Millainen ihminen ryhtyy Putinin trolliksi?

Kansalliskiihotus p-trollien työkaluna

Kiihottaminen kieli- tai kansanryhmiä toisiaan vastaan kuuluu p-trollien työhön. Päämääränä on kansakunnan yhtenäisyyden heikentäminen ja hajottaminen hämmennystä ja keskinäistä epäluottamusta nostattamalla, sekä oman toimeksiantajansa vallanhaluisen ääriaatteen kannatuksen lisääminen kiihotuksen uhreiksi joutuvien keskuudessa.

Kansallisuuskiihotuksen keinoin saadaan hyväuskoisia, kiihkoiluun johdateltavissa olevia suomalaisia vastoin ymmärrystään auttamaan p-trolleja näiden tehtävässä johdatella maamme muutoin asiallisia ja aatteista piittaamattomia venäläistaustaisia ihmisiä tuntemaan itsensä maassamme turvattomiksi, ja näin taivuteltaviksi moskovajohtoisen ääriaatteen kannattajiksi.

Siis trolli pyrkii paimentamaan venäjänkielisiä putleristien syliin, käyttäen ovelasti paimenkoirina kiihkomieliseen venäläisvastaisuuteen taipuvaisia ihmisiä. Jos taas kieliryhmät kokevat olevansa valtaväestön keskuudessa hyväksyttyjä, arvostettuja ja turvassa, heillä ei ole tarvetta siirtyä joukolla kannattamaan yltiökansallista aatetta.

Kansalliskiihotus on yksi informaatiosodan aseista. Kun näet poikkeuksellisen taitavaa yllytystä kieli- tai kansallisuusryhmää vastaan, sen takana voikin olla joko putlertrolli, tai joku lukuisista tämän kirjoitukset vakavissaan ottavista, ja niitä toistelevista 'hyödyllisistä idiooteista'.

T: - Juha -
Tuosta voi tulla samansuuntaista kränää Suomessa asuvien venäläisten (P-ihmiset ja AntiP:t) kesken kun on jo tapahtunu islam-uskoisilla keskenään.
Se jos ärtyy kahakoinniksi voi kremlistit ottaa kantaa että täällä heille sisällissotaa lietsotaan :confused:
 
Aiemmin linkittämäni Kohudesantin kommentti upseerien suunnittelemasta vallankaapuksesta oli lämmittelyä. Desantin uusin blogikirjoitus on selvästi omistettu Upseereille.
"Esimerkiksi laivaston upseeri James Mashiri selvittää tuoreessa twiitissään, että Suomen vaakunaleijonan terävien kynsien tarkoitus on Venäjän kaksoiskotkan päiden irtirepiminen. Tämän uhkauksensa suomalainen upseeri, joka esiintyy twiitissään virka-aikana omassa virkapuvussaan, on osoittanut suoraan Venäjän suurlähetystölle Helsingissä ja myös tiedoksi Ukra inan suurlähetystölle. Varmuuden vuoksi Mashiri kirjoittaa uhkauksensa englanniksi, jotta Suomen "puolustusvoimien" tavoitteet käyvät selväksi missä tahansa maapalloa. Sopii kysyä, mitä siitä seuraisi, jos venäläinen upseeri twiittaisi Venäjän kaksoiskotkan merkityksen olevan Suomen vaakunaleijonen raateleminen?"

http://kohudosentti.blogspot.fi/
Mielenkiintoista että dosentti ei maininnut aikaisempaa väitettään että Venäjä saattaisi liittää itseensä Ahvenanmaan hyvityksenä jos Suomi lähentyisi Natoa.
 
12vSx+

Ei tarvitse sekoittaa venäläisiä vatnikkeihin.

Nashisteille-putinisteille sopisi erinomaisesti jos keskustelua venäläisten sotatoimista Ukrainassa tukehduttaisi kokonaan ja venäläisiä vain ylistettäisiin.

"Vatnik or Vatniki is very popular 2013-14 term describing Russian patriotic rednecks. Vatnik is a person who is dumb and blindly loves his Motherland. The lack of irony and critical thinking is often attributed to Russian Vatniki."
 
Tämä "yösusi" on myös vatnikki, tai "vanu", näin myös heitä kutsutaan.

1eh8w+

Kirurgi on Putlerin frendi.

