Nemtsovin murha

Mikoyan

Kenraali
Lahjoittaja
#21
Ei se tavallinen kansa sille mitään voi että rosvot on ääliöitä ja voimakkaita. Mun käy sääliksi sitä tavallista kansaa, koska siinä on mukana ihan hyviä ihmisyksilöitä. Niiden elämänlaatu voisi olla parempaakin kuin mitä on. En ole koskaan nimittänyt yhtään venäläistä noin. Enkä nimitä.

.
Siinäpä se ongelma onkin, kun ne ei koskaan ole nähneet toisenlaista yhteiskuntaa. Ne ei tiedä mitään paremmasta.

Se on vähänkuin lestadiolainen naimakauppa.
 

adam7

Ylipäällikkö
#22
Ei se tavallinen kansa sille mitään voi että rosvot on ääliöitä ja voimakkaita. Mun käy sääliksi sitä tavallista kansaa, koska siinä on mukana ihan hyviä ihmisyksilöitä. Niiden elämänlaatu voisi olla parempaakin kuin mitä on. En ole koskaan nimittänyt yhtään venäläistä noin. Enkä nimitä.

.
Siitä huolimatta Putinin hyväksymisluku nousi 86 %:iin. Pahempaa kuin natsisaksassa, vaikka otettaoisiin huomioon että kaikki eivät uskalla kertoa omaa mieleidettä kun tuntematon kadulla tai puhelimessa kyselee.

Kyllä suurella yleisölläkin on vastuunsa. Ällä lällänlällänjengin mukaisesti vapauta kaikkia vastuusta.
 

tradde

Alikersantti
#23
Sunnuntaina ohjelmassa Opposition mielenosoitus. Silloin nähdään osviittaa onko kansasta lähtemään kaduille. Hattua nostan jos on, FSB:n putkat lienee kylmiä ja aiheuttaa mustelmia.
 

Honcho

SMLNKO M/83
Lahjoittaja
#24
Putin sanoo että Nemtsovin murha voi olla "provokaatio" (oppositio suunnittelee huomiselle isoa mielenosoitusta). Ja palkkamurha. Kas kun ei SUORAAN syytä että Nemtsov tilasi itse oman murhansa Putinia kiusatakseen.

Mustassa ironiassaan tuo lausunto tuo jo mieleen Pahkasian (esim. juttu Etelä-Afrikan vankilassa sattuneista oudoista itsemurhista joissa vangit sitoneet itsensä tuoliin ja hakanneet itsensä hengiltä...tai kiinnittäneet elektrodit kiveksiinsä jne)
 

Vonka

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
ELSO 3.0
#25
Siitä huolimatta Putinin hyväksymisluku nousi 86 %:iin. Pahempaa kuin natsisaksassa, vaikka otettaoisiin huomioon että kaikki eivät uskalla kertoa omaa mieleidettä kun tuntematon kadulla tai puhelimessa kyselee.

Kyllä suurella yleisölläkin on vastuunsa. Ällä lällänlällänjengin mukaisesti vapauta kaikkia vastuusta.
Mihin noin mahtavan aidon kannatuksen omaava valtionpäämies sitten lainkaan tarvitsee opposition murhaamista, sen heittämistä vankilaan, toimittajien murhaamista, tuomioistuinten pelottelua, lehdistön- ja sanavapauden rajoittamista jne...

Jos tämä Putin on se, mitä venäläiset aidosti kaipaavat ja se piiska, mitä rakastavat, olen hyvin pettynyt. Totalitaristisilla systeemeillä on tällainen luonne, sillä suurin osa on aina pelkääjiä ja jees-ihmisiä. Alkavat seuraavaksi lirkutella ja ilmiantaa toisiaan ja nimittävät Putinia "isäksi".

Eversti on päässyt vain arvoiseensa seuraan maailman paskadiktaattorien joukkoon.
 
Viimeksi muokattu:
#26
"Venäläisen RT-kanavan mukaan viranomainen sanoi Interfaxille, että valkoinen ajoneuvo lähestyi Nemtsovia, autosta ammuttiin ja auto pakeni paikalta. Venäjän tutkintaviranomaisen mukaan tuntematon henkilö ampui Nemtsovia vähintään 7-8 kertaa."

