Oikeasti operatiivisten joukkojen lukumäärä

Morgenstern

Luutnantti
Eri lähteissä kehuskellaan että meillä on valmareiden lisäksi yli 62 000 miestä "operatiivisia joukkoja ".
Nykyään on ilmiselvää että pelkällä liikuntakyvyllä ei sodassa mitään "operaatiota" enää suoriteta.

Jos joukko liikkuu vihollisen tien katkaistakseen, tai tehdäkseen sivustahyökkäyksen, sillä pitää olla hyvä ilmatorjunta, muutoin se on pian napalmisateessa eikä operaatio oikein suju palaneena.
Jos liikkuneella joukolla on hyvä ohjusilmatorjunta, niin operoidessaan se törmää taistelupanssareihin.
Jos sillä ei ole ilmatorjunnan LISÄKSI kykyä tuhota niitä etusektorista, se on tykinruokaa.
Joten pelkkä liikuntakyky
sallii ainoastaan "pako-operaatiot".

Kysymys kuuluu, kuinka paljon meillä on valmarien plus sen tukena olevien panssareiden lisäksi
tällaisia kolmen kurantin kyvyn omaavia
aikuisten oikeasti Operatiivisia Joukkoja?
Va onko "operointi" vain Pasien määrää, paperilla?

(Ilmatorjuntaa kun on jo varattu paitsi valmareille, myös lentokentille ja kiinteisiin kohteisiin. )
 
Mekanisoidut taisteluosastot ja moottoroidut taisteluosastot tulee ensimmäisenä mieleen. Vaan riittääkö niille kunnollista ilmatorjuntaa? Panssarintorjuntavehkeet ehkä niukin naukin, kuka laskee?

Olisi tosiaan mielenkiintoista tietää, mitä nuo 62 000 miestä oikein ovat. Olisikohan tuohon laskettu mukaan alueelliset taisteluosastot?
 
RPG83 kirjoitti:

Eihän mektstos ja mttstos:lla ole kunnollista ilmatorjuntaa. Ainoastaan marksman it-psv:t ja sergeit. Panssarintorjuntaa 4 PstOhj2000 (Spike)/taisteluosasto+ apilakset ja kessit, eli ei kovin vahvasti silläkään puolella.
 
Tosipaikan tullen kaikki tst-panssarit on alistettu valmareille. Vai kuis?
Niitä on nyt 96 ja parin vuoden päästä 21-42 kpl, joten uskon että niitä ei riitä jaeltavaksi kovin monelle.
Niiden taisteluarvo on sidoksissa kerrallaan yhdessä tehtävässä olevaan kpl-määrään, mikä estää jo itsessään ihan tipoittelemisen. Metsäurilla ammuskelussa on tosin vähemmän etua määristä, paitsi koukkailuissa. Ups, offtopic...
 
Morgenstern kirjoitti:

Se on todennäköistä, että mekanisoitu taisteluosasto/osastot (29 Leo 2a4/osasto) alistetaan etenkin Karjalan Jääkäriprikaatille (42 Leo 2a4) ja myös muille valmareille sodan tullessa.
 
Jos sinne on laskettu sergeipattereita ym., niin ei ihme että saadaan 60 000 operatiivista.
 
Ja lakkautettujen prikaatien miesvahvuus on jätetty roikkumaan tilastoihin. Jos kaikki listan joukot kalustoineen poistettaisiin, oltaisiin ilmeisesti edelleen 60000 miehen vahvuudessa. Näin on kaiketi siksi, että asiasta on tehty poliittinen päätös? Pv voi lakkauttaa kokoonpanoja omin päätöksin, mutta vahvuus ei ole sen vallassa.

vale-emävale-tilasto...
 
Hande kirjoitti:

Näin se menee. 2020 mennessä vahvuus onkin enää 10% siitä vuoden 1989 määrästä...

Perustelut tulee olemaan aiemmin kuullut mm. edelleenkin euroopan mittasuhteessa suuri armeija.
 
Tässä viimevuotinen arvio budjettikirjasta.
Viimeinen luku kolmesta koskee vuotta 2012.

