Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: This feature may not be available in some browsers.
Voi siinä olla lastenkodissakin vähän kulttuuritörmäyksiä, kun alkkisvanhempien pakkohuostalla laitokseen otettu Tiia-tyttö saa jo nuorella iällä kuulla olevansa huora, koska ei peittänyt ranteitaan..Pitää olla rohkea kuka uskaltaa ottaa kotiin isis nassikan, tiiä minä aamuna heräät ilman päätä ja oot vielä laitettu nettiin.
Eiköhän taustalla ole vahva poliittinen ohjaus.Joo'o...
”Sellaista maailmaa ei ole, jossa voidaan unohtaa suomalaiset Syyrian leireille” - Näin viranomaiset perustelevat al-Hol-operaatiota
Ulkoministeriön erityisedustaja Jussi Tannerin mukaan kaikkein vaarallisin vaihtoehto olisi jättää suomalaislapset kotiuttamatta.www.uusisuomi.fi
On se hauskaa, miten nyt virkamiehet ovat yhtäkkiä löytäneet laista velvoitteen kotiuttamiseen. Kummallisesti sellaista velvoitetta ei ole ikinä ennen ollut tai tunnustettu, ei edes tsuamin aikana.
Ilmeisesti Tanner ei ollut myöskään lukenut uutisia, joissa kerrotaan ainakin toisen pullantuoksuisen äidin olleen varsin aktiivinen ISIS-propagandan julkinen levittäjä. Kuulemma rouvan Twitter-tilin nimi oli "Äiti Terroristi". Turvallisuusuhka hän ei siis kuitenkaan ole. Ainakaan kaikkitietävien suomalaisten virkajumalien mielestä.
Al-Hol | Al-Holin leirillä asuneet kaksi naista ja kuusi lasta on kotiutettu – Suomi haki ensi kertaa leiriltä pois aikuisia, joilla on Isis-kytköksiä
Sunnuntaiaamuna Helsinki-Vantaan lentokentälle saapui kone, joka toi mukanaan al-Holin leirillä Syyriassa asuneita suomalaisia naisia ja lapsia. Kyse on ensimmäisestä kerrasta, kun Suomen valtio kotiuttaa leirillä olleita aikuisia. Toinen palanneista naisista on kirjoitellut Twitteriin Isisin...www.hs.fi
On se luojan lykky että valvotaan tarkkaan äärioikeistoa ja vihapuhetta.
Ottavatkohan vastuunkin, jos tuoduista joku joskus pidetään terrorismista, valmistelusta, avustamisessa tai yllytyksestä?Siitä vähättelyä koko rahan edestä.
Esiintyi ”Äiti Terroristina” – näin riskejä arvioidaan | Verkkouutiset
Esiintyi ”Äiti Terroristina” – näin riskejä arvioidaan | Verkkouutisetwww.verkkouutiset.fi
Tietenkin ottavat, sen kuuluisan poliittisen vastuun...Ottavatkohan vastuunkin, jos tuoduista joku joskus pidetään terrorismista, valmistelusta, avustamisessa tai yllytyksestä?
Katsotaan joku joka uhrataan tai sitten saadaan "nuhteet" jostain ja jatketaan kuin ennenkin.Tietenkin ottavat, sen kuuluisan poliittisen vastuun...
Ottavatkohan vastuunkin, jos tuoduista joku joskus pidetään terrorismista, valmistelusta, avustamisessa tai yllytyksestä?
Tanner voi olla syntipukki, jos näin käy. Jää nähtäväksi onko hänelle luvattu jotain. Epäilen että olisi oman vakaumuksensa tai vilpittömyyten mukaan toiminut. Toki mahdollista sekin. Tai sitten vain hyväksi käytettävä tässä tapauksessa.No tuo Tannerhan ilmoitti ottavansa vastuun.
On muuten herralle luvattu todennäköisesti aika paljon että ottaa tuolla tavalla koko homman niskaansa. En edes ihan tiedä, miten herra voi ottaa vastuulleen tulevia mahdollisia sisäisen turvallisuuden riskejä ja miten se vastuu mahdollisesti aikanaan realisoituisi jos jotain tapahtuisi.
Niin tai näin, en varsin hämmästyisi jos herra Tannerille tulisi korkeakin virkanimitys joko ulkoministeriössä tai sisäministeriössä seuraavan 1-2 vuoden aikana. Sitten jos hallitus sattuisi kaatumaan ennen sitä, voi ollakkin vähän nihkeämpää.
Turvallisuusuhka hän ei siis kuitenkaan ole. Ainakaan kaikkitietävien suomalaisten virkajumalien mielestä
Perseestähän tämä on. Tapauksen opetus jihadisteille oli, että ota aina lapset mukaan.
Lailliset vastuut loppuvat kansalaisuuteen. Niitähän näillä mammoilla saattoi olla useampiakin(esim Somalia, Suomi), lapsilla ei välttämättä yhtäkään. Jotkut maat ovat kansainvälisten lakien mukaisesti poistaneet ISIS-taistelijoilta kaksoiskansalaisuuden. Suomessa Marinin hallitus ei näin halua tehdä. Jos lapsen etu oikeasti olisi ensisijalla, sen mukaan toimittaisiin. Jonkun alkkiksen lapsi otetaan Suomessa huostaan, ISIS-terroristin taas ei. Mitä tuohon voi sanoa?Ehkä. Suomi ei voi luistella laillisista vastuistaan, jotka koskevat lapsia. Kokoomus on mielestäni ollut järkevän pragmaattinen tässä asiassa, mikä ei sinällään yllätä, koska Kokoomus nyt vaan on yleensä näköjään järkevin.
Tottakai mammat halusivat kytkeä kohtalonsa lapsiin, se on muuten myös inhimillistä. Ihminen harvoin luopuu jälkikasvustaan ihan sukkana. Toinen tarinansa on se, että onko mitään tolkkua lähteä lasten kanssa johonkin tuollaiseen mestaan: ei ole. Lait velvoittavat, vaikka vanhemmat töpeksivät: lasten etu on huolehdittava, jos se suinkin on mahdollista.
Kyllä se SUPO huolehtii mammoista, ei heitä sentään komppanioittain tänne ole tullut. Onko sitten lapset ja nuoret -palautettavissa- siihen kuosiin, johon yhteiskunta odottaa....ei varmaan jokainen ole. Mutta epätäydellisyys on tämän maailman ainoa täydellinen asia.
Mitä tuohon voi sanoa?
Tanner otti vastuun? No ei kai sitten mitään, syyte avunannosta mihin tahansa mitä nämä palaajat tekevät seuraavan 10 vuoden aikana...No tuo Tannerhan ilmoitti ottavansa vastuun.
On muuten herralle luvattu todennäköisesti aika paljon että ottaa tuolla tavalla koko homman niskaansa. En edes ihan tiedä, miten herra voi ottaa vastuulleen tulevia mahdollisia sisäisen turvallisuuden riskejä ja miten se vastuu mahdollisesti aikanaan realisoituisi jos jotain tapahtuisi.
Niin tai näin, en varsin hämmästyisi jos herra Tannerille tulisi korkeakin virkanimitys joko ulkoministeriössä tai sisäministeriössä seuraavan 1-2 vuoden aikana. Sitten jos hallitus sattuisi kaatumaan ennen sitä, voi ollakkin vähän nihkeämpää.