Nyt olis lapiolla töitä - sotilaiden hautaaminen

Taitolaji

Ylipäällikkö
BAN
Maanpuolustuskeskustelu näyttää siirtyneen uskottavuusongelmasta taistelussa kaatuneiden hautaamisongelmaan. Epäilemättä myös veljillä täällä on sanansa sanottavana tästäkin asiasta. Itse en kyllä ymmärrä ongelmaa; dokriinimme lähtee puolustuksesta, eikä meillä edes olisi resursseja hyökätä naapurimme maaperälle. Kyllä ne kuolleet löytysivät omien strategisten kohteittemme ympäriltä, ei korvesta mittaamattomien matkojen päässä. Ompi jopa mahdollista, että ainoa uhri löytyisi Eduskunnasta kansanedustajien nostaessa kätensä kohti taivasta ja vanhimman saadessa siinä yhteydessä sydärin!

PS. Hyvä silti, että tämäkin asia tulee nyt kuntoon, mutta vielä jää pari juttua hoitamatta :rolleyes: !



http://www.hs.fi/kotimaa/a1414992545224#kommentit
Sodan syttyessä entistä useampi vainaja jäisi Suomessa kentälle
Kotimaa 3.11.2014 21:03

Jarmo Huhtanen


Helsingin Sanomat
 
Liekkö tuolla enää kaatuneelle kovin paljon merkitystä haudataanko kentälle vai kirkon viereen. Perinteisesti sotilaat on haudattu taistelukentille - kunnian kentille. Minun mielestäni riittääkin, että omia kaatuneita käsitellään asiaan kuuluvalla kunnioituksella eikä pelkkänä jätteenä. Voidaanhan sitä sitten sodan jälkeen siunata kentälle haudatut kotiseurakuntien kirkkomaille ja tehdä patsaita ja hakata nimiä graniittiin, jotta jäljelle jääneet voivat viettää juhlia ja muistella sankarivainajia, vaikka näiden kalmot eivät samassa paikassa lepäisikään.
 
Minulla isosetä ja isoeno jäivät taistelukentälle. Yksi isosetä ehditiin kaatumisen jälkeen ilmoittaa kentälle jääneeksi, mutta ruumis saatiin omalle puolen 1½ viikkoa kaatumisen jälkeen. Kaatuneet tietokannassa molempien pysyvästi taistelukentälle jääneiden osalta nykyään lukee, että “kaatui, siunattu ja haudattu” omien kotiseurakuntien sankarihautausmaihin. Asia ei vain todellisuudessa ole noin, vaan tietokannassa on virhe! Toisen osalta oli kaatuneet tietokannassa vielä kymmenisen vuotta sitten tietona, että “siunattu, ruumis jäänyt kentälle tai tuhoutunut” ja isoäidin kertomus täsmäsi tuohon. Toisen kantakortin välissä oli KEK:n lappu, joka oli päivätty 2 kuukautta ja 3 päivää kaatumisen jälkeen kesällä -44 ja siinä lukee, että “Ruumiin kohtalosta ei tietoa”.

Näiden kahden miehen maalliset jäännökset ovat "siellä jossain" Kollaanjoella ja Portinhoikassa, mutta minulle ja yleensäkin heidän sukulaisilleen heidän sankarihautansa ovat kotiseurakuntien sankarihaudoilla graniittikivien alla, vaikka kivien alle ei olekaan kyseisiä miehiä "oikeasti" haudattu.
 
Mitenkäs tästä asiasta voi jokin toimittaja toitottaa varmana. Itse olen sanoisinko hieman loukkaantunut tästä.
 
Erikoiselta kuulostaa. Tuhat kaatunutta päivässä tekisi vasta noin sata tonnia kuljetettavaa. Muutama rekkalasti. Asian ei pitäisi olla mikään ongelma, jos välitön taistelukentältä evakuointi onnistuu.
 
