Näin ovelasti vakoilija voi Suomessa iskeä – Asiantuntija: ”He puhuvat ohi suunsa väärälle taholle”

Ikävä tuottaa pettymys, kun ilmeisesti kuvittelet nyt jotakin jamesbond-hommia, mutta tuota se tiedusteluarki on kaikkialla maailmassa. Tuo on myös se asenne, mikä usein helpottaa sitä hommaa huomattavasti.

Ylipäätään tiedustelukysymys voi olla mm. asenteisiin ja niiden muuttumiseen liittyvä. Se voi liittyä esimerkiksi suomalaisten reserviläisten mielipiteeseen jostakin tietystä kysymyksestä ja sen muutokseen jne jne.
Valitettavasti ja onneksi tämän kaltaiset foorumit voivat hyvinkin vastata monenlaisiin tiedustelukysymyksiin.
Kyse ei siis ole alkuunkaan siitä, että joku seuraisi milloin joku "kapiainen" puhuu sivu suunsa. Keskustelijoiden henkilöllisyydet ja taustat ovat toisarvoisia - se riittää, että suurin osa on reserviläisiä ja tavalla tai toisella aktiivisia sellaisia.

Juu, agentti voi kertoa paljon siitä, että miten esim. reserviläisiin voi vaikuttaa tai voiko vaikuttaa ja saada haluttu vaikutus. Tämän jälkeen rupeavat miettimään, että mihin ryhdytään, jos ryhdytään.
 
1305824000155
 
Vakoilun kohteeksi joutuvat Suomessa useimmiten asiantuntijat, tutkijat, liike-elämän edustajat virkamiehet ja poliitikot. Lähteistä riippuen arvioidaan, että jopa 80 prosenttia tiedustelusta tehdään julkisista lähteistä. Teknisen tiedustelun määrä puolestaan kasvaa koko ajan. Henkilökohtaiset kontaktit tai kohteen seuraaminen vaativat henkilön tekemään sitä. Ruotsalaisarvion mukaan joka kolmas venäläisdiplomaatti on vakooja.

Suomesta karkotetaan vuosittain 2–3 diplomaattia, joista osa vakoiluepäilyjen takia. Syytteeseen johtamattomista vakoilutapauksista ei yleensä tiedoteta julkisuuteen, vaan tieto niistä annetaan vain valtakunnan poliittiselle johdolle.

Suomessa toimivat tiedustelu-upseerit työskentelevät peitteen suojissa.
 
OSINT on erityisen helppoa, usein tehokasta ja – mikä parasta – laillista ja pääosin ilmaista. Yhdistelemällä julkisia tietoja useasta eri lähteestä voidaan hahmottaa kokonaisuus, jollaista ei ole tarkoitettu lainkaan julkiseksi.

On Whois-hakuja, lisäosia ja linkkityökaluja, välimuisteja ja archiveja. Reverse-IP voi paljastaa lisää sivustoja, samaten footprint (monet ovat tapojensa orjia). Eräs nettibisnestyyppi onnistui päättelemään sivustolla kävijän sijainnin talon tarkkuudella, kun tiesi kaupunginosan, käyntiajan sivuillaan ja web-analytiikkaohjelman ilmoittaman palveluntarjoajan. Kyseinen palveluntarjoaja toimi kaupunginosassa vain yhdessä talossa.

AKE, PRH, ePortti ja Väestörekisterikeskuksen Internet-osoitepalvelu antavat tietoja maksusta. Jos epäilet kohteen olevan kirjoilla jossakin oppilaitoksessa, voit löytää tämän sähköpostiosoitteen ja muita tietoja laitoksen omasta yhteytieto- tai sähköpostihausta. Näitä tietoja ei yleensä löydä hakukoneilla, vaan niitä pitää hakea oppilaitoksen omilta sivuilta. Helsingin yliopiston opiskelijoista saa näin tietää myös pääaineen laitoksen.

Sitten ei kuin samalle luennolle ja aloitetaan social engineering.
 
Vakoiluaiheesta lisää sunnuntaihesarissa. Tshetsenia-aktivisti Storsjön kotona on vierailtu usein ja sinne jätetty näyttäviä viestejä. Käynnit loppuivat niinkin yksinkertaisen konstiin kuin kameroiden asentamiseen.

(Tässä on huomattava, että Storsjötä seuraa monikin taho, sillä Tshetseniaan liittyy myös islamismi)

http://www.hs.fi/sunnuntai/a1440127945366?jako=14aa9face992ae2e3641d3e5ebf2e0a7&ref=tw-share

lainaus:
Turvakamerat hän asensi vasta lokakuussa 2013, sen jälkeen, kun kaksi rautapulttia oli aseteltu pakastearkun päälle ristiksi ja terassikalusteet oli myllätty "uuteen uskoon".

