Tuosta seuraa lähes aina tragedia, kun museovirasto iskee näppinsä jonkun romurakennuksen suojeluun. Siinä ei auta mikään muu kuin tehdä olosuhteet suotuisaksi pyromaanien toiminnalle. Tuossa esimerkki Vaasasta. Vanha katsomonrähjä pilaa kaupungista koko jalkapallokulttuurin.
ilkkapohjalainen.fi

Puukatsomofarssi saavutti uuden tason noloudessa
Mitä yhteistä on Vaasalla ja Roomalla? Molemmissa kaupungeissa on vanha käyttökelvoton katsomo, joka on suojeltu sen kulttuurihistoriallisten arvojen

Mitä yhteistä on Vaasalla ja Roomalla? Molemmissa kaupungeissa on vanha käyttökelvoton katsomo, joka on suojeltu sen kulttuurihistoriallisten arvojen vuoksi.
Rooman kuuluisaa Colosseumia tullaan ihailemaan ympäri maailmaa. Gladiaattorien areenasta on tullut Roomalle arvokas symboli, joka tuo matkailutuloja kaupungin kassaan.
Hietalahden jalkapallostadionin puukatsomo on sekin suhteellisen näkyvä rakennelma, sillä jokainen stadionilla pelattu Veikkausliigaottelu televisioidaan. Mutta ei kuitenkaan niin tunnettu, että Vaasa voisi rikastua myymällä puukatsomon kuvalla varustettuja jääkaappimagneetteja. Ei sitä ihan vetonaulaksi voi sanoa.
Romahdusvaaran vuoksi suljettu katsomo aiheuttaa Vaasalle nykyisellään vain kolossaalisia ongelmia. Muilta osin hieno stadion ei enää kelpaa kaikkeen siihen, mitä varten se viime vuosikymmenellä kalliilla rahalla rakennettiin. Esimerkiksi kansainvälisiä pelejä ei Vaasaan tässä tilanteessa anneta.
Eihän sellainen vetele, jotain on tehtävä.
Koska lahon katsomon korjaaminen ei ole käytännössä mahdollista, kaupunki on keksinyt pattitilanteeseen luovan ratkaisun: laitetaan laastaria ja jeesusteippiä.
Hädin tuskin pystyssä pysyvä murheenkryyni aiotaan tukea väliaikaisilla rakennelmilla, kuten vaijereilla sekä muun muassa levyttämällä katsomon etuosa, jolloin penkkirivit jäävät piiloon. Puuhastelun seurauksena katsomon ulkonäkö muuttuu perusteellisesti.
Käykö siis lopulta niin, että jalkapallopelit tullaan pelaamaan paljaiden vanerilevyjen edessä, mikä näyttää televisiossa vielä karummalta kuin nykyinen tyhjä katsomo?
Siinä onkin katsojilla ihmettelemistä: Eikö sen pitänyt olla kulttuurihistoriallisesti arvokas katsomo, jonka arkkitehtuuri haluttiin pelastaa kaikkien ihailtavaksi? Nyt se onkin yhtäkkiä levyjen takana piilossa. Pimeä katsomo, josta ei näe mihinkään.
Vaasalle nauretaan. Seinäjokelaiset futisfanit tekivätkin jo aiheesta lakanan, joka oli näyttävästi esillä viikonlopun pelissä Hietalahdessa.
Toisaalta kaupungille aukeaa mahdollisuus yrittää kääntää tilanne torjuntavoitokseen. Vanereihin voisi esimerkiksi maalata jotain kivaa ja lystikästä, kuten iloisesti hurraavia katsojia lippuineen ja huiveineen – vaasalaisseurojen fanit sulassa sovussa.
Kyynisempi veto olisi myydä tila sponsoreille ja tehdä vaneriin kunnon tilkkutäkki paikallisten firmojen logoilla. Ehkä sillä tavalla saisi edes jotain takaisin tukirakennelmien 200 000 euron kustannuksista.
Pelottavin mahdollisuus on, että vanerissa lukee lopulta jotain ärsyttävän latteaa: Energinen Vaasa – Maailman Onnellisimman Maan Onnellisin Kaupunki (ja ennen myös Aurinkoisin)
.
Onko edes järkeä investoida kalliisiin tukirakenteisiin, kun puukatsomo kuitenkin lopulta jyrätään maan tasalle? Turha sitä on kierrellä ja kaarrella, niin tulee käymään. Ei siitä tule Vaasan historiallista pikku-colosseumia.
Väliaikaisen pelastusoperaation tavoitteena on tuoda alle 17-vuotiaiden tyttöjen EM-lopputurnauksen pelejä Vaasaan vuonna 2027. Jos katsomolle ei tehdä mitään, pelit siirtyvät muualle. Se olisi kaupungille harmittava takaisku ja mainehaitta.
Vaikka kyllähän sekin näyttää vähän nololta telkkarissa, jos Vaasassa pelataan maaotteluita kolkkojen vanerilevyjen edessä. Ainakin verrattuna Seinäjoen ja Pietarsaaren komeilla stadioneilla pelattaviin peleihin.

Viimeksi muokattu: