Päivälleen 79 vuotta sitten Suomussalmella

veeteetee

Eversti
"Poliisi ja paikallispäällikkö pyysivät virka-apua, koska Alakeeren ja Kullanperän kylien välissä Tuomolan torpan takana oli muka nähty desantteja. Lupasin mennä niitä metsästämään, vaikka ei tietysti mitään velvollisuuksia olisi ollutkaan. Toivo Vahala, Frans Lundgren, Jussi Anttila ja minä kuuluimme partioon. Tehtiin suunnitelma, jolloin toiset menivät oletetun desantin asuinpaikan takaa ja minä yksin valtatielle ottamaan vastaan tulevan miehen, joka oli määrä ampua, jos ei pysähdy. Tuppasi hymyilyttämään poikien tärkeys ja hermostuneisuus, koska en alkuunkaan uskonut koko desantteihin.
1551290233110.png
Ennen sotia otetussa kuvassa nuoret SK-veljet Toivo Vahala, Kalle Krappe ja Juho (Jussi) Anttila, joka sodan päättyessä oli Lapin TL SK:n päällikkö ja siirtyi Marttisen miesten (https://fi.wikipedia.org/wiki/Marttisen_miehet) Yhdysvaltoihin ja sen armeijan palvelukseen.

Kävelin siis maantiellä ja kolme kovaa miestä ajoivat vihollista ulos metsästä. Hetken päästä alkoi kuulua rahinaa ja näkyi musta hahmo, joka tuli Rauman suunnasta. Mies osoittautui olevan Isak Nordlund Alakeereltä. Hän tulla toikkaroi aika hutikassa pitkin ja poikin tietä itsekseen puhellen ja pyöräänsä taluttaen. Komensin seis ja Isakin polvet notkahtivat pahasti yllätyksestä. Nyt vasta minäkin hänet tunsin ja käskin painua äkkiä kotiin, koska poliisi tulisi pian metsästä. Turhaa touhua sekin reissu, joka kyllä osoitti kotirintamalle jääneiden miesten hermostunutta mielialaa.

Myös tohtori Alho oli tullut pommitusta pakoon Raumalta Kaukolan kansakoululle. Häneltä kävin ottamassa pari reseptiä, koska lupasin viedä Toivo Anttilalle tuliaisia palattuani rintamalle.

Aika kului lomalla tietysti äkkiä. Erikoisen säväyksen antoi sauna, jolloin pääsi monikuukautisesta liasta, sillä minkäänlaista peseytymismahdollisuutta ei etulinjan miehellä ollut. Herrat taaempana kuulemma saunoivat joka viikko ja söivät tuntemattomien sotilaiden paketteja. Kummallista kyllä alkoi tulla ikävä rintamalle. En tietysti kaivannut niitä olosuhteita, mutta mielessä kaiversi ajatus, että mitähän pojat siellä ajattelevat, kun yksi joukosta vaan törsää ja makaa kotona ja heidän pitää samat polut kolunneina olla jatkuvasti siellä."
 
Viimeksi muokattu:

veeteetee

Eversti
Kalle oli vielä lomilla, mutta rintamalle lähtö tuli lähemmäksi koko ajan:
ts05.jpg
Lähdössä rintamalle, kotirapulla Lappi TL kirkonkylässä Kalle ja perhe, säkissä tuliaisia aseveljille.
 

veeteetee

Eversti
"11.03. Läksimme takaisin. Pääsimme ilman välikohtauksia Tampereen aseman lähettyville, kun tuli ilmahälytys, eikä suinkaan suotta. Viisitoista vanjan suurta pommikonetta pääsi it-tulesta huolimatta purkamaan lastinsa kaupunkiin ja jyrinä oli valtava. Lentomestari Heiskanen hääräsi joukossa ja ehti ampua viisi pommaria alas, kunnes itse sai osuman ja syöksyi alas Pyhäjärveen. It ja muut hävittäjät olivat ampuneet toiset viisi, joten kalliiksi se tuli vanjallekin. Kaupunki paloi monesta kohdasta, mutta aseman seutu säästyi, joten junaliikenne jatkui esteettä. Asian todenperäisyys menetyksistä ja voitoista oli tietysti suhteellinen, kuten aina sodassa, mutta tamperelaiset tuntuivat pitävän suurimpana menetyksenään kapteeni Heiskasen kuolemaa, hän oli kuulemma kaupungin omia poikia.