----------------------------------------------------------

Valkoiset rekisterikilvettömät autot ovat Putinin valtaan nostaman ja avokätisesti tukeman Tšetšenian presidenti Razman Kadyrovin "turvallisuusjoukkojen" tunnusmerkki.

Jännä juttu miten tšetšeneja sattuu niin usein paikalle kun Putinin arvostelijoille sattuu käymään huonosti. Anna Politkovskajankin murhaa tutkineen sanovat jälkien osoittavan vahvasti Kadyroviin. Putinin lähin avustaja ja monen mielestä koko showta kulisseista pyörittävä spin doktor Vladislav Surkov on isän puolelta tšetšeni. Ukrainassa pyörii lukemani mukaan iso nippu Kadyrovin epäviralliseen yksityisarmeijaan kuuluvia roistoja.

Likaisten temppujen ulkoistaminen tšetšeneille on kyllä aika hyvä peliliike. Kadyrov voidaan aina uhrata jos raskauttavia todisteita alkaa ilmaantua ja tšetšeneistä voi Venäjällä uskoa mitä hyvänsä, kansan syvät rivit kun "tietävät" että Kaukasukselta tulevat ovat kaikki enemmän tai vähemmän terroristeja.
 
Viimeksi muokattu:

Taitolaji

Ylipäällikkö
BAN
Lahjoittaja
#27
HS:

Putin tuomitsi Nemtsovin ampumisen vielä perjantain ja lauantain välisenä yönä tiedottajansa Dmitri Peskovin välityksellä. Peskov sanoi, että Nemtsovin kuolema vaikuttaa palkkamurhalta ja saattaa olla "provokaatio".

Näin, varsinainen kohde ja uhri onkin siis Putin. Seuraava provokaation nähdään kun vankilassa oleva ukrainalainen naislentäjä menehtyy ja tietenkin provokaatiomielessä. Voi Putinia, voi Venäjää!
 

krd

Kenraali
Lahjoittaja
ELSO 3.0
#28
HS:

Putin tuomitsi Nemtsovin ampumisen vielä perjantain ja lauantain välisenä yönä tiedottajansa Dmitri Peskovin välityksellä. Peskov sanoi, että Nemtsovin kuolema vaikuttaa palkkamurhalta ja saattaa olla "provokaatio".

Näin, varsinainen kohde ja uhri onkin siis Putin. Seuraava provokaation nähdään kun vankilassa oleva ukrainalainen naislentäjä menehtyy ja tietenkin provokaatiomielessä. Voi Putinia, voi Venäjää!
Hyvin ollaan kansliassa perillä asioista.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1425085967384.html
"Aiemmin helmikuussa Nemtsov kertoi venäläiselle Sobesednik-lehdelle olevansa huolissaan siitä, että Putin haluaa hänen kuolevan Ukraina-mielipiteidensä vuoksi. Nemtsov sanoi lehdelle uskovansa, että Putin päästi sodan valloilleen Ukrainassa."
http://yle.fi/uutiset/poliisi_etsii_nemtsovin_murhaajaa_suuroperaatiossa/7836318
"Poliisi on alkanut etsiä murhatun oppositiopoliitikon Boris Nemtsovin ampujaa isossa erikoisoperaatiossa, kertoo Yle Uutisten toimittaja Erkka Mikkonen Moskovasta. Ampuja tai ampujat ovat edelleen pakosalla. Presidentti Vladimir Putin on tuominnut veriteon.
Silminnäkijöiden mukaan Nemtsovia kohti ammuttiin ainakin kuusi laukausta, joista neljä osui hänen selkäänsä. Nemtsov olli kävelemässä Moskovan keskustassa ukrainalaisen naisystävänsä kanssa. Tekijät pakenivat autolla paikalta ampumisen jälkeen.
– Teko on erittäin järkyttävä. Murhapaikalle on tuotu kukkia. Ihmiset ovat järkyttyneitä ja vihaisia tapahtuneesta. Ensi reaktioissa on mainittu, että presidentti Putin saattaisi jollain tavalla olla tämän takana. Huomiseksi suunniteltu mielenosoitus muuttuu surujuhlaksi, Mikkonen kertoo.
Presidentinkansliasta kommentoitiin välittömästi yöllä ampumista. Presidentti Putin esitti surunvalittelunsa. Hänen mukaansa kyseessä on tilaustyöltä vaikuttava julma teko."
Niin, ja syyllinenkin löytyy jostain kun oikein etsitään...kaksi kärpästä, vai miten se meni.
 

