Nuuska

Torni

Kapteeni
En löytänyt haulla nuuskalle omistettua ketjua, joten avataan sellainen.
Onko palstalla aktiivisia vanhanliiton nuuska miehiä? Miten tänä päivänä hommaatte nuuskat? Entä onko moni kokeillut tehdä kotona? Suosikki nuuska? Lös vai pussi?
Itse käytän nuuskaa lähinnä saatavuuden mukaan, viime vuosina taas enemmän, välillä oli saatavuudessa katkosta.Täällä länsi-rannikolla onneksi noita ranta-hurri kavereita jotka ravaa tuolla Ruotsissa. Kaveri just toi kökkä palkkaa kaks tankoa, piti oikeen sanoa että "mistä tiesit" ja puristaa kättä.
Oma suosikki on Röda Lacket lös. Siitä kun pyörittelee sormissa sopivan palan huuleen, niin ei paremmasta väliä. Ei valu ja riittävän vahvaa.
Nykyään on tullut näitä maustepussinuuskia, ne pitäisi lailla kieltää.
Kerran olen itse kokeillut tehdä, mutta tuli niin tömäkkää ettei limakalvot kestäneet.
 
20 vuotta kohta käyttäny välissä oli kyllä 3 vuoden tauko mutta sillon purin nikotiinipurkkaa. Aikoinaan maistu vaan lössi. Nykyään pelkkää vahvaa pussia sen helppokäyttösyyden vuoksi. Sitä en kerro mistä hommaan mutta laivalla en ole käynyt vuosiin.
 
Kyllä ne limakalvot tottuu mitä käyttää. Tuossa noin vuosi sitten vetäsin tornin perus ettania lössinä ja huuli oli heti norsun nahalla. Nyt käytössä r42 coolmint joka on extra strong ja limakalvot ihan sileet kuin vauvan posket.
 
Lopettakaa heti, tai kerron rinteen antille. :cool: Nuuskaan -kin- liittyvä demonisointi on herttaista. Kun koulun pihan vierestä löytyy tyhjä nuuskapurkki, niin kylät kotkotit aloittavat mahdottoman letakan, että miten on mahd. koulun vieressä. Hui kamala. Lapset saattaa nuuskata.

Samat kotkotit sulkevat silmänsä säännölliseltä pillerikaupalta samoilla kulmilla. Se ei nouse paikallislehden sivuntäyteiseksi kauhisteluksi. Ollaan me ihmiset aika vekkuleita.

Tykkinuuskaa olen joskus nuoruudessa käyttänyt, eikä siitä ollut minun ikenille mitään vahinkoa jos ei liene ollut hyötyäkään. Silloin sitä pystyi ostamaan laillisesti.
 
Niin se maailma muuttuu. Itse ehdin sen ajan nähdä, kun sai R-Kioskilta nuuskaa 15v ostaa.
En nyt nuuskaamista kenellekään suosittele, mutta taitaa kumminkin vähemmän haitallista olla kuin tupakka.
Sitä olen monta kertaa ihmetellyt millä ihmeellä ruotsalaiset on saaneet pidettyä nuuskan laillisesta myynnissä. On ne prkl ketkuja monessa asiassa.
 
Nykyäänhän noita on tupakittomia pussinuuskia jotka silti sisältää nikotiinia. Pystyy ruotsista tilaamaan eikä jää edes tulliin.
 
Mitä tohon rödä lackettiin tulee niin koostumukseltaan paras irtonuuska mutta mielestäni aika mieto jos vertaa vaikkapa generaliin. Ollappa torni tuoretta irtotavaraa ja voi että se tuoksuu hyvälle kun purkin korkkaa. Paljon hyviä muistoja liittyy tuohon tuoksuun. :)
 
Rödä huulessa voi ottaa vaikka pienen väli kuoleman, eikä valu.
Kallista Röda on ostaa, mutta niin ne nautinnot yleensä tahtoo olla.
 
Sieg heil vaan kaikille. Nuuskan kotivalmistusohje ála Kyrätulli alkaa nyte.

