Miljoonien tietokonekilpailutus metsään – puolustusvoimat oikeudessa

Wanhan markkinointimiehen silmiin ja korviin oikein koskee, kun lukee näitä. Yksi myyjäyrityksen perusjutuista on asiakaslähtöisyys. Älkää vaan sitten alkako loputonta itkua ja volinaa, kun alalle tunkee joku amerikkalaisyritys, joka päihittää teikäläisten "tieto"yhtiöt kisassa 9-1. Suomalaisten tietoyhtiöiden valtti on ollut se, että suomimarkkina on pieni ja vääräkielinen. Auta armelias, kun joku OIKEASTI TOIMIVA yhtiö ottaa agendalleen ryhtyä myymään ko. alan järjestelmiä ja tuotteita esim. suomiyhteiskunnalle.

Aika karsealta nimittäin kuulostaa, jos kun toimittajan asenne on tuo: ostaja ei osaa eikä tiedä eikä kykene....väitän, että suomitoimijalla on vielä kusiset paikat, sanokaa sanonee. Tuolla asenteella toimitte tietysti niin, että jos asiakas alkaakin vaatia jotain niin sanotte, ei kiinnoshhta, ostakaa muualta. Aika vekkuleita olette kyllä, ei ihme, että hommat kusee.

Miten paljon ostajaporrasta pitää muuten hoitaa, hmmm, no, Suomessahan ei ole korruptiota, mitäs minä nyt oikein kuvittelen, höh.
 
Eräs suuri älyttömyys on julkisen puolen rinnakkaisten organisaatioiden tekemä päällekkäinen työ. Joka kunnassa kehitellään omia ohjelmia, vaikka sama kelpaisi aivan hyvin kaikille. Sama hölmöily koskee tosin melkein kaikkia hankintoja. Siitäpä sitten on seurauksena yksittäisten virkamiesten sooloilu ja kymmeniätuhansia maksavat toimistokalusteet. Ennen kaikkea valtavasti työtä tehdään aivan turhaan.

Meillä pitäisi olla yksi ministeriö, joka tekisi melkein kaikki hankinnat julkisen sektorin puolesta. Kaikki mahdollinen kilpailutettaisiin lyijykynistä alkaen. Palveluja tuottavat toimipisteet tilaisivat tavaransa suoraan tältä keskusliikkeeltä. Hommaan saataisiin samanlaista tehokkuutta, kuin yksityisellä sektorilla.
 
JOKO kirjoitti:

Tuolla tavallahan sitä saadaan tehokkuutta organisaatioiden hankintoihin... Voin melkein kuvitella kuinka jossain kunnan kansliassa hajoaa toimistotuoli tai toimistotarvikevarastosta on loppunut vaikka hiirimatot. Virastomestari kirjoittaa virkailijan pyynnöstä hankintapäällikkölle joka taas seuraavana työpäivänä kirjautuu "Valtion keskitettyyn tilausjärjestelmään". Se missä vaiheessa kolmosen Anja saa tuolinsa jää nähtäväksi? Toisaalta mahtaako ne uudet matotkaan toimia optisten hiirten kanssa? Hei mutta jos perustetaan vaikka sellainen varasto josta valtion oma kuljetuspalvelu voisi aina tilauksesta hakea tavaraa ja sitten vielä palvelukeskus johon ne tilaukset jätetään ja ja...

Äh tai no vittu jos Harri vaan tilaa netistä tai hakee luottokortilla kaupasta sen tavaran? Jos 19 vee autolähetille voidaan uskoa luottokortti tankkauksia varten niin miksi ei sitten hankintoja tekeville?
 
Mosuri kirjoitti:

Ihan ok, jos tekee hankinnat omaan piikkiin ja omalla kortilla. Muiden rahoilla mällätessä homma lähtee helposti käsistä:

Helsingin sosiaaliviraston johtaja Paavo Voutilainen saa syytteen kahdesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Syytteet liittyvät Helsingin sosiaaliviraston kalustehankintoihin ja kerjäläisprojektin tilaamiseen.

Voutilainen tilasi 72 000 euron designkalusteet työtiloihinsa ilman kilpailutusta keväällä 2009. Toinen syyte koskee kerjäläisprojektin tilaamista. Voutilaisen käyttövaroista ostettiin 128 500 euron edestä konsulttipalveluita Diakonissalaitokselta tammikuun 2008 ja kesäkuun 2009 välillä.