Vonka

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
ELSO 3.0
#29
Tiesittekö, että koko rikospaikka pestiin painepesureilla illalla heti kun Nemtsov oli viety?

Tämä on taivaan tosi. En tietenkään tunne rikostutkinnan kaikkia erikoisuuksia mutta jotenkin kuvittelin, että siellä häärittäisiin ja nuuskittaisiin jotain... no, ehkä Moskovan poliisi tietää... :)
 
#30
Nemtsovia pidettiin 1990-luvulla Boris Jeltsinin kruununperijänä. En tiedä millainen Venäjä olisi nyt jos asiat olisivat menneet toisin, mutta sen kortin olisin kyllä halunnut katsoa.

Muutama tunti ennen kuolemaansa hän antoi haastattelun Echo Moskvy radiokanavalle, jossa mainosti opposition järjestämää talouskriisin vastaista mielenosoitusta 1.maaliskuuta. Tässä haastattelussa hän esitti mielenosoituksen teesejä:

Ukrainan sodan ja Venäjän aggression välitön lopettaminen.

-Rehelliset vaalit, propagandan ja sensuurin lopettaminen.

-Korruption vastainen taistelu.

-Terveys- ja sosiaalimenojen kasvattaminen puolustusmenojen kustannuksella.

Venäjällä on riittänyt poliittista väkivaltaa koko 2000-luvun ajan. Niistä toimittajien ja toisinajattelijoiden murhista ja pahoinpitelyistä on helppo ennustaa miten tämän rikoksen selvittelyssä tulee käymään: Asialla on ollut 2-3 pikkurikollista jotka saadaan kiinni kuuden kuukauden sisällä. Venäläiset propagandistit kertovat meille että murhan takana olivat Venäjän viholliset jotka haluavat mustamaalata Venäjän maineen.

Tutkinta jatkuu pari vuotta. Oikeudenkäynnissä syyttäjällä on kerrankin pitävät todisteet, mutta salaliittoteoriat leviävät koska kukaan ei (hyvästä syystä) luota Venäjän oikeuslaitokseen. Jutun käsittely päättyy noin 3-4 vuoden kuluttua kun suuri yleisö on jo unohtanut sen koskaan tapahtuneen. Syylliset tuomitaan, murhan tilaajista emme koskaan saa tietää mitään.

-Anton Nikolenko


Putinismi ja Venäjän rappio

http://www.intokustannus.fi/kirja/putinismi_ja_venajan_rappio/82/

Rest in Peace!

 

krd

Kenraali
Lahjoittaja
ELSO 3.0
#31
Tiesittekö, että koko rikospaikka pestiin painepesureilla illalla heti kun Nemtsov oli viety?

Tämä on taivaan tosi. En tietenkään tunne rikostutkinnan kaikkia erikoisuuksia mutta jotenkin kuvittelin, että siellä häärittäisiin ja nuuskittaisiin jotain... no, ehkä Moskovan poliisi tietää... :)
Ammattilaisia, silloin ei pelkkä nuuskinta riitä. Noin jäljet löytyy paremmin, kun pestään liat ensin pois ;)
"Peskov sanoi, että Putinille kerrottiin nopeasti Nemtsovin surmasta. Putin oli ilmaissut osanottonsa ja määrännyt turvallisuusviranomaiset tutkimaan asiaa. Surmaa tutkivan komitean mukaan asiaa tutkivat kokeneet tutkijat."
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015022819275867_ul.shtml
 

Vonka

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
ELSO 3.0
#33
Muutin Hesarin otsikosta vain hieman kahta sanaa; mitkä ne mahtoivat olla?

http://www.hs.paskamedia.fi/ulkomaat/a1425022874696

Putin otti murhan "henkilökohtaiseen valvontaansa"

Venäläinen oppositiojohtaja Boris Nemtsov ammuttiin keskellä Moskovaa
Ulkomaat 27.2.2015 23:59 Päivitetty 28.2.2015 9:34
Ylen uutisissa kommentit tilattiin Markku Kiviseltä, joka käytti puheenvuoronsa vakuuttaakseen Putinin ja Nemtsovin mutkattomia suhteita ja tuttuutta ja että Nemtsov kuului ihan Kremlin sisäpiiriin vaikka nyt sattui olemaan ikään kuin oppositiossa.
 

