Orpon hallituksen politiikka ja siitä keskustelu

Tuo Atte Harjanne tuntuu olevan ihan pelle ukko, vaikka vetää jonkinlaista aktiivireserviläisen roolia. Missäköhän käytännön kysymyksessä tuo ”maanpuolustushenki” on oikeasti materialisoitunut, kuin jossain selfiessä M05:set päällä ?
 
helpottaisin henkilöperusteeista irtisanomista ja poistaisin kokonaan takaisinottovelvoitteen. Sen pitäisi kuitenkin olla osa isoa pakettia, jossa viilattaisiin monta muutakin asiaa.
Kun 1980-luvulla säädettiin nyt muutettavat työlait, se oli "iso paketti", jossa tosin oli pelkästään ammattiliitoille mieluisia asioita. Asiaa ei saatu sovituksi kolmikannassa, jota varmaan tarkoitit "paketilla". Tämä taas johtui työnantajien neliraajajarrutuksesta, jolloin hallitus lopulta sääti lait. Vastakkain olivat siis äänestäjien enemmistö ja työnantajat.

Nytkään ei kolmikannassa tullut tulosta, koska ay-liike ei juurikaan ole suostunut itselleen vaikeisiin muutoksiin. Vastakkain ovat siis jälleen äänestäjien enemmistö ja ay-liike. Mutta 1980-luvulla eivät työnantajat lakkoilleet, kuten jo kirjoitin

Irtisanomisissa ei ole koskaan ollut takaisinottovelvoitetta, vaikka olis kuinka laiton. Jälkeenpäin ainoastaan tapellaan loukatulle tulevasta korvauksesta
 
Taloudellisin ja tuotannollisin perustein irtisanotuilla on takaisinottovelvollisuus 4-6kk. Asiat liittyvät elimellisesti toisiinsa koska hankalista tyypeistä hankkiudutaan nykyään eroon em. perusteluin vaikka todelliset syyt ovatkin muualla. Voi siis sanoa että henkilöperusteisessa irtisanomisessa on tällä hetkellä käytännössä muutaman kuukauden takaisinottovelvollisuus. Sekin siis joutaisi mennä kuten myös työn tarjoamisvelvollisuus. Työnantajalla soisi olevan enemmän oikeuksia valita kenelle haluaa omasta pussistaan palkkaa maksaa.

Minusta meikäläinen työmarkkinajärjestelmä on kaiken kaikkiaan sortunut näpertelyyn. Olen ollut vuosien varrella mukana molemmilla puolilla pöytää ja neuvotteluista on puuttunut kunnianhimoa. Ei osata ajatella tarpeeksi isosti jotta muutos olisi mahdollinen. En pidä tulosten saamista mitenkään mahdottomana mutta työtä se ihan varmasti teettäisi. Kipinöintiäkin olisi luvassa mutta riidellään edes oikeista asioista jos riidellä pitää.

Saatan olla idealisti mutta olkoon niin. Yrittämättä ei voi tietää.
 
Viimeksi muokattu:
Päästään mukaan talkoisiin.

Petteri Orpo: Veroja korotetaan

Pääministeri Petteri Orpo (kok) sanoo, että hallitus johtuu tekemään lisää säästöjä ja tarkastelemaan myös veroja.

– Tämän hetken arvio on, että vuoden 2025 tasolla sopeutustarve on noin 1,5 miljardia ja vuoden 2027 tasolla kolme miljardia yhteensä, Orpo sanoi toimittajille eduskunnassa tiistaina.

Orpolta kysyttiin, täytyykö myös veroja korottaa.

– Pidän ihan selvänä sitä, että tulopuolta pitää vahvistaa. Se tarkoittaa sitä, että verot tarvitaan mukaan myöskin.

Yksittäisiin veroihin tai säästökohteisiin Orpo ei suostunut ottamaan kantaa. Poliittista kokonaisuutta valmistellaan työryhmässä, jota johtaa kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matias Marttinen.