Diakonissalaitos on Voutilaisen entinen työnantaja.

Samassa yhteydessä on nostettu syyte myös sosiaaliviraston johtavana asiantuntijana toiminutta henkilöä vastaan avunannosta virkavelvollisuuden rikkomiseen. Hän oli valmistellut kalustehankintaa.

Epäillyt ovat esitutkinnassa kiistäneet syyllistyneensä rikokseen.

http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/helsingin_sosiaalijohtaja_paavo_voutilaiselle_syyte/

Tavallisten kansalaisten olisi helpompi valvoa yhden keskusliikkeen tekemiä hankintoja. Hankitut tavarat ja hinnat olisivat julkista tietoa. Olisi varsin helppoa seurata julkisen sektorin tavaravirtojen aiheuttamia kustannuksia.

Suuruuden ekonomia toisi merkittäviä hyötyjä. Suoraan valmistajalta tilatut 10000 toimistotuolia irtoavat huomattavasti halvemmalla, kuin sama tavara yksittäiskappaleina hankittuna useammalta suunnalta. Samalla säästyisi myös vertailun ja kilpailuttamisen vaiva suorittavalta portaalta. Hiirtä ja hiirimattoa olisi tasan yhtä mallia saatavilla ja ne varmasti toimisivat yhteen.

Yritysten muokkautuminen nykyiseen, julkisesta sektorista suuresti poikkevaan, rakenteeseen ei ole sattuma. Taloudellinen tehokkuus ajaa keskitettyyn hankintaan. Ketjun keskusvarasto palvelee suoraan käytännön myyntityötä tekeviä palvelupisteitä, kuten rengasliikkeitä, ruokakauppoja tai ravintoloita. Kuntasektorilta tuttua massiivista väliporrasta ei ole, koska se ei tuota mitään, mutta aiheuttaa valtavasti kustannuksia.
 
Mosuri kirjoitti:
JOKO kirjoitti:
Meillä pitäisi olla yksi ministeriö, joka tekisi melkein kaikki hankinnat julkisen sektorin puolesta. Kaikki mahdollinen kilpailutettaisiin lyijykynistä alkaen. Palveluja tuottavat toimipisteet tilaisivat tavaransa suoraan tältä keskusliikkeeltä. Hommaan saataisiin samanlaista tehokkuutta, kuin yksityisellä sektorilla.

Tuolla tavallahan sitä saadaan tehokkuutta organisaatioiden hankintoihin... Voin melkein kuvitella kuinka jossain kunnan kansliassa hajoaa toimistotuoli tai toimistotarvikevarastosta on loppunut vaikka hiirimatot. Virastomestari kirjoittaa virkailijan pyynnöstä hankintapäällikkölle joka taas seuraavana työpäivänä kirjautuu "Valtion keskitettyyn tilausjärjestelmään". Se missä vaiheessa kolmosen Anja saa tuolinsa jää nähtäväksi? Toisaalta mahtaako ne uudet matotkaan toimia optisten hiirten kanssa? Hei mutta jos perustetaan vaikka sellainen varasto josta valtion oma kuljetuspalvelu voisi aina tilauksesta hakea tavaraa ja sitten vielä palvelukeskus johon ne tilaukset jätetään ja ja...

Äh tai no vittu jos Harri vaan tilaa netistä tai hakee luottokortilla kaupasta sen tavaran? Jos 19 vee autolähetille voidaan uskoa luottokortti tankkauksia varten niin miksi ei sitten hankintoja tekeville?

Onhan meillä luotettava ystävämme Hansel :angel:
 
En perustaisi kyllä enää ainoatakaan komiteaa tahi elintä vatvomaan mitään. Verorahoja käytetään liian surutta. Oikeassa elämässä asia korjaantuu todennäköisesti VAIN SITEN, että tärväämiseltä riistetään edellytykset eli raha. Ei se sosiaalitoimiston johtaja saatan tilaa tyylihuonekaluja, jos sillä ei ole avointa piikkiä perstaskussa. Tai kerjäläisprojektia, jos sitä rahaa ei yksinkertaisesti ole. Kunnat ja valtio pitäisi vaan saada perustehtäviensä pariin ilman sirkusteluja. Rönsyt ja sellainen "luova" verorahojen käyttö on saatava kuriin.
 
