Niinistö: Nato-jäsenyys oli mahdollisuus 20 vuotta sitten

Taitolaji

Ylipäällikkö
BAN
Asian sörssivät aikoinaan Sorsan, Holkerin ja Ahon hallituset. Kavahtakaamme heidän hengenheimolaisiaan. Paras turvamme (oman puolustuksen lisäksi) on harras toive, että Nato pitää Baltian pohjoispuolen puolustusta niin tärkeänä, että on valmis tarvittaessa auttamaan myös Suomea. EU:n poliittinen tuki on selvä, mutta kuinka kauas Lissabonin sopimus kantaa onkin siten jo toinen juttu.

Edit: Suluissa oleva on oma huomioni!

http://yle.fi/uutiset/presidentti_niinisto_nato-jasenyys_oli_mahdollisuus_20_vuotta_sitten/7646978

Ulkomaat klo 8:21
Presidentti Niinistö: Nato-jäsenyys oli (sörssitty) mahdollisuus 20 vuotta sitten

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö arvioi, että Suomen Nato-jäsenyys olisi ollut helppo askel 20 vuotta sitten.
 
Vieläkö Taitolaji uskoo, että Suomessa käydään ensi keväänä oikeat Nato-vaalit, kuten uumoilitte tuossa puoli vuotta sitten? Ja kun minä vähän teitä yritin toppuutella, ettette ihan kyyneliin asti pettyisi, jos toisin kävisi. Mutta kun sitä aikuiset miehet vielä uskovat, miten kokomus suorastaan hyppyyttää Suomen Natoon...kun on presidentti, pääministeri ja niin edelleen.....myönnän, olen kirotun epäluuloinen suhteessa politiikkaan...ja silti joutuu joka kerta vielä pettymään, kun ei ollut sittenkään tarpeeksi epäluuloinen.

Se kuuluisa juna taisi mennä, jäi sentään pikaraide. Mutta tulee se aika toinenkin ja jos nämä pöntiöt eivät tuolloin käytä tilaisuutta, niin olemme ansainneet kohtalomme.
 
Niinistön kommentti on luonnollisesti jälkiviisautta, mutta aika harva muistaakseni ehdotti NATO-jäsenyyttä EU-jäsenyyden kylkiäiseksi vuonna 1994. EU-vaalit ymmärrettiin osittain turvallisuusvaaleiksi, vaikka EU ei suoranaisesti turvallisuutta voi taata. Mutta kyllä näin jälkikäteen harmittaa, ettei sellaista kaukonäköisyyttä ollut, että NATO-jäsenyyttä olis haettu.

NATO pitää olla yksi vaaliteema, jotta tiedetään minkälaisella mandaatilla turvallisuuspolitiikkaa hoidetaan vuodet 2015-2019. Se, onko NATO vaalien ykkösteema, jää nähtäväksi, muitakin teemoja varmasti nousee esille. NATO-jäsenyyden juna ei vielä mennyt, mikään ovi ei ole mennyt pysyvästi kiinni. Mutta se on totta, että ei NATO:n jäseneksi mennä yhtä helposti kuin 5, 10 tai 20 vuotta sitten.
 
Samaisen (tämän päivän IL) uutisen ohessa oli kysely siitä, "olisiko Suomenpitänyt liittyä Natoon 20 vuotta sitten?" Tähän 75% vastaajista sanoi kyllä.

Toivottavasti ei käy niin että viiden vuoden päästä 100% suomalaista vastaa kyllä, olisi pitänyt liittyä..

Ikävä kyllä nykyisen Suomen politiikan johdossa ovat sellaiset johtajat jotka jo nuorina opetettiin nöyristelemään Neuvostoliiton edessä. Minkäänlaista poikkipuolista mielipidettä ei saanut sanoa. Jopa mielipiteensä kertomattajättäminen tulkittiin neuvostovastaisuudeksi. Tämä on jättänyt pysyvän jäljen johtajiemme mieliin.

Poliitikkojemme päättämättömyydestä johtuen tilanne on NATO-option osalta koko ajan muuttunut. Meillä on NATO-päätöstä vastustettu myös vasemmisolaisten presidenttien toimesta. Ja, edelleenkin "liukas-Erkki" Tuomioja ulkoministerinä, pyrkii kaikin keinoin saattamaan maamme takaisin Venäjän etupiiriin.

Pahoin pelkään että olemme jo niin pitkään venyttäneet päätöksiämme ettei:
- Suomessa ei enää uskalleta lähteä tekemään päätöstä jäsenyydestä.
- Ei ainakaan yksin ja itsenäisesti ilman samanaikaista Ruotsin NATO-jäsenyyshakemusta.
- Seuraava vaihe on sitten se että emme uskalla osallistua jäsenhakemukseen edes ruotsalaisten kanssa yhdessä.
 