(HUOM: Tampereen pommitus oli 02.03., jolloin lentomestari Heiskala kaatui; tässä Kalle ilmeisesti sekoittaa päivät/tapahtumat?)

Oulusta matka jatkui kuorma-autoilla kohti Suomussalmea. Matkalla kuulimme, ettei Haukiperän lossilta pääse yli. Meidän täytyi siis ajaa Taivalkosken kautta, vaikka lisämatkaa kertyi 110 kilometriä. Ei ollut hauskaa avoimessa kuorma-autossa täristellä -15 asteen pakkasessa tuollaista ylimääräistä, mutta mikäs auttoi. Taivalkoskella O. Saarela hyppäsi pois autosta, mutta kaatui, eikä päässyt kuin kontaten eteenpäin. Pojan olivat jalat niin puutuneet lähes nelituntisesta yhtämittaisesta ajosta kylmällä kuorma-auton lavalla, että jalat eivät ottaneet päällensä. Me toiset hieroimme ensin kinttujamme, jotta ne taas tuntuivat omilta.

Pahalta tuntui myös, että lomamme loppui, koska emme päässeet jatkamaan samana päivänä, mutta otimme autokuskilta todisteen, että olimme tähän olleet pakotettuja olosuhteiden vuoksi. Meille oli sanottu lähtiessämme lomalle, että jos myöhästyy, niin seuraavien loma lyhenee vastaavasti ja se oli asia, joka pani miettimään."
 

veeteetee

Eversti
"13.03. Pääsimme monen vaiheen kautta töpinään. Luutnantti Lehtosuo väitti, että kello 12 tulee rauha, ettei enää kannata pitää kiirettä linjoille. Hänen teki nähtävästi mieli tuliaisia ja niitä hän saikin, jotta posket punoittivat. Juuri kun olin lähdössä linjoille, alkoi sieltä kuulua helvetillinen meteli. Vanja ampui kaikilla tykeillään ja pienemmillä aseillaan minkä ehti. Kello 12.05 loppui ammunta kuin knappiin. Vanja oli vaan keventänyt kuormastoaan ja ampui harjakaisiksi ilman muuta maalia metsää, jonka oli saanut oudon näköiseksi. Pojat olivat tehneet poissa ollessani korsut ja naureskelivat siellä koko touhua, eikä mitään vahinkoa tullut.

Seuraavan yön vietin Topin vieressä, ensimmäisen ja viimeisen yöni korsussa. Ei siinä mitään varsinaista iloa ollut, koska se turvallisuuden tunne, joka siitä sodan aikana olisi ollut, oli pois eliminoitu. Kaikki tuntui kovin epätodelliselta. Miehet kävelivät vapaasti rannalla ja vanjat huusivat ja heiluttivat omalla puolellaan. Sinne ei kuitenkaan ollut lupa mennä, muka miinavaaran vuoksi.

Topi hääräili ulkona ja kertoi lämmittäneensä saunan. Ei tuo oikein mahtunut järkeeni, koska sauna kerran oli ammuttu melkein hajalle. Hän kertoi sen paikanneensa pressuilla ja säkeillä.

Teimme siis näkäräiset odotellessamme saunan lämpiämistä. Kun Topi sitten meni häkälöylyä heittämään, tuli poika nolon näköisenä takaisin ja kertoi saunan palaneen. Saunan muuri oli ammuttu pahasti rikki ja tietysti se paloi. Ei siitä suurta vahinkoa tullut, paitsi että näkäräiset piti tehdä ilman saunaa ja Topi-parka jäi ilman kaipaamaansa löylyä."
 

veeteetee

Eversti
" Sain komppanianpäälliköltä toivomuksen tehdä jonkinlaisen sotakronikan ja luvan mennä sitä värkkäämään Honkavaaraan. Siellä majailivat suutari Erkki Ruohola ja kraatari Yrjö Salminen sekä viestiporukkaa. Rauhallista siellä kyllä oli, mutta niin valtavasti torakoita. Heräsin yöllä, kun joku timprasi ankarasti muurin tykönä pitäen jotain höpinää. Kun menin katsomaan sanoi Ruohola: "Ma-mahtak tääl ol hö-höyrypanimo, ko mnää ole noit elukoi tappan jo satatuhat ja kyll miljoona lissä on tull".

