Paikallisjoukkojen kunnian päivät

Tollasiin olisi kyllä kiva osallistua
Siinähän se hiukka naapurimaakunnassa järjestetään. MPK:n kautta kursseille pääsee. Vuosi sitten tais kauimmainen olla helsingin suunnalta.. Kesäkuun alkupuolella tais Hiukka tänävuonns olla.
 
Siinähän se hiukka naapurimaakunnassa järjestetään. MPK:n kautta kursseille pääsee. Vuosi sitten tais kauimmainen olla helsingin suunnalta.. Kesäkuun alkupuolella tais Hiukka tänävuonns olla.

Onhan noita tullut käytyä. Mutta aina nuo siisteimmät reissut ovat olleet vain PV-valitsee kutsuttavat. Eikä kutsua ole tullut vaikka kuinka on ihtiään tyrkyttänyt.

Tänä vuonna on sitten periaatteesta taukoa, koska kokeilen tehdä 1,5 vuodessa aikanaan tekemättä jääneet ylemmänkorkeakoulun opinnot loppuun
 
Mua kiinnostaisi kans eniten joku aluevartioinnin homma, kunto 8-15 km retkiin reppu selässä olis ihan sopivaa. Mksei myös tuo silta- ja laitosvartiointikin.
Paikalle pääsen kotoa lähiseudulle nopeimmillaan tunnissa, duunista jos joutuu lähtemään, niin pari tuntia. Ase tulee mukana, eli täyden palvelun ikämies-paketti tarjolla :D

Iteltä puuttuu tuo oma ase. Mutta muuten kotona on sellaiset kamat että selviää pari viikkoa helposti äkkireissussa kaikkina vuoden aikoina.

Vanhana portsarina joutasi ihan hyvin jonnekkin kulunvalvontaan kattomaan kuka tulee ja kuka luulee tulevansa. Siis jos Isänmaan ja Kekkosen etu niin vaatii
 
Mua kiinnostaisi kans eniten joku aluevartioinnin homma, kunto 8-15 km retkiin reppu selässä olis ihan sopivaa. Mksei myös tuo silta- ja laitosvartiointikin.
Paikalle pääsen kotoa lähiseudulle nopeimmillaan tunnissa, duunista jos joutuu lähtemään, niin pari tuntia. Ase tulee mukana, eli täyden palvelun ikämies-paketti tarjolla :D

Iteltä puuttuu tuo oma ase. Mutta muuten kotona on sellaiset kamat että selviää pari viikkoa helposti äkkireissussa kaikkina vuoden aikoina.

Vanhana portsarina joutasi ihan hyvin jonnekkin kulunvalvontaan kattomaan kuka tulee ja kuka luulee tulevansa. Siis jos Isänmaan ja Kekkosen etu niin vaatii
 
Ja lisää vettä myllyyn..... MTV

Julkaistu 27.2.2017
Reserviläisliitto ehdottaa, että maahan perustettaisiin uusi reserviläisistä muodostettava puolustusjoukko, joka suojaisi paikallisesti kriittiset kohteen noin vuorokauden varoitusajalla. Tehtävän onnistumiseksi reserviläisillä pitäisi olla oikeus säilyttää rynnäkkökivääriä kotona. Paikallisjoukkoihin olisi käytettävissä 670 000 alle 60-vuotiasta sotilaskoulutuksen saanutta henkilöä, joilla ei ole sodanajan sijoitusta. Paikallisjoukko koulutettaisiin tästä reservistä. Tuhannet ovat valmiita kuin partiopojat.

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/a...aralta-tarvitaan-uusi-puolustusjoukko/6327722
 
Mielestäni reserviläisliiton nopean toiminnan joukot on erinomainen ehdotus. Mutta heti pistän jarrua sille automaattiselle ajatuskululle, että keskustelu pysähtyy aseeseen ja onko se kotona. Mielestäni ei tarvitse olla. Onhan jaostoissa nytkin asevastaavat joille voitaisiin osoittaa vastuu aseiden jakamiseen hajautetuista varastoista. Varastot voisi - niin kuin nytkin - edelleen olla puolustusvoimien vastuulla.