Vierailut loppuivat Storsjön mukaan siihen.

...Ja kuinka totta on tämä juttu?
 
Viimeksi muokattu:
OSINT on erityisen helppoa, usein tehokasta ja – mikä parasta – laillista ja pääosin ilmaista. Yhdistelemällä julkisia tietoja useasta eri lähteestä voidaan hahmottaa kokonaisuus, jollaista ei ole tarkoitettu lainkaan julkiseksi.

On Whois-hakuja, lisäosia ja linkkityökaluja, välimuisteja ja archiveja. Reverse-IP voi paljastaa lisää sivustoja, samaten footprint (monet ovat tapojensa orjia). Eräs nettibisnestyyppi onnistui päättelemään sivustolla kävijän sijainnin talon tarkkuudella, kun tiesi kaupunginosan, käyntiajan sivuillaan ja web-analytiikkaohjelman ilmoittaman palveluntarjoajan. Kyseinen palveluntarjoaja toimi kaupunginosassa vain yhdessä talossa.

AKE, PRH, ePortti ja Väestörekisterikeskuksen Internet-osoitepalvelu antavat tietoja maksusta. Jos epäilet kohteen olevan kirjoilla jossakin oppilaitoksessa, voit löytää tämän sähköpostiosoitteen ja muita tietoja laitoksen omasta yhteytieto- tai sähköpostihausta. Näitä tietoja ei yleensä löydä hakukoneilla, vaan niitä pitää hakea oppilaitoksen omilta sivuilta. Helsingin yliopiston opiskelijoista saa näin tietää myös pääaineen laitoksen.

Sitten ei kuin samalle luennolle ja aloitetaan social engineering.
Puhumattakaan noista itsesyötetyistä tiedoista eri yhteyksiin Facebookista alkaen...
 
Ikävä tuottaa pettymys, kun ilmeisesti kuvittelet nyt jotakin jamesbond-hommia, mutta tuota se tiedusteluarki on kaikkialla maailmassa. Tuo on myös se asenne, mikä usein helpottaa sitä hommaa huomattavasti.

Siis en oleta FSB:n ja vastaavien työntekijöiden olevan koko ajan jossain jamesbond-hommissa, mutta tällaisten keskustelupalstojen kahlaaminen ihmistyövoimalla tuntuisi minusta uskomattomalta ajanhukalta. Siis ensinnäkin erinäköisiä keskustelupalstoja on lukuisia. Toiseksi, tämä on puhtaasti suomenkielinen palsta, joten tämän seuraamiseen ei kelpaa joku satunnainen Pietarin kadulta tempaistu tyyppi, vaan pitää olla suht hyvä suomen kielen taito ja kolmanneksi, täällä tosiaan kohinaa on niin paljon, että vaikka jotain tiedustelunarvoista olisi seassa, niin se vaatii niin paljon muun läpi kahlaamista, että ei tunnu fiksulta. Ja tosiaan kun kaikki kirjoittajat ovat nimimerkin takana, on lähes mahdotonta varmistua siitä, että mikään, mitä täällä sanotaan, pitää paikkaansa. Porukkahan voi ladella menemään mitä tahansa ihan vain juuri sekoittaakseen mahdollisten tiedustelijoiden konsepteja. Äänestyksiin osallistuu porukkaa, joiden kirjoitussaldo on 0 viestiä, jne.

Ylipäätään tiedustelukysymys voi olla mm. asenteisiin ja niiden muuttumiseen liittyvä. Se voi liittyä esimerkiksi suomalaisten reserviläisten mielipiteeseen jostakin tietystä kysymyksestä ja sen muutokseen jne jne.

Tämä foorum ei ole millään muotoa edustava otos reserviläisten mielipiteistä. Tämä tuli muuten esiin jo siinä puolugallupissa, joka antoi hyvin erilaisen kuvan puoluekannoista kuin mitä maassa oikeasti vallitsee. Ja tämä siis asiasta, jolla ei ole paljoakaan tekemistä maanpuolustuksen kanssa. Jos mennään maanpuolustusasioihin, niin tämän aktiiviporukan mielipiteet menevät todennäköisesti vielä kauemmas keskivertoreserviläisestä. No, tietenkin, jos on kiinnostunut siitä, mitä aktiivisimman reserviläiset ovat mieltä suunnitelmasta kuvata Tuntematon sotilas uudestaan ja tästä on vedettävissä jotain johtopäätöksiä jonkun oikeasti merkitsevän asian suhteen, niin siitä vaan tarpomaan sitä ketjua.