Viimeksi muokattu:
Monessa suomalaisessa palvelupisteessä voi tulla kohdelluksi melkein miten tahansa, puhuipa hlö vaikka sitten munkkiplatinaa.

Finnair tulee mieleen tässä eräänä tuoreimmista omakohtaisista kokemuksista. Finnair elää jotain omaa elämäänsä edelleen, kun hyvin sattuu. Eikä auta, vaikka puhuisit enkelten kielellä.
 
Venäjän länsimaissa levittämällä propagandalla koitetaan vedota kaikkiin "rappeutuneeseen länteen" ja globalisaatioon pettyneitä, niin vasemmalla, kuin oikealla. Tässä kuitenkin eräs näkemys, jonka mukaan (toivottavasti) suurin osa näistä ihmisistä toimii marginaaleissa ja heidän aktivisminsa keskittyy pääasiassa impotenttiin raivoamiseen internetin keskustelupalstoilla (no jopas sattui...):

http://nobsrussia.com/2014/09/18/on-deaf-ears-the-wasted-potential-of-russia-today/

Edit: parantelin kieliasua.
 
Muistui mieleen vuosikymmen 1930. Suomella oli kasvua taloudessa. Rahaa olisi löytynyt aseisiin,mutta politiikot oli kitsaita. Eläteltiin toiveita jonkinlaisesta puolustusliitosta Ruotsin kanssa. Ei mitään aseita tarvita..Otto Wille meuhkasi minkä pystyi. OW:n meuhkaaminen yltyi mitä lähemmäksi vuosikymmenen loppu läheni. Vuonna 39 Ow sai palkinnon. Hänestä tuli suomen ylin johtaja. Terijoen hallitus Ow:n johdolla sai nyt meuhkaamisensa tueksi suurvallan painokoneet ja resurssit. Se tiesi säähän navakkaa idän puoleista lentolehtistä.- Niitä tuli Suomalaisten niskaan ja paljon. Etenkin sodan alkuvaiheessa.
Runsaasti yhtymäkohtia nykypäivään tuossa vuosikymmenessä. En nyt tarkoita että tässä mihinkään sotaan jouduttaisiin. Sota on kaukana. Aina Krimillä asti,mutta laittaa paljon ajateltavaa filosofiseen mieleen.

Nykyään meillä on Backman ja Putkonen. Taitaa olla Backman enemmän pääministeri ainesta kuin Putkonen joka voisi sopia propagandaministerin rooliin. Toki jonkinlaista mustankipeyttä voi veijareille tulla. Eikä myöskään Juha Molari tai Hellevig halua jäädä ilman tärkeää virkaa. Kun nämä alkavat toisiaan piikittelemään,niin tiedetään että nyt on pallit jaossa.-

Joskus sitä miettii,kun säännöllisesti seurannut Putkosen mediaa vuosikausia, että tässä on selvä polku nähtävissä. Kun vertaa Putkosen juttuja vuosivuodelta niin ne ovat kokoajan muuttuneet enemmän ja enemmän Venäjän propagandaa toistaviksi jutuiksi. Väkisin tulee mieleen kuka Putkosta käskyttää. Vai onko siitä taannoisesta rahapulasta mistä Vm kärsi seurauksena jonkun muun määräämä linja. Ensin oli rahapula, sitten ei siitä tietoakaan,ja alettiin toimintakeskuksia ja ties mitä rakentamaan ja uutiset ovat nyt mitä ovat. Ainahan ne roskaa on olleet,mutta on niissä silti selvä muutos havaittavissa.
 
Olen useammankin kerran miettinyt sitä, että miksi ne trollien suoltama "uutisvirta" on niin päätöntä - miksi on siirrytty sellaisen "informaation" jakamiseen myös ulkomaille joka välittömästi paljastaa kirjoittajan intressit ja kytkökset, miksi ylittää se aina matalimmalta kohdin ja mennä päättömyyksiin hetimmiten?