Kotona toki on hyvä olla asepuku ja sen päälle tulevat romppeet mutta aseen saa ihan yhtä kätevästi kuin tehtävänannon, komentosuhteiden ja viestintävälineidenkin jakamiset. Oleelisempaa on varmistaa tiedonkulku, liikkuminen ja nopea kokoontuminen.

Hälytysvalmiuteen ja ase kotona -tarpeeseen vastaa kuitenkin ensin vati ja sitten normipoliisi, sitten puolustusvoimat ja vasta sitten ressut. Jos konflikti etenee tai pitkittyy tai on ennalta tiedusteltu niin ei ressujen tietenkään kannata jaettuja rynkkyjään takaisin rasvoihin viedä, ennen kuin vaara ohi -pilliin on vihelletty.
 
Näyttää enemmän res liiton halulta nostaa profiiiliaan ja esitellä uutta tiedotuslinjaansa.

Pv:n aseiden kotisäilytys tulee säilymään innokkaimpien päiväunina. En muutenkaan ymmärrä, miten se valmius jotenkin pyörii sen aseen sijaintipaikan ympärillä. Tämän kokoisessa maassa uskoisin pakettiautollisen kivääreitä liikkuvan sovittuun paikkaan siinä aikataulussa, että se siltavahdeille saapuu kohtuullisessa ajassa. Henk. kohtainen ja majoitus yms. varustus voisi jaettuna ollakin.

Hankala jotenkin ajatella, minkälainen tilanne edeltäisi sitä käskyä missä käskettäisiin (tuhannet?) aseistetut reserviläiset päivän varoajalla sähköasemille ja silloille. Millaisilla voimankäyttöoikeuksilla?
Minkälainen koulutus täytyy olla, että tällaiseen teoriassa pystyttäisiin? Käsittääkseni Maakit ovat, ainakin toistaiseksi kunnes PV:n uudet systeemit ne korvaavat, tällainen "nopean toiminnan" porukka joka käsittääkseni ei pysty käytännössä mihinkään ilman viranomaisen jatkuvaa valvontaa ennen poikkeustilalakeja.

Siitä olen kyllä samaa mieltä, että paikallisia suojausjoukkoja tarvitaan
 
Jos puolustusvoimat pyydetään virka-apuun poliisin toimesta niin heillä on silloin poliisin valtuudet (ja vastuut). Sama rajavartion ja tullin suhteen. Jos komento annetaan puolustusvoimille niin poliisi avustaa ja poliisilla on silloin sotilaan valtuudet ja selkeästi löyhempi siviililainsäädännöllinen vastuu. Reserviläiset on molemmissa tilanteissa komentosuhteessa ensin puolustusvoimille ja sen osoittaessa voidaan heidät luovuttaa esim poliisin operaatiovastuuseen.

Missä vaiheessa ja millä toimenpiteillä esim vihreiden miesten torjunta siirtyy poliisioperaatiosta sotilasoperaatioksi niin tätä lainsäädäntöä ja komentosuhteen luovutusta ollaan ilmeisesti juuri nyt muotoilemassa. Yksi pieni harmaa tekijä ainakin minulle on lisäksi sotilaspoliisit jotka toki on armeijan alaisia mutta omaavat myös siviililainsäädännön oikeuksia.
 
Yksi iso ongelma lienee siinä, että ilman kunnon organisointia, aseistetut vihulaisen erikoisjoukot voivat esiintyä kaaoksessa omina. Oletteko huomanneet, miten venäläisten uusi maastopukukuosi ja Boomerang IFV muistuttavat suomalaisia ja saattavat hämätä maallikkoa?
 
