Millaiseen sopimukseen Ukrainan sota päättyy?

"Venäjän delegaatiota johtanut Vladimir Medinski vahvistaa, että Venäjä ja Ukraina sopivat suuresta sotavankien vaihdosta. Venäjän mukaan Ukraina pyysi valtioiden johtajien välisiä keskusteluja.

Venäjän kerrotaan olevan "tyytyväinen" neuvottelujen antiin ja keskusteluja aiotaan jatkaa.

Venäjän mukaan molemmat osapuolet aikovat esittää oman, yksityiskohtaisen näkemyksensä tulevasta tulitauosta. Venäjän mukaan osapuolet sopivat jatkavansa neuvotteluja, kun molemmat ovat kertoneet tämän näkemyksensä."

Putin teki linkin kahdeksi tunniksi Trumpin korvaan.

Ja kappas taas ihan vain juttelemalla pelattiin USA:n pakotepaketti pois pöydältä toistaiseksi. Sitten neuvotellaan viikko-kuukausi eli ryssä latelee ehtojaan eikä kuuntelemitään. Kun ei se ryssä ymmärrä mitään muuta kuin luotia pään läpi. Eiköhän tässä ole sovittu "tulitauosta" pakotteiden osalta jotta saadaan "neuvottelurauhaa". Ehkä vähän lykkäillään sitä aseapuakin ettei sota vain nyt kiihtyisi.

Seuraavaksi odotellaan sitä että republikaanipuolue saa taas viestintä perille Valkoiseen taloon. Sitten taas tuuliviiri pyörähtää ja mitään ei muutu.
 
Odottiko joku jotain muuta?
 
Odottiko joku jotain muuta?

Ylikoo on melko skeptinen mitä tulee Trumpin suoriutumiseen. Minä ajattelen niin, että usa takoo nyt liittolaiset ruotuun. Kun se ei onnistu hyvällä niin iivanan pelolla sitten. Rajamaan kannalta euroopan sotilaallinen vahvistuminen on hyvä asia.

EU ei saisi aikaan yhtään mitään, ellei olisi uskottava pakko. Onhan tämä nähty. Limonaatipullojen korkkiasetusten kanssa puuhailu on varmaan fine, mutta usalle se ei nyt riitä.
 
Trump on täysin putinin pihdeissä. Seuraava mitä pakoterintamalla tapahtuu, on usan ja ryssän kauppasuhteiden palauttaminen.

Ainoa mikä tuohon voi vaikuttaa, on jos senaatti ja kongressi kertakaikkiaan kyllästyvät siihen, että rumppa meuhkaa kuin sika vatukossa. Välivaalit on seuraava etappi, jossa nähdään mistäpäin tuuli käy.
 
Ja kappas taas ihan vain juttelemalla pelattiin USA:n pakotepaketti pois pöydältä toistaiseksi. Sitten neuvotellaan viikko-kuukausi eli ryssä latelee ehtojaan eikä kuuntelemitään. Kun ei se ryssä ymmärrä mitään muuta kuin luotia pään läpi.
Ryssä on tosiaan siinä mielessä jännä ja poikkeuksellinen laji, että kognitiiviset funktiot paranevat kun korteksi tunneloidaan koko pääkallon matkalta.
 
Naton entien pääsihteeri Fogh Rasmussen sanoo että 'halukkaiden koalitio' on jumissa, ja siitä uhkaa tulla 'odottavien koalitio' koska Euroopassa ei saada aikaan muuta kuin keskustelua. Tosin samassa hän toteaa että se pitäisi lähettää vasta kun tulitauko on saatu aikaan, joka on kyllä hieman ristiriitaista.

Itse luulen, että kyse on siitä että Iso-Britannia ja Ranska, joiden sitä pitäisi johtaa, ei halua laittaa joukkojaan vaaraan joten ei ne sinne kyllä ennen tulitaukoa lähde. Mikähän näiden päättäjien idea on, itselleni oletusarvo on että ryssä ei suostu tulitaukoon jos sinne lähetetään sen jälkeen Naton joukkoja.