krd

Kenraali
Lahjoittaja
ELSO 3.0
#34
Onneksi ei sentään asiantuntija:
Asiantutija: Kreml tuskin tilasi murhaa - "Putinille enemmän harmia kuin hyötyä"
"Suomalainen Venäjä-asiantuntija Markku Kangaspuro ei pidä uskottavana, että Vladimir Putinin hallinto olisi antanut käskyn surmata oppositiopoliitikko Boris Nemtsovin.
Venäjän nykyisessä ilmapiirissä riittää tahoja, joita Nemtsovin puheet muun muassa Ukrainan sotaa vastaan ovat ärsyttäneet suuresti.
- Siellä on näitä Ukraina sodan veteraaneja, nationalisteja ja fasisteja, joista osa on palannut (Ukrainasta) ja pitää sekä Putinia että erityisesti sodan vastustajia pettureina, Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutissa työskentelevä Kangaspuro sanoo.
- Tästä tulee ilman muuta Putinille enemmän harmia kuin hyötyä.
Kansgaspuron mukaan Putinin kannalta olisi tärkeää, että syylliset saataisiin selville nopeasti. Epäluottamus yhteiskunnan ja viranomaisten välillä on kuitenkin niin suuri, että Kangaspuro ennustaa erilaisten salaliittoteorioiden jäävän tutkinnan uskottavuudesta riippumatta elämään.
Kangaspuro luonnehtii Nemtsovia yhdeksi Venäjän opposition näkyvimmistä ja pisimpään vaikuttaneista hahmoista, joka kannatti johdonmukaisesti länsimaista käsitystä demokratiasta ja vastusti korruptiota.
- Tällä voi kyllä olla aika dramaattiset seuraukset Venäjän politiikkaan. Nemtsov on kuitenkin ollut yksi opposition symboleista, kuten oli (surmattu toimittaja) Anna Politkovskaja.
Toisaalta Nemtsov muistetaan Venäjällä presidentti Boris Jeltsinin kauden aikaisena ministerinä, joka oli viemässä läpi rajuja talousuudistuksia ja luomassa "rosvokapitalismia".
- Varmaan hän oli suositumpi lännessä kuin Venäjällä, kuten useimmat oppositiopoliitikot, tutkimusjohtaja Kangaspuro sanoo."
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015022819276944_ul.shtml
 

Teräsmies

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
#35
Ex-varapääministerin mukaan Suomen pitäisi huutaa eikä vaieta Venäjän tempausten edessä.
Venäjän entinen varapääministeri Boris Nemtsov on varma, että Venäjän Suomeen kohdistama painostus tapahtuu pääministeriVladimir Putinin siunauksella ja hänen ohjauksessaan.

Nemtsovin mukaan sekä lapsi- että maitokiistat ovat vain tekosyitä, joiden todellinen motiivi on aivan muualla.

– Suomi käyttäytyy Venäjän edessä täysin väärin, kun se vaikenee näiden kampanjoiden edessä. Teidän pitäisi päin vastoin huutaa ja lujaa, ja puolustautua kaikin tavoin, Suomessa parhaillaan Finrosforumin seminaarissa vieraileva Nemtsov sanoi eilen IS:lle.

Nemtsovin mukaan Putinilla on vanha vakoojan ja ”bandiitin” psykologia, jonka perusteella hän tulkitsee Suomen vaikenemisen ja sovinnonhalun yksinomaan heikkouden merkiksi.

– Eli mitä enemmän Suomi vaikenee, sitä enemmän Putinin tekee mieli teitä painostaa. Se on hänen logiikkaansa, Nemtsov sanoi.

Lapsikiistojen rummuttamiselle Nemtsov löytää kaksi syytä. Toinen on Venäjän omien lasten huono tilanne ja toinen on Venäjän perinteinen halu etsiä vihollisia ulkomailta.

– Meillä on itsellämme kolme miljoonaa hylättyä lasta, jotka asuvat kaduilla, orpokodeissa tai alkoholistivanhempiensa kanssa. Se on yksi meidän suurimmista häpeänaiheistamme.