Tarvittavat ainesosat ko. eräkoolle:
- Tupakkia 3 toppaa; itselleni sopiva eräkoko, riittää noin 10-14 päivän huoltoon, itse käytän L&M:ää koska kohtuu mietoa maultaan ja tasalaatuista
- 1 reilu tl per toppa eli 3 tl maissijauhoa, perunajauhokin toimii. Jatkaa massaa ja kai se jotain rakennettakin tekee.
- 1 tl per toppa suolaa
- 1 tl per toppa natriumkarbonaattia, syntyy ruokasoodasta (Natriumbikarbonaatti) kuumentamalla esim uunin rillivastusten alla 30-60min. Tämä on se taika-aine jolla nikotiini siirtyy limakalvojen kautta verenkiertoon. Kannattaa kerralla tehä reilusti ettei tarvi joka kerta nysvätä. Varoitus: mitä enemmän, sitä enemmän kilahtaa kuuppaan ja kirveltää ikeniä.
- 1 levy per toppa Liivate
- Mausteet. Kokeiltu katajanmarjaa, kanelia, minttua, rommiaromia, sitruunaa, lakritsijauhetta, turkish pepper- jauhetta. Nykyisin maustan Urtekramin lakritsijauheella, rommiesanssilla (pikkupullo) ja sitruunaesanssilla (pikkupullo).
- 3topan satsiin pari tl lakritsijauhetta, pullo rommiesanssia ja pullo sitruunaesanssia
- 0,5 dl per toppa vettä

Työvaiheet

- tee natriumkarbonaatit
- kuivaa tupakki, esim. uunissa pellillä 50 astetta kiertoilma, kunnes murentuu sormissa helposti. Ottaa puolesta tunnista tuntiin.
- tee liemi. Itse liuotan kiehautettuun veteen suolan ja sen hieman jäähdyttyä lisään rommi- ja sitruunaesanssit ja liivatteen. Antaa jäähtyä vaan ei kylmetä.
- hienonna tupakki, itse käytän blenderiä jolla tehään pelkästään huulpaskaa. Mitä hienommaksi jauhat sitä muovailuvahamaisempaa lopputuotteesta tulee. Longcut täytyy kanssa kokeilla. Elä käytä vaimon sporttiblenderiä. Jos jauheen seassa on isoja paloja tupakin vartta tms. heitä veke
- sekoita kuiva- aineet eli maissijauho, natriumkarbonaatti ja lakritsijauhe blenderissä tupakin sekaan
- laita kuiva- aineseos metalliastiaan, tupakki värjää muoviastiat, ja varmista että valkeat jauheet on sekoittunut muun värisiin hyvin
- kaada hieman jäähtynyt liemi kuiva- aineisiin. Älä holvaa kaikkea kerralla, itse laitan noin puolet nesteestä ja lisään tarpeen mukaan. Riippuen kuiva- aineen kuivuudesta yms. nestettä voi mennä melkolailla eri määrä. Sekoita alkuun jollain melkuttimella ja kun liemi on hieman imeytynyt sekoita kädellä. Itse puristelen vähän niinku makkarataikinaa tekisi. Mitä huolellisemmin sekoitat sitä tasaisempi massa tulee. Itselläni oikea koostumus ja kosteus tulee siinä vaiheessa kun massa on aavistuksen Röda lackettia märempää. Varoitus: tämä on se vaihe jossa haisee ja isosti. Helvetin esikartanon höyryt saa välillä itelläkin silmät kirvelemään.
- itse pakkaan valmiin massan minigrip- pussiin tiukkana jöötinä ja työnnän jääkaappiin oleentumaan ja maustumaan. Siitä paskapökäleestä annostelen hopeiseen nuuskarasiaani päivän tahi kahden annoksen jotta säilyy kostena, muhevana ja maukkaana.
- parhaimmillaan lopputuloksena on Rödan rakenne mutta parempi maku. Kilahtaa sopivasti kupoliin ja ikenet pysyy freeseinä. Tekemällä oppii ja kehittyy, varsinkin kun muistaa olla höntyilemättä ja oikomatta.

Hintaa tuolle satsille tulee reilu 25 €, kun ei laske belenderiä ja kiertoilmauunin hankintaa mukaan.
 