Olisiko tulitaukoehdotus enemmänkin Trumpin tyynnyttelyä, koska tiedetään että ryssä ei suostu? Nyt kun ryssä ei suostu, niin 'halukkaiden koalitio' näyttää aika munattomalta.
 
Eiköhän Euroopasta löytyisi melkoinen joukko vapaaehtoisia ammattilaisia tuolle keikalle. Edellytyksellä että keikalla ois ammattimainen johto ja lähin esimies omasta maasta, nopea rotaatio sekä kalusto ja tuki kunnossa. Mahdolliset tappiot julkistetaan joskus ”myöhemmin” joten poliitikkojen ei tarvi ”reagoida” kun niitä tulee.

Joskus tulee mietittyä että mikä ois utopistisesti ajateltuna paras mahdollinen loppu tälle tilanteelle. Kai se olisi imperialististen vanhojen setien poistuminen kuvasta ja kyseisten maiden uusien johtajien sitoutuminen pysymään omien rajojen sisäpuolella. Hieman epävarmaa tosin onko tuosta itänaapurista enää eläjäksi tässä maailmassa. Onko tää nyt toinen vai kolmas kerta ku valtio on ryöstetty kuivaksi. Onko siellä enää eväitä valtioksi nyt ku fossiilisetkin on menossa pois muodista.
 
Viimeksi muokattu:
Onhan sekin mahdollista, että syntyy pitkäaikainen jäätynyt patti. Sitä puhalletaan aika ajoin sopivasti hiillokselle. Koreoiden patti on jo miehen ikäinen, Taiwan on aristava rupi kiinan pohkeessa, Kuuba kammottelee edelleen näiviönä usan nilkassa. Onhan näitä. Intia Pakistan, turkki kurdit, israel ajelee koljatin vaunujaan jne.
 
Naton entien pääsihteeri Fogh Rasmussen sanoo että 'halukkaiden koalitio' on jumissa, ja siitä uhkaa tulla 'odottavien koalitio' koska Euroopassa ei saada aikaan muuta kuin keskustelua.

Jos halukkailla on selkeä tavoite, johtaminen pitää ottaa itselle ja edetä. Johtaminen aina otetaan, ei sitä koskaan anneta.

En myöskään ymmärrä, miksi "halukkaat" jäisivät odottamaan EU-byrokratian liikkumista, nun kaikki tietävät että dinosaurus ei ole kovin agiili liikkeissään.

.
 
Eiköhän Euroopasta löytyisi melkoinen joukko vapaaehtoisia ammattilaisia tuolle keikalle. Edellytyksellä että keikalla ois ammattimainen johto ja lähin esimies omasta maasta, nopea rotaatio sekä kalusto ja tuki kunnossa. Mahdolliset tappiot julkistetaan joskus ”myöhemmin” joten poliitikkojen ei tarvi ”reagoida” kun niitä tulee.

Joskus tulee mietittyä että mikä ois utopistisesti ajateltuna paras mahdollinen loppu tälle tilanteelle. Kai se olisi imperialististen vanhojen setien poistuminen kuvasta ja kyseisten maiden uusien johtajien sitoutuminen pysymään omien rajojen sisäpuolella. Hieman epävarmaa tosin onko tuosta itänaapurista enää eläjäksi tässä maailmassa. Onko tää nyt toinen vai kolmas kerta ku valtio on ryöstetty kuivaksi. Onko siellä enää eväitä valtioksi nyt ku fossiilisetkin on menossa pois muodista.
Olihan niitä vapaaehtoisia sodan alussa. Kun selvisi, että kaikki ei mene niinkuin elokuvissa, niin moni hävisi.
Sodan alun sekasorto ja huono johtajuus kadotti aika monta vapaaehtoista.
Ja paljon oli vapaaehtoisia, joiden ei olisi pitänyt koskaan saapua.

