Päivän vitsi

Äiti ajatteli lähettää esikoispoikansa Sashan lehtikioskille Leningradissa. Äiti ohjeisti poikaa:"osta minulle Izvestija, isälle Pravda, itsellesi Nuorisoliittolainen ja pikkuveljelle Pioneerit". Perheen isä huutaa olohuoneesta " en minä lehteä tarvitse, minulla on radio". Äiti korjaa ohjettaan pojalleen " No, osta lehti itsellesi, pikkuveljelle ja minulle. Isä saa pyyhkiä radioon".
 
Tammikuu 2022: Venäjä on toiseksi voimakkain sotilasmahti maailmassa.
Maaliskuu 2022: Venäjä on toiseksi voimakkain sotilasmahti Ukrainassa.
 
Häpeämättömästi kopioin tuttavan viestin idean:

Kleptokratia hyökkäsi demokratiaan. Kävi kuitenkin ilmi, että kleptokratian kalusto, ammukset ja palkat oli varastettu.
 
Tämä ei nyt valitettavasti ole vitsi. Siinä ei ole edes mitään hauskaa eikä nauramista. Kävin tossa 1991 keväällä Viron Sosialistisessa Neuvostotasavallassa. Siellä homma sujui niin kuin se 91 sujui, eli viimeistä henkäystä odoteltiin. Tarton keskuspaloaseman kohdalla ihmettelimme porukalla, että miksi täällä autohajottamolla puretaan vain punaisia autoja, kyllä Suomessa puretaan ihan kaiken värisiä. Sitten selvisi, että ei se ollutkaan autohajottamo vaan paloasema. Autoja ilman etuakselia ja useimmissa renkaat tyhjänä. Siihen asti olin pitänyt, että telkkarissa aikoinaan pyörinyt Älyvapaa vapaa palokunta on "paska ohjelma", mutta itse nähtyäni Neuvostojen maan ihanuutta vakuutuin, että olihan se "Älyvapaa VPK" yllättävän täysipäistä tuotantoa. Siinä sitten matkan jälkeen vielä riitauduttiin suvun viimeisten kommunistien kanssa kunnes 26.12.91 koko paska julistettiin konkurssiin. Ei entiset kommarit puhuneet kun vasta EU-jäsenyyden jälkeen. Sekin oli pelkkää vinkunaa, että nyt sitten kumarrellaan vai Brysseliin. Itse totesin, että Brysselissä ei ole viiden tunnin leipäjonoa ja kapakasta voi oikeasti saada lasin täyteen vehnäistä...
 
Radio Jerevan täällä.

Te kysytte: Pidetäänkö voitonpäivänparaati Kiovassa vai Moskovassa?

Me vastaamme: Moskovassa, mutta siinä marssii vain ukrainalaisia joukkoja.
 
Vanha vitsi Kamtšatkasta:

Moskovalainen soittaa uudelle ystävälleen, joka on käymässä kotona Kamtšatkassa.

”Kuulin, ettei siellä ole paljon mitään, karhut vain kuljeskelevat pitkin teitä. Onko tämä totta?”

”No, ei todellakaan ole. Ei täällä mitään teitä ole.”
 
Luhanskin alueella oltiin keväällä 2022 järjestämässä kansanäänestystä Venäjään liittymisestä. Juuri ennen vaaleja keskusvaalilautakunnan toimistoon tehtiin murto. Seuraavana päivänä lautakunnan puhelin soi:

”Täällä presidentti Putin. Mitä on tapahtunut?”

”Fasistisabotöörit kohdistivat vaalitoimistoon röyhkeän provokaation.”

”Vietiinkö mitään arvokasta?”

”Onneksi ei. Ensi sunnuntain kansanäänestyksen tulokset olivat turvassa kassakaapissa.”


Putin oli iskenyt silmänsä voimistelun olympiavoittaja Alina Kabajevaan ja kutsunut tämän intiimille illalliselle Kremliin. Presidentti tarjosi neidolle hyvää ruokaa ja makeaa viiniä. Hän kertoi Kabajevalle elämästään ja katsoi tätä rakastuneesti silmiin.

”Saanko pitää teitä kädestä, Alina Maritovna?” Putin kuiskasi hempeästi.

”Anteeksi, mitä?” huusi Kabajeva kaukaa pöydän toisesta päästä.
 
Tapahtuu eräällä ranchilla Uudessa Meksikossa 1800-luvulla:

Köyhä matkamies ratsastaa muulilla ranchia kohti, ja pyytää kohteliaasti ruokaa, yösijan ja heinää muulilleen, mutta rahaa hänellä on vain pari suttuista pesetaa.
Ranchin isäntä on hyvällä tuulella ja päättää olla höveli. Hän tekee huvtellakseen tarjouksen:
- Näetkö tuon hevosen aitauksessani? Se on ollut kovin allapäin sen jälkeen, kun se peruutti palavaan kaktukseen ja kaikki nauroivat sille. Saat palvelut ilmaiseksi, jos saat sen nauramaan.

Matkamies tekee työtä käskettyä, menee aitaukseeen ja kuiskaa hevosen korvaan. Se alkaa välittömömästi hirnya typerä ilme turvassaan, ja hyppii pitkin aitausta. Naurava isääntä on ihmeissään, ja kysyy, että miten ihmeessä tuon oikein teit?

- Sanoin sille, että minulla on isompi kalu, kuin sillä.

Isäntä repeää kovaan nauruun, ja toteaa, että matkamies on ruokansa ansainnut. Mies syö ja juo hyvin, ja jatkaa matkaa aamulla.

Viikkoa myöhemmin matkamies palaa toiseen suuntaan, ja pysähtyy jälleen samalla ranchilla. Isäntä tulee vastaan, ja heittää uuden haasteen:
- Poika, viimeksi sait hevoseni nauramaan! Jos tänään saat sen itkemään, et saa ainoastaan ilmaista ateriaa, vaan myös tyttäreni lähtee mukaasi!

Matkamies tekee työtä käskettyä, käväisee aitauksessa ja palaa. Nuutuneen oloinen hevonen hirnuu surullisena aitauksessa vetisin silmin. Isäntä on aivan ihmeissään:
- Mitä ihmettä? Viimeksihän sait hevosen nauramaan tuolla tempulla?

Matkamies vastaa:
-Niin, viimeksi sanoin, että minulla on suurempi kalu, kuin sillä. Tänään näytin, että minulla on.

Aamulla matkamies jatkaa matkaa muulillaan, perässään maansa myynyt hevonen, jolla ratsastaa hyvin syvästi hymyilevä morsian.
 
Viimeksi muokattu:
Tämä voisi olla myös Ukrainan sodan opetukset-ketjussa, mutta olkoon täällä. Sanovat että vanha lastenlaulukin on pitänyt päivittää nykyaikaan- ja tilanteeseen sopivaksi Venäjän osalta. Nykyään sanat menee venäjän kohdalla näin: Kun sanon päivää, hän ampuu niskaan..
 
Edelliseen liittyen: Lockheed Blackbird lensi kerran Saksan yli, ja ohjaaja pyysi Frankfurtin lennonjohdolta ´lupaa lentopinnalle 600 (60 000 jalkaa eli 20 000 metriä).
Lennonjohtaja luulee ohjaajan seonneen sanoissaan ja vitsailee: - Mikäs siinä, jos jotenkin pääsette sinne asti.
Ohjaaja vastaa lakonisesti: -Täsmennän. Pyydän lupaa laskeutua lentopinnalta 900 lentopinnalle 600.
 
Back
Top