Poliittiset liikkeet ja puolueet ovat aina ns. kansan asialla. Se kansa vaan on vähän kadoksissa välillä. Tuossa aiemmin aamulla itkeä tirauttelin sitä, että voivatko poliittisesti järjestäytyneet ismit ja liikkeet ratkaista niitä asioita, joihin me kansana ja ihmiskunta yleisesti on jo törmännyt???? Hiukkaa enemmän sitä epäilen. Puolueiden elinehto ja -keino on saada tarpeeksi moni kansalainen uskomaan niihin. Tähän saakka se ruuvi on vetänyt, mutta miten kauan? Mitä tulee tilalle, jos vastuuta ja vapautta ei uskalleta lykätä ns. kansalle???? Ei ole vallatonta tilaa, aina se täyttyy.
Tuo vastuu ja vapaus ovat taas asioita, joista pitäisi vääntää erikseen. Ja merkittävää eroa on siinä, miten ihmiset kukin keskenään ne määrittelevät.
Joo, mulla ei ole parempaakaan ratkaisua plakkarissa kuin nykyinen, mutta ehkä sitä saa sentään kysyä takarivistä?
Sen verran polveileva ja maalaileva kysymys, että mahdotonta vastata suoraan. Taino alkupuolelle on helppo, ismit ja varsinkaan liikkeet eivät voi ratkaista kansojen ja ihmiskyntien kipeitä kysymyksiä, koska ne tarkastelevat niitä kapeasta näkökulmasta ja liikkeet erityisaesti yleensä järjestyvät jonkin yksittäisen epäkohdan korjaamiseen. Kun se epäkohta on korjattu, liike joutuu etsimään itselleen uuden tehtävän koska mikään orgnaisaatio ei osaa lakkauttaa itseään tultuaan tarpeettomaksi. Tästä voisi käyttää sateenkaariliikettä esimerkkinä, siltä on selvästi lähtenyt homma lapasesta (korjattavaa kyllä olisi edelleen, mutta se ei tunnu mahtuvan enää agendalle) kun avioliittolaki korjattiin lopulta kansalaisaloitteen voimin. Lähdetty jonkun rapakontakaisen BLM-liikkeen kelkkaan ihan vain koska kaverit ja hyvät vibat, vaikka kotimaassa seisoo laissa edelleen sterilointipakko.
Jatketaan samasta aiheesta kysymyksessä eteenpäin. Puolueet rinnastuvat ismeihin, sillä kaikkien ohjelman phjana on jokin ismi tavalla tai toisella, puolueet ovat tavallaan niiden käytännön toteutus mikä menee sitten enemmän tai vähemmän metsään. Jos ismit tarkastelevat maailmaa ja sen epäkohtia kapeasta näkökulmasta, puolueet tekevät sen eturyhmiensä eli äänestäjäprofiilinsa vielä kapeammasta vinkkelistä - demarit duunareiden, kepu maajussien, kokkarit yrittäjien ja sijoittajien jne - ja vielä näiden
luokkien sisällä kilpaillaan niiden sisäisistä sektoreista.
Siksi tähän on jo noin 150 vuotta vastattu
parlamentarismilla, missä eri ismit ovat edustettuina niiden kannatuksien suhteissa eikä teoriassa yhdelläkään ismillä ole ylivaltaa muihin, vaan ismien näkökulmia joudutaan tarkastelemaan avoimessa keskustelussa ja väittelyissä, joiden pohjalta sitten muodostetaan lakiesityksiä joista äänestetään. Tässä tulee sitten esiin sellaiset taidot, jotka ovat välttämättömiä kaikille ammattipoliitikoille ja mitä ei koulussa opeteta: kyky aisoiden abstarktiin ja objektiiviseen tarkasteluun, diplomatia sekä neuvottelutaito. Neuvottelun päämäärä ei nimittäin ole muiden osapuolien tavoitteiden lyttääminen tai edes vesitety kompromissi, vaan omien abstrahoitujen päämäärien toteuttaminen parhaalla mahdollisella tavalla ja mielellään edelliseen liittyen tietty syteemiekonominen optimointi. On aika helppoa heitellä populistisia ja nokkelia kommentteja julkisuudessa, mutta näissä kyvyissä ne poliitikon taidot todella punnitaan.
Se on sitten toinen juttu, noudattaako toteutunut tulos ääänestäjien tahtotilaa, ja tässä auttaa se avoimin kortein pelaaminen. Mä itse arvostan paljon enemmän sellaista ehdokasta, joka ihan avoimesti sanoo olevansa vaikkapa eurofederalisti tai feministi, sen sijaan että lässyttäisi vaaleissa kodista, uskonnosta ja isänmaasta mutta virassa sitten äänestäisi eurofederalismin ja feminismin puolesta. En tietenkään äänestäisi, mutta mä en kunniaani myy ja arvostan muitakin, jotka seisovat suorana mielipiteidensä takana. Se on ihan äänestäjän kuluttajansuojaa, ja siksi niiden iskulauseiden ja vaaliohjelmien on tarjottava konkreettista sisältöä eikä jotain tyhjää "kansan puolesta" -lässytystä, joka voi tarkoittaa ihan mitä tahansa eli ei tarkoita yhtään mitään. Ja siksi mä en yhtään arvosta niitä, joiden mielestä poliitikon pitäisi "
edes esittää" seisovansa joidenkin arvojen takana, joita ei kannata. Se jos mikä olisi selkärangattomuutta. Paska on edelleen paskaa, vaikka sen päälle ripottelisikin sokeria.
Ugh, olen puhunut.
