Mä oon saanu sellasen käsityksen, että patruunapesän ja sen kehyksen (trunnion, en nyt iltamyöhään hoksaa mikä se on suomeksi) kiinnitys peltilootaan oli liian heikko ja antoi periksi. AK on vähän sellainen konstruktio, että se tahtoo vaatia isoja investointeja työkaluihin, mutta kun investoinnit on tehty ja laitteet säädetty oikein, tavaraa sitten tulee kuin hevoselta paskaa. Siihen päälle vielä MPK-kiväärin omat lumihiutaleet, kuten takatähtäimen kiinnitys laatikon kanteen, mikä vaatii kanteen jäykisteitä, lukitusta tai kovaksi karkaisua, niin on siinä kevytmetallien taontaan ja koneteräksen CNC-jyrsintään tottunut tuotantoinsinööri vähän kyllä tyhjän päällä, jos ei pajalta ole sellaisia laitteita koskaan tehty (ja kun sarja on suht pieni, ei varmaan saanut siihen kummoistakaan tukea). Tuo RK62 kansien karkaisu ei muistaakseni onnistunut Sakoltakaan, vaan Valmet teki Sakon tuotantosarjoihin laatikon kannet alihankintana. Sama taisi päteä liekinsammuttimeen, Sakon tarkkuusvaluna tekemät sammuttimet toisinaan murtuivat, kun Valmet taisi tehtdä omansa koneistamalla. Nämä jutut ovat tuossa Hyytisen kirjassa, voin joskus paremmalla ajalla etsiä tarkat sitaatit.
MG42:n suunnittelija Werner Gruner taas teki homman aikalailla takaperoisella tavalla, eli ei ollut suunnitellut asetta aiemmin eikä tiennyt konekivääreistä mitään, mutta oli tottunut prässättyjen osien suunnittelija (mies mm. luennoi prässäystekniikasta Braunschweigin teknillisessä korkeakoulussa) ja työnantaja Grossfuss AG samaten. Kun jätkillä oli tuotantopuolen osaaminen valitsemalleen tuotantomenetelmälle lujasti hallussa, ei ole mikään ihme että vaativastakin aseesta tuli tuotantolaadultaan hyvä.
Normi AKM muistaakseni prässätään 1 mm pellistä, mutta RPK-pohjaiset laatikot 1,5 mm. Se prässäyksen kestävyys on mitä ilmeisimmin siis osoittautunut aiemminkin ongelmaksi. Myös Valmet kokeili sitä, mutta PV ei pitänyt laatikkoa varusmieskäyttöä kestävänä (RK 62 76-sarjaa tehtiin jonkun tuhannen kappaletta ilmeisesti? Useimmat varmaankin taittoperällä, olen tavannut juipin jolla oli omien sanojensa mukaan sellainen palvelusaseeena). Vientiin Valmet M76:tta meni jokunen tuhat kappaletta, ehkä jopa viisinumeroinen määrä.
Eli joo, se ohut pelti ei ole ihan niin triviaalia kuin miltä ensinäkemältä vaikuttaa. Tein joskus särmätyn reikäpellin deformaatiokoepaloja autocadilla ja lähetin kuvat Nivalan amikselle, ja kun sain koepalat käteen jouduin toteamaan, että neljä viidestä itsestäänselvyydestä pellin kanssa ei pidä paikkaansa. Varmaan juuri siksi särmäystekniikka ja metallien muovaus ovat erilliset kurssinsa yliopistossa.
mpk.fi
reservilainen.fi