Honkavaaran navetassa oli lehmä, joka sinne oli jäänyt siviileiltä. Pioneeriporukka, joka talossa asui, otti lehmän hoitoonsa ja lypsi sitä, milloin ensin kerkesi, sillä maitoa ei saanut mistään ja se oli kullan arvoista. Sotamies Maijala Eurajoen Saaren kylästä oli "punikin" vakinainen hoitaja, mutta lypsäjiä oli rajattomasti. Päivällä ja varsinkin yöllä kävi miehiä varkain sen utareita venyttämässä toivossa, että saisivat edes pienen tilkan kahvikuppiinsa herumaan. Kun hoitajat eivät saaneet enää mitään, panivat he vartiomiehen etujaan valvomaan. Keitimme kahvit ja Salminen sanoi, että kun kerran on vieras talossa, täytyy sentään saada maitoakin. Kraatari ja suutari sopivat, että kraatari menee puhuttamaan vartiomiestä ja suutari menee navetan ikkunasta sisälle punikkia lypsämään. Puolisen tuntia kesti tämä puhuttelu, mutta sitten tulikin suutari ja melkein täysi kupillinen maitoa kädessä ja me juotiin sittenkin kahvit maidon kanssa. Eri asia sitten on, mitä sai seuraava lypsäjä kuppiinsa.

Sitten lähdettiin kohti Mäkelänkylän Suojeluskuntataloa. Tien varrella lepäsi punikki, joka oli yritetty ottaa mukaan, mutta uupunut tielle ja ammuttu siihen. Tulipa mieleen, että sekin oli täyttänyt velvollisuutensa loppuun asti. Täällä tapasi taas aseveli toisensa pitkästä aikaa. Sota oli käyty pitkin korpea, eikä siellä toisten komppanioiden poikia tavannut. Siitä, kun pataljoona sai kosketuksen viholliseen, ainoastaan konekiväärikomppanian miehiä (kiukaislaisia) alistettiin muille rintamalohkoille.

irto02.jpg
Rajalinjalla Lehtolan kohdalla 19.03.1940; luutnantti Jorma Lehtosuo on kuvassa vasemmalla puolella etualalla oleva lyhyt mies:
1552506807717.png


Siellä oli myös miehiä, jotka jälkeen tulleina ja muualta Suomesta kotoisin olevina olivat outoja. Yksi alikersantti siinä komenteli hevosmiehiä ja kun kysyin Leinon Topilta, mistä mokoma oli kotoisin, hän sanoi, että se on hevosmiesten pomo. "Vai koniäijä se on", sanoin ja siitä asti mies sai pitää arvonimensä. Mies oli muuten lupsakka tyyppi ja on nykyisin kansanedustaja ja ministeri Miettunen."

1552507065767.png
Kaikki eivät Suomussalmelta palanneet kotiin
 

veeteetee

Eversti
"Täältä tuli linja-autokuljetus Oulujärven rannalla sijaitsevaan Puolangan kylään. Majoituimme taloihin ja laiskottelimme. Komentaja kyllä määräsi suljettua, mutta kukaan ei totellut. Hullu mies! Maitoakin saimme taloista, jota savolaiset alokkaat, jotka jo olivat päässeet sikotaudistaan, hakivat. Yksi rupesi kumminkin piällysmieheksi ja komensi Nurmisen Villen vuorostaan hakemaan. Ville ottikin kannun, mutta kalautti poikaa sillä päähän, jolloin siihen tuli melkoinen haava ja poika joutui lääkäriin. Sain määräyksen mennä komentopaikkaan, jossa luti piti aika rähinää, että kuri muka puuttui meiltä. Kun kerroin tapahtuman kulun, käski hän toistekin lyödä kuin vierasta sikaa, jos alokkaat alkaa rehentelemään, sekä määräsi pitämään suljettua alokkaille koko seuraavan päivän ja kovaa sittenkin. Satoi kumminkin kovasti ja annoin koko porukan Kuljun troissutettavaksi. Hän tuntuikin olevan siitä mielissään ja höykytti mokomia päivän ja kastoi samalla itsensä.