Varmaan noita höyrystelijöiden nikotiininesteitä voisi käyttää siinä kaverina jos haluaa et tavarassa on enemmän nikotiiniä lopputuotteeseen ?
 
Kiitoksia yksityiskohtaisesta ohjeesta.
Montako purkkia kolmesta topasta tulee?

Itse olen kerran tehnyt nuuskaa vuosia sitten. Laitoin ilmeisti liikaa natriumkarbonaattia, kun ikenet suorastaan räjähti.
 
Varmaan noita höyrystelijöiden nikotiininesteitä voisi käyttää siinä kaverina jos haluaa et tavarassa on enemmän nikotiiniä lopputuotteeseen ?
Ei ole nikotiini ainkaan omiin tarpeisiin loppunu tupakanlehdistä. Natriumkarbonaatilla säädetään imeytymistä.
 
Jep, liikaa kun laittaa natriumkarbonaattia niin tuntuu kuin koko ylähuuli irtoaa ja joku odenssi ydinjäte on tämän jälkeen kuin pelkkää karkkia.
 
Sieg heil vaan kaikille. Nuuskan kotivalmistusohje ála Kyrätulli alkaa nyte.

Tarvittavat ainesosat ko. eräkoolle:
- Tupakkia 3 toppaa; itselleni sopiva eräkoko, riittää noin 10-14 päivän huoltoon, itse käytän L&M:ää koska kohtuu mietoa maultaan ja tasalaatuista
- 1 reilu tl per toppa eli 3 tl maissijauhoa, perunajauhokin toimii. Jatkaa massaa ja kai se jotain rakennettakin tekee.
- 1 tl per toppa suolaa
- 1 tl per toppa natriumkarbonaattia, syntyy ruokasoodasta (Natriumbikarbonaatti) kuumentamalla esim uunin rillivastusten alla 30-60min. Tämä on se taika-aine jolla nikotiini siirtyy limakalvojen kautta verenkiertoon. Kannattaa kerralla tehä reilusti ettei tarvi joka kerta nysvätä. Varoitus: mitä enemmän, sitä enemmän kilahtaa kuuppaan ja kirveltää ikeniä.
- 1 levy per toppa Liivate
- Mausteet. Kokeiltu katajanmarjaa, kanelia, minttua, rommiaromia, sitruunaa, lakritsijauhetta, turkish pepper- jauhetta. Nykyisin maustan Urtekramin lakritsijauheella, rommiesanssilla (pikkupullo) ja sitruunaesanssilla (pikkupullo).
- 3topan satsiin pari tl lakritsijauhetta, pullo rommiesanssia ja pullo sitruunaesanssia
- 0,5 dl per toppa vettä

Työvaiheet

- tee natriumkarbonaatit
- kuivaa tupakki, esim. uunissa pellillä 50 astetta kiertoilma, kunnes murentuu sormissa helposti. Ottaa puolesta tunnista tuntiin.
- tee liemi. Itse liuotan kiehautettuun veteen suolan ja sen hieman jäähdyttyä lisään rommi- ja sitruunaesanssit ja liivatteen. Antaa jäähtyä vaan ei kylmetä.
- hienonna tupakki, itse käytän blenderiä jolla tehään pelkästään huulpaskaa. Mitä hienommaksi jauhat sitä muovailuvahamaisempaa lopputuotteesta tulee. Longcut täytyy kanssa kokeilla. Elä käytä vaimon sporttiblenderiä. Jos jauheen seassa on isoja paloja tupakin vartta tms. heitä veke
- sekoita kuiva- aineet eli maissijauho, natriumkarbonaatti ja lakritsijauhe blenderissä tupakin sekaan
- laita kuiva- aineseos metalliastiaan, tupakki värjää muoviastiat, ja varmista että valkeat jauheet on sekoittunut muun värisiin hyvin
- kaada hieman jäähtynyt liemi kuiva- aineisiin. Älä holvaa kaikkea kerralla, itse laitan noin puolet nesteestä ja lisään tarpeen mukaan. Riippuen kuiva- aineen kuivuudesta yms. nestettä voi mennä melkolailla eri määrä. Sekoita alkuun jollain melkuttimella ja kun liemi on hieman imeytynyt sekoita kädellä. Itse puristelen vähän niinku makkarataikinaa tekisi. Mitä huolellisemmin sekoitat sitä tasaisempi massa tulee. Itselläni oikea koostumus ja kosteus tulee siinä vaiheessa kun massa on aavistuksen Röda lackettia märempää. Varoitus: tämä on se vaihe jossa haisee ja isosti. Helvetin esikartanon höyryt saa välillä itelläkin silmät kirvelemään.
- itse pakkaan valmiin massan minigrip- pussiin tiukkana jöötinä ja työnnän jääkaappiin oleentumaan ja maustumaan. Siitä paskapökäleestä annostelen hopeiseen nuuskarasiaani päivän tahi kahden annoksen jotta säilyy kostena, muhevana ja maukkaana.
- parhaimmillaan lopputuloksena on Rödan rakenne mutta parempi maku. Kilahtaa sopivasti kupoliin ja ikenet pysyy freeseinä. Tekemällä oppii ja kehittyy, varsinkin kun muistaa olla höntyilemättä ja oikomatta.