– Putin ei kuitenkaan halua, että kansa heräisi kysymään, miksi meidän omilla lapsillamme ovat asiat näin huonosti. Siksi hän löytää ongelmia Suomesta.

Venäjän lapsiasiavaltuutettua Pavel Astahovia Nemtsov pitää Putinin ”lakeijana”.

– Astahov on kgb-taustainen mies, joka sanoo juuri sen, mitä hänen käsketään sanoa. Hän on täysin Putinin ohjauksessa.

Erilaiset ruokakiistat ovat Nemtsovin mukaan myös tyypillistä Putinia.

– Hän käyttää ruokakiistoja monien eri maiden painostamiseen. Minä voin taas omasta puolestani sanoa, että suomalaiset maitotuotteet ovat hyviä ja meidän perheessä niitä syödään erittäin mielellään.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1425089576167.html?pos=ksk-trm-uutu-ostu
 

jurppi

Ylipäällikkö
#36
Johan vähättelyä! Minäkin epäonnekseni sain pienen osan elämästäni viettää silloisessa NL:ssa. Jopa sitäkin pienestä kokemuksesta voisin laittaa jo pienois kauhuromaanin. Minun ei tarvinnut tulkata mitään itselleni, tyytyin siihen mitä näin. Kukaan rehellinen ja tolkullinen ihminen ei tarvinnut mitään tulkkeja nähdääkseen todellisuuden joka oli kaikkea muuta, muttei ei koskaan turvallinen ja kaunis. Ei siinä ajassa oltu mitään tulkkeja vaan propagandisteja ja valehtelijoita. On yksi todellisuus, on miljoonia tapettuja ja kiduttuja ensin NKVD sitten KGB:n siihen koulutettujen sadistien ja muuten kuusipäiden, punaisten terroristien toimesta. Oli myös kieroja kusipäitä jotka teeskenteli olevansa tiedottamia tästä. Paavo Väyrinen kuuluu heihin, näitä umpikieroja opportunisteja tuo pahuuden pesäke Kremli veti kun paska kärpäsiä.
Ja sitten oli rehellisia ihmisia, jotka ikuisesti pelkäsi näitä kusipäitä ja eli jatkuvan hengen vangitsemisen ja hengenkin menettämisen uhalla, moni näki maasta pois muuton ainoana vaihtoehtona. Tämä kaikki oli liian yksinkertaista, liian silmien edessä. Tulkkauksia kaipasivat rikolliset, päästäkseen sumua tämän kaiken ympärillä.
Juuri näin.

Ei ole mitään syytä ihmetellä miksi suuri osa Venäjän johtajien perheenjäsenistä, oligarkeista jne. asuu Euroopassa tai USA:ssa.. ja osin Suomessakin. Huolimatta kaikesta propaganasta venäläiset sisimmisssään tietävät (ainakin osaavat aavistaa) totuuden lähsimaiden oloista, verrattuna Venäjään. Siksi Putinin täytyy hieman terävöittää kansalaisten valvontaa jotta hänen haluamansa järjestys maassa säilyy. Pelkät media-valheet eivät jatkossa riitä vakuuttamaan kansalaisia Venäjän ylivertaisesta vapaudesta ja huikean korkeasta elintasosta.

Julkisilla paikoilla kirkkaassa päivänvalossa tehdyt murhat ovat nimenomaan sellaista informaatiota jonka viestin tavalliset venäläiset erittäin hyvin ymmärtävät..yhtä hyvin kuin senkin että yllättäen kerrostalossa hissi kulkee keskellä yöllä ja rappukäytävään kaikuu kovaäänistä oveen koputusta. Venäjällä ollaan hyvää vauhtia palaamassa sosialistisesta Neuvostoliitosta tuttuihin, "vanhoihin hyviin aikoihin". Ja, kaikelle tälle löytyy kannattajansa, lakeijansa ja sympatisoijansa myös Suomesta..aina surkeimmasta nettitrollista valtakunnan kuumimpiin poliittisiin vaikuttajiin.

Nämä nykyiset tapahtumat lienevät kuitenkin vasta alkuharjoittelua...
 

