1. Suomen valtiontalous oli keskimäärin hyvässä kunnossa 1980-luvun loppuun asti. Maassa oli matala, työttömyys ja hyvin vähän ulkomaalaisia. Kansalaisten moraali on keskimäärin hyvällä tasolla, eikä "lusnuilua" ollut.
2. 1990-luvun lamasta toipuminen onnistui kohtuullisen hyvin, mutta tuhon siemeniä kylvettiin 1995 EU:n myötä. Siitä lähtien työttömyys on vakiintunut kestämättömälle tasolle (ei ole tainnut käydä alle 5 % kertaakaan 1980-luvun lopun jälkeen). Samalla ulkomaalaisten määrä lähti jyrkkenevään kasvuun ja kansakunnan kiintein yhtenäisyys (=etnisyys ja, sitä myöten kulttuurinen) alkoi rapautua.
3. Nokian menestys johti henkiseen suuruudenhulluuteen. Luultiin, että jatkossakin meillä on suurta arvonlisää tuottava jättisampo, eikä varauduttu ollenkaan pahan päivän varalle, joten kaikki tärkeät uudistukset jäivät tekemättä. Samoihin aikoihin Kokoomus teki jättiloikan vasemmalle eli tavoitteeksi tuki nuolla korkeasti koulutettujen julkisen sektorin naisten takapuolta. Kypäräpapit heitettiin tunkiolle.
4. 1990-luvun loppupuolen suurin hulluus oli perustuslakiuudistus, joka: A. Avasi matuvyöryn tulvaportit ja B. Siirsi tärkeimmän vallan puolueille poistamalla vallan puolueitten yläpuolella olleelta presidentiltä. Tämän myötä kaikki pidäkkeet kunkin puolueen hillotolppajahdille poistuivat, ja kaikesta politiikasta tuli puolueille ääntenkalastelua. Tapahtui juuri se, mitä ensimmäisen perustuslain porvarillisen puolen laatijat pelkäsivät: puhdas parlamentarismi tekee valtakunnanpolitiikasta eturyhmätaistelua. Risto Rytikin halveksui mm. Maalaisliittoa, koska Maalaisliitto oli puhtaasti eturyhmäpuolue, jota ei ajanut kansakunnan kokonaisetu.
Tänä päivänä niitämme kaikkien yllä mainittujen tyhmyyksien satoa.