Voisiko joku tietävämpi vastata, että määritelläänkö työllisyysaste samalla tavoin kaikissa Pohjoismaissa? Monessa lähteessä sanotaan, että yksi iso ero Suomen ja Ruotsin (ja ehkä Tanskan) työllisyystilanteessa on se, että Ruotsissa moni sellainen, joka on Suomessa täystyötön on Ruotsissa osa-aikainen. Onko näin? Löytyykö tilastoa, jossa olisi jaoteltu eri Pohjoismaiden työlliset tuntimäärän mukaan, ts. esimerkiksi niin, että ryhmässä 1 kokoaikaiset, toisessa vaikkapa 3/4-työajalla, kolmannessa 1/2-työajalla jne.
 
Päästään mukaan talkoisiin.

Ja onko näissäkään menokehyksissä huomioitu sitä itärajalta keväällä tulevaa siirtolaisuutta. Kyllä sekin tulee maksamaan.

Ilmeisesti se Marin hallituksen piillottama Sote-pommi on jo huomioitu. Kauan meni siinäkin ennenkuin se löydettiin. Hyvin piillotettu.
 
”Ruotsissa moni sellainen, joka on Suomessa täystyötön on Ruotsissa osa-aikainen.”

Ihmettelisin tuota, Suomessa työlliseksi luokitellaan, sellainen joka on tehnyt tunnin työtä viikossa

”Työllinen on henkilö, joka on tutkimusviikolla tehnyt työtä vähintään tunnin palkkaa tai yrittäjätuloa saadakseen tai on työskennellyt palkatta perheenjäsenen omistamassa yrityksessä tai maatilalla”

Työllisellä ja vakityössä käyvällä voi olla hyvin vähän yhteistä.

Jos haluaa ymmärtää miten ihminen pääsee tilastoissa työlliseksi niin kannattaa tutustua Sipilän hallituksen aktiivimalliin. Se oli hienosäädetty juurikin työllisyystilastoa kaunistamaan.
 
Esimerkiksi Ruotsissa ja Hollannissa, jos yritys pelkästään muuttaa organisaatiorakennetta, siitä pitää käydä keskustelut liittojen kanssa. Tässä ei siis kyse irtisanomisista.
Hallitus ottaa rusinat pullasta, kun sanoo että tehdään niin kuin esimerkiksi Ruotsissa.
 
Tilastokeskuksen sivuilta löytyi uutinen että ainakin 2021 oli vaihdettu/tarkennettu tilastointitapaa ja ”löydetty” 4000 työtöntä lisää jotka oli virheellisesti tilastoitu työlliseksi.
Kaikki hallitukset kai yrittää noita tilastoja kaunistella. Tosin Säpilä varmaan oli pahin. Sopisi miehen muuhunkin toimintaan kyllä hyvin.
 
Toisaalta Sipilän hallituksen aika työllisyystilasto kaunistui ihan oikeasti töitä saaneiden ansiosta. Kun tavoitteesta jäätiin niin viritettiin aktiivimalli.

Tilastointitavat ovat järjestäen jotenkin hölmöjä ja kikkailuun kannustavia. Tulokset ovat tietysti vertailukelpoisia vuodesta toiseen.
 
Esimerkiksi Ruotsissa ja Hollannissa, jos yritys pelkästään muuttaa organisaatiorakennetta, siitä pitää käydä keskustelut liittojen kanssa. Tässä ei siis kyse irtisanomisista.
Hallitus ottaa rusinat pullasta, kun sanoo että tehdään niin kuin esimerkiksi Ruotsissa.
Ei tule paljoa liioitelleeksi jos sanoo ettei hallituksen mallilla ole mitään yhteistä Ruotsissa käytössä olevan kokonaisuuden kanssa.
 
Toisaalta Sipilän hallituksen aika työllisyystilasto kaunistui ihan oikeasti töitä saaneiden ansiosta. Kun tavoitteesta jäätiin niin viritettiin aktiivimalli.

Tilastointitavat ovat järjestäen jotenkin hölmöjä ja kikkailuun kannustavia. Tulokset ovat tietysti vertailukelpoisia vuodesta toiseen.
Tilastoitiinko ”aktiivimalliin” osallistuvat työllisiksi, vai miten siinä kikkailtiin ?
 
