Oulun keskustan elävöittäminen

ER

Kenraali
Mitä kaikkea Oulun keskustaan pitäisi tehdä, että siitä tulisi elinvoimainen? Mm. yliopiston muuttoa suunnitellaan Raksilaan, joka voisi olla yksi tekijä.
 
Näin turkulaisena en ihan ensimmäisenä suuntaisi Ouluun oikein mistään syystä. Rovaniemi palveluineen sekä porttina Lappiin houkuttelee. Tornion seutu toisaalta, koska pohjoinen Ruotsi tuo mielenkiintoisia vaihtoehtoja. Stockmann lähti Oulusta joten usko huomiseen on aika hataralla pohjalla voisin kuvitella vaan en tiedä.
 
Ehdottaisin että laittaisivat turistien kielellä opasteet kuntoon Rivieralle Oulussa.
Hiekkaranta on rivieraa noille
 
En ehkä itse täysin ymmärrä, miten tämä aihe oikein kuuluu tänne.. Mutta ehkä ne Oulun huonon maineen aiheuttaneet tapahtumat pitäisi pereta ensin auki ja syylliset saada esiin.
Edit Tätähän tässä kai haettiin? Ja lisäksi ongelmaryhmän edustajat lähetettävä muualle harjoittamaan tapojaan.
 
Miten olisi kävelykatujen muuttaminen takaisin autoteiksi.

Juhani Kuosmanen

Kaikista otuksista ainoastaan kaupunkisuunnittelija on ihmistä viisaampi. Kuopion Kauppakatu oli ennen kaupungin vilkkain katu. Sitten siitä keksittiin tehdä pyöräkatu. Ehkä maailman pohjoisin jopa. Koko viime talvena en nähnyt kadulla ainuttakaan pyöräilijää, pari hiihtäjää kylläkin. Mutta nyt, kun menneillään on vilkkain kesäsesonki ja lomakausi, kadulla on varmaan tungosta. Käydäänpä tarkistamassa...
Kauppakatu oli aiemmin Kuopion vilkkain katu. Sitten se muutettiin pyöräkaduksi...
https://l.facebook.com/l.php?u=http...bq9xEXfL-OLuuOidwPUJWmvJKqpxp8sJ40X642f5DnkpA

https://l.facebook.com/l.php?u=http...bq9xEXfL-OLuuOidwPUJWmvJKqpxp8sJ40X642f5DnkpA
 
Oululla on sama pitkän tähtäimen perusongelma kuin Kuopiolla, Jyväskylällä, Joensuulla, Vaasalla, Turulla jne. Väki valuu lähinnä PK-seudulle ja Tampereelle. Keskustojen elävöittämiset ym. olisi pitänyt näissä kaupungeissa tehdä 1970-luvulla. Nyt pitäisi alkaa miettimään miltä näyttää kontrolloitu supistuminen. Käytännössä kaikissa konseptina vaikuttaa olevan pienten asuntojen rakentaminen keskustaan ja erilaiset kauppakeskukset. Ikävä kyllä verkkokauppa syö ostoskeskusten toimintamahdollisuudet.

Oulun, Kuopion ym. menestys on perustunut lähiseudun nuorten imurointiin. Nuoret ovat kuitenkin pikkukunnista loppumassa. Tietyt vetovoimaiset alat alueen koulutuksessa (vaikkapa lääkikset) vetävät nuoria ympäri Suomea edelleen mutta työllistyminen ei välttämättä tapahdu opiskelupaikkakunnalle.
 
Viimeksi muokattu:
Ihan heti rotuaaria ei muuteta ajoradaksi, kun paikalla on julmetun kokoiset, teräksiset 'kukkaruukut'.

On semmoista brutaalia arkkitehtuuria, niin kuin neukuissa.

Venäläisethän käyttävät paljon sähköskoottereita, kun ovat ulkomailla?
 
Ihmiset liikkuvat autoilla edelleen haluttiin tai ei. Ostarit ovat kaupuntien ulkopuolella ja eipä niiden parkkipaikat lauantaisin tyhjiä ole......

Kaupuntikeskustojen näivettyminen on mielestäni seurausta vetovoimaisten ostareiden ym. sijoittumisesta -ulos-. Keskustoihin sijoittuneet perinteiset kivijalkashopit, baarit, ruokalat, parturikampaamot ja hieromalaitokset, optikot ja autokoulujen toimistot eivät nyt vaan houkuta lkm määräänsä enempää ihmisiä kerrallaan mestoille.

En minä ainakaan lähde lonnimaan vetelää kävelyä jäätelötöttero kärsässä minkään kaupungin rotuaarille ja pällistelemään montako parturikampaamoa mahtuu yhteen kortteliin. Eikä kiinnosta, jos vetovoimatekijäksi on pantu talkoilla soittamaan haitaria joku paikallinen virtuoosi tai huiluryhmä tai että joku pyörittää Onnenpyörää ja laukoo puujalkoja ehtymättömästä varastostaan.

