YliKoo
Greatest Leader
Kuuntelin Mari Luukkosen kirja Rautaesiripun varjossa, vähän muiden hommien ohessa joten joitakin yksityiskohtia saattanut mennä ohi.
Ensimmäinen miete on, että käänsin mielipidettäni Tiitiäisestä useamman napsun asiallisempaan suuntaan. Mielikuvani oli, että oli varsin rähmällään, ja niinhän se olikin mutta niin silloin oli oltava. Tuli mieleen vanha määritelmä asennossa seisomisesta - liikkumaton olotila jossa on olematon liikkumatila. Sellainen Suomen asema on todellakin ollut.
Esimerkkinä 70-luvun lopulta, kun NATO aikoi sijoittaa Eurooppaan keskimatkan ohjuksia, Vladimirov oli todennut ystävällisesti, ettei hän aio neuvoa Suomea, kuinka tulisi toimia. Antoi siis kaksi vaihtoehtoa, joista kumpikin oli tietenkin tuota aietta torjuvia.
Tiitinen loi hyvät ja toimivat yhteydet länsimaisiin tiedusteluorganisaatioihin, ja teki niiden kanssa oikeaa yhteistyötä ja sai luottamusta Suopoon.
Kotiryssäkäytäntöä sivuttiin melko kevyesti- Pienenä yllätyksenä Ike, jonka kirja väitti olleen aina ennen tapaamisia yhteydessä Supoon tai puoluetoimistoon, ja raportoineen jälkikäteen keskustelujen sisällön. Olin kyllä pitänyt hänenkin toimintaansa enempi opportunistisena oman edun ajamisena, ja on siinä varmasti sitäkin ollut. Mutta kaikilla merkittävillä poliitikoilla oli oma kotiryssänsä, ja sitä korttia kyllä käytettiin ja paljon. Yksi pahimista oli varmasti Väyrynen, joka vältti ministerivastuun mukaiset syytteet, mutta toiminnasta ei jäänyt epäselvää.
Pysyn edelleen kannassani Kekkosesta, aivan varmasti hänen toimintansa meni överiksi monessa suhteessa, mutta jos se olisi mennyt saman verran neutraalin toiselle puolelle, olisi Suomen tie voinut olla Unkarin, Tsekkoslovakian, Afganistanin tai Puolan tie. NL muisti toistuvasti muistuttaa, että sotilaalliseen konsultaatioon ei juuri nyt ole tarvetta, yhteiset sotaharjoitukset olisivat toki suotavia. Naton ohjukset Norjassa aiheuttivat reaktion, että NL ei uskonut Suomen kykenevän torjumaan niiden ylilentoa, ja sellaisen maan puolueettomuus ei ole heidän silmissään minkään arvoinen.
Kyllä silloin kapeaa lankkua pitkin käveltiin. Valtiojohto luovi pakkoraossa, ja suurin tuomio historian silmissä pitäisi antaa niille poliitikoille, jotka ajoivat omaa etuaan ryssän kortilla. Media, yliopistot ja kulttuuripiirit nuolivat ryssän persettä omaksi ilokseen, ja heidät pitäisi kyllä nyt viimeistään tuomita historian häpeään. Kehtaavat saatanat vieläkin jatkaa.
YLEllä on sinänsä hyviä dokumenttisarjoja noilta ajoilta, mutta nuo paskapesäkkeet - YLE itse pahimpana - jäävät kokonaan tonkimatta.
Ensimmäinen miete on, että käänsin mielipidettäni Tiitiäisestä useamman napsun asiallisempaan suuntaan. Mielikuvani oli, että oli varsin rähmällään, ja niinhän se olikin mutta niin silloin oli oltava. Tuli mieleen vanha määritelmä asennossa seisomisesta - liikkumaton olotila jossa on olematon liikkumatila. Sellainen Suomen asema on todellakin ollut.
Esimerkkinä 70-luvun lopulta, kun NATO aikoi sijoittaa Eurooppaan keskimatkan ohjuksia, Vladimirov oli todennut ystävällisesti, ettei hän aio neuvoa Suomea, kuinka tulisi toimia. Antoi siis kaksi vaihtoehtoa, joista kumpikin oli tietenkin tuota aietta torjuvia.
Tiitinen loi hyvät ja toimivat yhteydet länsimaisiin tiedusteluorganisaatioihin, ja teki niiden kanssa oikeaa yhteistyötä ja sai luottamusta Suopoon.
Kotiryssäkäytäntöä sivuttiin melko kevyesti- Pienenä yllätyksenä Ike, jonka kirja väitti olleen aina ennen tapaamisia yhteydessä Supoon tai puoluetoimistoon, ja raportoineen jälkikäteen keskustelujen sisällön. Olin kyllä pitänyt hänenkin toimintaansa enempi opportunistisena oman edun ajamisena, ja on siinä varmasti sitäkin ollut. Mutta kaikilla merkittävillä poliitikoilla oli oma kotiryssänsä, ja sitä korttia kyllä käytettiin ja paljon. Yksi pahimista oli varmasti Väyrynen, joka vältti ministerivastuun mukaiset syytteet, mutta toiminnasta ei jäänyt epäselvää.
Pysyn edelleen kannassani Kekkosesta, aivan varmasti hänen toimintansa meni överiksi monessa suhteessa, mutta jos se olisi mennyt saman verran neutraalin toiselle puolelle, olisi Suomen tie voinut olla Unkarin, Tsekkoslovakian, Afganistanin tai Puolan tie. NL muisti toistuvasti muistuttaa, että sotilaalliseen konsultaatioon ei juuri nyt ole tarvetta, yhteiset sotaharjoitukset olisivat toki suotavia. Naton ohjukset Norjassa aiheuttivat reaktion, että NL ei uskonut Suomen kykenevän torjumaan niiden ylilentoa, ja sellaisen maan puolueettomuus ei ole heidän silmissään minkään arvoinen.
Kyllä silloin kapeaa lankkua pitkin käveltiin. Valtiojohto luovi pakkoraossa, ja suurin tuomio historian silmissä pitäisi antaa niille poliitikoille, jotka ajoivat omaa etuaan ryssän kortilla. Media, yliopistot ja kulttuuripiirit nuolivat ryssän persettä omaksi ilokseen, ja heidät pitäisi kyllä nyt viimeistään tuomita historian häpeään. Kehtaavat saatanat vieläkin jatkaa.
YLEllä on sinänsä hyviä dokumenttisarjoja noilta ajoilta, mutta nuo paskapesäkkeet - YLE itse pahimpana - jäävät kokonaan tonkimatta.
