Olisiko Itä-Euroopan maiden parempi olla osa Venäjää?

Itä-euroopassa itsenäisyys on suuressa arvossa, olipa kyse sitten Venäjän uhittelusta tai EU:n puuhastelujen vastustamisesta. Viime aikoina tämä on ollut aika näkyvästi esillä. Ehkä aloittaja ei tätä ymmärrä, kun katsoo asiaa suomalaisesta perspektiivistä, jossa on tärkeintä pyrkiä miellyttämään muita ja miettiä että mitä ne meistä ajattelee?
 
Länsi-Eurooppa kuuluu islamille, siitä pitää demografia huolen. Nuoret ovat muslimeja, vanhat kristittyjä. EU vaatii samaa demografista muutosta myös Itä-Euroopan maille. EU:ssa saa toki isomman BKT:n kuin Venäjän alla, mutta mistä hinnasta? Kuinka paljon pitäisi maksaa, että suostuisi menettämään kätensä? Entä kuinka suuri BKT riittää kompensoimaan maan kolonialisoimisen?

Venäjällä on omat demografiset kriisinsä, sekin on islamisoitumassa. Mutta jos Itä-Eurooppa liittyisi siihen, siellä olisi enemmistö ei-afrikkalaisiamuslimeja. EU:lla on selvä suunta: kansa vaihdetaan. Näin voisi toki käydä myös Venäjän alla Itä-Euroopan maille. Mutta entä jos Venäjän alla suunta voisi olla toinen? Venäjällä menee surkeasti, mutta ainakin näennäisesti se yrittää tehdä asioita paremmiksi, länsi tekee vapaaehtoisesti asiat huonommiksi .Entä jos Itä-Euroopan olisi parempi olla osa Venäjää?
Parempi kotkan alla kuin karhun alla.
 
Tunnen puolalaisen kaverin ja hänen juttunsa venäläisistä on sitä tasoa, että meidän ryssävihat ja -fobiat on pyhäkoulupuheita niihin verrattuna. Kaverilla ikää jo sen verran, että muistaa neuvostoliiton alistamisajan. Että päätteleppä siitä vastaus otsikkoosi...
 
Tunnen puolalaisen kaverin ja hänen juttunsa venäläisistä on sitä tasoa, että meidän ryssävihat ja -fobiat on pyhäkoulupuheita niihin verrattuna. Kaverilla ikää jo sen verran, että muistaa neuvostoliiton alistamisajan. Että päätteleppä siitä vastaus otsikkoosi...

Tämä on muuten myös minun kokemukseni puolalaisista. Historia tuntuu olevan tiedossa, myös Suomen, ja nuoremmallakin väellä. Syyskuussa Varsovassa nuori taksikuski ryhtyi juttelemaan Simo Häyhästä jne.
 
Sama huomio, kun kävin ensimmäisen kerran Puolassa. "ryssäviha" saa ihan uuden merkityksen. Ennemmin liittoutuisin Puolan kuin Ruotsin kanssa.
 
... on harmittava vahinko venäläisillekin, että joutuvat kuulumaan Venäjään.....
Samaa olen miettinyt. Tavallisen venäläisen on estetty ymmärtämästä, että hänen etunsa on toissijainen johtaja Putinin etujen rinnalla. Kehityssuunta naapurissa kansan valvonnan ja rajoitteiden kannalta on mielestäni aivan samanlainen mihin esim Romania aikanaan ajettiin. Noh, kansa kuitenkin eräänä päivänä nousi ja sitten kävi kui kävi. Vaikeaa sanoa miten naapurissa valta katkeaa, mutta kyllähän sitä jonkin aikaa vielä jatkuu.
Otsikon aiheeseen liittyen on aivan selvää että aloitusviestin sisältämien syiden takia itä-eurooppalaiset maat eivät valitse Putinin Venäjää vaan mikä tahansa muu kelpaa mieluummin.
 
En jaksanut paljoa paria ekaa viestiä enempää lukea, mutta ei aloittajaa välttämättä trolliksi tai vastaavaksi kannata kutsua. Täällä sivustolla vastaavia kommentteja ja Venäläiseen mielenlaatuun viittaavia kirjoituksia on nähty enemmänkin ja jopa vakiojäseniltä. Mitä on tietysti hyvin vaikea ymmärtää.
 