Eiköhän se seuraava ikkuna liittoutua sotilaallisesti aukene mahdollisesti joskus aikaisintaan puolen vuosikymmenen jälkeen kun Suomessa vaihtuu hallitus, tai joskus Putinin jälkeen 2020-luvulla, tai Ruotsin seuraavan hallituksen tehdessä omat johtopäätöksensä, tai EU:n ryhtyessä sorvaamaan uutta perussopimusta joskus hamassa tulevaisuudessa, tai Venäjän saatua suhteet länteen totaalisesti jäädytettyä esim. uhkailemalla jotain EU-maata.

Yksi asia on varma: liittoutumisikkuna ei välttämättä ole aukia loputtomiin ja silloin pitää toimia nopeasti eikä ryhtyä tehtailemaan mitään loputtomia komiteamietintöjä.
 
Vieläkö Taitolaji uskoo, että Suomessa käydään ensi keväänä oikeat Nato-vaalit, kuten uumoilitte tuossa puoli vuotta sitten? Ja kun minä vähän teitä yritin toppuutella, ettette ihan kyyneliin asti pettyisi, jos toisin kävisi. Mutta kun sitä aikuiset miehet vielä uskovat, miten kokomus suorastaan hyppyyttää Suomen Natoon...kun on presidentti, pääministeri ja niin edelleen.....myönnän, olen kirotun epäluuloinen suhteessa politiikkaan...ja silti joutuu joka kerta vielä pettymään, kun ei ollut sittenkään tarpeeksi epäluuloinen.

Se kuuluisa juna taisi mennä, jäi sentään pikaraide. Mutta tulee se aika toinenkin ja jos nämä pöntiöt eivät tuolloin käytä tilaisuutta, niin olemme ansainneet kohtalomme.

Johan toki käydään Nato-vaalit. Tunteita herättävän teeman alle peittyy moni paljon olennaisempi asia Suomen tulevaisuutta ajatellen. Politiikan vasemmalta laidalta kuuluu ehkä jonkilainen kuiskaus alati pahenevasta eriarvoisuudesta ja persuista irtoaa pientä pihinää maahan vaeltavista vieraista kansoista, mutta nuo tuollaiset hukkuvat valtamedian sotarumpujen kuminaan.
 
NATO-kysymys on niitä asioita joka heijastelee vielä vuosikymmenien takaisia aikoja jolloin koko suomalainen yhteiskunta oli kiinteästi osana Neuvostoliiton etupiiriä. Samalla kun maamme politiikassa vaikutti erittäin vahva kommunistinen puolue joka osaltaan pakotti myös sosiaalidemokraat ja muutkin puolueet huomattavan nöyräksi Neuvostoliittoa kohtaan. Eihän meiltä vieläkään löydy yhtäkään oikeistolaisia aatteita edustavaa puoluetta.

Se hieman ihmetyttää koskahan meillä oikeasti huomataan että Venäjä on polittisesti diktatuuri jossa hallitsee yksi äärioikeistolainen, kansallisuusaatetta ajavan poliittinen puolue. Venäjän nykyinen poliittinen hallinto on äärimmäisen kaukana siitä ideologisesta suomalaisesta poliittisesta liikkeestä joka edelleen näkee Venäjässä vain rauhaa rakastavan työläisten johtaman sosialistisen ystävän.
 
Venäjä on Venäjä, mutta toisaalta jos nykymeno jatkuu niin kansa ei välttämättä koe Natoa jatkossakaan kovin houkuttelevana. Ja jos kansa vastustaa niin harva poliitikko ryhtyy tekemään poliittista itsemurhaa Suomen johdossa Naton vuoksi.
 
Kansasta on vaikea saada järjellistä tolkkua Nato-jäsenyydestä koska ihmiset projisoi Suomen Nato-jäsenyyteen kaikkea mahdollista. Ihmiset vastustaa Natoa Venäjän pelon takia, Kokoomuksen inhoamisen takia, USA'n inhoamisen takia, EU'n inhoamisen takia jne jne jne. Mutta minkäs teet, Suomi jatkaa tuskastuttavan hidasta rämpimistä kohti länsimaisia valtioita.
 
En oikein ymmärrä Niinistön tarkoitusperiä, kun hän jatkuvasti julkisuudessa kertoo, miten juna meni jo ja miten valtavan pitkä raja meillä on Venäjän kanssa. Kannattaako niitä kortteja näyttää noin avoimesti ja sanoa Putinille, että "ymmärretään kyllä, ettet tykkää, joten ei me liitytä".