Korttipeli alkoi rehoittaa. Ensin ajankuluksi ja sitten uhkapelinä. Erehdyin minäkin porukkaan, vaikka pojat pelasivat jotain ulkolaista venttiä, josta en mitään ymmärtänyt. Hävisin kaikki rahani, noin 40.000 markkaa, kunnes taakseni tuli suutari Erkki Ruohela ja sanoi nähneensä naamastani, että olin hävinnyt ja pyysi päästä takapiruksi. Pian olinkin saanut rahani takaisin ja voittoa 15.000 markkaa, jolloin Erkki sanoi, että nyt on lakattava. Lakkasin ja mentiin lottien myyjäisiin, josta huutokaupalla ostin kaksi säkillistä lonkia. Nämä sitten jaoin pojille siitä ilosta, etten hävinnyt kaikkia rahojani.

Täällä majailimme lähes pari viikkoa ja sitten kuljetus asemalle ja junalla Mikkeliin. Se oli pahoin pommitettu, koska siellä sijaitsi sodan aikana Päämaja ja vanjat tiesivät. Alussa kaikki sujui hyvin, mutta sitten kuri alkoi höltyä. Pojat joivat olutta naamaansa ja pitivät aika mökää. Partioita kyllä lähetettiin, mutta paljoako se auttoi, ei pojat toisiaan polttaneet.

Sain rintamalla uudet norjalaiset kengät, jotka olivat 48-numeroiset. Sodassa ne olivat verrattomat, koska jalka ei ylettynyt hihnaan asti, mutta nyt, kun kävelin niitten kärki kääntyi ylöspäin, koska siellä ei ollut enää jalkaa. Kun tulin kaupungilta, tuli majuri vastaan ja huomasi jalkineeni sekä komensi heti vaihtamaan ne uusiin, koska muuten muka häpäisin koko armeijan.

Täältä alkoi kotiinkuljetus junalla. Pääsin ensilähetyksessä, koska olin vanha ja naimisissa. Junasta tuli kuitenkin niin pitkä, että saimme usein sitä lykkiä ja Tampereella sanottiin, että ei edemmäs sinä päivänä. Kuljetuksen johtajana oli kuitenkin luutnantti Viljo Kause ja hän vuokrasi ylimääräisen veturin ja maksoi siitä lystistä 25.000 markkaa omista varoistaan ja niin pääsimme kotiin."

HUOM: nykyrahassa tuo 40.000,- on noin 12.000,- euroa
 

inscout

Kenraali
"Täältä tuli linja-autokuljetus Oulujärven rannalla sijaitsevaan Puolangan kylään. Majoituimme taloihin ja laiskottelimme. Komentaja kyllä määräsi suljettua, mutta kukaan ei totellut. Hullu mies! Maitoakin saimme taloista, jota savolaiset alokkaat, jotka jo olivat päässeet sikotaudistaan, hakivat. Yksi rupesi kumminkin piällysmieheksi ja komensi Nurmisen Villen vuorostaan hakemaan. Ville ottikin kannun, mutta kalautti poikaa sillä päähän, jolloin siihen tuli melkoinen haava ja poika joutui lääkäriin. Sain määräyksen mennä komentopaikkaan, jossa luti piti aika rähinää, että kuri muka puuttui meiltä. Kun kerroin tapahtuman kulun, käski hän toistekin lyödä kuin vierasta sikaa, jos alokkaat alkaa rehentelemään, sekä määräsi pitämään suljettua alokkaille koko seuraavan päivän ja kovaa sittenkin. Satoi kumminkin kovasti ja annoin koko porukan Kuljun troissutettavaksi. Hän tuntuikin olevan siitä mielissään ja höykytti mokomia päivän ja kastoi samalla itsensä.

Korttipeli alkoi rehoittaa. Ensin ajankuluksi ja sitten uhkapelinä. Erehdyin minäkin porukkaan, vaikka pojat pelasivat jotain ulkolaista venttiä, josta en mitään ymmärtänyt. Hävisin kaikki rahani, noin 40.000 markkaa, kunnes taakseni tuli suutari Erkki Ruohela ja sanoi nähneensä naamastani, että olin hävinnyt ja pyysi päästä takapiruksi. Pian olinkin saanut rahani takaisin ja voittoa 15.000 markkaa, jolloin Erkki sanoi, että nyt on lakattava. Lakkasin ja mentiin lottien myyjäisiin, josta huutokaupalla ostin kaksi säkillistä lonkia. Nämä sitten jaoin pojille siitä ilosta, etten hävinnyt kaikkia rahojani.