Sodan ajan joukkoihin kuuluvien henkilöiden tai yksiköiden lukumäärä
Koulutetut ja varustetut sodan ajan joukot ,358 000, 358 000, 359 000
Pääesikunta ja alaiset laitokset ,6 200 ,6 200, ,6 300
Rajavartiolaitos ,11 600 ,11 600 ,11 600
Maavoimat ,274 200 ,274 200 ,270 600
Operatiiviset joukot ,62 000 ,62 000 ,62 500
Valmiusprikaatit ,3 ,3 ,3
Jääkäriprikaatit ,2 ,2 ,2
Mekanisoidut taisteluosastot ,2 ,2 ,2
Moottoroidut taisteluosastot ,2 ,2 ,2
Helikopteripataljoona ,1 ,1 ,1
Erikoisjääkäripataljoona ,1 ,1 ,1
Alueelliset joukot ,212 200 ,212 200 ,204 000
Jalkaväkiprikaatit ,6 ,6 ,6
Erilliset pataljoonat/taisteluosastot ,14 ,14 ,26
Paikallispuolustusyksiköt, maakuntajoukot ,28 ,28 ,26
 
3 kertaa valmarit, 5300 ukkoa kertaa 3. Eli 15900. 2 kertaa Jpr n. 10000. Mekanisoidut- ja motorisoidut yhteensä 8000 ukkoa. Helipataljoona enintään 1000 miestä. Erikoisjääkärit sama 1000. Eli siinä olisi 36 000 miestä. Näin muistaakseni julkisissa lähteissä. Eli loput siitä 61 000 miehestä on niitä sergein vääntäjiä. No, tuskin näin..
 
eddie kirjoitti:

Kai ne puolustusvoimien muutkin ukkelit pitää laskea mukaa; pääesikunta, sotilasläänin esikunta ja siitä sitten naapuri mökin esikunta, taivaalliset ilmajoukot ja puikot jne. ... :D
 
Onkos missään ollut mainintaa paljon ylijohdon joukkoja on? (Tykistö,IT ym.)

Ei varsinaisesti kuulu aiheeseen, mutta kun sa-joukoista on puhetta, niin
Kuuluuko kaupunkijääkärit ym. kaartjr kouluttamat alueellisiin joukkoihin? Muodostetaanko niistä noita erillisiä pataljoonia tms. En tunne ko. joukkoja juuri yhtään niin alkoi kiinnostamaan. Toki jos tämä huippusalaista tietoa, eikä missään julkisissa lähteissä ole ollut tietoa, niin sitten vaan hys-hys. :sleepy:
 
@PJ85

Kaupunkijääkärikomppaniat kuuluvat alueellisiin joukkoihin. Samoin TorjP:t. Ihan julkista tietoa.
 
OK, jos, nimittäin JOS
JPr (2?) ja hekoP omaavat omat riittävät ilmatorjuntaohjukset
ja riittävän määrän edestä läpäiseviä pst -ohjuksia
niin ne ovat jotenkin operatiivisia (ainakin teiden lähellä pyöräkaluston takia).
Mutta, ONKO niillä riittävästi ilmatorjuntaohjuksia ettei niitä rynnäköidä grillihiileksi,
ja ONKO niillä Stinger/NLAW - sekoitusta
niin että riittää tyrmäämään vastahyökkäyksen?

Jos kaluja on, niin olkoot sitten "operatiivisia ".
Ja jos ei kaluja ole, niin ne joutuvat "operoimaan" keskenään ilmasuojapeitteen alla kuusikossa, rukoillen ettei vihulainen vaan aja sitä kautta.
 
Eiköhän jääkäriprikaateille ole ohjuksista jäljellä enää TOWit. Itäohjukset hapantuivat, eikä uushankintoja kaiketi ole tehty. Molemmet jääkäriprikaatit ovat myös kohtsilleen historiaa, joten murhe on poistumassa.