"Tuomiojan mukaan suomalaiset ovat huolissaan siitä, että olemmeko nyt uuden kylmän sodan kynnyksellä. Hänen mukaansa kevään eduskuntavaaleissa Nato-kysymys ei tule nousemaan esiin, koska mikään puoluetta aihe ei kiinnosta."

Ja miksi ei kiinnosta? Siksi että teeman pyörittelemisellä on vaikea saada lisäkannatusta, koska lähes jokaisen puolueen sisällä mielipiteet jäsenyyden suhteen ovat hyvin jakautuneet? Vai siksi ettei asia muka ole ajankohtainen ja tärkeä? Täällä haisee opportunismi, selkärangattomuus ja pään tunkeminen pensaaseen.
 
Teeman pyörittämisestä seuraa vaikeuksia, kun vastustaja voi ottaa helppoja lisäpisteitä syyttämällä heitä vanhusten ja lasten unohtamisesta. Poliitikolle tuo asia on selkeä ansa, joten sitä käsitellään ainoastaan hyvän taloustilanteen aikaan ja silloinkin vaalikauden alkupuolella.

Eli nenäsi toimii mielestäni aika hyvin.
 
Tämän maan Niinistöt, Lehdet, Holkerit, , Ahot, Kokkilat,Tuomiojat, Väyryset, Pekkariste ja Kääriät veljineen ja siskoineen ovat pedanneet nykytilanteen. On turha syyttää nykyisiä nuorempia poliitikkoja jos vastaan tulee turvallisuuspoliittisia pakkojarrutuksia.

Hyi helvetti!
 
En oikein ymmärrä Niinistön tarkoitusperiä, kun hän jatkuvasti julkisuudessa kertoo, miten juna meni jo ja miten valtavan pitkä raja meillä on Venäjän kanssa. Kannattaako niitä kortteja näyttää noin avoimesti ja sanoa Putinille, että "ymmärretään kyllä, ettet tykkää, joten ei me liitytä".

Voi olla puhdasta politikointia, oma mielipide tai sitten Venäjän johto on kertonut selvät sävelet jäsenhakemusta seuraavista ongelmista. Niinistö varmasti tajuaa Ukrainan perusteella, ettei apua lännestä ole tulossa, jos sillat poltetaan Venäjän suuntaan. Sen sijaan Saksalle voisi olla hyvinkin suotuisaa sotkea Suomi sotaan Venäjän kanssa, jos vastineeksi Saksa saisi pidettyä kiinni Ukrainasta. Eivät Hitleriä kannustaneet geopoliittiset haasteet ole mihinkään hävinneet, vaan Saksan nykyjohdolla on ihan sama kartta ja samat ongelmat edessään.
 
"The Washington Post -lehden toimittaja Griff Witte siteeraa pääministeri Alexander Stubbin lausuntoa, jonka mukaan Suomen olisi pitänyt liittyä sotilasliitto Natoon 20 vuotta sitten. Witte kysyy presidentti Niinistöltä, onko hän samaa mieltä."

Mainittu lehti kai nauttii jonkinlaista arvostusta, joten ehkä Niinistö on päättänyt antaa avoimen johdattelevaan kysymykseen myötäilevän vastauksen. Olisi hän voinut tietysti vastata myös:

a) Stubb? Pitäiskö mun tuntee se?
b) Göran Stubbin olisi pitänyt käyttää kondomia juhannuksena -67.
c) Stubbelo nyt on täyspelle, jonka suurin meriitti on polkupyörällä uimahousut jalassa perse pitkällä ajelu, joten annanpa samaa tasoa olevan vastauksen...
 
Venäjä on Venäjä, mutta toisaalta jos nykymeno jatkuu niin kansa ei välttämättä koe Natoa jatkossakaan kovin houkuttelevana. Ja jos kansa vastustaa niin harva poliitikko ryhtyy tekemään poliittista itsemurhaa Suomen johdossa Naton vuoksi.

Aivan. Tokihan oma uudelleenvalinta aina isänmaan edun voittaa...
 
Mistä me tiedetään, mitä Putin on Niinistölle Sotshissa sanonut, kun siellä viimeksi kävi? Jos laittoi luun kurkkuun. Jos sanoi, että jos Nato laajenee vielä yhdenkin maan verran Venäjään päin, niin Venäjä tulkitsee sen avoimena sodanjulistuksena Naton taholta. Tämä kaikki spekulaatiota tietty, mutta kuka tietää.