Tosin olen huono esimerkki: en lähde yhteenkään kaupunkiin ilman pakottavaa asiaa sen enempää autolla kuin lentokoneellakaan. :cool:

Isot metropolit maailmalla pursuavat väkeä keskustoissa. Syy: ihmisiä vaan on niin helvetisti. Lontoo, Moskova, Tokio, NY, Pariisi.....kun ympyrässä pyörii tasastaan yli 10 miljoonaa ihmistä, niin muutaman hehtaarin keskustassa piisaa vipinää.
 
Keskustojen vetonauloista pienet erikoiskaupat ovat erittäin huonossa kilpailutilanteessa verkkokauppoihin nähden. Tinderit sun muut vähentävät baarien tarvetta. Ostoskeskuksia muutetaan kovaa vauhtia maailmalla erilaisiksi lasten ja aikuisten hoplopeiksi, mutta ei niitä kuntosaleja ja seikkailupuistoja määrättömästi maailmaan mahdu.
 
Tampereella on Särkänniemi ja Turulla on saaristo ja muutenkin paljon enemmän tarjottavaa matkailijoille. Oululla ei oikein ole mitään houkuttelevaa. Uusi Nokia taitaisi olla ainoa pelastus. Toisi ostovoimaa sinne.
 
Autolla ei viitsi ajaa keskustaan. Ostoksia voi tehdä netissä. Joten keskusta on jäänyt satunnaisille pyöräilijöille, kaikenlaisille läpsyttelijöille (ihonväriin katsomatta väärinymmärtäjät) ja kahviloille. Ei siellä ole mitään.

Jatkakoot vaan samalla linjalla. Voisivat laajentaa 40km/h rajoitusalueita niin että keskustaan pääsee hitaammin - ajoteistä voi tehdä katuja. Meniskö läpi vihreissä? Keskusta-puolueellehan tuo vois olla ok koska silloin jää enemmän rahaa muualle maakuntaan. Ja ilmastokin PELASTUU
 
DDR:n aikaiset betonirakennukset pitäisi purkaa.

Näin pitäisi toimia joka kaupungissa, säätäisin lain.

192sxK6.jpg


 
Autolla ei viitsi ajaa keskustaan. Ostoksia voi tehdä netissä. Joten keskusta on jäänyt satunnaisille pyöräilijöille, kaikenlaisille läpsyttelijöille (ihonväriin katsomatta väärinymmärtäjät) ja kahviloille. Ei siellä ole mitään.

Jatkakoot vaan samalla linjalla. Voisivat laajentaa 40km/h rajoitusalueita niin että keskustaan pääsee hitaammin - ajoteistä voi tehdä katuja. Meniskö läpi vihreissä? Keskusta-puolueellehan tuo vois olla ok koska silloin jää enemmän rahaa muualle maakuntaan. Ja ilmastokin PELASTUU
Paskakaupunnin keskustassa on nyt 30 km/h nopeusrajoitus. Ajakaa hiljaa ja matalalla, jos sinne hairahdutte.
 
DDR:n aikaiset betonirakennukset pitäisi purkaa.
Tästä täysin samaa mieltä.
Rumaa rakentamista maailmassa riittää, sekin voisi olla vetovoimatekijä jos panostettaisiin mielenkiintoiseen arkkitehtuuriin tulevissa suunnitelmissa. :unsure:
 
Oma ehdotukseni Oulun keskustan elävöittämiseen on sen siirto n. 500km etelämmäksi... :cool:

Ei auta. Ostovoimainen porukka liikkuu autoilla.

Ydinkeskustan näivettyminen on kiihtynyt koronaepidemian takia, mutta ei johdu ainoastaan siitä. Keskustan kivijalkakaupat ovat olleet vaikeuksissa jo pitkään. Kauppatorin, torikortteleiden ja Aleksanterinkadun kauppiaat ovat tuoneet jo kauan sitten julki huolensa siitä, että ydinkeskustan saavutettavuus, erityisesti autolla, on heikentynyt.
Joustava ja tehokas joukkoliikenne sekä toimivat pyöräreitit ovat toki tärkeitä, mutta hyvää kaupunkia ei pidä suunnitella vain yhtä ihmisryhmää ajatellen. Vihertävät, terveet, nuoret ja hyväkuntoiset ajavat kyllä polkupyörällä, mutta Helsingissä asuu paljon muitakin. Omaa autoa käyttävät monet seniorit, lapsiperheiden vanhemmat, työssään autoa tarvitsevat yrittäjät, tilapäisesti tai pysyvästi sairaat ja vammautuneet. Myös heidän pitää päästä ydinkeskustaan.
Yksityisautoilun edellytysten heikentäminen ideologisista syistä on hyvin valitettavaa identiteettipolitikointia, josta kärsivät myös keskustan kauppiaat. Sille pitää saada stoppi. Ydinkeskusta kuuluu kaikille.
 
Back
Top