Täällä majailimme lähes pari viikkoa ja sitten kuljetus asemalle ja junalla Mikkeliin. Se oli pahoin pommitettu, koska siellä sijaitsi sodan aikana Päämaja ja vanjat tiesivät. Alussa kaikki sujui hyvin, mutta sitten kuri alkoi höltyä. Pojat joivat olutta naamaansa ja pitivät aika mökää. Partioita kyllä lähetettiin, mutta paljoako se auttoi, ei pojat toisiaan polttaneet.

Sain rintamalla uudet norjalaiset kengät, jotka olivat 48-numeroiset. Sodassa ne olivat verrattomat, koska jalka ei ylettynyt hihnaan asti, mutta nyt, kun kävelin niitten kärki kääntyi ylöspäin, koska siellä ei ollut enää jalkaa. Kun tulin kaupungilta, tuli majuri vastaan ja huomasi jalkineeni sekä komensi heti vaihtamaan ne uusiin, koska muuten muka häpäisin koko armeijan.

Täältä alkoi kotiinkuljetus junalla. Pääsin ensilähetyksessä, koska olin vanha ja naimisissa. Junasta tuli kuitenkin niin pitkä, että saimme usein sitä lykkiä ja Tampereella sanottiin, että ei edemmäs sinä päivänä. Kuljetuksen johtajana oli kuitenkin luutnantti Viljo Kause ja hän vuokrasi ylimääräisen veturin ja maksoi siitä lystistä 25.000 markkaa omista varoistaan ja niin pääsimme kotiin."

HUOM: nykyrahassa tuo 40.000,- on noin 12.000,- euroa
Herranen aika! Miljonäärien Pataljoona!

Luulin, että korttia sota-aikana lyötiin enemmän päivärahoista ja että maa oli köyhä mutta kukkua kanssa. Rahaa mukana talon hinta ja yksityisiä vetureita vuokraillaan kuin oligarkit konsanaan:). Taidat olla ponssarien sukua:). Pääsenkö teille hommiin halpatyöorjaksi?
 

HotShot

Luutnantti
Herranen aika! Miljonäärien Pataljoona!

Luulin, että korttia sota-aikana lyötiin enemmän päivärahoista ja että maa oli köyhä mutta kukkua kanssa. Rahaa mukana talon hinta ja yksityisiä vetureita vuokraillaan kuin oligarkit konsanaan:). Taidat olla ponssarien sukua:). Pääsenkö teille hommiin halpatyöorjaksi?
Aiheeseen liittyen kun menin aikanaan ensimmäiseen työpaikkaani UPM:lle niin muistan kun vanhat asentajat kertoivat että sodan aikana konekorjaamolla kaikki aika käytettiin kranaattien sorvaukseen. Sorvit pyörivät yötä-päivää ja palkat olivat hyvät. Moni heistä kertoi ansainneensa sodan aikana talonostorahat näitä armeijalle meneviä tilauksia tehdessä. Eli kyllä sitä rahaa Suomessa oli sota-aikanakin.
 

veeteetee

Eversti
"LOPPULAUSE

Kuten edellä olevasta selvenee, ei PPP6:n kohdalla talvisota Suomussalmen korvessa mitenkään tappioluvuissa ole verrattavissa Kannaksen, Kollaanjoen ym. raskaisiin menetyksiin. Taisteluista kovin oli Kylänmäen (Käkimäen) taistelu, joka voitettiin humalaisen komppanianpäällikön luutnantti Lehtosuon ansiosta. Vihollinen kun arvioi voimamme kymmenkertaisiksi ja lähti hilpasemaan jättäen valtavan sotakaluston jälkeensä. Tämä oli lappilaisen komppanian melkein yksin suorittama teko, koska toiset komppaniat eivät tohtineet tulla avuksi, vaikka pyydettiin. Miehistö oli valmis mihin tahansa, mutta osa upseereista oli täysiä lökäpöksyjä, mm. kapteeni Varla Hinnerjoen komppanian päällikkönä ilmoitti puhelimitse, ettei saa miehiä liikkeelle ja kuitenkin ne olivat kovasti halukkaita tulemaan avuksi.

Rasitus, hiihto porolaumojen perässä, turhat ja pitkät partiomatkat sekä nukkumisen vajaus olivat pakkasen ohella pahimmat vaivat koko sotaretken aikana. Tottumattomuus sotatoimiin tahtoi viedä monelta hermot. Kun ottaa huomioon, että mitään rintamalinjaa ei ollut, vaan yksittäisiä joukkueen vahvuisia tukikohtia siellä täällä korvessa, joissa ei voinut aavistaa, mistä suunnasta vihollinen ilmestyy, tuntui yksinäisestä vartiomiehestä kolkolta seistä paukkuvassa pakkasessa revontulten leiskuessa yli taivaan.

