Oletko jo saanut käskyä kertaamaan vuodelle 2016 ?

Väitän (taas), että suomalainen SA-joukko on niin spesifisti koulutettu tiettyihin olosuhteisiin, ettei millään muulla armeijalla ole niin laajasti niin täsmäkoulutettuja joukkoja. Ja on muuten ISO etu kun ottelua aletaan käymään...

Mikä on sinun valistunut arviosi aikataulusta? :)
 
Langan otsikkoon voin vastata lainauksella 60-luvun TV-sarjasta: "That would be telling."

Jos olet aktiivinen, maanpuolustustahtoinen, tervepäinen ja riittävän hyväkuntoinen asepalveluksen suorittanut henkilö ja olet kiinnostunut osallistumaan sotilaalliseen maanpuolustustustoimintaan ja tarvittaessa viranomaisyhteistyöhön ja vielä sen lisäksi olet kiinnostunut monipuolisista alan koulutustapahtumista, suosittelen yhteydenottoa paikalliseen aluetoimistoon ja maakuntajoukkoihin hakeutumista. Harjoituksia on jos haluaa osallistua. Käskettyjä on aina silloin tällöin.

Jos olet vielä liian nuori huru-ukkoihin, älä huoli. Aika tekee tehtävänsä kaikkien kohdalla. ;)
 
Kyllä on hyviä miehiä kun ei viikoksi tai pariksi voi käsistä päästää. Kuinkahan nämä saavat lomansa pitää.
 
Veh-käsky tuli vaan en tajua mikä idea näillä on. Mielummin kovia joissa on pv:n omat kouluttajat vetämässä vapaaehtoisten sijaan.
 
VEH eli VapaaEhtoinen Harjoitus on tosiaan harjoitus, johon kutsutaan (ei käsketä), eikä reserviläispalkkaa makseta. Myönteisen kutsuun vastaamisen jälkeen toimii kuten kertausharjoitus, oikeuksineen ja velvollisuuksineen. VEH harjoitusmuotona ei ota kantaa siihen kouluttavatko reserviläiset vai ammattisotilaat reserviläisiä.

PV kannalta tosiasiallinen ero on kustannustasossa ja siinä miten herkästi harjoitukseen jätetään saapumatta. Reserviläisen kannalta VEH on helppo jättää väliin mistä tahansa syystä, toisin kuin kertausharjoitus (vaikka lykkäyksille monta hyväksyttävää perustetta onkin). Ja tosiaan, tilipussi ei kartu kuten KH:ssa.

Jos siellä harjoitellaan järkeviä asioita, niin mene ihmeessä. Kuuleehan sitä juttuja ihmisistä, jotka omalla ajallaan ja omalla kustannuksellaan menevät reserviläisten koulutettaviksi. Olenpa saattanut itsekin kouluttaa kapean erityisalan osaamista ammattisotilaille tuolla periaatteella.
 
Mukana tullut MPK ry:n lappu antoi ymmärtää että pv:n osuus harjoituksessa ei välttämättä ole kovin kummoinen. Siksi suhtaudunkin varauksella harjoituksen sisältöön vaikka siihen osallistunkin.

Koska kertauksia on muutenkin vähän niin järkevää mielestäni olisi että ne vedettäisiin läpi mahdollisimman pitkälle ammattilaisvoimin. Lisäksi vehit ovat siitä onglemallisia että osallistujat joko polttavat niitä varten lomiaan tai ovat palkattomalla töistään
 
VEH:it ovat kyllä minun kokemukseni mukaan useinmiten viikonloppuisin joten ei niihin yleensä tarvitse lomia käyttää ellei ole viikonloppuisin töissä.

Itsellä meni reserviin siirtymisen jälkeen 6 vuotta ilman yhtään harjoitusta. Sitten tuli pari VEH:iä käytyä ja vasta 3-kymppisenä eka kova kh. Nyt on päiviä yhteenlaskettuna ehkä satakunta, kirjanpitoa ei ole mutta suurinpiirtein fifty-sixty on jakauma.
 
Lainaus aluetoimiston lähettämästä S-postista"Otteessa ei näy tulevia kertausharjoituskäskyjä/kutsuja. (suunniteltuja kh-päiviä ei näkyvissä tällä hetkellä järjestemässämme)"

Vaan kukapas niitä kuormastomiehiä ennee osais ete kouluttaa ja konitkin on jo ylhäisen näkkärin päällä :camo:
 
Hämmästyin postilaatikolla niin suuresti et aloin selailemaan tätä kaikentietävää interwebbiä, josta tännekin eksyin.

Nyt tuntisen luettuani teitin foorumia ajattelin rekisteröityä ja kysäistä paremmin tietäviltä.

Onko Suomen Armeijalta nuoret miehet lopussa kun tälläisiä yli-ikäisiä kutsutaan kertaamaan?
Olen siis varusmieskoulutukseni (pioneeri) käynyt pian 20 vuotta sitten ja kerran jo kerrannut. Se oli varusmiespalveluksen mukaisilla joukkueilla ja samoissa maisemissa missä silloin palveltiinkin.
Vapaaehtoisiin harjoituksiin tuli joskus kutsu, mutta enpä niin innokas ollut et olisin sinne lähtenyt.