Vai oikein suuruuden ekonomia. Kannattaisiko kuitenkin niitä säästöjä etsiä nimenomaan sieltä hallinnosta. Kuvitellaan taas, että "valtion hankintavirasto" ostaa 10 000 konttorituolia. Kilpailutuksella on saatu 20 % säästö hankintahinnasta. Sitten ne keskitetysti varastoidaan viiteen paikkaan valtakunnassa. Varastojen hallinointiin ja varastohenkilökunnaksi hankitaan ihmisiä. Sen jälkeen noita tuoleja pitää kuljettaa jopa satojen kilometrien matkoja tarvitsijoille. Lisäksi kaikille ei kelpaa tavallinen tuoli vaan joku tarvitsee työterveyslääkärin lausunnon perusteella erilaisen tuolin, johtajan sihteeri tarvitsee sisustukseen sopivan, Läyliästen verovirastossa ei voida käyttää pyörillä varustettuja tuoleja lattiamateriaalin takia jne... Aika nopeasti ollaan tilanteessa, että se keskitetystä hankinnasta saatu etu on syöty.

Hyvänä esimerkkinä tuosta suuruuden ekonomiasta tulee erään valtionviraston puhelinhankinnat. Hankinnat hoidettiin keskitetysti. Kaikille saatiin uudet hienot puhelinkojeet ja vanhat vietiin pois. Tuossa keskitetyssä tilauksessa vaan unohdettiin tilata toimistoväellä ne kuuloke + mikki yhdistelmät. No tavallista virkamiestä se ei juuri haitannut. Sen sijaan vaihteella ja puhelinpalvelua hoitavilla niskat kipeytyivät alta aikayksikön. Toki heille luvattiin uudet (mutta jätettiin kertomatta, että se on fiskaalisista syistä mahdollista vasta seuraavan vuoden budjetista). Tästä seurauksena oli sairaslomia ja sijaisten palkkamista. Vasta noin neljän kuukauden kuluttua työterveyshuolto ilmoitti, että naiset eivät palaa sairaslomiltaan töihin enne kuin kuulokkeet on ostettu. Tässä vaiheessa takana oli jo lähemmäs 200 sairaspäivää ja pitkälle yli 100 maksettua sijaispäivää. Viiden kuulokemikin hankintahinta oli noin 100 euroa. Luojan kiitos pällivirkamiehet saivat vasta nyt luvan tuhlata veronmaksajien rahoja...
 
Tällä touhulla räätäliltä loppuu kangas ennen takin valmistumista. Rahaa palaa aivan järjettömästi. Juuri tämän välttämiseksi sen pitää olla "yksi koko kaikille". Keskusvarasto hoitaa. Rasti ruutuun nettitilauksessa ja posti tuo perille.

Kuulokkeiden kaltaisen spesiaalin pikkusälän pitää tietysti kuulua henkilökunnan omilla rahoilla tehtäviin hankintoihin. Halukkaat hommaavat ja maksavat omistaan. Jokainen varmasti arvioi todellisen tarpeen. Näin se menee monessa yrityksessä.

Nykyinen sairaslomakäytäntö on naurettava. Pienen vaivan takia ollaan töistä poissa, vaikka useimmat hommat sujuisivat ongelmitta. Yhä enemmän pitää mennä siihen suuntaan, että tehdään sitä mihin pystytään. Yrityksissä tuo jo osataan ja todella pätevissä yrityksissä on opittu kierrättämään miehiä jo ennen vaivojen ilmaantumista. Eli järjellä johdettaessa kunnan rouva ei istu koko päivää pallilla puhelimeen vastaamassa, vaan päivä jaetaan useampaan osaan. Jokaiselle päivälle vähän luuttuamista, puheluja ja paperisotaa.
 
Ai puhelinvaihteiden ja -neuvonnan sitten pitäisi maksaa omasta pussista kun hankinnoissa joku menee pieleen? Mikä ihmeen neuvo tuo tuosta luuttuamisestakin oikein on? Kuule jos sä olet pystynyt pyörittämään papan firman sen Pattayn matkojen ajan niin se ei tee susta ihmisten tai edes asioiden johtajaa! Ihan oikeasti kannattaisi varmaankin tutustua ns. oikeaan elämään.

