Uskomme Venäjästä kaiken pahan, mitä meille keksitään kertoa
Kommentti|Venäjä ei ehkä sabotoinutkaan kaasuputkia kuten Suomessa laajalti arvioitiin. Meillä on tapana uskoa Venäjästä automaattisesti aina pahinta, kirjoittaa HS:n Berliinin-kirjeenvaihtaja Suvi Turtiainen.
Tilaajille
Venäjän ja Saksan välillä kulkevat Nord Stream -kaasuputket vaurioituivat toissa vuonna tehdyssä sabotaasissa. Tanskan puolustusviranomaisen välittämä kuva näyttää purkautuvaa kaasua 27. syyskuuta 2022. Kuva: AFP
Kuuntele juttu
Suvi Turtiainen HS
23.8. 17:44
Venäjästä on helppo uskoa pahaa. Tämä on suomalainen tapa. Kun jossain tapahtuu epämääräinen tihutyö, syylliseksi nimetään nopeasti naapuri idästä.
Viime viikolla paljastui kaksi uutista, jotka taisivat järkyttää suomalaisten omakuvaa. Kävi ilmi, että kaikesta pahasta ei voikaan varmuudella syyttää Venäjää.
Ensin Kiina myönsi, että Suomen ja Viron välistä Balticconnector-kaasuputkea vaurioitti viime lokakuussa kiinalaisalus. Taustalla ei ehkä häärännytkään Venäjä, kuten Suomessa laajasti arvioitiin. Asiasta
kertoi South China Morning Post.
Pari päivää myöhemmin saksalaismedioiden
yhteisselvitys paljasti Saksan antaneen pidätysmääräyksen ukrainalaismiehestä. Hänen epäillään sukeltaneen Itämereen räjähteet, joilla sabotoitiin Venäjältä Saksaan kulkevat Nord Stream -kaasuputket.
Ilmeisesti Venäjä ei siis välttämättä ollutkaan räjäyttänyt omia putkiaan, kuten Suomessa heti arveltiin.
Yhdysvaltalainen The Wall Street Journal
kertoi, että Ukrainan presidentti
Volodymyr Zelenskyi olisi tiennyt iskusta etukäteen ja yrittänyt perua sen.
Kaikista edellä mainituista käänteistä uutisoitiin Suomessa, mutta reaktio oli huomattavasti vaisumpi kuin silloin, kun molempien vaurioiden tekijäksi epäiltiin Venäjää.
Ihan kuin syyllinen lakkaisi kiinnostamasta heti, jos se ei olekaan
Vladimir Putin.
Nyky-Venäjää voi syyttää monesta – eikä vähiten olemattomasta oikeustajusta.
Stalinin vainoja kuvaava sanonta pätee yhä Venäjällä: Kun syyllinen tiedetään, rikos kyllä keksitään. Putinin hallinto tuomitsee, kenet haluaa.
Suomalaista keskustelua Venäjästä voisi kuvailla tätä mukailevalla sanonnalla ”kun syyllinen tiedetään, tätä voidaan syyttää kaikesta”.
Niin näyttää käyneen Venäjän kanssa.
Oli kyse sitten itärajalla
oudosti käyttäytyvistä traktoreista,
vesilaitosmurroista tai Lönnrotin patsaan
tahrimisesta, spekulaatiot siitä, oliko tämänkin tihutyön takana Venäjä, alkavat heti.
Ainahan on mahdollista, että Venäjä on jollain tavalla syyllinen, vaikka todisteita ei ole. Juttuja on vaikea arvostella, sillä spekulaatioita kyseenalaistava voisi syyllistyä suomalaissynneistä pahimpaan eli sinisilmäisyyteen Venäjän suhteen.
Julkisessa keskustelussa menee helpommin läpi Venäjän epäileminen ilman todisteita kuin varovainen linja, jossa Venäjä olisikin syytön. Pitäviä todisteita ei vaadita.
Kritiikki Venäjää kohtaan on uppoaa meihin kuin veitsi pehmeään voihin, koska se vahvistaa ennakkokäsityksiämme siitä, kuka on paha.
Venäjä käy imperialistista hyökkäyssotaa Ukrainassa ja iskee tarkoituksella siviilejä vastaan. Putinin Venäjä on julma omia kansalaisiaan ja naapureitaan kohtaan. Venäjää voi syyttää niin monesta todellisesta rikoksesta, ettei sen pahuutta tarvitse perustella spekuloiduilla rikoksilla.
Vahva ennakkokäsitys saa meidät huutamaan sutta myös turhaan. Joskus syyllinen ei ole Venäjä – edes siinä tapauksessa, että tihutyö tai rikos hyödyttäisi Venäjää.
Voihan olla, että mahorkka tupruaa Nord Stream -räjäytysten tai kaasuputkea vaurioittaneen kiinalaisaluksen takana. Yksi Saksassa esillä ollut spekulaatio on, että Nord Stream -kaasuputken räjäytys olisi voinut olla Venäjän hämäysoperaatio lavastaa Ukraina syylliseksi.
Muitakin linjoja on. Tällä viikolla Puolan johto on torjunut syytökset, joiden mukaan maa olisi tiennyt räjäytyksistä ja toiminut yhdessä Ukrainan kanssa.
Spekuloinnille on tilaa, sillä Saksan poliittinen johto on vaiennut täysin Nord Stream -räjäytysten syyllisestä huolimatta siitä, että tutkivat saksalaistoimittajat paljastivat jo viime vuonna jälkien johtavan ukrainalaisiin.
Ukrainalla olisi selvä motiivi katkaista Venäjän sotakassaa rahoittanut kaasuhana Saksaan.
Saksan vaikenemiselle on poliittinen syy, ja se ei ole Venäjän pelko. Saksan johdon voi olla vaikea perustella jo valmiiksi epäilevälle kansanosalle Ukrainan tukimiljardeja, jos Ukraina todella olisi tuhonnut Saksan kriittistä infrastruktuuria ja siten nostanut energian hintaa.
Suomessa puolestaan saattaa olla poliittisesti hyödyllistä pitää yllä mielikuvia kaikkialle ulottuvasta Venäjän uhasta. Esimerkiksi käännytyslakia perusteltiin Venäjän uhkakuvilla, jotka jäivät julkisuudessa hyvin epämääräisiksi.
Suomi esiintyy mielellään hybridivaikuttamisen torjumisen mallimaana. Ajattelemme, että Venäjän propaganda ei meihin uppoa. Mutta yksi sokea piste meilläkin on: uskomme helposti kaiken pahan Venäjästä, vaikka selviä todisteita ei ole.
Kremlin infosota toimii ajatuksella, että mikään ei ole totta ja kaikki mahdollista. Venäjän syyttäminen ilman todisteita vahvistaa lopulta Venäjän luomaa kuvaa siitä, että länsi valehtelee kaikesta.
On toki mahdollista, että Venäjän on kaiken pahan takana. Mutta se ei ole välttämättä totta.