Voisin kuvitella, että olennaisesti vaarallisempi olisi sellainen trolli (jos häntä enää voisi trolliksi kutsua), joka on mahdollisimman looginen ja joka pyrkii järkiperäisesti perustelemaan Venäjän (tai minkä tahansa osapuolen) toimet ja näin muodostamaan uskottavamman illuusion tilanteesta. En tiedä onko esim. Venäjän tapauksessa nähty tällainen toiminta liian hitaaksi tavaksi vaikuttaa länsimaisiin lukijoihin ja siksi valittu keinoksi ulottaa keskusjohtoisen propagandan esittäminen totena myös länteen siitä huolimatta, että kiinnijäämisen riski on huomattavan suuri? Toisaalta lännessä on paljon "tiedostavia" kansalaisia, jotka ovat menettäneet luottamuksensa länsimaisiin medioihin, joten heidän silmissä RT:n propaganda tai trolliarmeijan hyökkäys voi tuntua uskottavalta vaihtoehdolta ja sitä pidetään vaihtoehtona länsimaiselle konsensukselle ja tähän "tiedostavaan" ja samalla epävarmuutta lisäävään kansanosaan Venäjällä juuri halutaankin vaikuttaa, halutaan siis lisätä epäilyä ja läntiseen mediaan kriittisesti suhtautuvien määrää tarjoamalla heille vaihtoehtoinen kanava.

On myös huomioitava, että kaikki trolleina pitämämme henkilöt eivät ole siinä mielessä trolleja kuten minä sen ymmärrän. Olen vakuuttunut siitä, että osa aivan aidosti uskoo Venäjän suoltamaan propagandaan tai pitää Kim Jong-Unia puolijumalana tms. Jos ihminen elää tällaisessa "vaihtoehto todellisuudessa" niin hänellehän se mitä Moskova tai mikä tahansa taho kertoo on totta - totuus - jota ei käy kiistäminen ja jos hän levittää tätä "uskoa" eteenpäin niin onko kyse enää trollaamisesta vai jostain uskonnolliseen fundamentalismiin verrattavissa olevasta "kajahtamisesta"?

vlad.
 
Olen monesti pohtinut tuota Bäckmania, että missä vaiheessa sillä pääkopassa ns. kilahti lopullisesti ? Vielä vuonna 2001 ukko oli mm. toimittamassa kirjaa "Entäs kun tulee se yhdestoista - Suomettumisen uusi historia", joka käsitteli aihetta laidasta laitaan ja jopa osittain ihan ansiokkaastikin. Mutta ilmeisen pian tämän jälkeen alkoi sitten tuo myyräntyö Suomea kohtaan.
 
Olen useammankin kerran miettinyt sitä, että miksi ne trollien suoltama "uutisvirta" on niin päätöntä - miksi on siirrytty sellaisen "informaation" jakamiseen myös ulkomaille joka välittömästi paljastaa kirjoittajan intressit ja kytkökset, miksi ylittää se aina matalimmalta kohdin ja mennä päättömyyksiin hetimmiten?

Voisin kuvitella, että olennaisesti vaarallisempi olisi sellainen trolli (jos häntä enää voisi trolliksi kutsua), joka on mahdollisimman looginen ja joka pyrkii järkiperäisesti perustelemaan Venäjän (tai minkä tahansa osapuolen) toimet ja näin muodostamaan uskottavamman illuusion tilanteesta. En tiedä onko esim. Venäjän tapauksessa nähty tällainen toiminta liian hitaaksi tavaksi vaikuttaa länsimaisiin lukijoihin ja siksi valittu keinoksi ulottaa keskusjohtoisen propagandan esittäminen totena myös länteen siitä huolimatta, että kiinnijäämisen riski on huomattavan suuri? Toisaalta lännessä on paljon "tiedostavia" kansalaisia, jotka ovat menettäneet luottamuksensa länsimaisiin medioihin, joten heidän silmissä RT:n propaganda tai trolliarmeijan hyökkäys voi tuntua uskottavalta vaihtoehdolta ja sitä pidetään vaihtoehtona länsimaiselle konsensukselle ja tähän "tiedostavaan" ja samalla epävarmuutta lisäävään kansanosaan Venäjällä juuri halutaankin vaikuttaa, halutaan siis lisätä epäilyä ja läntiseen mediaan kriittisesti suhtautuvien määrää tarjoamalla heille vaihtoehtoinen kanava.