Rauhantekijä

Ylipäällikkö
#37
Kuulostaa jotenkin niin tutulta, että "Putin tekee kaikkensa asian selvittämiseksi" ..... tutkimus todennäköisesti jatkuu yhtä pitkään ja tuloksettomana kuin Ukrainankin tilanteen "selvittäminen". Heh.. kun ei itse ole sekaantunut asiaan niin onhan se vaikeata selvittää...heh !
Jos tuon murhan hyötyjä (lyhyellä tähtäimellä) on Putin, niin eipä tässä tarvitse linnun hernettä suurempia aivoja ymmärtääkseen kenen intressissä on Nemtsovin poistaminen räksyttämästä.
Kuvaan sopisi vielä että Putin järjestää uuden anti-maidanin, jossa voidaan todeta kaiken olevan hyvin.....heh...heh !

Voi Venäjän kansa parka !
 

Vonka

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
ELSO 3.0
#38
- Siellä on näitä Ukraina sodan veteraaneja, nationalisteja ja fasisteja, joista osa on palannut (Ukrainasta) ja pitää sekä Putinia että erityisesti sodan vastustajia pettureina, Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutissa työskentelevä Kangaspuro sanoo.
l
Vain se, että on rauhallinen lauantaiaamu, estää minua sanomasta, mitä mieltä tästä toisesta absurdimarkusta olen.

Tyydyn vain ihmettemään järkyttyneenä, miksi ne Ukrainan-veteraanit eivät sitä Putin-petturia sitten vielä ole ampuneet...
 
#39
Tämä sattui Putinin kannalta vähän pahaan saumaan kun juuri nyt kannattaisi ylläpitää valtion sisäistä vakautta eikä missään tapauksessa kannattaisi enää hankaloittaa valtionjohdon tilannetta hämmentämällä soppaa ja lietsomalla Venäjän oppositiota ja Putinin vastustajia. Nyt Venäjällä pelataan kovaa presidenttipeliä ja peli saattaa vielä koventua entisestään. Joka tapauksessa tästä saattaa kehkeytyä jotain hyvinkin mielenkiintoista.

Muutaman mielenosoittajan ampuminen oli Kiovan maidanillakin merkittävä käännekohta, jonka seurauksena Janukovitsin hallinto kaatui ja presidentti itse joutui pakenemaan maasta. Aina ei pelkkä kivien heittely ja iskulauseiden huutaminen riitä.
 

Vonka

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
ELSO 3.0
#40
Tämä sattui Putinin kannalta vähän pahaan saumaan kun juuri nyt kannattaisi ylläpitää valtion sisäistä vakautta eikä missään tapauksessa kannattaisi enää hankaloittaa valtionjohdon tilannetta hämmentämällä soppaa ja lietsomalla Venäjän oppositiota ja Putinin vastustajia. Nyt Venäjällä pelataan kovaa presidenttipeliä ja peli saattaa vielä koventua entisestään. Joka tapauksessa tästä saattaa kehkeytyä jotain hyvinkin mielenkiintoista.

Muutaman mielenosoittajan ampuminen oli Kiovan maidanillakin merkittävä käännekohta, jonka seurauksena Janukovitsin hallinto kaatui ja presidentti itse joutui pakenemaan maasta. Aina ei pelkkä kivien heittely ja iskulauseiden huutaminen riitä.
Päältä katsoen näin. Putinina olisin kuitenkin tilannut murhan juuri tähän paikkaan juuri sen vuoksi, että sitä ei yhdistettäisi häneen sillä perusteella, että siitä olisi hänelle haittaa.

Toisekseen, onko hän viime aikoina jotenkin piitannut maineestaan? Krim? MH17? Minskin kusetukset? Pommittajat Englannin yllä? Kohverin sieppaus? Ukrainalainen sotavanki Savchenko kuolee linnassa Venäjällä?

Navalnyita ei laitettu linnaan ja Nemtsovia ammuttu "Putinin kannalta pahaan aikaan", vaan mahdollisesti viime hetkellä.

Juuri siksi Garri Kasparov karkasi: hän sanoi itse, että nyt ollaan rajalla, heidät laitetaan kohta linnaan tai tapetaan. Hän ei halunnut marttyyriksi. Nemtsov taas oli luonnostaan sellainen, kuoli kansansa, venäläisen kansan edestä Venäjällä.
 
Top