Valitettavasti ja onneksi tämän kaltaiset foorumit voivat hyvinkin vastata monenlaisiin tiedustelukysymyksiin.

No, annapa yksikin esimerkki siitä, mihin kysymykseen tältä palstalta olisi voinut saada oikeaa tietoa? Siis sellaista, jota ei saa paljon vähemmällä paskassa kahlaamisella avoimista lähteistä. Kuten sanottua, ne, jotka jostain oikeasti hys-hys-asioista tietävät, osaavat tällä palstalla pitää turpansa kiinni. Sen sijaan täällä on paljon sellaista höpötystä kirjoittajilta, jotka luulevat tai väittävät tietävänsä hys-hys-asioita, mutta joilla oikeasti ei ole mitään tietoa. Ehkä ainoa asia, josta täältä voisi saada tietoa, joka mahdollisesti pitää paikkansa, on se, mitä tapahtuu suomalaisessa varusmiespalvelussa. Mutta tämäkin tieto on pääosin täällä kirjoittajien iän vuoksi auttamatta vanhentunutta, ja koskee siis jotain 1970-1990-lukujen palvelua, joista ajoista monikin asia on voinut moneen kertaan muuttua.

Suunnilleen kaikki asetieto, mistä täällä paljonkin jutustellaan, perustuu aina avoimiin lähteisiin, jotka ne tiedustelijat olisivat löytäneet itse paljon helpommin ja nopeammin muuta kautta.

Kyse ei siis ole alkuunkaan siitä, että joku seuraisi milloin joku "kapiainen" puhuu sivu suunsa. Keskustelijoiden henkilöllisyydet ja taustat ovat toisarvoisia - se riittää, että suurin osa on reserviläisiä ja tavalla tai toisella aktiivisia sellaisia.

Kuten sanoin, tämän ketjun aktiivikirjoittajat ovat hyvin epäedustava otos Suomen reserviläisistä. Jos tätä lukemalla koittaisi päätellä sitä tai tätä reserviläisten mielipiteistä, niin todennäköisesti pieleen menisi. Esimerkkinä nyt vaikkapa suhtautuminen reserviläiskirjeeseen. Todennäköisesti valtaosalle reserviläisiä asia on varsin yhdentekevä. Täällä taas ripoteltiin tuhkaa päähän, jos siinä luki, että varareservi kutsuu. No, voihan siitäkin vetää jotai johtopäätöksiä, että ainakin kourallinen 900 000:sta reserviläisestä on hyvin kiukkuissaan siitä, ettei ole sijoitettu sodan ajan etulinjaan.
 
s91 tekstisi konkretisoi hyvin sen miksi suomalaiset ovat monesti yksi helpoimmista tiedustelukohteista.

Jokaisen joka miettii asiaa siltä kantilta ettei tämän (tai minkään foorumin) tarkkaileminen ole järkevää ja että se vie liiaksi aikaa, kannattaa samalla miettiä, että miksi Yhdysvalloissa seurattiin miljoonia ja taas miljoonia sähköpostiviestejä tms (järjettömältähän touhu tuntuu jos ajattelee, että homma on hoidettava käsin ja miesvoimalla mutta laitapa kone asialle...).

Tiedustelussa ja tarkkailussa järjettömiltäkin tuntuvat toimet ovat muuttuneet olennaisesti järkevämmiksi nyt tietokoneaikakaudella, jolloin avainsanojen tms. käytön myötä voidaan etsiä niitä mielenkiintoisimpia viestejä ja samalla tapaa luoda profiileita käyttäjistä, jotka vaikuttavat tavalla tai toisella potentiaalisilta (keksikää syy potentiaalisilta mihin).

Tietyissä tapauksissa tarkoituksena voi olla jopa se, että etsitään jonkun tiedetyn henkilön profiiliin sopivia kirjoituksia, jotka hän mahdollisesti kirjoittaa salanimellä tms. Hyvin monella on tiettyjä maneereita kirjoituksissaan (etenkin jos kirjoittaa enemmän ja pidempiä tekstejä), jolloin tiettyjä sanontoja, sanoja tms. alkaa esiintyä keskimääräistä useammin ja näin voidaan kerätä lisää aineistoa tukemaan aiempaa aineistoa. Olen huomannut omaa tekstiäni lukemalla, että minulla on tiettyjä sanoja jotka esiintyvät ehkäpä keskimääräistä useammin ja sama pätee tiettyihin sanontoihin ja tapoihin aloittaa lause, ja näin on useimmilla paljon (asiatekstiä) kirjoittavilla ihmisillä.