Oletteko muuten huomanneet, että Venäjän ylin johto ei likaa käsiään, vaan Suomelle uhkaviestit tulevat virkamiesten kautta. Putin käskee uhkailemaan ja myöhemmin kiistää, että ei tarvi niin tosissaan ottaa, että välillä vähän liioittelevat nuo puolustusministerit sun muut
 
^joo. Plausible deniability on keskeinen osa Venäjän painostus-ulkopolitiikkaa. Tosin plausible-osaan uskoo vain venäläiset.

Ja tietty iso joukko suomalaisia ymmärtäjiä.
 
Tämän maan Niinistöt, Lehdet, Holkerit, , Ahot, Kokkilat,Tuomiojat, Väyryset, Pekkariste ja Kääriät veljineen ja siskoineen ovat pedanneet nykytilanteen. On turha syyttää nykyisiä nuorempia poliitikkoja jos vastaan tulee turvallisuuspoliittisia pakkojarrutuksia.

Hyi helvetti!

Juuri tällaista tarkoitin omassakin meilissäni. Suomessa vanhempi poliitikkokaarti ja toisaalta vasemmistolaiset eivät todellakaan ymmärrä mitä he itseasiassa tekevät puolustellessaan Venäjän ja Putinin toimia..

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288781198470.html

Tuosta linkistä käy ilmi hyvin se minkälaista maailmankatsomusta Putin ja hänen eurooppalaiset tukijansa yhdessä edustavat.

Putinin politiikka ja käytännön sotatoimet ovat kuin kopio Hitlerin "Mein Kampf" kirjasta. Eipä ihme että hänen kannattajansakin löytyvät aika lailla samanlaisen ideologian suunnalta..Myös Venäjällä kansalaiset suhtautuvat Putiniin aivan samalla tavalla kuin saksalaiset 1930-luvun lopulla Hitleriin. Toki kummassakin tapauksessa täydellisen propaganda-kampanjan johdosta.
 
Tämän maan Niinistöt, Lehdet, Holkerit, , Ahot, Kokkilat,Tuomiojat, Väyryset, Pekkariste ja Kääriät veljineen ja siskoineen ovat pedanneet nykytilanteen. On turha syyttää nykyisiä nuorempia poliitikkoja jos vastaan tulee turvallisuuspoliittisia pakkojarrutuksia.

Hyi helvetti!

öööö. Muistaakseni monikin ns. nuoren polven poliitikko on suorastaan luvannut suomalaisille Nato-liiton. Stubb rohkeni jopa Usan suurlähettiläälle sen taata, kun maassamme on Kok presidentti ja pm......

Mikä on turvallisuuspoliittinen pakkojarrutus, kerropa hieman? Onko se juurikin sitä, mistä teille jo viime talvena varovasti vikuuttelin? Tässä vaan ei taas kerran ne "lupaukset ja retoriikka" kohtaa edes huonosti todellisuuden kanssa.

Psykologiassa tätä taidetaan kuvata kehäpäätelmäksi. Emme liity, kun pitää turvallisuuspoliittisesti pakkojarruttaa ja hyvinä aikoina ei raatsita rasittaa suhteita itään....mikähän aikaikkuna ja olosuhteet tarvitaan, jotta liittohakemus lähtee mennä ornahtelemaan? Onko sinulla, Taitolaji, joku kuvaus sille tilanteelle, jolloin "aika on sopiva"?

Olisi pitänyt olisi pitänyt ja olisi pitänyt. Helpompi on siis sälyttää vastuu "niille, jotka eivät ymmärtäneet liittoutua" kuin ottaa askel, ja liittoutua. Ja keksiä kuvaus: tuva pakkojarrutus. Nauraahan näille jutuille jo kaikki tundran korpitkin.
 
Mistä me tiedetään, mitä Putin on Niinistölle Sotshissa sanonut, kun siellä viimeksi kävi? Jos laittoi luun kurkkuun. Jos sanoi, että jos Nato laajenee vielä yhdenkin maan verran Venäjään päin, niin Venäjä tulkitsee sen avoimena sodanjulistuksena Naton taholta. Tämä kaikki spekulaatiota tietty, mutta kuka tietää.

Oletteko muuten huomanneet, että Venäjän ylin johto ei likaa käsiään, vaan Suomelle uhkaviestit tulevat virkamiesten kautta. Putin käskee uhkailemaan ja myöhemmin kiistää, että ei tarvi niin tosissaan ottaa, että välillä vähän liioittelevat nuo puolustusministerit sun muut

Eihän tämä ole mikään uniikki venäläistapa toimia. Ainahan virkamiesten osuus on sanoa jotain ja poliittinen päätöksenteko voi vielä tehdä toisin. Ihan normikauraa kaikille valtiotoimijoille. Pelataan liikkumavaraa. Ja roolitetaan touhuja. Viesti menee perille.
 
Back
Top