
Jumala, Trump ja Putin – kristillisen konservatiivioikeiston toiminta Suomessa kulkee samoilla raiteilla kuin Yhdysvaltain evankelikaaleilla
Liikkeen sanoma leviää vastamedian välityksellä. Venäjä hyödyntää täysin samaa arvomaailmaa informaatiosodankäyntinsä aseena.
Tuosta vähän pätkiä:
"
Oikea Media, TV7, AlfaTV ja Patmos yhteisellä asialla
”Jesus bless Trump and Putin”, julisti Helsingin keskustassa liikkuneen bussin kylki heinäkuussa. Kun Yhdysvaltojen ja Venäjän presidentit tapasivat Helsingissä, bussi viesteineen pysäköitiin kieltoja uhmaten presidentinlinnan eteen. Sieltä heidät ohjattiin Senaatintorille.
Bussin omistaa Joosua Missio, joka on saarnannut evankeliumia esimerkiksi rockfestivaaleilla. Järjestön johtaja on helluntalaistaustainen Timo Valtonen. Hän on toiminut perussuomalaisten kansanedustajan Mika Niikon vaalipäällikkönä. Niikko kirjoittaa Oikeaan Mediaan"
"Oikeaan Mediaan kirjoittaa joukko nimekkäitä vaikuttajia. Joukossa on dosentteja ja professoreja, kuten Mikko Paunio, Timo Vihavainen ja Arto Luukkanen. He julkaisevat blogitekstejään sivustolla"
"
Heinäkuussa Senaatintorille pysähtynyt Joosua Mission bussi toivotti siunausta sekä Trumpille että Putinille. Kun Timo Valtonen piti puhettaan, hänen ympärillään olleet kyltit viestivät voimakkaita iskulauseita: ”Putin + Trump = Peace” ja ”Kekkonen takaisin, that’s it!”
Kyltit olivat russofobiaa vastaan mieltä osoittaneen Rufi-yhdistyksen tekemiä. Myös yhdistyksen puheenjohtaja Daria Skippari-Smirnov oli paikalla Valtosen puhuessa. Putinia tukeva Rufi tunnetaan yhteistyöstään Johan Bäckmanin kanssa.

Rufin kanssa yhtä aikaa paikalla oli äärioikeistoaktiivien järjestämä Presidents for Peace -mielenosoitus. He sopivat keskustelupalvelu VKontaktessa ”tutkivansa yhteistyötä Rufin kanssa.” VKontakte on Facebookia muistuttava venäläinen sosiaalisen median palvelu. Oikean Median kanssa yhteistyötä tehnyt Junes Lokka oli yksi mielenosoituksen puhujista."