Täi oli meille tuntematon elukka aina siihen saakka, kun saimme täydennykseksi savolaisia alokkaita, jotka toivat niitä lahjaksi siviilistä. Heidän joukossaan oli yksi 44-vuotias ukko, joka kehui käyneensä jo kaksi sotaa. Kiviahossa miehen hermosto klikkasi ja hän alkoi yhtämittaa purnata, jolloin Ville Nurminen uhkasi antaa hänelle nuijanukutuksen varsikäsikranaatilla. Silloin mies alkoi sulloa tavaroitaan reppuunsa ja lähti, eikä sen koommin näkynyt.

V. Nurminen hoiteli ostamaani lyhtyä koko ajan ja varasti paloöljyä mistä sai tilaisuuden, joten meillä oli teltassa aina valoa. Kerran lyhty katosi, mutta Ville lähti partioon ja löysi lyhtymme, jossa oli minun nimeni, toisen joukkueen teltasta. Sanaakaan sanomatta mies otti lyhdyn ja toi "kotio", vaikka kamala kiroaminen häntä seurasikin. Hän toi muuten lyhdyn kotiin asti (se on kai vintillä).

Erkki Lukkaristo.jpg
Erkki Elonen (Lukkaristo)​

Telttakuntamme toimeliain mies oli Erkki Lukkaristo. Heti kun tuli pysäys, hän oli valmis telttaa pystyttämään. Kantoi hakoja metsästä ja polttopuita kaminaa varten ja sai esimerkillään toisetkin toimimaan, joten telttamme oli aina ensimmäisenä pystyssä. Kunnon aseveli!

Olen kirjoittanut nämä rivit, jotka sotapäiväkirjani on muistiini elävästi palauttanut. Tämä on korutonta kertomaa muistoksi Visalle ja pappan papsuttajille siitä, millaista Talvisota oli kohdaltani.

Kalle Krappe"

Toisena pappan papsuttajista voin kertoa vielä, että Erkki Lukkaristo oli yksi lapsuuteni tärkeitä ihmisiä, naapurissa asunut kuivansitkeä maanviljelijä, jolla oli aina aikaa olla naapuruston lapsien seurana ja peräänkatsojana.

Ja se lyhty, se oli vintillä ja nyt se on minulla.

Tämä tarina on ohi, Kallen jatkosota löytyy https://docplayer.fi/4068350-Muistelmani-jatkosodasta-kalle-krappe.html
 

arix

Kenraali
"LOPPULAUSE

Kuten edellä olevasta selvenee, ei PPP6:n kohdalla talvisota Suomussalmen korvessa mitenkään tappioluvuissa ole verrattavissa Kannaksen, Kollaanjoen ym. raskaisiin menetyksiin. Taisteluista kovin oli Kylänmäen (Käkimäen) taistelu, joka voitettiin humalaisen komppanianpäällikön luutnantti Lehtosuon ansiosta. Vihollinen kun arvioi voimamme kymmenkertaisiksi ja lähti hilpasemaan jättäen valtavan sotakaluston jälkeensä. Tämä oli lappilaisen komppanian melkein yksin suorittama teko, koska toiset komppaniat eivät tohtineet tulla avuksi, vaikka pyydettiin. Miehistö oli valmis mihin tahansa, mutta osa upseereista oli täysiä lökäpöksyjä, mm. kapteeni Varla Hinnerjoen komppanian päällikkönä ilmoitti puhelimitse, ettei saa miehiä liikkeelle ja kuitenkin ne olivat kovasti halukkaita tulemaan avuksi.

Rasitus, hiihto porolaumojen perässä, turhat ja pitkät partiomatkat sekä nukkumisen vajaus olivat pakkasen ohella pahimmat vaivat koko sotaretken aikana. Tottumattomuus sotatoimiin tahtoi viedä monelta hermot. Kun ottaa huomioon, että mitään rintamalinjaa ei ollut, vaan yksittäisiä joukkueen vahvuisia tukikohtia siellä täällä korvessa, joissa ei voinut aavistaa, mistä suunnasta vihollinen ilmestyy, tuntui yksinäisestä vartiomiehestä kolkolta seistä paukkuvassa pakkasessa revontulten leiskuessa yli taivaan.