Demografian perusteella voidaan todeta, että EU:ssa kansa on vaihtumassa ja maanosa mahdollisesti islamisoitumassa. Sama uhkakuva koskee myös Venäjää, jonka syntyvyys on matala ja väkimäärän kehitys negatiivinen. Samaan aikaan islamisaation leviäminen aiheuttaa painetta Venäjän eteläosissa. Tähän "kehitykseen" ei pidä lähteä mukaan ja myös Suomen on siitä mahdollisimman nopeasti irtauduttava eroamalla EU:sta. Paras ratkaisu on seistä omalla maalla eikä se ole vielä liian myöhäistä.

Seuraava ja ehdottomasti oleellisin kysymys on, että miksi Euroopan kansaa ollaan näin suurella innolla vaihtamassa, miksi tämän kehityksen sallitaan tapahtuvan, mikä on sen lopullinen tavoite ja kuka tai ketkä ovat kaiken tämän takana?

Lisäksi vielä bonuskysymys: Miksi tähän "kehitykseen" ei voi vaikuttaa edes äänestämällä?

Vaikka islamisoituisikin niin islamilainen Eurooppakin häviäisi jossain vaiheessa kuten kävi sitä edeltäneelle (nykyiselle) Euroopalle.
 
Rivien välistä voi tässäkin keskustelussa lukea että useimmille keskustelijoille kaikkein hienoimmat asiat jotka lankeavat meille kuin manulle illallinen ovat itsestäänselvyyksinä arvottomia.

Kansalaisyhteiskunta läpinäkyvine hallintakäytäntöineen ja laillisuusvaatimuksineen on oikeasti tosi kova juttu ja maailman mittakaavassa poikkeuksellista. Viranomaisten lahjomattomuus ja kansalaisten yhdenvertaisuus viranomaisten edessä. Korruption marginaalisuus, ultrapienet tuloerot. Sanan- ja mielipiteen vapaus, sensuroimaton tiedonvälitys. Oikeus osalistua politiikkaan, poliittisen väkivallan olemattomuus. Uskonvapaus. Toimiva koulu- ja terveydenhoitojärjestelmä. Kaikki nuo ovat asioita joita täällä ei tunnuta arvostettavan tai niitä - ah niin muodikkaasti - vähätellään kyynisesti tai yritetään kiistää niiden olemassaolo.

Enemmistölle ihmisistä elämän merkityksellisimmät asiat ovat typerästi itsestäänselvyyksiä joita ei osata arvostaa ennen kuin ne menettää. Sitä, että joku ilmeisen tosissaan vihjailee että jollekin olisi parempi elää Kremlin orjuudessa sen sijaan että saa elää vapaana minä pidän lähinnä merkkinä kohtuullisen vakavasta mielenterveysongelmasta. Tai sitten kyseessä on informaatiosodan operaatio. Veikkaan tässä tapauksessa jälkimmäistä.
 
Deutschland schafft sich ab[de] ("Germany abolishes itself"),

Tuossa saksalainen kirja, nimi kertoo kaiken. Saksa lakkauttaa itsensä. EUn myötä se pakottaa saman muille. YK määrittelee kansanmurhaksi myös kulttuurisen kansanmurhan, jossa kulttuuri korvataan. Samahan odottaa muita maita EUssa. EUssa saa toki vähän paremman BKTn,mutta millä hinnalla? Itä-Eurooppaa odottaa sama kasanmurha kuin saksalaisia. Ei ole helppoa itäeuroopassakaan. 30-luvulla Holodomar,sitten NL ja sitten liberaalien kansanmurha. Kova on maailma.
 
Parempi kotkan alla kuin karhun alla.

