nämä unijussit (vai mitä uniliisoja ne ovat) eivät ole ehtineet suojata kuuloaan. No ei kai kun uni maistuu eikä kukaan vahdi.

Ei tuollaisella porukalla tee yhtään mitään. Ei mitään. Olen pahoillani, mutta minä tiedän.

Ja minua vituttaakin paljon. Kaikki uutiset. Jos ei jumaliste koko maassa kaivata kuin armoa ja hellyyttä, oikeat miehet tulevat tänne muualta. Se on sitten yhteiskunnan valinta.

Pistän radion kiinni nyt. Ei huvita enää kailottaa. Se on turhaa. Ihan saakelin turhaa.

Lomille lomps.
 
Tilasin polttomoottorikäyttöisen tilhin hakkurin kun kun olin saannut puhuttua sille käyttäjän, no tilatessa perjantaina saldo näytti vihreää valoa, ja tänään kilahti viesti että meni jälkitoimitukseen n.10 pv. Pahaa pelkään että minun jo sovitun hakkurin käyttäjän into ehtii ankarasti laimentua ja saan tökkiä oksat tilhiin ihan itse pää märkänä. No kamoissa 30 pv. palautusoikeus, tiedän että se olisi kaamea kosto yrittäjälle.
 
Vituttaa ja ahdistaa.. piti oikein ottaa rauhoittava. Mitä myrkkyä ne kaataneet suoniin, tämä ahdistus on epänormaali, joku jälkiseuraus.
Vitutti että suosikki kirppari talvi lippis,joka peittää korvat oli hukassa ja nahkalapaset, olin oikein itkupartaalla. No löysin ensin lapaset, sitten lippiksen. Ja vatsaan jokaisen ruokailun jälkeen pikkasen sattuu.
Huomenna saan eka kauppasatsin kotiin. Nyt osan tämänkin. Mun suosikki oliiviljyä ei ollut listalla, ja dödöä, muutenkin aika suppea valikoima. No, nyt täytyy vahvistua joten syön vain hieman mitä tahansa, mitä on helppoa.
Sain sos.hoitajan kotiin, arvioimaan tilan, kaikki hyvin sen suhteen. Mutta vointi heikko, hälyttävän voimaton olo..
Nyt kokeilen tätä "positiivista ajattelua", inhoan koko termin..
 
Ihmisten tyhmyys. Ja erityisesti maita johtavien ihmisten tyhmyys. Ja vielä se, että jos "tyhmä johtaja on rohkea" ja "viisas johtaja on arka pelkuriparka".
 
Ihmisen biologia on lähellä eläintä. Kun lisääntymisikä on ohi, niin joillekin se on ohi ja ennen lystikäs riettailu voi hiipua. Älä mene vieraisiin, sen neuvon annan. Mitään ihmeellistä ja uutta ei siinä löydä ja kyllä se sullekin tekee hyvää pelkästään muistella 30 organisaation yöpuhteita. Seesteiseen miehen ikään kuuluu lekutella kiikkustuolissa ja muistella. Kenties välillä mieleen nousee kiusallisia seksuaalihömpötyksiä, mutta ohi ne menee.

On mahdollista että naiseni haluttomuus johtuukin neurologisesta sairaudesta jolloin edessä Stephen Hawkingin tie. Kaikenlaisia ajatuksia nouse parhaillaan esiin.
 
  • Surullinen
Reactions: EK
Ihmisten tyhmyys. Ja erityisesti maita johtavien ihmisten tyhmyys. Ja vielä se, että jos "tyhmä johtaja on rohkea" ja "viisas johtaja on arka pelkuriparka".

Meinasin tykätä, mutta minulla on tyhmien jäsenkortti. 🙂

Maan johtajien typeryys, ainakin lännessä, johtuu ylimmästä johdosta, eli kansasta. Me ne sinne valitaan.
 
Meinasin tykätä, mutta minulla on tyhmien jäsenkortti. 🙂

Maan johtajien typeryys, ainakin lännessä, johtuu ylimmästä johdosta, eli kansasta. Me ne sinne valitaan.
Jos siellä olisi jokin edes järkevää lähellä oleva vaihtoehto. Mutta suhteellisen vaalitavan takia käytännössä puolueita äänestetään. Joku välistä voi yrittää oikeasti edustaa ihan äänestäjiä lobaavien eturyhmien sijasta. Mutta tuollaiset häiriköt laitetaan hyvin nopeasti puoleen puolesta ruotuun.
 
Kyllähän me voitaisiin äänestää valtaan myös puolueita, jotka sitoutuvat äänestämään jonkinlaisten galluppien tai nettiäänestyksen mukaan. Tuollaiset liikkeet vain ei ole oikein saaneet suosiota. "Äänestä meitä, niin teemme mitä sanot" ei ole kovin hyvä vaaliohjelma.
 
Juu toki näin ja olen sitä ainakin yrittänyt. Mutta puolueilla on niin vankka äänestyskunta Kepun alueella äänestetään Kepua ja Sdp:n kaupungeissa sdp jne... persut toki ainoa hiukan poikkeava. Mutta se on taas niin sekalainen seurakunta vaikka nyt tuo tuomion saanut sankari... Mutta jo maahanmuuton takia ainoa pienimmän pahan vaihtoehto on hyvin selvä...
 
Jos siellä olisi jokin edes järkevää lähellä oleva vaihtoehto. Mutta suhteellisen vaalitavan takia käytännössä puolueita äänestetään. Joku välistä voi yrittää oikeasti edustaa ihan äänestäjiä lobaavien eturyhmien sijasta. Mutta tuollaiset häiriköt laitetaan hyvin nopeasti puoleen puolesta ruotuun.
Sen nyt on vielä hyvin ymmärrettävää, että joutuu puoluetta äänestämään vaalitavan takia.
Mutta että suomalaiset on ihan itse vapaaehtoisesti äänestänyt Tarja Halosen presidentiksi ja prkl vielä kahteen kertaan.
Tämä kansa ansaitsee kaiken paskan mitä sataa niskaan.
 
Voi kun se kakka valuisikin vain Haloskaa äänestäneiden niskaan, mutta minäkin olen saanut kärvistellä sitä politrukkiakkaa kaksi kamalaa kautta.
 
Voi kun se kakka valuisikin vain Haloskaa äänestäneiden niskaan, mutta minäkin olen saanut kärvistellä sitä politrukkiakkaa kaksi kamalaa kautta.
Tuohon Haloskan ja Rauhanmerkki Erkin aiheuttamaan kiukkuun otin lääkkeeksi pitkät juoksulenkit, ammunta ja suunnistustreenit ja MPK:n kursseja 10-30 vrk/vuosi.
 
Back
Top