Utopistinen ajatus on, että ryssien ydinohjus harhautuu ja putoaa moskovaan ja poistaa kaikki nyky ryssät.
Lisäksi kiina uhittelee jollekin toiselle ja ottaa pataan huolella.
Ja sitten on dump. Suuruuden hullut ideat ja pelkkä tyhmyys voimana, eteenpäin mennään.
 
Olihan niitä vapaaehtoisia sodan alussa. Kun selvisi, että kaikki ei mene niinkuin elokuvissa, niin moni hävisi.
Nii en siis tarkoita Aleksi Lysandereja yms yksinäisiä susia vaan ihan nuoria aktiivi upseereita ja muita päteviä henkilöitä joilla on oikeat lähtökohdat ja taustat. Valtion tuki toiminnalle niinkuin rauhanturvaajille.
 
Alkaa lopulta valjeta Valkoisessa talossakin se totuus että rauhaa ei ole ihan heti tulossa. Kaikki merkit viittaa siihen että tähän asti putleri on saanut infottua niin että luulo totuuteen pysyy. Nyt sitten vain puheet ja faktat ei enää kohtaakkaan kun putlerin puheista huolimatta sitä pistintä tungetaan heikosta kohtaa sisään.

Noin kaikki muut ovat tienneet että putler on normaali ryssä eli taktinen valehtelija, Ja hyivinhän tuolla on nyt vedätetty, 2023 lopussa melkein saatiin USA:n apu torpattua ja nyt sitten on väistelty jo neljännsvuosi uutta pakotekierrosta. Kokoajan on kuitenkin viestitty että kremli ei ole tavoitteitaan muuttanut josta ryssää paremmin tuntevat osasi jo lukea että sopiminen ei kiinnosta vaan koko Ukrainan haltuunsaaanti on edelleen se ainoa asia. Joko sopimalla tai sotimalla. Ja sopimalla Ukraina ei antaudu ainakaan tänävuonna.

Palataan asiaan 2025 lopussa ellei rintama romahda kunnolla jompaankumpaansuuntaan ennen tuota.
 
Alkaa lopulta valjeta Valkoisessa talossakin se totuus että rauhaa ei ole ihan heti tulossa. Kaikki merkit viittaa siihen että tähän asti putleri on saanut infottua niin että luulo totuuteen pysyy. Nyt sitten vain puheet ja faktat ei enää kohtaakkaan kun putlerin puheista huolimatta sitä pistintä tungetaan heikosta kohtaa sisään.
Valkoisen talon ykkösjuttuna taitaa olla nyt pitää etäisyyttä. Trump toistelee, että "ei minun sotani" ja tämä ihan suoraviivaisesti siksi, ettei halua tulla yhdistetyksi juttuun. Jos läpät rauhasta olisivat toteutuneet, se olisi tietysti (ja ihan oikeutetustikin) Trumpin rauha. USAn etuna voi nyt olla, että sota jatkuu. Ryssämörkö pitää NATO-liittolaiset aseostojalalla ja muutenkin hädissään.

Onko ryssän tavoitteena sitten koko Ukrainan alistaminen, vai piisaisiko sille vaikka nykyiset + Odessa? Tietysti välitavoitteena vain, mutta sitten sopisi hengähtää taas ja myydä vaikka energiaa saksaan. Ryssä saanee hivuttamalla alueita hitaasti haltuunsa. Mainittu Odessa onkin sitten sen verran kaukana, että sinne saa hivuttaa aika pitkään. Talvisodan rauhan mallissa Ukraina voisi joutua luovuttamaan esim. sen. Odessa toisi ryssälle Krimin suojaksi syvyyttä, poistaisi vihamielisen naapurin M-mereltä ja toisi kunnon vaikutusvallan Moldovaan ja Romaniaan.
 
Back
Top