MPK:n suuntaviivat päätetty

Ylempänä mainitsemallani kurssilla on toki ensiapua, kessiä ja etenemismuotoja.
Tämä on se mitä itsekin ajattelin. Ensin osallistuja tekee jotain muuta ja sen jälkeen pääsee ampumaan.
Joko samalla kurssilla päätteeksi tai käy erikseen jotain sotilassivistävää ja sen jälkeen erikseen ampumavuorolle.
 
  • Tykkää
Reactions: KIM
Kaksi vuottako siihen tarvitaan nykyään harrastuneisuutta, että saa itselataavan pitkän? Pelkällä metsästäjän tutkinnolla pääsee jo pulttilukkoon kiinni ja ottaa kukonaskeleen kohti omaa AR:ää. Ei luulisi olevan liikaa vaadittu motivoituneelta ja nuhteettomalta kansalaiselta?
 
1 vuosi.
 
Ervalle eli pitkälle lippaalle. Max. 10 ptr - vaikka heti. (Tai siinä ajassa, että saa ammuttua MPK:n tai kaupallisen toimijan arsenaalilla jokusen kerran ja on näyttää siitä jotain dokumentaatiota.)
 
Kyllä. Lisäksi urheiluperusteella pitää seuran jäsenyys olla 12 kk takana ja voimassa.

Eihän vuoden seurajäsenyys koske muita kuin ervoja vai onko laki muuttunut aivan viime aikoina? Jos jossakin Turussa käytetään de facto samoja sääntöjä myönnettäessä erva ja ei-erva kiväärejä, niin voi olla harkitsemisen arvoista käyttää hylkäävä päätös valituskierroksella.
 
:D

"Reserviläisten harjoitteluun ostetaan Vietnamin sodan kuuluisaksi tekemä kiväärimalli"

Ai joku vanha raato taas? 🤨

No ei. Mahdollisuus hyvän aseen ostamiseen on olemassa noillakin spekseillä mitä hilmassa on julkaistu. Hilmassa ei ole vielä varsinaista tarjouspyyntöä, vaan ilmoitus mahdollisuudesta osallistua tarjouskilpailuun. Osallistujaksi ilmoittuvien kanssa on ilmeisesti tarkoitus vielä neuvotella hankinnan spekseistä ennen lopullisen tarjouspyynnön julkaisua.

Lähtökohdat onnistumiselle äkkiä luettuna on olemassa, mutta arveluttaa laadun toteaminen ja vertailu. Hatusta heitän, että valitaan halvin tarjous joka täyttää vaatimukset ja suoriutuu kestävyyskokeesta. Eli otetaan halvimmasta tarjouksesta 3 asetta ampumatestiin ja sen pitää pysyä tietyssä tarkkuudessa 50 laukauksen, 1000 laukauksen, 10000 laukauksen ja 30000 laukauksen jälkeen. Ja tuon jälkeen aseen tulee olla purettavissa, kasattavissa, ulkoisesti ehjä ja toimintakuntoinen. Jos on, niin ostetaan. Jos ei, niin siirrytään toiseksi halvimman testaukseen.

Hienoa olisi, että joku suuryritys tai rikas patriootti ostaisi omilla rahoillaan nuo aseet ja lahjoittaisi mpk:lle. Tällöin saataisiin hyvää ja nopeasti.

Tai sellainenkin teoreettinen vaihtoehto on olemassa, että puolustusvoimien tapaan mpk vaan tilaa ko. aseen joltakin suomalaiselta valmistajalta... Tosin ei taida olla linjastoa valmiina kellään.
 
Eihän vuoden seurajäsenyys koske muita kuin ervoja vai onko laki muuttunut aivan viime aikoina? Jos jossakin Turussa käytetään de facto samoja sääntöjä myönnettäessä erva ja ei-erva kiväärejä, niin voi olla harkitsemisen arvoista käyttää hylkäävä päätös valituskierroksella.
Sekotan ervat, pitkät ja pätkät. Itse vain hakenut pitkää ervaa tai pistoolia.

Olet oikeassa, kunhan joku kelpaava seura on hakuhetkellä.
 