On myös huomioitava, että kaikki trolleina pitämämme henkilöt eivät ole siinä mielessä trolleja kuten minä sen ymmärrän. Olen vakuuttunut siitä, että osa aivan aidosti uskoo Venäjän suoltamaan propagandaan tai pitää Kim Jong-Unia puolijumalana tms. Jos ihminen elää tällaisessa "vaihtoehto todellisuudessa" niin hänellehän se mitä Moskova tai mikä tahansa taho kertoo on totta - totuus - jota ei käy kiistäminen ja jos hän levittää tätä "uskoa" eteenpäin niin onko kyse enää trollaamisesta vai jostain uskonnolliseen fundamentalismiin verrattavissa olevasta "kajahtamisesta"?

Samaa olen pohtinut itse. Tälläkin foorumilla röllikät paljastuvat heti ensimmäisestä lauseestaan.

Itse olen arvellut, että:
  • Venäläiset toimivat maailman verkossa samalla tavalla kuin toimivat Venäjällä. Se vain mikä menee läpi Venäjällä, ei mene läpi maailmalla
  • Ryssät ovat ryssäneet tämänkin. Noista trollien tehtävistä ja ansaintalogiikasta on ollut aika paljon juttua. Nähdäkseni ainoa asia mitä seurataan on määrä, ei laatu. Jos pitäisi sata viestiä vääntää päivässä niin kyllähän siinä laatu romahtaisi. Lisäksi palkkatrollit ovat tosiaankin vain töissä, ehkäpä tietty "duunariasenne" näkyy.
Lisäksi netissä liikkuu tietysti koko värikäs ihmissuku. Esim. Uuden Suomen kommentteja kun joskus lukee, niin siellä on kyllä aika tärähtäneitä sieluja mukana. Moni heistä jostain syystä yllättävän venäjänmielinen. Heidän kirjoituksistaan taas näkyy sitten muuten vain "kajahtuneisuus".
 
Venäjän propagandan pääasiallisena tavoitteena on asioiden sotkeminen tuottamalla hirvittävä määrä materiaalia, joka on keskenäänkin ristiriitaista ja jonka ei edes tarvitse olla uskottavaa. Tarkoituksena on ennenkaikkea hämmentää: muistelkaa vaikka tapausta MH17.

Propagandalaivaston lippulaiva RT vetoaa ihmisiin, jotka ajattelevat sen tarjoavan "vaiettua totuutta"; samoihin henkilöihin, jotka lukevat vaikka Infowarsia ja Globalresearchia. Esim. informaatioajan käärmeöljykauppias Alex Jones on ollut tuttu näky RT:n ohjelmissa.

Kajahtaneimmat tapaukset ja ilmiselvät rölikät on helpo poimia erikseen. Mutta on myös joukko niitä, jotka osaavat hiukan peitellä näkemyksiään. Yleensä hekin paljastuvat viimeistään käyttämiensä lähteiden perusteella.
 
... Tälläkin foorumilla röllikät paljastuvat heti ensimmäisestä lauseestaan...

... Mutta on myös joukko niitä, jotka osaavat hiukan peitellä näkemyksiään. Yleensä hekin paljastuvat viimeistään käyttämiensä lähteiden perusteella.

'Russakat', 'ruplatrollit' ja 'haamuröllikät'

Tutun, silmiinpistävän jyrkästi kirjoittavan trollin paras kaveri on eräänlainen 'haamuröllikkä' tai 'piilotrolli', joka sijoittaa Moskovaa 'ymmärtäviä' lausuntoja kirjoitustensa sekaan. Hän on paljon osaavampi ja asiantuntevampi kuin helposti tunnistettava mielipiteiltään ja kirjoitustyyliltään korostetun tökerö P-trolli, eli 'russakka'. Etevä riidankylväjä on puolestaan 'rönsytrolli', joka pyrkii syyttelemällä, osoittelemalla ja 'vaihtoehtoisia näkökantoja' esittämällä hajottamaan keskustelun mielenkiinnottomaksi kinasteluksi kauas varsinaisesta aiheestaan.

Näitä vääristeltyjä tietoja viisaan varovaiset 'haamuröllit' laittavat harkitun harvakseltaan muutoin asiallisen ja jopa houkuttelevan näennäiskriittisen tekstinsä joukkoon, että välttyvät saamasta tuota komeaa punatähtisolkea foorumin kirjoittajaikoniinsa. Moskovan toimia 'ymmärtämään' houkuttelevaa lääkettään piilotrolli siis annostelee viisaasti teelusikallinen kerrallaan yhtä asiatekstilautasellista kohden niin, että lukija vähitellen tottuu Kremlin propagandakaalikeiton makuun.