Hintaa tuolle satsille tulee reilu 25 €, kun ei laske belenderiä ja kiertoilmauunin hankintaa mukaan.
Nuuskaa tuli valmistettua toistakymmentä vuotta,kunnes lopetin 4 vuotta sitten kaikkien tupakka tuotteiden käytön.Oma resepti oli seuraava: 300g sätkätupakkaa,(kuivatin uunissa miedolla lämmöllä n. 50-60C niin kauan että mureni käsissä jo kohtalaisesti,sitten jauhoin sähköisellä kahvimyllyllä hitusen vielä hienommaksi),30g ruokasuolaa 3:ssa dl vettä liuotettuna lisätään tupakkajauhoon,tämä puuro laitetaan vesivaipalliseen puuron haudutuskattilaan kansi teipattuna uuniin n. 80C asteeseen(kinkunpaisto mittarin antura kattilan vaipassa olevaan veteen niin voi säätää lämpötilan tarkalleen) 24 tunniksi,sitten 30g natriumkarbonaattia liuotetaan 1-1,5dl kuumaa vettä joka sähkövatkaimella sekoitetaan tähän nuuskamassaan(hönkä joka nousee tästä saa vedet valumaan silmistä),nuuska on nyt valmista.
 
Ei ole nikotiini ainkaan omiin tarpeisiin loppunu tupakanlehdistä. Natriumkarbonaatilla säädetään imeytymistä.

Jooh ei ku ajattelin vaa et ku röökissähän nikotiiniä ei ole juuri yhtään verrattuna nuuskaan ni sillä tota lisä nikotiinin lisäämistä. Ja makujahan voisi hakea myös sit samoista liikkeistä jotka myyvät sähkörööki kamiksia. Jos tykkäät metholista ostat methol nestettä ja vähitellen lisäät ja katsot millo voisi olla omaan mieleen sopiva. Sit @Kyrätulli meinasitko L&M topalla siis näitä missä on valmiita röökejä vai ? Ku etelässä ja muualla on topasta eri käsitys ihmisillä :D. Mut mitä ainakii tiedän et frendit aikoinaan he tekivät he ostivat juuri tätä pelkkää kareksia eli mistä sit kääritään tai valmistetaan hylsyi. Tulevat nimittäin paljon halvemmaksi kuin ostaa askeja kuten meillä sanotaan kun normi L&M aski taitaa nykyään olla sen noin 8,5e. 40grammaa esim sit boonusta joka on noista karekseista varmaan yksi laadukkaimmista maksaa jonku reilun 10euroa ilmeisesti
 
General one white:ä on nyt suu ja pakastin/jääkaappi täynnä. On ihmisen eri kiva olla ku on turvattu nuuskat taas toviksi ja pystyy auttaa tovereitakii vähä. Parina päivänä ku hakee ni saa lailisestikkii tuoda onneksi ihan jonku verran ku kilo per päivä on. Jotkut tuo sit vähä enemmänkii mut ei köyhäl ole varaa mahdottomuuksiin
 
Back
Top