Ja ylipäätänsä mitä tuo imelä viisastelu noista tehtävien kierrättämisestä yksityisellä puolella on? Yhdessäkään firmassa jossa olen ollut töissä puhelinvaihde ei käynyt edes kusella ilman tauottajaa. Esimerkiksi se suurehko firma jossa nykyisin työskentelen niin siellä puhelinvaihteen hoitaja saa pitää max 30 minuuttia taukoa per 8 h:n vuoro. Jos se ämmä edes nousee tuolilta ilman lupaa niin yhdellä puhelulla saadaan vuokrafirmasta uusi - muutaman päivän varoitusajalla!

Juuri tuollaisten mielipiteiden esittäminen on pitänyt huolen siitä, että allekirjoittanut ihan hymyssä suin maksaa oman jäsenmaksun liittoon. Toki voithan sä jossain kokoomus nulikoiden kokouksessa ehdottaa, että esim. opettajat voisivat siivota koulua välitunnin ajan (eihän muissakaan ammateissa olla tauolla 15 minuuttia joka tunti).

Ylipäätänsä aikoinaan oli työntekijällä oikeus vähentää verotuksessa työvälineitä ja mm. työjalkineita. Tuohon tuli muistaakseni vuonna 2004 se 500 euron omavastuu. Eli ainakaan yhteiskunnalta ei tule tukea minkään "pikkutilpehöörin" ostamiseen. Toki on se perseestä, että esim. joku siivooja saattoi ostaa "valtion tuella" esim. työkengät jotka säästää ergonomisilta ongelmilta ja pitävät työkykyä yllä. Paljon parempi on maksaa satojatuhansia maataloustukea pankkiirin harrastuksen vuoksi viljellyille kartanoille...
 
Tvälups kirjoitti:
Roope Ristintekijä kirjoitti:
Tvälups kirjoitti:
Tarvittaessa otettava vaikka takapakkia 30 vuotta
Eli aikaan jolloin puolustusvoimat osti FN:t?

Bravo! Hienosti irroitit yhden lauseen asiayhteydestään!

Juu, en mitenkään malttanut, kun tuli niin herkullinen tilaisuus.

Vakavammin puhuen ja enemmän asiaan liittyen, niin yksityissektorillakin hyvista sisäänostajista ollaan valmiita maksamaan ja huonot löytävät itsensä nopeasti etsimässä uutta työpaikkaa.

Erittäin suuri ongelma on yleisesti tuo vastuun siirtely muille. Eräälle yritykselle tuli joulukuussa Suomeen useita ulkomaisia vieraita. Hövelillä päällä kun oltiin, niin päätettiin järjestää oikein jouluruokailu näille vieraille. Kutsuttiin paikalle tunnetun ravintolaketjun myyntipäällikkö ja sunniteltiin hienot homamt ja taputeltiin toisia olalle. Keittiö teki parhaansa ja tilaisuuden järjestelystä vastaavaltra meinasi napit paidasta lähteä kun rintaa röyhistellen saatteli väen pöytään.
No homma ei sitten kuitenkaan mennyt ihan nappiin. Muslimivieraat eivät suostuneet nostamaan alkoholipitoista alkumaljaa. Tästä vielä selvittiin kun varoiksi oli myös alkoholitonta versiota mahdollisesti autolla liikkeillä oleville. Perinteisen suomalaisen jouluaterian sisältö vaan ei ole ihan muslimeille suunnattu. Etenkään kun joukossa oli kala-allergikkoja. Kinkku katosttiin sitten jo tarkoitukselliseksi loukkaukseksi.

Tilaisuuden järjestelystä vastaava syytti ravintolaa siitä ettei se ollut huomioinut muslimeja. Ravintolaketjun myyntipäällikkö taas tilaajaa, joka ei ollut kertonut muslimeista ja keittiötä joka ei ollut varautunut poikkeuksiin. Keittiö taas myyntipäällikköä, joka ei ollut käskenyt niihin varautua. Keittiö oli usein ollut tekemisissä ulkomaisten ryhmien kanssa ja tiesi hyvin, että muissa maissa on erilaiset jouluruoat kuin Suomessa ja lähes joka ryhmässä on nykyään erilaisia ruokavalioita terveydellisistä ja aattelisista syistä, mutta tehtiin vain mitä tilattiin turhia kyselemättä. Myyntipäällikkö kulki vain provikka kiiluen silmissä eikä vaivautunut konsultoimaan keittiötä tai muuta myyntiorganisaatiota ja myis vain mitä tilattiin ja suorastaan mokasi omat lisämyyntimahdollisuutensa kun ei tarjonnut vaihtoehtoja ja talon osaamista myös ulkomaisista ruoista. Tilaisuuden järjestäjä taas mokasi homman jo ihan lähtijään tekemällä lähes kaikki kulttuurien väliseen kanssakäymiseen liittyvät virheet (suuri osa jäi tässä luettelematta).