Nämä varovaiset 'haamuröllit' saattavat olla joko 'ruplatrolleja', palkattuja kirjoittajia samasta tehtaasta, kuin tökeröt 'russakatkin', tai sitten omaa, Kremliä piiloihailevaa, tai sen kanssa samankaltaista maailmankuvaansa vapaaehtoisesti markkinoivia yhteistoimintakirjoittajia, jotka ovat Moskovajohtoisen propagandakoneiston kannalta suosittavia ns. 'hyödyllisiä hölmöjä'.

- Juha -

Vastustuskykyä trollausinfektioihin:

Propaganda joko löytää, tai tekee perustelunsa http://maanpuolustus.net/threads/ukrainan-konflikti.2939/page-763#post-162836

'Hyödylliset idiootit' ovat trollien parhaita kavereita, koska he ovat trolleja uskottavampia! http://maanpuolustus.net/threads/ukrainan-konflikti.2939/page-896#post-183413

T:reen trollit tiedotustöissä http://maanpuolustus.net/threads/millainen-ihminen-ryhtyy-putinin-trolliksi.3924/page-15#post-173463

Propagandasota luo ja piilottaa: Kielletty vastaan olematon haamuarmeija, http://maanpuolustus.net/threads/ukrainan-konflikti.2939/page-902#post-183722

"Tarvittaessa olemme kaikkivoipia - Venäjän media." http://maanpuolustus.net/threads/ukrainan-konflikti.2939/page-765#post-162998

Kansalliskiihotus p-trollien työkaluna http://maanpuolustus.net/threads/millainen-ihminen-ryhtyy-putinin-trolliksi.3924/page-15#post-176448

Harjoitusta trollinjätösten tunnistuksessa http://maanpuolustus.net/threads/limnell-suomi-on-hybridisodankäynnin-kohteena.3741/page-2#post-150220

'Separatistit' tarvitaan uhrattaviksi: Toimiva ratkaisu sotasyyllisyyteen http://maanpuolustus.net/threads/ukrainan-konflikti.2939/page-916#post-184375

Värivallankumousten 'kansanviholliset' keppihevosina - Kremlin pyrkimyksenä yksinvaltius http://maanpuolustus.net/threads/ukrainan-konflikti.2939/page-766#post-163112

Putinin perhetausta uudelleenkirjoitettiin? http://maanpuolustus.net/threads/ukrainan-konflikti.2939/page-796#post-167030

Aina yhtä toimiva: Joukossa tyhmyys tiivistyy! http://maanpuolustus.net/threads/ukrainan-konflikti.2939/page-882#post-182615

"Pravdassa ei ole totuutta, eikä Izvestijassa uutisia" http://maanpuolustus.net/threads/ukrainan-konflikti.2939/page-842#post-176253

Immuniteettia tuleviin kriisitartuntoihin http://maanpuolustus.net/threads/ka...seksi-alkaa-2-9-2013.2590/page-36#post-159269

"Ensimmäinen uhri sodassa on totuus." - Todelliset tapahtumat ratkaisevat http://maanpuolustus.net/threads/ukrainan-konflikti.2939/page-754#post-162399

'Maskirovka' -naamiopropaganda' hämmentää: Miten seuloa oleellinen? http://maanpuolustus.net/threads/miten-ukraina-venäjä-kriisin-pitää-kärjistyä-että-suomessa-uskalletaan-kohottaa-valmiutta.3242/page-3#post-115885

Yksi informaatiosodan tavoitteista: Sota pois silmistä, ajatuksista ja mielestä. http://maanpuolustus.net/threads/ukrainan-konflikti-sota.2939/page-1009#post-190017

Pakolaisten kohtelu Itä-Ukrainassa: http://maanpuolustus.net/threads/valmistautuuko-venäjä-suursotaan.3842/page-36#post-186277

Viimeksi muokattu:
Aivan totta. Jos minun pitäisi täällä propagoida Venäjän puolesta niin lähestyisin asioita maltillisesti enkä julistaisi aivan täysin Venäjän ihanuutta. Välillä saattaisi viestit sisältää jopa jotain suhteellisen harmitonta Venäjän kritisointia. Kenties sepustaisin tarinoita maanpuolustuksesta ja profiilikuvanani olisi vaikkapa joku suomalainen sotasankari - eihän toki sellainen henkilö jolla on sellainen profiilikuva voi olla epäisänmaallinen?
 