Tilastoitiinko ”aktiivimalliin” osallistuvat työllisiksi, vai miten siinä kikkailtiin ?
Ideana oli velvoittaa työttömät muutamaksi tunniksi töihin "rangaistuksen" uhalla. Kyse ei siis ollut aktiivisuudesta vaan onnistumisesta. Ne muutamat tunnit olisivat tehneet työttömistä tilastoissa työllisiä. Olikohan se niin että 3kk jaksolla piti olla parin päivän verran töissä tai viikko työkkärin koulutuksessa. Koulutuksessa olevahan ei ole työtön työnhakija joten joku tilasto olisi kaunistunut siinäkin. Jos haki koulutuksiin muttei päässyt niin tuli penalttia. Ja jos ei aktiivisesta hakemisesta huolimatta työllistynyt niin siitäkin rangaistiin. Ei noista isosti sakotettu mutta napsaistiin päivärahasta muutama euro.
 
Tätäkin saatanan paskaa... "ryhdyin elätiksi, koska..."

En suosittele kommentteja edes kokeilemaan, samaa paskaa kuin täällä.

JOS YRITYSTOIMINTA SUOMESSA ON NIIN HELVETIN RIKASTUTTAVAA RIKKAILLE, NIIN MISSÄ IHMEESSÄ OVAT KAIKKI IHMEELLISET RIKKAIDEN UUDET YRITYKSET? MISSÄ RYNTÄYS RIKASTUA FINNISH WONDERLANDIASSA RIKKAILLE??

HELLO, MAAILMA, SUOMESSA SATAA MANNAA PILLUA JA OLESKELULUPIA SAATANA TAIVAALTA joo siinäpä se taitaakin mennä ahmedin kebabissa ja abdulin parturi-bullshitissä.

Ja vasta tiistai, saatana! Hapokasta jopa helmikuulle... Oslossa on nyt noin 5cm teräsjäätä jokaisella pinnalla joka ylittää kulmaminuutin kaltevuuden. Eihän tonne mahdu sekaan,
 
Viimeksi muokattu:
Tuo Atte Harjanne tuntuu olevan ihan pelle ukko, vaikka vetää jonkinlaista aktiivireserviläisen roolia. Missäköhän käytännön kysymyksessä tuo ”maanpuolustushenki” on oikeasti materialisoitunut, kuin jossain selfiessä M05:set päällä ?
Tietenkin se on ihan pelle ukko. Ensiksi se on mukana nykyajan vihreissä. Ja toiseksi se osoitti olevansa turbovätys kun ei lähtenyt niiden puheenjohtajakisaan kun viime vaalien jälkeen siellä tarvittiin johtajaa. Jos olisin pressa, olisin käskenyt sille itsenäisyyspäivän juhliin arvomerkit päälle, jotta olisin voinut ne kättelyjonossa irrottaa po. miehimyksen kaulasta. Peruste: ikävän vastuun välttely.

Tietääkseni se on omissa ressu/xxx-piireissään arvostettu kaveri. Uskon, että vihreiden eduskuntaryhmässä se osaa tuoda esiin maanpuolustuksen tosiolevaisuutta vähintäänkin sen verran, kuin siellä on mahdollista.
 
Tätäkin saatanan paskaa... "ryhdyin elätiksi, koska..."

En suosittele kommentteja edes kokeilemaan, samaa paskaa kuin täällä.

JOS YRITYSTOIMINTA SUOMESSA ON NIIN HELVETIN RIKASTUTTAVAA RIKKAILLE, NIIN MISSÄ IHMEESSÄ OVAT KAIKKI IHMEELLISET RIKKAIDEN UUDET YRITYKSET? MISSÄ RYNTÄYS RIKASTUA FINNISH WONDERLANDIASSA RIKKAILLE??

HELLO, MAAILMA, SUOMESSA SATAA MANNAA PILLUA JA OLESKELULUPIA SAATANA TAIVAALTA joo siinäpä se taitaakin mennä ahmedin kebabissa ja abdulin parturi-bullshitissä.

Ja vasta tiistai, saatana!
Huvittavaa kyllä miten näiden Hiilamoiden ja Scheininien vasemmistolainen puoluetausta jää aina manitsematta Yleltä. Varsinkin näin vaalien alla, hupsista. Mutta ei sitä toki kaikkea saa vaatimattomalla 600 miljoonan budjetilla.
 
Back
Top