Erikoiselta kuulostaa. Tuhat kaatunutta päivässä tekisi vasta noin sata tonnia kuljetettavaa. Muutama rekkalasti. Asian ei pitäisi olla mikään ongelma, jos välitön taistelukentältä evakuointi onnistuu.
Juu eli et edelleenkään ymmärrä siis MAAVTST2015:sta edes perusteita... Löytyy ihan julkistakin aineistoa ja MPK:kin kouluttaa aiheeseen...kannattaa perehtyä!
 
Mitenkäs tästä asiasta voi jokin toimittaja toitottaa varmana. Itse olen sanoisinko hieman loukkaantunut tästä.

Toimittaja vain siteerailee Ruotuväen artikkelia, ja on ilmeisesti sitten pirauttanut samalle kenttärovastille jota Ruotuväkikin haastatteli.
 
Päätös palauttaa kaatuneet oli pitkälti psykologinen ja viisas kun siihen päädyttiin aikanaan, väliaikainen hautaus voidaan toki ottaa käyttöön silloin kun muuta mahdollisuutta ei ole.
Itse en halua kirkkomaalle vaan oman suvun maille, parempi että ei kukaan hätäisesti jonnekin lopullisesti hautaa vaan omat toivomukset huomioidaan.
 
Eiköhän maalliset jäännökset saada taakse menevien huollon kuorma-autojen lavoille. Ellei sitten tilanne ole se, että pst-aseiden loputtua T-72 hönkii päälle ja siinä on itse kunkin henki herkässä.
 
Kummankaan kaatuneen sukulaismieheni hautapaikka ei löydy sisä-Suomesta. Toinen haudattiin kotikylänsä sankarihautaan ja toisen kohdalla lukee "siunattu, ruumis jäänyt kentälle tai tuhoutunut". Sen tiedän, ettei tämän viimeksi mainitun ruumis tuhoutunut, mutta ei sitä enää pois saanut siinä melskeessä yöllä 15.6.1944.

Nimet löytyvät Lappeenrannasta, toinen Karjalaan jääneiden sankarivainajien ja toinen kadonneiden kivestä. Siinä voi laittaa kukan samalla muillekin veljille, jos käy siellä. Yhdessähän kaikki siellä olivat.
 
Erikoiselta kuulostaa. Tuhat kaatunutta päivässä tekisi vasta noin sata tonnia kuljetettavaa. Muutama rekkalasti. Asian ei pitäisi olla mikään ongelma, jos välitön taistelukentältä evakuointi onnistuu.

Isona ongelmana on varmasti se pois saanti sieltä taistelukentältä.

Jos jo nyt huolto olisi kovilla haavoittuneiden kuletuksessa, niin tuhat kaatunutta päivässä sitoisi 2000 - 3000 ukkoa pelkästän kantamaan kaatuneet tien viereen. Sekä lastaamaan jne..

Sen lisäksi jos ollaan hyvin hajautettuina niin kaatuneiden evakointikeskukset eivät voi olla kauhean lähellä taistelualueita. Tai sitten saadaan helposti sankarivainajaksi kasa sotilaspappeja ja sotilasdiakoneja sekä muuta kuolleiden käsittelyyn tarkoitettua porukkaa.

Ruotuväki kyllä antaa kuvan väliaikaisesta hautauksesta. Siitä oli jo 90-luvulla ohjeita sissilääkinnän vihkosessa. Tai no en muista tarkkaan mistä oppaasta oli kyse, mutta tilapäisen kenttähautauksen ohjeet olen jo silloin lukenut.

Onhan tuo ihan hyvä että miettivät tuonkin asian kuntoon. Toki talvi ja jatkosodan aikainen maahan ja kotiseutuun sitoutuminen on muuttunut paljonkin tämän päivän Suomessa
 
Isona ongelmana on varmasti se pois saanti sieltä taistelukentältä.

Jos jo nyt huolto olisi kovilla haavoittuneiden kuletuksessa, niin tuhat kaatunutta päivässä sitoisi 2000 - 3000 ukkoa pelkästän kantamaan kaatuneet tien viereen. Sekä lastaamaan jne..

Sen lisäksi jos ollaan hyvin hajautettuina niin kaatuneiden evakointikeskukset eivät voi olla kauhean lähellä taistelualueita. Tai sitten saadaan helposti sankarivainajaksi kasa sotilaspappeja ja sotilasdiakoneja sekä muuta kuolleiden käsittelyyn tarkoitettua porukkaa.

