Northern Wind 19

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja PJ85
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
Merkittävä yhteistoimintaharjoitus talvioloissa

Northern Wind on Suomelle ja Ruotsille tähän mennessä suurin maavoimien välinen harjoitus.

– Tämä on merkittävä harjoitus, sillä ensimmäistä kertaa tässä laajuudessa menemme Ruotsiin harjoittelemaan yhteistoimintaa ja talvisia, arktisia olosuhteita, sanoo Suomen harjoitusjoukon johtaja, eversti Jari Osmonen Sodankylän jääkäriprikaatista.

Suomen maavoimien joukot ovat pääosin Jääkäriprikaatista, Kainuun prikaatista, Panssariprikaatista ja Porin prikaatista.

– Jääkäriprikaatin sotilaat ovat tottuneita pohjoisen talvioloihin, mutta etelästä tuleville joukoille Norrbottenin olosuhteet voivat olla täysin uudenlaiset, Osmonen arvioi.

Ruotsin armeijan kalustoa Haaparannan jäähallilla.

Ruotsin armeijan kalustoa Haaparannan jäähallin kupeessa.Antti Ullakko / Yle

Maavoimien mukaan Northern Wind osaltaan kehittää Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyötä. Suomalaiset ovatkin olleet mukana jo harjoituksen suunnittelussa.

Suomen pääkalustona Pohjois-Ruotsin lumisessa maastossa ovat Leopard-taistelupanssarivaunut, BMP 2M -rynnäkköpanssarivaunut, MTLB-kuljetuspanssarivaunut, PASI-kuljetuspanssariajoneuvot ja telakuorma-autot. Yhteensä Suomesta harjoitukseen osallistuu noin 100 panssarivaunua ja 400 muuta ajoneuvoa.

Lentoja myös Suomen puolella

Northern Wind -harjoitus tapahtuu Ruotsin puolella, mutta ilmavoimien harjoitus Flygvapenövning19 ulottuu myös Suomen ilmatilaan Tornionjokivarren ja Länsi-Lapin yllä. Suomen ilmavoimien lentotukikohtana on Rovaniemi ja lentotoimintaa on rajajoen eli Tornionjoen molemmin puolin. Lentotoiminta on ympärivuorokautista. Ilmasotaharjoitus käydään 22.-27. maaliskuuta.

Northern Wind on Ruotsin maavoimille kansainvälinen pääharjoitus ja siinä puolustaudutaan Pohjois-Ruotsiin hyökkäävää kuvitteellista vihollista vastaan. Harjoitusalue ulottuu Suomen ja Ruotsin rajalta Haaparannalta noin 130 kilometrin päähän Luulajan ja Bodenin alueelle.

Sotilaita vartioimassa Cape Eastin portilla Haaparannalla

Haaparannalla sotaharjoituksen vuoksi eristettyjä alueita vartioidaan.Antti Ullakko / Yle

Haaparannalla harjoituksen valmistelu on näkynyt katukuvassa jo pari viikkoa. Sotilaita ja kalustoa on saapunut kaupunkiin maaliskuun alkupäivistä lähtien ja Haaparannan keskustaan on ilmestynyt eristettyjä suoja-alueita.

Northern Windin virallinen aloituspäivä on maanantai, mutta täysimittaisesti harjoituksen arvioidaan olevan käynnissä parin päivän kuluttua. Harjoitus päättyy 27. maaliskuuta.
https://yle.fi/uutiset/3-10691657
. Russia’s military attache has been invited to the ‘Northern Wind 2019’ drills that have kicked off in the northeastern part of Sweden, the Swedish Army’s press office told TASS on Monday.

The military drills started near the towns of Kiruna and Boden in the region of Norrbotten.

"These drills are not so large for us to invite foreign observers in compliance with the Vienna Convention," the press office noted.

"Nevertheless, we have invited foreign military attaches, including from Russia, to attend the Northern Wind," the press office added.

Bilateral relations and military cooperation between Russia and Sweden were frozen in 2014. Russian representatives have been able to take part again in the programs of the Swedish Defense Ministry for foreign military diplomats, from which they were excluded after Crimea’s
reintegration with Russia, only from February 2017. Swedish military attaches in Moscow have also earlier got a possibility to take part in similar Russian programs.

In 2017, the Swedish General Staff established a direct telephone line with the Russian top brass in order to prevent incidents in the Baltic region during the military exercises Aurora and Zapad (West).

‘Northern Wind-2019’

The basic aim of the maneuvers is to boost combat readiness in winter conditions and the ability to "accomplish combat missions at the brigade level with subordinate foreign units," the press office explained.

The drills will run through March 27. The maneuvers involve 10,000 troops, including about 7,000 from the United States, the United Kingdom, Norway and Finland.

About 1,500 Finns and Swedes will form a 4,600-strong brigade to face off the Norwegian ‘Brigade North’ of the same strength manned by service members from the United Kingdom and the United States as their notional enemy.

The ‘Northern Wind’ drills involve 450 US marines, and also Swedish motorized infantry and artillery units. The Air Force drills will also be held on March 22-27.

Two Medevac helicopters will take part in such army and Air Force drills for the first time. Both choppers are equipped with the skis to land on the snow. They also feature sets of equipment and medicines similar to medical kits used by ambulances. Apart from four crewmembers, a doctor and a nurse will also be present aboard each helicopter to provide medical assistance to ill or wounded persons already at the stage of their transportation.

http://tass.com/defense/1049202

 
Kun tuolla harjoitusalueella on kuulemma erikoisen paljon lunta, niin asettaako se rajoitteita esim. Suomalaisten käyttämille panssareille? jos oletetaan, että lumen alla maa on kantavassa jäässä?
Siis Leo, MTLB, CV90 ja BV...?
 