Täi oli meille tuntematon elukka aina siihen saakka, kun saimme täydennykseksi savolaisia alokkaita, jotka toivat niitä lahjaksi siviilistä. Heidän joukossaan oli yksi 44-vuotias ukko, joka kehui käyneensä jo kaksi sotaa. Kiviahossa miehen hermosto klikkasi ja hän alkoi yhtämittaa purnata, jolloin Ville Nurminen uhkasi antaa hänelle nuijanukutuksen varsikäsikranaatilla. Silloin mies alkoi sulloa tavaroitaan reppuunsa ja lähti, eikä sen koommin näkynyt.

V. Nurminen hoiteli ostamaani lyhtyä koko ajan ja varasti paloöljyä mistä sai tilaisuuden, joten meillä oli teltassa aina valoa. Kerran lyhty katosi, mutta Ville lähti partioon ja löysi lyhtymme, jossa oli minun nimeni, toisen joukkueen teltasta. Sanaakaan sanomatta mies otti lyhdyn ja toi "kotio", vaikka kamala kiroaminen häntä seurasikin. Hän toi muuten lyhdyn kotiin asti (se on kai vintillä).

View attachment 28417
Erkki Elonen (Lukkaristo)​

Telttakuntamme toimeliain mies oli Erkki Lukkaristo. Heti kun tuli pysäys, hän oli valmis telttaa pystyttämään. Kantoi hakoja metsästä ja polttopuita kaminaa varten ja sai esimerkillään toisetkin toimimaan, joten telttamme oli aina ensimmäisenä pystyssä. Kunnon aseveli!

Olen kirjoittanut nämä rivit, jotka sotapäiväkirjani on muistiini elävästi palauttanut. Tämä on korutonta kertomaa muistoksi Visalle ja pappan papsuttajille siitä, millaista Talvisota oli kohdaltani.

Kalle Krappe"

Toisena pappan papsuttajista voin kertoa vielä, että Erkki Lukkaristo oli yksi lapsuuteni tärkeitä ihmisiä, naapurissa asunut kuivansitkeä maanviljelijä, jolla oli aina aikaa olla naapuruston lapsien seurana ja peräänkatsojana.

Ja se lyhty, se oli vintillä ja nyt se on minulla.

Tämä tarina on ohi, Kallen jatkosota löytyy https://docplayer.fi/4068350-Muistelmani-jatkosodasta-kalle-krappe.html
Kiitoksia näistä tarinoista, ainoa huono puoli on että jää kaipaamaan lisää..
 

veeteetee

Eversti
Kuljetuksen johtajana oli kuitenkin luutnantti Viljo Kause ja hän vuokrasi ylimääräisen veturin ja maksoi siitä lystistä 25.000 markkaa omista varoistaan ja niin pääsimme kotiin."
KAUSE OY (1938 - 1980)
Porin Puuteollisuus Oy:n tehdas Karjarannassa

Kause Oy perustettiin veljesten Paavo, Yrjö, Matti, Ilmari ja Viljo Kausen toimesta vuonna 1938. He olivat aikaisemmin harjoittaneet menestyksekkäästi sahoja Virttaalla, Säkylässä ja Parkanossa. He ostivat vuonna 1828 perustetun, Karjarannassa sijainneen Porin Puuteollisuus Oy:n osakkeet ja tehtaan, jonka tilalle Kause Oy perustettiin. He myivät Virttaan ja Säkylän sahat ja keskittyivät pääasiassa puutalo- ja puunjalostusteollisuuteen. Puutalotehdas valmistui vuonna 1940. Molemmat näistä toimivat erillisinä yksikköinä. Käyttövoiman tehdas sai Porin kaupungin sähköltä.
Kause Oy oli 1950-luvun alussa Porin kahdeksanneksi suurin työllistäjä. Vuonna 1950 160 työntekijää valmisti kaikkiaan 177 puutaloa, viisi parakkia ja viisi leikkimökkiä. Yhtiöllä oli omia metsiä, joista raaka-aineet saatiin.
Kause Oy siirtyi myöhemmin Rosenlewin hallintaan.
 

EK

Kenraali
Mielenkiintoinen ja hieno kertomus.
 
Top