Eli lopulta sinänsä "nimettömiltä" vaikuttavista teksteistä on ammennettavissa yllättävän paljon materiaalia (ja nykyään suhteellisen helposti kun tehtävän voi suorittaa tietokoneella ja soveliaalla hakuohjelmalla).

vlad.
 
Minut voi ainakin tunnistaa helposti, jos vaikka trianguloi vähän Facebookin "maanpuolustus" -ryhmää sekä tätä foorumia ja etsii samankaltaisia kirjoitustapoja ja ehkä kuviakin (oli aiemmin tuo tännekin laitettu MiG-21 kuva profiilikuvana). Pieni kotikuntakin on muistaakseni avointa tietoa molemmissa.

Itse tosiaan ajattelen ettei täällä mitään anonymiteettiä ole jos joku haluaa tosissaan ihmisen selvittää. Siksi voinkin koska tahansa paljastaa salaisen identiteettini, jos joku foorumin vakionimi haluaa vaikka vaihtaa yhteystietoja (voi käyttää vääriä jos haluaa vain tiedustella :D)

Edit: Silti tykkään tästä anonymiteetin "pintasilauksesta", jotenkin vapautuneemmin keskustelee asioista, se on sitten itse kunkin oma häpeä jos selvittää todellisen henkilöllisyyden. Ikään kuin Pekka Peitsi sivaltaisi kuin Baikalin profiilikuvasta ikään... ;)
 
Viimeksi muokattu:
Joo. Jos haluaisi lähteä selvittämään niin kyllä äkkiä alkaisi saamaan nimiä.
Juuri tuo pitkä kirjoitus aika tekee hommasta helppoa.
Myös moodlessa vilahtelee tuttuja kuvia aina välillä.
 
vlad post: 256304 kirjoitti:
Jokaisen joka miettii asiaa siltä kantilta ettei tämän (tai minkään foorumin) tarkkaileminen ole järkevää ja että se vie liiaksi aikaa, kannattaa samalla miettiä, että miksi Yhdysvalloissa seurattiin miljoonia ja taas miljoonia sähköpostiviestejä tms (järjettömältähän touhu tuntuu jos ajattelee, että homma on hoidettava käsin ja miesvoimalla mutta laitapa kone asialle...).

Tiedustelussa ja tarkkailussa järjettömiltäkin tuntuvat toimet ovat muuttuneet olennaisesti järkevämmiksi nyt tietokoneaikakaudella, jolloin avainsanojen tms. käytön myötä voidaan etsiä niitä mielenkiintoisimpia viestejä ja samalla tapaa luoda profiileita käyttäjistä, jotka vaikuttavat tavalla tai toisella potentiaalisilta (keksikää syy potentiaalisilta mihin).

Tietyissä tapauksissa tarkoituksena voi olla jopa se, että etsitään jonkun tiedetyn henkilön profiiliin sopivia kirjoituksia, jotka hän mahdollisesti kirjoittaa salanimellä tms. Hyvin monella on tiettyjä maneereita kirjoituksissaan (etenkin jos kirjoittaa enemmän ja pidempiä tekstejä), jolloin tiettyjä sanontoja, sanoja tms. alkaa esiintyä keskimääräistä useammin ja näin voidaan kerätä lisää aineistoa tukemaan aiempaa aineistoa. Olen huomannut omaa tekstiäni lukemalla, että minulla on tiettyjä sanoja jotka esiintyvät ehkäpä keskimääräistä useammin ja sama pätee tiettyihin sanontoihin ja tapoihin aloittaa lause, ja näin on useimmilla paljon (asiatekstiä) kirjoittavilla ihmisillä.

Eli lopulta sinänsä "nimettömiltä" vaikuttavista teksteistä on ammennettavissa yllättävän paljon materiaalia (ja nykyään suhteellisen helposti kun tehtävän voi suorittaa tietokoneella ja soveliaalla hakuohjelmalla).

vlad.
En juurikaan ymmärrä tästä aiheesta, mutta melko pienellä selailulla pääsee kärryillä siitä kuka on kärryillä asioista. Ja kenellä on kontakteja. Ja noiden kontaktien kautta ehkä selviää muita kärryillä olevia. Luulen että Tuntemattoman ketjut saavat olla rauhassa, riittää kun selaa etulinjaa.

E: Näppäilyvirheitä
 
Viimeksi muokattu:
Jokaisen joka miettii asiaa siltä kantilta ettei tämän (tai minkään foorumin) tarkkaileminen ole järkevää ja että se vie liiaksi aikaa, kannattaa samalla miettiä, että miksi Yhdysvalloissa seurattiin miljoonia ja taas miljoonia sähköpostiviestejä tms (järjettömältähän touhu tuntuu jos ajattelee, että homma on hoidettava käsin ja miesvoimalla mutta laitapa kone asialle...).