Tietääkö joku, onko Suomen harjoitusjoukko Ruotsissa sodanajan kokoonpanossa? Jos kyllä, niin minkätyyppinen joukko on kyseessä? Kalustona näkynyt Leo 2A4, BMP-2M, Marksman, MTLB. Onko tämä moottoroidun taisteluosaston kalusto? Vai peräti mekaanisen? Vaan eikö mekaanisella ole Leo 2A6 ja CV9030?
 
Tietääkö joku, onko Suomen harjoitusjoukko Ruotsissa sodanajan kokoonpanossa? Jos kyllä, niin minkätyyppinen joukko on kyseessä? Kalustona näkynyt Leo 2A4, BMP-2M, Marksman, MTLB. Onko tämä moottoroidun taisteluosaston kalusto? Vai peräti mekaanisen? Vaan eikö mekaanisella ole Leo 2A6 ja CV9030?
Mekanisoitu taisteluosasto
 
@ajs178

KARJPR (PR05) = LEO2A6, CV9030
MEKTSTOS = LEO2A6, BMP-2
MOOTTSTOS = MT-LBV (LEO2A4?)

KARJPR löytyy lisäksi esim Paseja ja mekanisoidussa taisteluosastossa sitten samoissa rooleissa myös pienempi määrä MT-LBV vaunuja

Kuvien LEO2A4 näyttäisi olevan varustettu adapterilla johon saa miinajyrää/puskulevyä eli voisi olla pioneerien vaunuja
 
Aika hyvin on meidän kyvykkyydet esillä, kun löytyy panssarit, panssarijääkärit, pioneerit ja IT. Mutta tykistökö puuttuu? Onko PsH-74 mukana? Moukaria ei varmaan ole tarpeeksi vielä maassa, että voisi laittaa messiin.
 
Aika hyvin on meidän kyvykkyydet esillä, kun löytyy panssarit, panssarijääkärit, pioneerit ja IT. Mutta tykistökö puuttuu? Onko PsH-74 mukana? Moukaria ei varmaan ole tarpeeksi vielä maassa, että voisi laittaa messiin.
122PSH74 ei liene mukana ellei reserviläisten kanssa, joukkotuotanto tuolle on päättynyt. (Lähde tuorein PS-lehti) Moukarille ensimmäiset varusmiehet koulutetaan tulevan kesän saapumiserästä.

Suomella on tuolla sekalainen taisteluosasto jossa on mekanisoidun taisteluosaston rungon lisäksi Porilaisia XA-kalustolla ja Pohjoisen joukko-osastojen edustajia TEA-kalustolla. Voisin veikata että Kainuulaisilla on tykistöäkin mukana.
 
Omien tietojeni perusteella siellä on Parolasta Bemmejä ja vaunuja kumpaakin sellanen komppaniallinen + jotain pioneerejä ja Kainuulta ällitälliosasto. Ilmeisesti Vekaralta ei ole raahattu CV:itä mukaan vaan sieltä ehkä sitten tekajääkäreitä ja IT? Porilaisten kompositiosta ei mitään hajua. Toki tässä on voinut mennä puurot ja vellit sekaisin ja ällitällit onkin Vekaralta ja Tekat kainuusta, mikä omaan korvaan kuulostaisi ihan fiksulta. Jotain tykistöäkin matkassa ehkä on. Jääkärit kuulemma katoavat lumihankeen pystyssä seisoessaan.

Ilmeisesti siis jonkinlaisen MEKTSTOS rungolla siellä pelaillaan ja sen lisäksi ehkä erillinen osasto jääkäreitä testaamassa alueellisten taistelua vähän erilaista vihollista vastaan.

Vastustajalla taas huhutaan olevan mekanisoitujen osien lisäksi ilmarynnäkkökaiffareita.
 
Omien tietojeni perusteella siellä on Parolasta Bemmejä ja vaunuja kumpaakin sellanen komppaniallinen + jotain pioneerejä ja Kainuulta ällitälliosasto. Ilmeisesti Vekaralta ei ole raahattu CV:itä mukaan vaan sieltä ehkä sitten tekajääkäreitä ja IT? Porilaisten kompositiosta ei mitään hajua. Toki tässä on voinut mennä puurot ja vellit sekaisin ja ällitällit onkin Vekaralta ja Tekat kainuusta, mikä omaan korvaan kuulostaisi ihan fiksulta. Jotain tykistöäkin matkassa ehkä on. Jääkärit kuulemma katoavat lumihankeen pystyssä seisoessaan.
Osallistuuko KarPr edes koko harjoitukseen? Ainakaan tiedotteessa ei ole mainintaa.

"Suomen harjoitusjoukot ovat pääosin Panssariprikaatista, Jääkäriprikaatista, Kainuun prikaatista ja Porin prikaatista."

Tekoja on mitä luultavimmin myös Sodankylästä (Kainuun lisäksi).
 
Noniin no meitsi on taas lukenut tiedotteita ihan pisin hanuria, eli ällitällit lienevät Kainuusta ja tekat Sodankylästä. Noin muuten homma toiminee niinkuin tuolla valehtelin.
 
Back
Top