Ai joku vanha raato taas? 🤨

No ei. Mahdollisuus hyvän aseen ostamiseen on olemassa noillakin spekseillä mitä hilmassa on julkaistu. Hilmassa ei ole vielä varsinaista tarjouspyyntöä, vaan ilmoitus mahdollisuudesta osallistua tarjouskilpailuun. Osallistujaksi ilmoittuvien kanssa on ilmeisesti tarkoitus vielä neuvotella hankinnan spekseistä ennen lopullisen tarjouspyynnön julkaisua.

Lähtökohdat onnistumiselle äkkiä luettuna on olemassa, mutta arveluttaa laadun toteaminen ja vertailu. Hatusta heitän, että valitaan halvin tarjous joka täyttää vaatimukset ja suoriutuu kestävyyskokeesta. Eli otetaan halvimmasta tarjouksesta 3 asetta ampumatestiin ja sen pitää pysyä tietyssä tarkkuudessa 50 laukauksen, 1000 laukauksen, 10000 laukauksen ja 30000 laukauksen jälkeen. Ja tuon jälkeen aseen tulee olla purettavissa, kasattavissa, ulkoisesti ehjä ja toimintakuntoinen. Jos on, niin ostetaan. Jos ei, niin siirrytään toiseksi halvimman testaukseen.

Hienoa olisi, että joku suuryritys tai rikas patriootti ostaisi omilla rahoillaan nuo aseet ja lahjoittaisi mpk:lle. Tällöin saataisiin hyvää ja nopeasti.

Tai sellainenkin teoreettinen vaihtoehto on olemassa, että puolustusvoimien tapaan mpk vaan tilaa ko. aseen joltakin suomalaiselta valmistajalta... Tosin ei taida olla linjastoa valmiina kellään.

Mielenkiintoinen tämä siirtymä arskaan. PV ei sitä siirtymää ole kuitenkaan vielä aloittanut laajassa mitassa.

Mutta kun markkinoilla ei oikein ole valmiina kotimaisten kalashnikovien kanssa yhtenäistä asetta (pl. tämä korealainen lumihiutale), niin kai se on sitten katsottu, että samantekevää hypätä uuteen aseperheeseen? Tai sitten kiväärejä on nykyisellään aivan liian vähän (voi ollakin nykyisen maanpuolustusherätyksen myötä) ja korealaisten odotetaan palaavan käyttöön piakkoin, joten samantekevää valita arska. On sitten yhteensopivuutta sekä nykyisen että tulevan PV:n jakokaluston kanssa.
 
Mikä on tämän hetken tilanne MPK:n AR -hankinnassa?
 
Kun täällä ei ole "kysy mitä tahansa MPK:sta" -kettinkiä niin kysyn tässä:

Olin MPK-tetsausharjoituksissa pe-la ja meillä oli tällä kertaa kokardi-lippikset ja osalla arvomerkit. Olimmeko me juridisesti sotilaita? Eli jos örkit olisivat iskeneet sinne niin olisimmeko olleet täys-siviileihin verrattuna ns. luvallisia maaleja? Ilmeisesti kyllä?
 
Näin ainakin meille on sanottu, että jokaisella MPK:n kurssilla jossa lyödään firman rytkyt niskaan, niin ollaan sotilaslain alaisia. Eli periaatteessa juridisessa mielessä ollaan reserviläisiä sotilaspuvussa = sotilaita.
 
Jep, kyllähän se niin menee ettei väijyssäkään parane nukkua kun syyllistyy vartiorikokseen.
 
Mielestäni tämä sopii tähän. Ollaan aikaisemmin toisaalla puhuttu siitä että viis-kuuskymppisiäkin näkyy MPK:n harjoituksissa ja hyvin menee mukana.
Herättäisin kysymyksen siitä, että nyt kun reservi on kovassa positiivisessa huudossa ja toimiville ukoille on kysyntää, niin voisiko MPK:n rekisterin pohjalta myös löytyä tehtävää siinä tapauksessa, kun PV:n rekisterit eivät enää tunnista henkilöä? Tietyn iän jälkeen ukko putoaa pois PV:ltä, mutta MPK:ssa toiminta näkyy edelleen.

