Mitä upseeri nykyisin saa sanoa? "Rajoituksia, joita ei tosiasiassa ole"

Jokainen Suomen liialliseen länsi-integraatioon sekä EU-, EMU- ja Nato-jäsenyyteen epäilevästi suhtautuva tai muuten kyseenalaistava leimataan automaattisesti vähintään itäisen informaatiovaikutuksen uhriksi, mieluummin Kremlin trollikoulun mallioppilaaksi, mitä ei vielä esimerkiksi kaksi vuotta sitten tapahtunut. Ainakin minulle oli joskus hieman haastavaa ymmärtää ja hyväksyä sitä tosiasiaa, että kaikki suomalaiset eivät suhtaudu varauksettoman myönteisesti Euroopan Unioniin, länsimaihin ja länsimaalaisuuden tai eurooppalaisuuden korostamiseen, vaikka eivät varsinaisesti suhtaudu niihin vihamielisestikään, kuten esimerkiksi Venäjään.
Täysin älyvapaa kirjoitelma. Suosittelen kuuntelemaan http://areena.yle.fi/1-2914031 eli
Kalle Haatanen
Länsimaisen yhteiskunnan synty
jotta ymmärrät eron itäisen ja länsimaisen ajattelun välillä

(jo toka kerta suositeltu tuota tänään ;). Podcastien kuuntelu kunnon pluutuut kuullokeilla kauppareissuilla ym avartaa maailmaa)
 
@Tetra - vastaatko tähän?

Varmasti...

Ystävällisesti kysyn, että mistä Tetralla nyt kenkä puristaa? Jos haluat osoitella jotain leikkimällä röllikkää, niin se ei ole kovin hedelmällistä. Paljon parempi tapa on käsitellä asia suoraan, verbaalisti.
 
@Tetra - vastaatko tähän?
Luulin, että tämä olisi parempi käsitellä yksityisviesteillä. Hämmennyin kysymyksestäsi. Suhtaudun Suomen itsenäisyyteen entistä intohimoisemmin nykyään ja mielestäni venäläiset ovat kansa siinä missä muutkin. Sieltä löytyy valloittavia ja vähemmän valloittavia persoonia. Täällä on hieman russofobista välillä.
 
Luulin, että tämä olisi parempi käsitellä yksityisviesteillä. Hämmennyin kysymyksestäsi. Suhtaudun Suomen itsenäisyyteen entistä intohimoisemmin nykyään ja mielestäni venäläiset ovat kansa siinä missä muutkin. Sieltä löytyy valloittavia ja vähemmän valloittavia persoonia. Täällä on hieman russofobista välillä.

Jos haluat, voit laittaa yksityisviestiä.

Ensimmäisen kerran toisen maailmansodan jälkeen Euroopassa siirrettiin valtioiden välisiä rajoja asevoimin, kun Venäjä valtasi Krimin ja on nyt hyökännyt Ukrainaan.

Siitä saattaa sitten nousta pintaan vanhaa russofobiaakin. Fobiaa voi luonnollisesti kritisoida, järkevästi.

Mutta, tiedät, että suhtautuminen venäläisen propagandan syöttöön foorumille on nuivaa. Joten toivon, että lopetat sen nyt tähän. On parempi käsitellä russofobiaa asiallisesti.
 
Tähän verrattuna Venäjän informaatiovaikuttaminen on aika alkeellista, läpinäkyvää ja jopa hieman säälittävää...

Koska et vaikuta tyhmältä kaverilta, on pakko kysyä mikä on sinun motiivisi toistuvasti vähätellä Venäjän sekä Suomeen että moneen muuhun EU-maahan kohdistuvaa propagandaa??
Se ei ole tökeröä tai alkeellista, kaikkea muuta ja se on fakta.
Kovin on kummallista että sinun tasoisesi kaveri tuossa asemassa laulaa noita lauluja.
 
Back
Top