Ruotuväki kyllä antaa kuvan väliaikaisesta hautauksesta. Siitä oli jo 90-luvulla ohjeita sissilääkinnän vihkosessa. Tai no en muista tarkkaan mistä oppaasta oli kyse, mutta tilapäisen kenttähautauksen ohjeet olen jo silloin lukenut.

Onhan tuo ihan hyvä että miettivät tuonkin asian kuntoon. Toki talvi ja jatkosodan aikainen maahan ja kotiseutuun sitoutuminen on muuttunut paljonkin tämän päivän Suomessa

Nykyään on ajopelejä varsin runsaasti käytössä edellisiin sotiin verrattuna. Olettaisi tilanteen vähänkin rauhoittuessa jonkun traktorin joutavan kierrokselle. Vainajat kyytiin ja muun huollon kyydissä taaksepäin. Jos alueella on epäsuoraa, pitäisi heittimien/tykkien tasalta alkaa löytymään tyhjiä paluukyytejä. Käsittääkseni tässä uudessa taistelutavassa ei ole tarkoitus mitään Stalingradin uusintaa näytellä, vaan oletettavasti huolto pelaa jollain tapaa. Ellei epäsuoran a-tarpeiden kuljetuskapasiteetti riitä vainajien kotimatkaan, niin silloin sota on nopeasti selvä ja ongelma hoitunee itsestään. Naapuri hoitaa hautauksen.
 
Nykyään on ajopelejä varsin runsaasti käytössä edellisiin sotiin verrattuna. Olettaisi tilanteen vähänkin rauhoittuessa jonkun traktorin joutavan kierrokselle. Vainajat kyytiin ja muun huollon kyydissä taaksepäin. Jos alueella on epäsuoraa, pitäisi heittimien/tykkien tasalta alkaa löytymään tyhjiä paluukyytejä. Käsittääkseni tässä uudessa taistelutavassa ei ole tarkoitus mitään Stalingradin uusintaa näytellä, vaan oletettavasti huolto pelaa jollain tapaa. Ellei epäsuoran a-tarpeiden kuljetuskapasiteetti riitä vainajien kotimatkaan, niin silloin sota on nopeasti selvä ja ongelma hoitunee itsestään. Naapuri hoitaa hautauksen.

No joka tapauksessa homma tulee olemaan erilainen kuin ennen.

Joten on ihan fiksua päivittää suunnitelmat kuinka kaatuneet kuljetetaan, varastoidaan ja kotiutetaan
 
Superpallojen pomppiessa ympäriinsä saattaa olla aikoja jolloin ruumiiden kuljetus ei ole ihan tärkeyslistan kärkipäässä. Eiköhän niitä kuitenkin pyritä kotiin päin järjestämään jos pallomeressä hetkeksi aikaa aallot vaimenevat.
 
Päätös palauttaa kaatuneet oli pitkälti psykologinen ja viisas kun siihen päädyttiin aikanaan, väliaikainen hautaus voidaan toki ottaa käyttöön silloin kun muuta mahdollisuutta ei ole.

Se oli varmasti oikea päätös silloin, mutta moni nykyihminen ei ole enää "yhdeltä paikkakunnalta", vaan opiskelut ja työt siirtävät ihmisiä ja se, joka vielä 10 vuotta sitten oli vankasti rovaniemeläinen voikin nyt olla helsinkiläinen etc.

Eiköhän maalliset jäännökset saada taakse menevien huollon kuorma-autojen lavoille. Ellei sitten tilanne ole se, että pst-aseiden loputtua T-72 hönkii päälle ja siinä on itse kunkin henki herkässä.