'Russakat', 'ruplatrollit' ja 'haamuröllikät'

Tutun, silmiinpistävän jyrkästi kirjoittavan trollin paras kaveri on eräänlainen 'haamuröllikkä' tai 'piilotrolli', joka sijoittaa Moskovaa 'ymmärtäviä' lausuntoja kirjoitustensa sekaan. Hän on paljon osaavampi ja asiantuntevampi kuin helposti tunnistettava mielipiteiltään ja kirjoitustyyliltään korostetun tökerö P-trolli, eli 'russakka'.

Näitä vääristeltyjä tietoja viisaan varovaiset 'haamuröllit' laittavat harkitun harvakseltaan muutoin asiallisen ja jopa houkuttelevan näennäiskriittisen tekstinsä joukkoon, että välttyvät saamasta tuota komeaa punatähtisolkea foorumin kirjoittajaikoniinsa. Moskovan toimia 'ymmärtämään' houkuttelevaa lääkettään piilotrolli siis annostelee viisaasti teelusikallinen kerrallaan yhtä asiatekstilautasellista kohden niin, että lukija vähitellen tottuu Kremlin propagandakaalikeiton makuun.

Nämä varovaiset 'haamuröllit' saattavat olla joko 'ruplatrolleja', palkattuja kirjoittajia samasta tehtaasta, kuin tökeröt 'russakatkin', tai sitten omaa, Kremliä piiloihailevaa, tai sen kanssa samankalaista maailmankuvaansa vapaaehtoisesti puolustavia yhteistoimintakirjoittajia, jotka ovat Moskovajohtoisen propagandakoneiston kannalta suosittavia ns. 'hyödyllisiä hölmöjä'.

- Juha -

Vastustuskykyä trollausinfektioihin:

Propaganda joko löytää, tai tekee perustelunsa http://maanpuolustus.net/threads/ukrainan-konflikti.2939/page-763#post-162836

'Hyödylliset idiootit' ovat trollien parhaita kavereita, koska he ovat trolleja uskottavampia! http://maanpuolustus.net/threads/ukrainan-konflikti.2939/page-896#post-183413

T:reen trollit tiedotustöissä http://maanpuolustus.net/threads/millainen-ihminen-ryhtyy-putinin-trolliksi.3924/page-15#post-173463

Propagandasota luo ja piilottaa: Kielletty vastaan olematon haamuarmeija, http://maanpuolustus.net/threads/ukrainan-konflikti.2939/page-902#post-183722

"Tarvittaessa olemme kaikkivoipia - Venäjän media." http://maanpuolustus.net/threads/ukrainan-konflikti.2939/page-765#post-162998

Kansalliskiihotus p-trollien työkaluna http://maanpuolustus.net/threads/millainen-ihminen-ryhtyy-putinin-trolliksi.3924/page-15#post-176448

'Separatistit' tarvitaan uhrattaviksi: Toimiva ratkaisu sotasyyllisyyteen http://maanpuolustus.net/threads/ukrainan-konflikti.2939/page-916#post-184375

Värivallankumousten 'kansanviholliset' keppihevosina - Kremlin pyrkimyksenä yksinvaltius http://maanpuolustus.net/threads/ukrainan-konflikti.2939/page-766#post-163112

Putinin perhetausta uudelleenkirjoitettiin? http://maanpuolustus.net/threads/ukrainan-konflikti.2939/page-796#post-167030

Aina yhtä toimiva: Joukossa tyhmyys tiivistyy! http://maanpuolustus.net/threads/ukrainan-konflikti.2939/page-882#post-182615

"Pravdassa ei ole totuutta, eikä Izvestijassa uutisia" http://maanpuolustus.net/threads/ukrainan-konflikti.2939/page-842#post-176253

Immuniteettia tuleviin kriisitartuntoihin http://maanpuolustus.net/threads/ka...seksi-alkaa-2-9-2013.2590/page-36#post-159269

Ole ihan huoleti. Nykypaivana tuota kyetaan jo aika hyvin hoitamaan. http://fi.wikipedia.org/wiki/Vainoharhaisuus Meista kahdesta se olet sina joka olet hyodyllinen idiootti jos meista jompi kumpi tallainen olisi. Osta uusi taikurin hattu.
 
Back
Top