Mitä maata se kotka edustaa? Tässä suvussa on huonoja kokemuksia kahdesta kotkasta, joten niitä en kyllä kumarra. Mielellään en mitään kumarra, mutta jos on pakko kumartaa jotakin kolmesta suuresta, niin sitten ensimmäistä, kiitos.

upload_2016-1-2_0-6-11.jpeg

upload_2016-1-2_0-5-50.png

german_eagle_by_gifhaas.jpg




Vai onko kotkallasi kenties useampi pää, ja olet siis kuningasmielinen? :rolleyes:
 

Liitteet

  • upload_2016-1-2_0-3-48.jpeg
    upload_2016-1-2_0-3-48.jpeg
    18.7 KB · Luettu: 1
  • upload_2016-1-2_0-4-53.png
    upload_2016-1-2_0-4-53.png
    15.7 KB · Luettu: 1
Vaikka islamisoituisikin niin islamilainen Eurooppakin häviäisi jossain vaiheessa kuten kävi sitä edeltäneelle (nykyiselle) Euroopalle.

Historiankirjoituksessa varmasti näin, mutta tämä olettamus tuskin nykyisiä eurooppalaisia kovin paljon lämmittää.

Mitä maata se kotka edustaa? Tässä suvussa on huonoja kokemuksia kahdesta kotkasta, joten niitä en kyllä kumarra. Mielellään en mitään kumarra, mutta jos on pakko kumartaa jotakin kolmesta suuresta, niin sitten ensimmäistä, kiitos.

Vai onko kotkallasi kenties useampi pää, ja olet siis kuningasmielinen? :rolleyes:

Mitään vieraan vallan symbolia ei pidä vapaaehtoisesti kumartaa eikä edes pakotettunakaan. Päinvastoin.
 
Historiankirjoituksessa varmasti näin, mutta tämä olettamus tuskin nykyisiä eurooppalaisia kovin paljon lämmittää.



Mitään vieraan vallan symbolia ei pidä vapaaehtoisesti kumartaa eikä edes pakotettunakaan. Päinvastoin.

Joo. Mulle riittää pään paljastaminen oman lipun edessä. Muut kuin Suomen lippu eivät merkkaa enempää kuin serlan tuotteet.
 
.......ja samalla koko Eurooppaa.

Itsensä eristäminen on ollut virhe ja on aikaa myöten vain haitaksi venäläiselle Pavel Peruskuluttajalle.
Tuo tarkoittaisi myös olemista osa Afrikkaa/lähi-ITää. Nuoret eurooppalaiset ovat afrikkalaisia ja lähi-itäläisiä. Eurooppa on vain maantieteellinen alue.
 
Ei mielestäni ollenkaan.


On se myös arvoalue.
Mielipiteelläsi ei ole väliä, ainoastaan demografialla.

"Eurooppalaiset arvot" johtuvat ihmisistä, ei maantieteellisestä sijaninnista. "Eurooppaliset arvot" ovat nykyisten 6-7-kymppisten vaippaässä olevien liberaalien arvoja. Nyky-Euroopan nuoret ovat afrikkalaisia. Jos heillä ei ole samoja arvoja kuin liberaaleilla, ei "eurooppalaisilla arvoilla" ole mitään merkitystä, ne katoavat.
 
Mielipiteelläsi ei ole väliä, ainoastaan demografialla.

"Eurooppalaiset arvot" johtuvat ihmisistä, ei maantieteellisestä sijaninnista. "Eurooppaliset arvot" ovat nykyisten 6-7-kymppisten vaippaässä olevien liberaalien arvoja. Nyky-Euroopan nuoret ovat afrikkalaisia. Jos heillä ei ole samoja arvoja kuin liberaaleilla, ei "eurooppalaisilla arvoilla" ole mitään merkitystä, ne katoavat.

Vahvistin rasistivärillä. Eihän tämä nyt kyllä ihan näinkään ole. Ja kyllä mulla on perusluottamus edelleen tallella. Eurooppa on hitsin iso juttu hävitettäväksi vain nussimalla lisää "vääräuskoisia" kehiin. Eurooppalaiset ja ylipäätään läntiset arvot ovat jostain kumman syystä aika tavoiteltuja muuallakin, ylipäätään missä vaan, missä ihmiset saavat valita vapaasti. Jos tuo vapaus otetaan pois, niin sitten ei tarvitse valitakaan.
 
Back
Top