EHASille varmasti, mutta entäs sitten? Vainajat tulee vähintäänkin arkuttaa sekä siirtää ympäri Suomea haudattavaksi. Viime sotien aikaan ne vielä puhdistettiin, riisuttiin ja kaikki mahdollinen omaisuus luetteloitiin. Sitten vielä olosuhteiden vaikutukset. Vainajat jäätyvät talvella ja alkavat kesällä haista vammoista riippuen viimeistään parissa kolmessa päivässä. Varsinkaa kesällä näitä ei voida “varastoida” kuusen juurelle, vaan mikäli evakuointiketju ei toimi, niin ne on ihan jo käytännön syistä pakko haudata. Käytännönsyillä en tarkoita vain hajuhaittaa tai sitä, että huonokuntoisia vainajia on enemmän tai vähemmän vastenmielistä käsitellä - mätänevät ruumiit aiheuttavat elossa oleville mahdollisesti terveysriskejä.

Vastoin yleistä käsitystä: viime sotien aikaan omia kaatuneita ei pinottu lavalle, kuten halkoja paitsi poikkeustapauksissa. Jos vainajia ei voida evakuoida “hyvien tapojen mukaisesti ja vainajan ihmisarvo säilyttäen”, niin paljon parempi ratkaisu myös henkiselle kestävyydelle on haudata kaatuneet kentälle. Omia kaatuneita ei saa käsitellä kuten jätettä, vaikka ne sitä käytönnön tasolla ovatkin.

Jos jo nyt huolto olisi kovilla haavoittuneiden kuletuksessa, niin tuhat kaatunutta päivässä sitoisi 2000 - 3000 ukkoa pelkästän kantamaan kaatuneet tien viereen. Sekä lastaamaan jne..

Ja eteen pitäisi saada sama määrä arkkuja. Ammukset ja ruoka eläville ovat tärkeämpiä kuin arkut kuolleille ja arkkuja ei mielestäni pidä omien tappioiden uhalla kuljettaa.

Kaatuneiden evakuoimiskeskusten spk:t kertovat kesän -44 aikana paikoin huutavasta arkkupulasta sekä siitä, että "ruuhkia" on purettu vuorokausitolkulla vuorotta. Muunmuassa hautaustoimistojen työntekijät ovat tottuneet vainajien käsittelyyn normaalioloissa, mutta viime sotien aikaan kaatuneiden evakuointikeskuksissa oli helvetillinen vaihtuvuus. Eihän porukka sekaisin varsinaisesti mennyt, mutta kovin montaa viikkoa tuota työtä ei moni jaksanut putkeen. Monelle riitti 3 viikkoa.

Olen itse nähnyt ja käsitellyt aika paljon erilaisia ja vaihtelevassa kunnossa olevia vainajia sekä nähnyt erilaisia vammoja, mutta tiedän hyvin, että minusta ei olisi KEK-hommiin sodan aikana.

Sen lisäksi jos ollaan hyvin hajautettuina niin kaatuneiden evakointikeskukset eivät voi olla kauhean lähellä taistelualueita. Tai sitten saadaan helposti sankarivainajaksi kasa sotilaspappeja ja sotilasdiakoneja sekä muuta kuolleiden käsittelyyn tarkoitettua porukkaa.

Sekä työvelvollisia. Tuo henkilöstökysymys on oikeasti ihan vitun hyvä kysymys. Mistä se otetaan? Nykyihminen on niin vieraantunut kuolemasta, että vm-lääkintämieskoulutuksen saanutta Antti Asentajaa ei nostomiehenä niin vain käsketäkään kekkiin, koska hän ei ole kenties ikinä nähnyt edes siistiä ja rauhallisesti kuollutta vainajaa ja taistelevan armeijan lisäksi ihmisiä kuolee myös ihan "normaalisti" siviilissä. Kaatuneet ovat ns. extraa ja paljon rujommassa kunnossa. Käytännössä varmaan pitää repiä jostain hoitohenkilökuntaa työvelvollisina tuohon, mutta se armeijan kannalta "paras" eli vaikkapa ensihoitaja-alikersantti on paljon tärkeämpi elävien kanssa työskennellessä ja palomies-sairaankuljettajille riittää kyllä enemmän kuin tarpeeksi duunia ihan niissäkin tehtävissä, joissa he työskentelevät rauhan aikanakin.

