Omalla, oikealla nimellä kirjoittaminen.

EU:n suunnalta on esitetty että palkataan nettikeskusteluja tarkkailevia viranomaisia jotka etsivät vääränlaisia kommentteja. Vääränlaiset tekstit pitää poistaa keskustelualustalta nopeasti (oliko vuorokauden sisällä ilmoituksesta) tuntuvan sakon uhalla. Näin pyritään tilanteeseen että väärien mielipiteiden esittäminen kielletään. Epäilemättä monenlainen EU:n kritisointi tulee tänne kiellettyjen asioiden listalle.
Kyllä näin on jo osin. Esim. Saksassa tuo sanktion mahdollisuus on kymmeniä miljoonia euroja/per alusta. Riippuen siitä missä muodossa uusi lainsäädäntö Suomessa tulee toteutumaan on tuo ainakin itselleni jonkinlainen suruliputuksen päivä. Ainakin näillä tiedoin, mitä olen asiaan perehtynyt.

Kuten jotenkin tälle ajalle leimallista on, yhteensovitus reaalimaailman elementtien ja utooppisen paremman maailman välillä ei vaikuttaisi kovinkaan todennäköisellä tavalla mitään hyvää tuottavan.

Ei niin etteikö aina parempaan olisi syytäkin pyrkiä. Mutta mennäänkö tässä - kohtuullisen vähäisen julkisen arvioinnin puuttuessa - suuntaan, joka jossakin määrin muistuttaa totalitaaristen valtioiden lainsäädännöllisistä keinoista hallita yksilöitä. Näennäisen legitiimissä muodossa.

Kun vaikkapa selasin läpi sanoja tai ilmauksia, jotka algoritmi katsoo potentiaalisesti mahdollisen uuden lainsäädännön ja seuraamusten piiriin kuuluvaksi, niin hiki tuli. Tuskanhiki.

Omaan nenään tässä on vahva laskiämpärin pohjimmaisten aarteiden haju. Pelkästään valmisteilla olevan lainsäädännön tulkinnanvaraisuus, kuten tässä vaikuttaisi olevan, avaa kyllä dystopian ystäville ihan uusia mahdollisuuksia.

Yksi vahvimpia elementtejä Ryssälässä sekä käytännössä ko. valtion hallinnassa olevissa valtioissa oli itsesensuuri sekä ilmiantojärjestelmä.

Tai sitten aletaan kissa-hiiri -leikkiin palvelimien sijainnin sekä kahden valtion välisten lainsäädännöllisten tulkintojen ja muun suhteen. Esim. Ylilaudan palvelimet kai tällä hetkellä Maltalla.

Hoh-hoijaa. Alla jotakin materiaalia kiinnostuneille.
 
Otetaan tuosta valtioneuvoston julkaisusta esimerkki:

"Luonteeltaan esimerkiksi rasistiset, naisvihamieliset, homo- ja transfobiset sekä islamo-fobiset ja antisemitistiset teot loukkaavat perus- ja ihmisoikeuksia ja uhkaavat oikeusvaltion periaatteita ja demokraattisten toimintaoikeuksien käyttöä"

Ymmärrän tässä ylläolevassa käsitteen "teko" = kirjoitettu tai lausuttu itseilmaisu yksilön tai ryhmän tai ryhmää edustavaksi katsottavan yksilön taholta?.
Niin... Missä ja miten voidaan ilman ei-oikeusvaltioperiaatteeseen sidottua lainsäädäntöä suorittaa mitään ei-mielivaltaista tai siihen mahdollisesti viittavaa, näin epäselvän ja tulkinnanvaraisen käsitehötön pohjalta.

Luonteeltaan ei-toimivaltaisiksi täten tarkemmin säädetyssä epäkoherentissa sekä kulloisenkin poliittisen konsensuksen mukaan säädetyssä elastisessa lainsäädännössä katsotut yksilöt - olletikin Suomen kansalaisia - täten tällä julistuksella määrään äänestysoikeutensa menettäneiksi.
Jep. Ihan hatusta ja tuosta vaan keksin jotakin, leikkimielisesti toki. Kursivoitu on hupailua. Muu on mahdollisesti totta. Hurraa.
 
Tjaa. Tulivat näköjään kaksi ylläolevaa postausta väärälle alueelle. Jos ylläpito ystävällisesti siirtää --> vihapuhe-sektioon. kiitos.
 
Back
Top