Pahkasikaan verrattavat uutiset

Vaimo oli puijannut. Suomalaisen miehen on maksettava elarit toisen miehen lapsesta. Korkein oikeus ei antanut valituslupaa, eli oikeuden näkemyksen mukaan asia on kunnossa.
Iltalehti uutistaa
Niin. Tietysti tuo isyyden kiistäminen on vähän oudosti muotoiltu, mutta silti tuomioistuimet toimivat ihan lain mukaisesti.
Aikaa kiistämiseen on kahteen ikävuoteen saakka ja senkin jälkeen erityisen painavin syin. Nythän tuo oli saanut tiedon joskus alkuvuodesta. Odottanut. Teettänyt sitten DNA-testin ja odottanut sen tuloksia ja sitten jättänyt tulokset tarkistamatta muutamaksi kuukaudeksi. Lopulta sitten joku viikko ennen määräajan päättymistä oli tarkistanut tulokset ja sitten odottanut muutaman viikon määräajan yli.
 
IHMISOIKEUSJÄRJESTÖ Amnesty International on peruuttanut aiemman päätöksensä kutsua Venäjällä vangittua oppositiopoliitikkoa Aleksei Navalnyita mielipidevangiksi. Linjanmuutos liittyy Amnestyn mukaan Navalnyin vuosia sitten lausumiin kommentteihin, joita voi pitää vihapuheena.

---

Ei taida putini kätyreineen lähteä yhtään mihinkään.
Olihan tuo odotettavissa. Tärähtäneistö ampui tässä itseään lankaan.
 
Trumppi kun ei ole enää pressana niin toimittajilla on ilmeisesti pulaa uutisaiheista. Uutisaiheeksi kelpaa ilmeisesti se että miten vessanraikastin laitetaan pönttöön. :poop:
Kyllä kun tätä nykyistä uutisointia lukee niin tulee väistämättä tuttavani lausahdus aiheeseen "parin" maltaan jälkeen: "Hyvät herrat, meidät voi tästä pelastaa enää ainoastaan R....n suurhyökkäys". Vaikka en missään oloissa toivo rautasadetta säätilaksi niin taitaa olla että meillä mennyt liian pitkään liian kevyesti että alkaa unohtua kansan keskuudessa koko aika isommalla porukalla todellisuus sekä se millä asioilla on aidosti merkitystä jos vaikka se kuuluisa pökäle osuu potkuriin.
 
IHMISOIKEUSJÄRJESTÖ Amnesty International on peruuttanut aiemman päätöksensä kutsua Venäjällä vangittua oppositiopoliitikkoa Aleksei Navalnyita mielipidevangiksi. Linjanmuutos liittyy Amnestyn mukaan Navalnyin vuosia sitten lausumiin kommentteihin, joita voi pitää vihapuheena.

---

Ei taida putini kätyreineen lähteä yhtään mihinkään.
Eli AI:n mielestä mielipidevanki ei voi olla jos on erimieltä heidän kanssaan asioista. On ne suvaitsevaisia...
 
Juu vääränlaiset mielipiteet, olkoon ne vaikka vanhojakin, vie perusoikeuden ihmisoikeuksiin. On kyllä supersuvaitsevaista joo.
 
Yhdysvaltalaisesta animaatioelokuva Toy Storysta tutut Herra ja Rouva Perunapää -lelut ovat jatkossa sukupuolineutraaleja, kertoo lelujätti Hasbro.

Lähes 70 vuotta sitten markkinoille tulleiden lelufiguurien nimistä pudotetaan valmistajan mukaan etuliitteet herra ja rouva. Kumpainenkin tuote kulkee jatkossa nimellä Perunapää. Etuliite poistetaan myös suosikkilelujen pakkauksista.

Hasbro kertoi asiasta kertovassa ensimmäisessä tiedotteessaan uudistavansa ikonista brändiään ” modernia kuluttajaa” varten. Yhtiö kertoi haluavansa muutoksen avulla edistää sukupuolten välistä tasa-arvoa.
 
Tuosta trendistä voisi vetää johtopäätöksen, että keskustelu miesten ja naisten välisistä palkkaeroista on syytä lopettaa. Toiset ihmiset nyt vaan saavat pienempää palkkaa kuin toiset.

Myös tasa-arvolainsäädäntö pitää muuttaa ensi tilassa. "Yhtiön hallituksessa tulee olla vähintään 40 % henkilöitä"
 
Kyllä kun tätä nykyistä uutisointia lukee niin tulee väistämättä tuttavani lausahdus aiheeseen "parin" maltaan jälkeen: "Hyvät herrat, meidät voi tästä pelastaa enää ainoastaan R....n suurhyökkäys". Vaikka en missään oloissa toivo rautasadetta säätilaksi niin taitaa olla että meillä mennyt liian pitkään liian kevyesti että alkaa unohtua kansan keskuudessa koko aika isommalla porukalla todellisuus sekä se millä asioilla on aidosti merkitystä jos vaikka se kuuluisa pökäle osuu potkuriin.

1_BeUQCFyiFlvtaH1_UuZhCw.jpeg
 
Back
Top