Seurauksista mainitsen vain, että yhteistyö tuohon ulkomaiseen tahoon päättyi täysin. .
 
Mosuri kirjoitti:
Ai puhelinvaihteiden ja -neuvonnan sitten pitäisi maksaa omasta pussista kun hankinnoissa joku menee pieleen? Mikä ihmeen neuvo tuo tuosta luuttuamisestakin oikein on? Kuule jos sä olet pystynyt pyörittämään papan firman sen Pattayn matkojen ajan niin se ei tee susta ihmisten tai edes asioiden johtajaa! Ihan oikeasti kannattaisi varmaankin tutustua ns. oikeaan elämään.

Ja ylipäätänsä mitä tuo imelä viisastelu noista tehtävien kierrättämisestä yksityisellä puolella on? Yhdessäkään firmassa jossa olen ollut töissä puhelinvaihde ei käynyt edes kusella ilman tauottajaa. Esimerkiksi se suurehko firma jossa nykyisin työskentelen niin siellä puhelinvaihteen hoitaja saa pitää max 30 minuuttia taukoa per 8 h:n vuoro. Jos se ämmä edes nousee tuolilta ilman lupaa niin yhdellä puhelulla saadaan vuokrafirmasta uusi - muutaman päivän varoitusajalla!

Juuri tuollaisten mielipiteiden esittäminen on pitänyt huolen siitä, että allekirjoittanut ihan hymyssä suin maksaa oman jäsenmaksun liittoon. Toki voithan sä jossain kokoomus nulikoiden kokouksessa ehdottaa, että esim. opettajat voisivat siivota koulua välitunnin ajan (eihän muissakaan ammateissa olla tauolla 15 minuuttia joka tunti).

Ylipäätänsä aikoinaan oli työntekijällä oikeus vähentää verotuksessa työvälineitä ja mm. työjalkineita. Tuohon tuli muistaakseni vuonna 2004 se 500 euron omavastuu. Eli ainakaan yhteiskunnalta ei tule tukea minkään "pikkutilpehöörin" ostamiseen. Toki on se perseestä, että esim. joku siivooja saattoi ostaa "valtion tuella" esim. työkengät jotka säästää ergonomisilta ongelmilta ja pitävät työkykyä yllä. Paljon parempi on maksaa satojatuhansia maataloustukea pankkiirin harrastuksen vuoksi viljellyille kartanoille...

Hankinnoissa pitäisi olla karkeat suuret linjat. Tietyillä vehkeillä mennään samassa tehtävässä ja kaikkialla maassa. Erikoisempi sälä ostetaan omin rahoin.

Yksityisellä sektorilla todellakin kierrätetään tehtäviä. Monessa tehtaassa heput kiertää vuoron tai työviikon aikana pallilta toiselle. Se säästää yksipuolisten liikkeiden ja asentojen aiheuttamilta vaivoilta. Monessa virastossa voisi aivan hyvin harkita siivoamisen nakittamista viraston paperinpyörittäjille. Ihan samalla tavalla sitä teollisuudessakin miehet joutuvat koneensa huoltamaan ja puhdistamaan. Siinä saa liikuntaa. Miksi toimistotädit istuvat ainoastaan perseellään ja lähtevät saikulle liikunnan puutteessa?

En todellakaan kannata Kokoomuksen nykyistä linjaa, mutta perinteinen vasemmistolainen linja on perseestä. Kiintiön mukaan lykätään rahaa koulutukseen ja työhyvinvointiin. Tarpeella ei ole siinä mitään merkitystä. Tehokkuus on juuri sen mukainen. On paljon parempi, että ihmiset itse tekevät pienet ostokset. Olkoon sitten vaikka palkasta 50€/kuukausi merkitty työhyvinvoinnin alle. Olennaista on kuitenkin jonkinlainen järki hankinnoissa. Useimpien ihmisten osalta järki lisääntyy, kun itse maksaa.
 