Jep, en epäile lainkaan, etteikö koneita käyttämällä pysty yhdistelemään eri nimimerkeillä eri forumeilla kirjoittavia ja mahdollisesti jopa sitten yhdistää ne johonkin todelliseen henkilöön, jos myös kyseisen henkilön tekstiä on saatavilla. Mutta ei tämän suhteen maanpuolustus.net ole mitenkään erityinen paikka. Täällä todennäköisesti pyörii paljon vähemmän oikeasti vaikuttavissa asemissa olevia kuin enemmän luetuilla keskustelupalstoilla.

Eli lopulta sinänsä "nimettömiltä" vaikuttavista teksteistä on ammennettavissa yllättävän paljon materiaalia (ja nykyään suhteellisen helposti kun tehtävän voi suorittaa tietokoneella ja soveliaalla hakuohjelmalla).

Kyllä, materiaalia siihen, jos haluaa selvittää jonkun tyypin henkilöllisyyden. Sen suhteen, että täältä saisi tietoonsa jotain oikeasti hyödyllistä tiedustelutietoa, ei kukaan ole tässä ketjussa osoittanut yhtään mitään.
 
s91 nyt vielä kerran: tiedustelu on miljoonien mitättömien tiedonmurusten keräämistä tuhansista eri paikoista ja niiden yhdistämistä johtopäätösten tekoa varten. Se on työlästä, varmasti usein myös turhauttavan tuntuista työtä. Mutta niin se vain on.
 
Itseasiassa se todennäköisin ja myös vaarallisin tapa on se, jota et tuossa maininnut. Juttu nimittäin on niin, että mitä varmemmin tämä foorumi toimii, sitä enemmän erilaisia tiedonmurusia erilaisista asioista saa kerättyä ja yhdisteltyä niitä muualta kerättyihin tiedonmurusiin. No, onko se sitten hyökkäys, että seuraillaan ja myös otetaan osaa keskusteluihin? Oli tai ei, mutta uskallan sanoa että 100% varmuudella sitä on tapahtunut ja tulee tapahtumaan.
Joskus olen noita kalustojuttuja lukiessa miettinyt tuleeko niissä paljastettua vähän liikaa. Ei nimittäin kannata väheksyä asianharrastajien joukkovoimaa, crowdsourcingilla tehdään hyvinkin monenlaisia asioita. Tämän foorumin kirjoittajilla on lisäksi pääsy sellaisiin paikkoihin ja piireihin jotka lienevät hyvin vaikeita tiedustelupalvelujen ammattilaisille.

Ei tämä nyt mikään Bellingcat ole, mutta kuitenkin.
 
s91 nyt vielä kerran: tiedustelu on miljoonien mitättömien tiedonmurusten keräämistä tuhansista eri paikoista ja niiden yhdistämistä johtopäätösten tekoa varten. Se on työlästä, varmasti usein myös turhauttavan tuntuista työtä. Mutta niin se vain on.

Minä taas näkisin, että harvinainen kieli kuten Suomi on siten ongelma. Tietokone voi tehdä mitä sattuu, mutta sitten se porukka jonka on luettava kaikki se teksti voi olla kiven takana.
 
Minä taas näkisin, että harvinainen kieli kuten Suomi on siten ongelma. Tietokone voi tehdä mitä sattuu, mutta sitten se porukka jonka on luettava kaikki se teksti voi olla kiven takana.

Oon samoilla linjoilla. Suomenkielinen teksti on myös koneelle huomattavan vaikealukuista vahvan taivutuksen vuoksi. Lisäksi hyvin useilla nettifoorumien käyttäjillä on oikeinkirjoituksen kanssa keskiasteisia ongelmia. Suomenkielisen tekstin massakäsittely koneellisesti on siis pykälää tai paria raskaampaa kuin englanninkielisen. Ja sitten päällehän jonkun täytyy vielä tulkita ja yhdistellä tietoja käsin ja tehdä niistä johtopäätöksiä.
 
Sivumennen sanoen voisi osaltaan selittää miksi ryssät päästivät Putkosen tekemään mitä tämä tekeekin. Sujuva englanti ja vieläpä suomen hallinta voivat olla taitoja, joita ei oikein muualta ole saatavilla. Tiedustelupalvelulla voi toki olla paljonkin kielitaitoisia, mutta joutaako niitä tuollaisiin operaatioihin?
 
Back
Top