Ruotuväki kyllä antaa kuvan väliaikaisesta hautauksesta. Siitä oli jo 90-luvulla ohjeita sissilääkinnän vihkosessa. Tai no en muista tarkkaan mistä oppaasta oli kyse, mutta tilapäisen kenttähautauksen ohjeet olen jo silloin lukenut.

Eihän se mitään rakettitiedettä ole. Vähän niinkuin kätköä tekisi...

Kuhan ei nyt ihan katuojaan jätetä.

Onko sillä mitään väliä, sillä ethän Sinä enää itse ole siitä tietoinen. Ruumiit ovat tärkeitä vain omaisille surutyön takia ja omalta kohdaltani olen sitä mieltä, että minut saa kyllä haudata taistelukentälle jos niikseen käy. Tai olla hautaamatta, jos ei ehdi. Ei ruumis ole kuin kuoret.

Lämpimään vuodenaikaan taistelussa saatuihin vammoihin kuolleet vainajat siirtokuljetuksiin kuluneen ajan kanssa takaavat sellaisen lopputuloksen, että minä en ainakaan välittäisi avata yhdenkään läheiseni arkkua, vaikkei siinä lukisikaan "Ei saa avata". Ja jos sitä arkkua ei avata, niin eikö ole sama laittaa arkkuun pari hiekkasäkkiä tuomaan painoa tai ilmoittaa ruumiin tuhoutuneen täysosumasta ja haudata kentälle.

83454_r500.jpg

Tuntematon kaatunut No. 2 Hangon lohko 1941.07.12

Nimet löytyvät Lappeenrannasta, toinen Karjalaan jääneiden sankarivainajien ja toinen kadonneiden kivestä. Siinä voi laittaa kukan samalla muillekin veljille, jos käy siellä. Yhdessähän kaikki siellä olivat.

Esimerkiksi saksalaiset sotilashautausmaat Ison Kakkosen ajalta ovat ihan kelpo lepopaikkoja. Samalla kentällä voi maata helposti 15 000 sankarivainajaa, vaikka monessa kiviristissä lukeekin vain tyyliin "VIER UNBEKANNTE DEUTSCHE SOLDATEN" eli "Neljä tuntematonta saksalaista sotilasta."
 
Viimeksi muokattu:
Viisas päätöshän vainajien tuominen kotiseudulle oli. Siinä ovat muutenkin mielialat alamaissa. Mutta huomautan, että kaikista kaatuneista kokonaiset 13 000 jäi silti kadoksiin.

Mielialojen kannalta oli hyvä, että pyrittiin tuomaan.
 
Kovasti ajatuksia tyhjistä kuorista. Kellekään tule mieleen sielu ja mihin se joutuu? Oman sielun "evakuointiin" kannattaisi keskittyä jo eläissään...
 
Ja eteen pitäisi saada sama määrä arkkuja. Ammukset ja ruoka eläville ovat tärkeämpiä kuin arkut kuolleille ja arkkuja ei mielestäni pidä omien tappioiden uhalla kuljettaa.

Kaatuneiden evakuoimiskeskusten spk:t kertovat kesän -44 aikana paikoin huutavasta arkkupulasta sekä siitä, että "ruuhkia" on purettu vuorokausitolkulla vuorotta. Muunmuassa hautaustoimistojen työntekijät ovat tottuneet vainajien käsittelyyn normaalioloissa, mutta viime sotien aikaan kaatuneiden evakuointikeskuksissa oli helvetillinen vaihtuvuus. Eihän porukka sekaisin varsinaisesti mennyt, mutta kovin montaa viikkoa tuota työtä ei moni jaksanut putkeen. Monelle riitti 3 viikkoa.

Olen itse nähnyt ja käsitellyt aika paljon erilaisia ja vaihtelevassa kunnossa olevia vainajia sekä nähnyt erilaisia vammoja, mutta tiedän hyvin, että minusta ei olisi KEK-hommiin sodan aikana.