JOKO kirjoitti:
Hankinnoissa pitäisi olla karkeat suuret linjat. Tietyillä vehkeillä mennään samassa tehtävässä ja kaikkialla maassa. Erikoisempi sälä ostetaan omin rahoin.

No juuri noin. Ehdottomasti- samat konseptit Lappiin ja vaikka Helsinkiin. "Ei jumalauta Ei ole mahdollista, että tarvitsette moottorikelkkoja enemmän ja kyllä polkupyörät on ihan hyviä partioajoneuvoja. Jaa mitä lunta maassa 6 kk vuodessa ja alueen halkaisija 175 km? NO VITTU OSTA OMILLA RAHOILLA!"

JOKO kirjoitti:
Miksi toimistotädit istuvat ainoastaan perseellään ja lähtevät saikulle liikunnan puutteessa?

Kirjoitteletko sä noita juttuja selvin päin? Ehkä se on parempi, että pysyt siellä rasvamontussa jos oma käsityskyky asiosta on noin rajoittunut.
 
Minun asiakaslähtöisyys on kai vähän erilaista. En useinkaan myy sitä mitä asiakas on ostamassa tai tilannut. Jos myisin sitä mitä tilataan niin olisin todella huono asiakaspalvelija. Yritän myydä aina sitä mitä asiakas tarvitsee. Joskus asiakkaat todella osaa tilata sen mitä tarvitsevat, mutta useimmiten eivät. Minulla on pieni insinööritoimisto ja tehdään enimmäkseen sellaisia hommia joissa osaajia on koko maassa muutama kymmenen henkilöä. Tilaajapuolella ei ole näihin vaikeimpiin hommiin osaamista. Hankintahinnat on onneksi lähes aina alle 30000€ jolloin ei tartte kilpailuttaa.

Pyrin selvittämään tilaajan todellisen tarpeen. Julkishallinnon osalta useimmiten joudun käytännössä laatimaan tilauksen kun tilaajan organisaatiolla ei ole osaamista. Töitä on aina liikaa joten on helppo kieltäytyä myymästä tilaajalle sopimatonta työtä. Minulle on eri vuosituhanten aikana kertynyt kai hyvät asiakkaat ja tilaajat. Saan valita asiakkaat itse ja voin lyödä luurin korvaan jos ostajaehdokkaan jutut ei miellytä. Eli mun ei oo pakko myydä sutta ja sekundaa. Ymmärrän kyllä yrittäjiä joilla ei ole myyntiä riittävästi. Silloin joutuu myymään vähemmän asiakaslähtöisesti sitä mitä asiakas tilaa eikä sitä mitä asiakas tarvitsee. Tosin pidemmällä aikajaksolla voisi olla silti parempi myydä sitä mitä tarvitaan.

Mitään lahjuksiin viittaavaakaan en ole ikinä havainnut pyydettävän.

Olen työskennellyt nykyisen hankintalain aikana myös julkisella sektorilla. Kyllä oli surkeata ostaa tai myydä yhtään mitään. Tein sielläkin oikeita töitä ja kyllä hermot kärvähti noihin kilpailutuksiin ja hankintojen byrokratiaan. Mulla ei ollut lupaa ostaa edes paristoja työkeikalla tarvittavaan mittariin. Ne peristotkin olis pitäny hakea keskusvarastolta naapurikaupungista asiakkaan odottaessa. Sain mm. kirjallisen huomautuksen kuulakärkikynien hankinnasta. Ne olisi pitänyt tilata jollain lomakkeella oman organisaation kuulakärkikynähankintavastaavalta. En mä noita sääntöjä ikinä totellut siellä. Tein hyvää tulosta, mutta minua pidettiin huonona ja hankalana työntekijänä. Nyt teen samoja hommia omassa firmassa ja esim. tänä vuonna olen laskuttanut keskimäärin 260€ omasta työtunnistani (alvittomana). Minua pidetään alallani lähes guruna, mutta julkisella sektorilla ollessani olin vaan hankala kapula organisaation rattaissa.
 
Tvälups kirjoitti:
baikal kirjoitti:
Rönsyt ja sellainen "luova" verorahojen käyttö on saatava kuriin.
Kyllä. Miten?