Kaiken kaikkiaan lienee luonnollista, että nuo näkyvät organisaatiot kattavat vain reilun puolet koko vahvuudesta. Monenmoista aselajijoukkoa on kuitenkin joukon jatkona.
 
Siis:
"3 kertaa valmarit, 5300 ukkoa kertaa 3. Eli 15900.
Mekanisoidut- ja motorisoidut yhteensä 8000 ukkoa. "

Muut ovat ilmeisesti vailla yhtä tai useampaa em. kolmesta kriittisestä kyvystä: it, pst, liikunta.

Voinko siis laskea
"Reaalimaailmassa Oikeasti Operatiivisiin Joukkoihin"
23 900 miestä?

Ja keitä kuuluu tuohon panssaroitujen joukkojen 8000 -määrään, kun panssarijääkärit jo kuuluvat valmareihin?
8000 miestä tarkoittaisi 800 vaunullakin kymmentä miestä hääräämään joka vaunun ajoissa plus huollossa. ( Edit: 2 ajaa, 8 kyydissä?, ketkä?)
Ei meillä niin monta vaunua ole, eikös Bmp -koulutus jo lopetettu? Ei nyt joka isopyöräautoa lasketa tähän, vai?
400 vaunua tekisi 20 miestä per vaunu, kuin Formula 1 -autoissa.
.
Jeesatkaa, olkaa hyvät. Asia on tärkeä.
Mielestäni operointikykyisten joukkojen yllättävän pieni todellinen lukumäärä voisi saada päättäjät heräämään. Aion ottaa yhteyttä jos saisin jotain arvioita ensin.
 
Kaikkea pohdintaa täällä... Suosittelen tutustumista läntisten armeijoiden henkilöstörakenteeseen taistelevasta, terävästä kärjestä taaksepäin.

Vaikka kotimaan puolustus on sotavoiman rakennusperusteena erikoislaatuinen tässä viiteryhmässä, on moni asia jo lähtien kaluston realiteeteista, logistiikasta ja monesta muusta syystä väkisinkin samansuuntainen.

Lähinnä alueellisten ja paikallisten joukkojen suurehko määrä kertoo tästä erilaisesta ideasta armeijan rakentamisessa.
 
Morgenstern kirjoitti:
Siis:
"3 kertaa valmarit, 5300 ukkoa kertaa 3. Eli 15900.
Mekanisoidut- ja motorisoidut yhteensä 8000 ukkoa. "

Muut ovat ilmeisesti vailla yhtä tai useampaa em. kolmesta kriittisestä kyvystä: it, pst, liikunta.

Voinko siis laskea
"Reaalimaailmassa Oikeasti Operatiivisiin Joukkoihin"
23 900 miestä?

Ja keitä kuuluu tuohon panssaroitujen joukkojen 8000 -määrään, kun panssarijääkärit jo kuuluvat valmareihin?
8000 miestä tarkoittaisi 800 vaunullakin kymmentä miestä hääräämään joka vaunun ajoissa plus huollossa. ( Edit: 2 ajaa, 8 kyydissä?, ketkä?)
Ei meillä niin monta vaunua ole, eikös Bmp -koulutus jo lopetettu? Ei nyt joka isopyöräautoa lasketa tähän, vai?
400 vaunua tekisi 20 miestä per vaunu, kuin Formula 1 -autoissa.
.
Jeesatkaa, olkaa hyvät. Asia on tärkeä.
Mielestäni operointikykyisten joukkojen yllättävän pieni todellinen lukumäärä voisi saada päättäjät heräämään. Aion ottaa yhteyttä jos saisin jotain arvioita ensin.

Mekanisoituun taisteluosastoon kuuluu n. 2100 miestä, 29 leopardia, 48 kpl bmp-2, 50 kpl MT-LBV, 2 kpl BLG- siltapanssaria, 2 kpl T-55m raivauspanssaria, 4 kpl JVBT/VT55 hinauspanssaria. Eli näitä osastoja on kaksi. 40 leopardia jää muille sitten..
 
42 Leoahan (3 vaunukomppaniaa) tuohon KARJPR kuuluu.
 
Back
Top