Sekä työvelvollisia. Tuo henkilöstökysymys on oikeasti ihan vitun hyvä kysymys. Mistä se otetaan? Nykyihminen on niin vieraantunut kuolemasta, että vm-lääkintämieskoulutuksen saanutta Antti Asentajaa ei nostomiehenä niin vain käsketäkään kekkiin, koska hän ei ole kenties ikinä nähnyt edes siistiä ja rauhallisesti kuollutta vainajaa ja taistelevan armeijan lisäksi ihmisiä kuolee myös ihan "normaalisti" siviilissä. Kaatuneet ovat ns. extraa ja paljon rujommassa kunnossa. Käytännössä varmaan pitää repiä jostain hoitohenkilökuntaa työvelvollisina tuohon, mutta se armeijan kannalta "paras" eli vaikkapa ensihoitaja-alikersantti on paljon tärkeämpi elävien kanssa työskennellessä ja palomies-sairaankuljettajille riittää kyllä enemmän kuin tarpeeksi duunia ihan niissäkin tehtävissä, joissa he työskentelevät rauhan aikanakin.



Eihän se mitään rakettitiedettä ole. Vähän niinkuin kätköä tekisi...



Onko sillä mitään väliä, sillä ethän Sinä enää itse ole siitä tietoinen. Ruumiit ovat tärkeitä vain omaisille surutyön takia ja omalta kohdaltani olen sitä mieltä, että minut saa kyllä haudata taistelukentälle jos niikseen käy. Tai olla hautaamatta, jos ei ehdi. Ei ruumis ole kuin kuoret.

Lämpimään vuodenaikaan taistelussa saatuihin vammoihin kuolleet vainajat siirtokuljetuksiin kuluneen ajan kanssa takaavat sellaisen lopputuloksen, että minä en ainakaan välittäisi avata yhdenkään läheiseni arkkua, vaikkei siinä lukisikaan "Ei saa avata". Ja jos sitä arkkua ei avata, niin eikö ole sama laittaa arkkuun pari hiekkasäkkiä tuomaan painoa tai ilmoittaa ruumiin tuhoutuneen täysosumasta ja haudata kentälle.

Paljon hyviä kommentteja.

Itselleni ei varmastikkaan ole väliä kuinka minun ruumistani käsiteltäisiin. Jos siis kuolisin taistelukentällä. Mutta suurempi merkitys sillä olisi esimerkiksi taistelukaverien henkiselle jaksamiselle. Onhan ruumiin hautaaminen ja ruumin arvokas käsittely peräisin jo alkuihmisen ajoilta. Sekä se rauhoittava tieto että jos kuolen, niin omaiseni saavat tietää siitä. Enkä ole heidän peloissaan jäänyt minnekkään Siperiaan menevään junaan 25 vuodeksi.

Noissa 90-luvulla lukemissani ohjeissa itse ruumiin hautaaminen oli kuin olisit perustanut kätkön. Mutta tärkeintä oli mielestäni ohjeet siitä kuinka ruumiskätkö merkittiin papereihin. Eli luotiin mahdollisuus hakea ruumis pois jos tilanne sen joskus sallii. Tänään tekniikka mahdollistaa muutakin kuin peitepiirroksen ryhmänjohtajan sissitelkkariin.

Eli tiivistetty veikkaukseni on. Uudessa oppaassa on ohjeet

- Tilanteen mukainen kenttähartaus/hiljainen hetki
- Muutaman ranskalaisen viivan mittainen ohjeistus ruumiin pakkaamisesta ruumispussiin tai jos sitä ei ole niin tilapäisvälineet
- Kuinka luoda tilapäinen ruumiskätkö ja kuinka tehdä siitä ilmoitus kirjoihin ja kansiin
- Uuden ajan kaatuneiden evakointikeskuksen toiminnan esittely. Ja malli pohjapiirros
- Ohjeet kaatuneen omien ja valtion omaisuuden varalta.
- Arviot eri työvaiheiden tuntimääristä
- Muutama lomake pohja

Ps. Eiköhän tänä päivänä vainajat kuskattaisi arkkujen sijaan ruumispusseissa. Niitä oli jo 90-luvulla näyttää lääkintämieskursseilla. Olivat sellaisia 70-luvun DDR:n joulun värisiä ja laatuisia
 
Back
Top