Laitetaanpa muutama sana viimeaikoina katsotuista leffoista.
David Cronenbergerin
Videodromea en ollut (muistaakseni) katsonut koskaan aikaisemmin - jollen sitten joskus 80-luvun loppupuolella tai 90-luvun alkupuolella kaapelikanavalta.
Leffa on tehty aikana jolloin laajemmin alettiin keskustella television vaikutuksesta katsojaan, joten sieltä on kenties löydettävissä linkki itse leffan aiheeseen kuinka televisiokuvaa käytetään hyödyksi ihmismielen kaappaamiseen ja kuinka maailmaa olisi tämän jälkeen mahdollista kontrolloida tv:n kautta. Aikanaan aihe on epäilemättä ollut uusi ja näkökulma rohkea, nyt vuosikymmenten kuluttua aiheena normaali ja monellakin tapaa läpikäyty eli enää tässä ajassa Cronenberg ei leffallaan kykene antamaan uutta panosta aiheeseen - aikanaan asetelma on varmaan ollut toinen. On tietty huomioitava se, että leffa on eräänlainen sekoitus kauhua ja scifiä yhdistettynä jonkin asteiseen yhteiskuntakriittisyyteen, joten kysymystä ei edes pohdita draamaelokuvan kautta vaan liikutaan toisessa elementissä ja siksi leffa on varmaan ollut helpommin lähestyttävissä ja sen on voinut mieltää monella eri tavalla - itse mielsin sen lähinnä juuri kauhu ja scifielementtejä hyödyntävänä yhteiskuntaa (televisiota) kritisoivana leffana - en kuitenkaan pitänyt elokuvaa erityisen loistavana vaikka siinä oli lukusia oivaltavia elementtejä ja etenkin Brian O'Blivion juonne oli kiehtova.
* * *
Viime vuoden puolella pari leffaa herätti erityisen paljon huomiota mediassa - toinen niistä oli alkuvuoden puolella julkaistu Tom Hardyn ynnä Charlize Theronin tähdittämä
Mad Max - Fury Road (ohj. George Miller). Toinen on Star Wars-saagan uusin tulokas.
Näin leffan (Mad Max - Fury Road) nyt ensimmäistä kertaa dvd:ltä - alkuun on jo syytä tunnustaa ettei se mielestäni ole kohunsa arvoinen. Visuaalisesti siinä on näyttävyyttä ja paikoin se on tunnelmaltaankin hyvin lähellä
Alsfattisoturia (Mad Max 2 - Asfalttisoturi) mutta nämä sopivan synkeät ja dystopiset tunnelmat saavutetaan aivan liian harvoin jotta ne kantaisivat koko elokuvan ajan ja jotta ne kykenisivät muodostamaan elokuvalle jollain muotoa erityislaatuisen atmosfäärin.
Osa katsojista on kritisoinut sitä, että omassa elokuvassaan Mad Max on sivuosassa pääosaa tähdittäessä Imperator Furiosa (Theron) - minua tämä hiukan uudenlainen näkökulma ei kuitenkaan häirinnyt. Se oli jopa piristävä uudistus itse elokuvasarjaan, mutta valitettavalla tavalla tämäkään idea ei riittänyt kantamaan elokuvaa riittävästi - se olisi tarvinnut lisäkseen vielä voimakkaampaa dystopista raakuuden sävyttämää tunnelmaa - jotain lopullista apokalyptisuutta, joka tavoitettiin ohikiitävien hetkien ajan itse leffassa. Kaikesta huolimatta saagan neljäs osa oli parannus kolmanteen verrattuna, kenties seuraavassa tavoitellaan sitten jo Asfalttisoturin loistavaa lopunajan tuntua.
Tom Hardy oli Maxina yllättävänkin hyvä, parempi mitä kuvittelin vaikka ei hänessä sitä karismaa ollut minkä Mel Gibson loi ympärilleen rooleissaan Maxina.
* * *
Katsomistani leffoista ehdottomasti paras ja psykologisesti mielenkiintoisin on Jake Gyllenhaalin tähdittämä ja Denis Villeneuven ohjaama
Enemy. Tavallaan tämä ei ole mikään ihme, koska elokuvista minua kiehtovat kuitenkin eniten sellaiset leffat joissa on tiukka psykologinen ote - asioissa pureudutaan pintaa syvemmälle ja yritetään tunkeutua - ja joskus tunkeudutaankin - syvälle alitajunnan syövereihin ja herätetään katsojassa jotain alkukantaisia vaistoja. Intohimoa - vihaa - rakkautta - voimattomuutta...
En ollut nähnyt aiemmin Enemyä - olin kyllä lueskellut siitä ja se oli odottanut vuoroaan jo jonkin aikaa leffahyllyssäni (hyllyissäni) mutta jostain syystä se oli jäänyt katsomatta kunnes nyt tuli sen vuoro. Elokuvaa oli spekuloitu runsaastikin, moni on päätynyt siihen ratkaisuun, että kyseessä on Adamin näkemää unta - mikä on mielestäni looginen mutta samalla äärimmäisen helppo ratkaisu elokuvalle. Kuinka yksinkertaista on sijoittaa elokuvan tapahtumat uneen ja näin koko tapahtumakerä käydään läpi unessa ja todellisuus on sitten jotain muuta - onko Adam/Anthony todellisuudessa professori vaiko jotain muuta. Professori, joka unessa kurkistaa pimeälle puolelle ja elokuva kuvaa tätä unimatkaa toiseen todellisuuteen... Entäpä jos elokuva onkin jotain muuta kuin unta, jotain vielä kierompaa ja synkeämpää?
Minä olen mielessäni hellitellyt ajatusta, että sittenkin kyseessä on muu kuin uni - todellisuus jossa outojen tapahtumaketjujen kautta päädytään tilanteeseen, jossa professori Adam ottaa b-luokan näyttelijä Anthonyn paikan ja ryhtyy elämään oman tavanomaisen (ja helvetin tylsän) elämän sijaan Anthonyn elämää, jossa tapahtuu näyttelijätyön lisäksi monia muita asioita joista tavallinen kansalainen voi vain haaveilla likaisessa mielikuvituksessaan. Kuinka moni olisi valmis hyppäämään elämässään toiseen rooliin ja sen myötä kohtaamaan toisen maailman - mutta myös oman elämänsä pelkoja?
Tällainen näkäkulma on rohkeampi mutta samalla se antaa katsojalle mahdollisuuden luoda oma tarinansa elokuvan kertoman tarinan ympärille.
Joo näin se tapahtui...
vlad
- Näyttelijöiden korvaamista tietokonehahmoillahan on väläytelty jo lähitulevaisuuteen.
Mitä muuten pidit True Detectiven 2.kaudesta? Omasta mielestäni 1.kausi oli parempi.
