Mitä teidän mielipitee on?
http://www.suomensotilas.fi/artikkelit_AMVoikeavalinta.php
Rahat olisivat kyllä riittäneet Suomessa rynnäkköpanssareihinkin, jos panssariajoneuvoja saisi hankkia Suomeen muualta kuin yhdeltä valmistajalta/toimittajalta. Yhden AMV-vaunun hinnalla olisi saanut vaikkapa useamman maastokelpoisemman ja tulivoimaisemman telavetoisen BMP-2 -rynnäkkövaunun tai kasan vanhempia länsimaisia yhä AMV:tä taistelunkestävämpiä ja tulivoimaisempia vaunuja. Rahaa olisi jäänyt vielä vaunujen varustamiseen modernilla länsimaisella optroniikalla. Ranskalaisilta löytyy itäkalustolle jopa valmis varustelusarja.
Esimerkiksi BMP on havaittu vaunutyyppinä erittäin sopivaksi meikäläisiin oloihin ja näyttää kelpaavan joissakin maissa myös kriisinhallintatehtäviin. Meillä olisi siihen myös koulutettu henkilökunta ja huoltojärjestelmät. Panssariprikaatilta on jäämässä seuraavan kymmenen vuoden aikana yli tätäkin kalustoa. Kuinkahan sen mahtaa käydä?
Miehistönkuljetusajoneuvoja valmiusjoukoilla jo on, rynnäkköpanssareista sen sijaan on puutetta. AMV-hankinta muistuttaakin kustannustehottomuudessaan taannoista CV-90 -hankintaa, tosin sillä erolla, että AMV on erittäin korkeatasoinen vaunu luokassaan, mitä taas CV-9030-Fin -mallista ei voi valehtelematta sanoa
http://www.suomensotilas.fi/artikkelit_AMVoikeavalinta.php