Yksinkertaisesti siten, että rahaa saa käyttää VAIN LAISSA MAINITTUIHIN PERUSTEHTÄVIIN. Tuon esimerkin sosiaalisetä ei tyytynyt perustehtäviin vaan hommasi itselleen örnäkät huonekalut ja kehitteli kerjäläisprojektin.

Mahdolliset lisätarpeina pidettävät rahantärväyssessiot on sitten hyväksytettävä pidemmän kaavan kautta. Kunnissa on esim. PERUSTEHTÄVÄT-sarka liian höveli. Vaikka ne ovatkin aivan selvästi määritellyt.
 
Tvälups kirjoitti:
Asia kulki lain kirjaimen mukaan siihen saakka, kunnes tuli valintojen aika. Tarjoukseen olivat vastanneet Kaukomarkkinat ja Eagle Data -yritykset, joista puolustusvoimat valitsi Kaukomarkkinat. Eagle Datan tarjous ei puolustusvoimien mukaan vastannut vaatimuksia.

Eagle Data valitti päätöksestä. Puolustusvoimat pyörsikin kantansa ja päätyi Eagle Datan tarjoukseen. Se vuorostaan kimpaannutti Kaukomarkkinat, ja juttu eteni oikeuteen.

Ensin ilmoitettiin, ettei Eagle Datan tarjous täytä speksejä ja kaupat tehtiin Kaukomarkkinoiden kanssa. Hetimiten sen jälkeen ilmoitettiinkin Kaukomarkkinoille, että kaupat tehdään sittenkin Eaglen kanssa ja aikaisempi ilmoitus speksien sopimattomuudesta olikin aprilliä.. :a-rolleyes:

Käsittämätöntä spedeilyä miltä tahansa viranomaiselta. Vielä käsittämättömämpää on, että kyseessä on Puolustusvoimat. Ei ihme, että asian puimista jatkettiin käräjillä. Ei tuollaista venkoilua tarvitse kenenkään sietää.
 
Mosuri kirjoitti:
JOKO kirjoitti:
Hankinnoissa pitäisi olla karkeat suuret linjat. Tietyillä vehkeillä mennään samassa tehtävässä ja kaikkialla maassa. Erikoisempi sälä ostetaan omin rahoin.

No juuri noin. Ehdottomasti- samat konseptit Lappiin ja vaikka Helsinkiin. "Ei jumalauta Ei ole mahdollista, että tarvitsette moottorikelkkoja enemmän ja kyllä polkupyörät on ihan hyviä partioajoneuvoja. Jaa mitä lunta maassa 6 kk vuodessa ja alueen halkaisija 175 km? NO VITTU OSTA OMILLA RAHOILLA!"

JOKO kirjoitti:
Miksi toimistotädit istuvat ainoastaan perseellään ja lähtevät saikulle liikunnan puutteessa?

Kirjoitteletko sä noita juttuja selvin päin? Ehkä se on parempi, että pysyt siellä rasvamontussa jos oma käsityskyky asiosta on noin rajoittunut.

Oikein yrittämällä kaiken voi ymmärtää väärin.
 
Mielenkiintoinen logiikka aika monella kirjoittajalla: tiedän ainakin yhden pieleen mennen tarjouskilpailun/virkamiehen/kadettiupseerin => kaikki tarjouskilpailut/virkamiehet/kadettiupseerit on pieleen menneitä/paskoja/korruptiota täynnä.

Tulee melkein mieleen, että pitäisikö kirjoittajien perustaa oma, ilmeiseti täysin neitseellisesti koskematon yritys, jossa ei virheille ole sijaa ja kaikki projektit aina onnistuvat.

Nimimerkki Kim tuossa aikaisemmin kirjoitti omasta kokemuksistaan. Itse olen kunnallisen puolen ihmisä useamman vuosikymmenen takaa, enkä kyllä itse tunnista lahjomista tai minkäänlaista "hyvä veli"-järjestelmää. Huonoja päätöksiä toki olen tehnyt, mutta ne ovat johtuneet lähinnä enemmän allekirjoitattaneen kyvyttömyydestä kuin järjestelmästä.

Tietysti salaseura-mielikuvia yms. voi itse kukin nähdä missä tahansa kunnellisessa päätöksenteossa. Niiden todenperäsisyys on sitten jo toinen juttu.
 
Back
Top