Nyt käsky napsahti pääkaupunkiseudulle, onkokohan siel sit sama porukka taas kasassa? (epäilen vahvasti ettei mutta mistäpä tuon tietää)

Ilmeisesti tämä nyt liittyy jotenkin tuohon sota-ajan reservimuutokseen ja mullekin on moinen sijoituspaikka sitten olemassa :O

Ei siinä mitään, lähdetään ihmettelemään ja toivottavasti paukuttelemaan pommejakin :)
 
Jos omaat jonkun erityistaidon, niin on todennäköistä että sut on löydetty järjestelmästä yksilönä ja sijoitettu vastaavaan SA-tehtävään. Mutta yleensä jatkosijoittaminen tapahtuu koko joukon osalta, varsinkin kun mut vuodenvaihteessa niitä joukkoja muokattiin isollakädellä. Eli molemmat on mahdollia.
 
Hämmästyin postilaatikolla niin suuresti et aloin selailemaan tätä kaikentietävää interwebbiä, josta tännekin eksyin.

Nyt tuntisen luettuani teitin foorumia ajattelin rekisteröityä ja kysäistä paremmin tietäviltä.

Onko Suomen Armeijalta nuoret miehet lopussa kun tälläisiä yli-ikäisiä kutsutaan kertaamaan?
Olen siis varusmieskoulutukseni (pioneeri) käynyt pian 20 vuotta sitten ja kerran jo kerrannut. Se oli varusmiespalveluksen mukaisilla joukkueilla ja samoissa maisemissa missä silloin palveltiinkin.
Vapaaehtoisiin harjoituksiin tuli joskus kutsu, mutta enpä niin innokas ollut et olisin sinne lähtenyt.

Nyt käsky napsahti pääkaupunkiseudulle, onkokohan siel sit sama porukka taas kasassa? (epäilen vahvasti ettei mutta mistäpä tuon tietää)

Ilmeisesti tämä nyt liittyy jotenkin tuohon sota-ajan reservimuutokseen ja mullekin on moinen sijoituspaikka sitten olemassa :O

Ei siinä mitään, lähdetään ihmettelemään ja toivottavasti paukuttelemaan pommejakin :)

Mitä tarkoitat yli- ikäisellä? Asevelvollisuus kestää sen vuoden loppuun kun täytät 50 tai 60 vuotta. miten se liittyy ikään, että saat sijoituksen, ei mitenkään, hyvä menestyvä joukko koostuu kaiken ikäisistä, kuten menestyvässä yrityksessäkin.
 
Melkoisia serlokkeja saavat PV:ssa olla jos jotain erityistaitoja ovat kaivaneet esiin, ite en ainakaan niistä ole tietoinen :-D

Eli luultavammin on kyse siitä, että ovat kattoneet et tuossapa on joutava pioneerikomppanja pks jääkärien tueksi ja turvaksi.
 
Mitä tarkoitat yli- ikäisellä? Asevelvollisuus kestää sen vuoden loppuun kun täytät 50 tai 60 vuotta. miten se liittyy ikään, että saat sijoituksen, ei mitenkään, hyvä menestyvä joukko koostuu kaiken ikäisistä, kuten menestyvässä yrityksessäkin.
No ollut siinä käsityksessä et tälläisiä nelikymppisiä enää kertaamaan kutsuta, varsinkin kun kyse on ihan miehistöstä.
 
Hämmästyin postilaatikolla niin suuresti et aloin selailemaan tätä kaikentietävää interwebbiä, josta tännekin eksyin.

Nyt tuntisen luettuani teitin foorumia ajattelin rekisteröityä ja kysäistä paremmin tietäviltä.

Onko Suomen Armeijalta nuoret miehet lopussa kun tälläisiä yli-ikäisiä kutsutaan kertaamaan?
Olen siis varusmieskoulutukseni (pioneeri) käynyt pian 20 vuotta sitten ja kerran jo kerrannut. Se oli varusmiespalveluksen mukaisilla joukkueilla ja samoissa maisemissa missä silloin palveltiinkin.
Vapaaehtoisiin harjoituksiin tuli joskus kutsu, mutta enpä niin innokas ollut et olisin sinne lähtenyt.

Nyt käsky napsahti pääkaupunkiseudulle, onkokohan siel sit sama porukka taas kasassa? (epäilen vahvasti ettei mutta mistäpä tuon tietää)

Ilmeisesti tämä nyt liittyy jotenkin tuohon sota-ajan reservimuutokseen ja mullekin on moinen sijoituspaikka sitten olemassa :O

Ei siinä mitään, lähdetään ihmettelemään ja toivottavasti paukuttelemaan pommejakin :)

Puolustusvoimissa ollaan pelko perseessä muuttuneen tilanteen vuoksi ja reserviläisten kantakortteja tutkaillaan kuumeisin silmin.

"Hyvä mies tämä, no ikää on mutta eihän tässä nyt mitään Kuskus-laakson kriha himmeliä pyöritetä. Laitetaan tuohon komppaniaa ja katos vaan on kertauksetkin tulossa..."

Kiitokset kertauksesta voit lähettää suoraan Putinille ja Shoigulle!
 
No ollut siinä käsityksessä et tälläisiä nelikymppisiä enää kertaamaan kutsuta, varsinkin kun kyse on ihan miehistöstä.
Nelikymppiset ja siitä eteenpäin on ihan oivia lapionvarteen kaivelemaan kaikennäköisiä vallituksia Hietaniemeen ja täyttämään hiekkasäkkejä Burger Kingin kulmille kun nuoremmat tömistää tantereella vyöryttäen minkä pupunjaloillaan pääsevät o_O
 
Back
Top