Siltä osin kuin MPK:n suuntaviittoja voisi uudelleen arvioida, niin yksi olisi nostaa PV:ssä ikärajaa sinne 65 ikävuoteen saakka ja henkilön voisi huomioida mikäli MPK:ssa annetut näytöt puoltavat sijoittamista.
Eli jonkinlainen vapaaehtoisen palvelu siellä loppupäässä vähän samaan tyyliin kun naisille on vapaaehtoinen palvelus ikälinjan alkupäässä.
En näe valikoimassa muuta ongelmaa kuin, että nykyään PV hukkaa kortit toimivista ikämiehistä. PV:n tilannetta parantaisi se kun motivoituneita ikämiehiä otettaisiin vapaaehtoispuolelta. PV ei menettäisi mitään mutta hyötyy vaan.

Lukekaa alla oleva artikkeli. Edelleen PV kertauttaa vanhempaakin porukkaa, mutta ikärajoituksella, eikä niinkään tietoisena kyvyistä ja motivaatiosta. Jos kertautetaan vanhempaakin porukkaa, kuten artikkeli kertoo, niin ei se nyt viidestä ikävuodesta enää voi olla kiinni. Alustavaa pohdintaa on jo muutenkin siitä, että ressun ikärajaa nostetaan 65 v saakka. Se on hyvä ja hyödyllinen ajatus.
MPK voisi tukea tätä voimakkaasti (y)

.
 
Pääsääntöisesti nuo yli 55v ketkä kertaavat ovat evp-upseereita sekä esim logistiikan ammattimiehiä, joita PV:llä ei ole riittävästi omasta takaa.
Nyt näköjään MPK-kouluttaa myös kouluttajaksi kertausharjoituksiin esim. aseiden osalta.

En sinänsä vastusta ikämiehienkin mukanaoloa kertauksissa tai sijoituksissakaan, varmasti henkilö joka on kymmeniä vuosia ollut ressuaktiivina on kerännyt monenlaista kokemusta jota voi jakaa nuoremmille. Kuitenkin täytyy muistaa, että 60 tai etenkin 65 vuoden iässä jokainen lisävuosi aika paljon jo muuttaa henkilön ominaisuuksia. 30-40 vuotiailla ollaan vielä aika vaakasuoralla käyrällä. Ei koulutettavasta reservistä tiedetä tarvitaanko sitä ensi vuonna vai 5 vai 10 vuoden päästä. 65-vuotias kertausharjoituksiin osallistuja on 5 vuoden päästä jo 70. Ja tietenkin on teräskuntoisia poikkeuksia, mutta ei järjestelmää voi suunnitella 0,0001 % parhaimmiston mukaan vaan massojen.
 
Nyt näköjään MPK-kouluttaa myös kouluttajaksi kertausharjoituksiin esim. aseiden osalta.
Ei, vaan MPK:ssa iäkkäämpiä on ihan tavallisilla jääkärien kursseilla paikallispuolustuksen ryynäyksessä.
Miksi harjoittaa jos ei sijoiteta ?

65-vuotias kertausharjoituksiin osallistuja on 5 vuoden päästä jo 70. Ja tietenkin on teräskuntoisia poikkeuksia, mutta ei järjestelmää voi suunnitella 0,0001 % parhaimmiston mukaan vaan massojen.
Logiikka MPK:n toiminnassa on:
MPK on Puolustusvoimien strateginen kumppani. MPK kouluttaa ja harjoittaa sitä mitä PV pyytää.

Jos strateginen kumppani harjoittaa 55-65 vuotiaita SOTVA kursseilla, niin onko jokin tietokatkos PV:llä vai tekeekö MPK turhaa duunia kun ei noita iäkkäämpiä sitten PV:llä missään huomioida?
Tässä on organisaatioilla selkeä toiminnan ohjauksellinen ongelma.

Miten korjataan PV toiminta tällaisena aikana kun muutenkin on puheena ikärajan nostaminen 65 vuoteen ?

.
 
Back
Top