Yksi iso ongelma lienee siinä, että ilman kunnon organisointia, aseistetut vihulaisen erikoisjoukot voivat esiintyä kaaoksessa omina. Oletteko huomanneet, miten venäläisten uusi maastopukukuosi ja Boomerang IFV muistuttavat suomalaisia ja saattavat hämätä maallikkoa?
No tämä ei ole ongelma jos kodinturvajoukkoja omine aseineen ja aloitteineen ei perusteta vaan säilytetään vastuullinen komentoketju ja tehtäväjako sekä tiedonkulku. Silloin moiseen joukkoon törmäävä poliisi tietää ettei kohtaa ystävällismielistä joukkoa koska tietää missä omat ovat. Toisekseen kriisin syttyessä ressut eivät ole siellä ensimmäisinä tulessa ja näin myös kriisitietoisuus leviää koko voimankäytön viranomaisille jolloin tilanne onkin jo jotain ihan muuta - lähempänä sotatilaa.
 
Mutta heti pistän jarrua sille automaattiselle ajatuskululle, että keskustelu pysähtyy aseeseen ja onko se kotona

Jospa tarkoituskin on se, että tämä keskustelunpoikanen jämähtää ikiaikaiseen kiistaan siitä, että missä valtion aseita säilytetään?

Kotisäilytys ei vaan vittu mene läpi....sille on oltava joku muu vaihtoehto. Olipa sitten vaikka pitäjän poliisiaseman kellari, kyllä ne ehtii sieltä jakaa, jos on tarvis. Vuorokausi on höpöhöpöä. Sitoutuneisuus pitää olla sitä tasoa, että 6 tuntia ja ukot ovat ainakin jo lähtökuopissa: johdettuina ja tehtävistään tietoisina jetsulleen.

Vuorokauden valmius tilanteessa, jossa vainolainen jo todennäköisesti paukuttaa puomeja....hohhoijjaa. Otan sitten esimerkkejä:

Puhelimeen paukahtaa aamukolmelta tekstari: yöperhonen on koteloitunut ja hävittömmyys on noussut huipullesa. Koodi tarkoittaa: ripirapi kokoontumispaikalle. Vuorokauden valmius tarkoittaa:

- en piäse nyt, lehmä poikii iltapäivällä, siihen malliin jo p--u punottaa.
- tulen illalla jahka olen hakenut lapset jääkiekosta.
- emännällä on kampaaja klo 15 tulen sittä.
- mulla on hammaslääkäri klo 13 ja auton huolto sen jälkeen, ehken klo 18 suatan ehtiä.
- nou, meillon just megalanitus päällä, menee iltaan.
- töissä kiire, ei pysty.

24H. Mihin tarvitaan? Oikeasti, kun on hätä. Ei ni mihinkään.
 
Näyttää enemmän res liiton halulta nostaa profiiiliaan ja esitellä uutta tiedotuslinjaansa. Pv:n aseiden kotisäilytys tulee säilymään innokkaimpien päiväunina.
Minäkin näen tässä vain sellaista, että heitetään seinälle selkeä kuva siitä millainen järjestäytymismalli olisi tarpeellinen.
Matka sen kuvan todellisuuteen on piiiitkä, eikä järjesty lähiviikkoina. Enivei, aina on tarpeen kirkastaa tavoitekuva ja siihen suuntaan sitten kehitetään.

Ymmärrän sen että yksilöressulle asia kulminoituu siheen aseeseen - koska onni on lämmin ase :) Ase kotona on monelle kova juttu.
Kehitys voi edetä nyt ainoastaan järjestäytymisen suuntaan ja kun ensimmäisen vaiheen järjestäytyminen on valmista, niin tod. näk. rivissä on niitä samoja jamppoja joilla jo tänään on aseita kotona.
Mikään ei siis muutu huomenna.

Jatkon kehittäminen varmaankin on juurikin siihen suuntaan, että ukkoja löytyy, hälyjärjestelmä on valmiina ja tarvittaessa pakettiauto tuo kiväärit sille paikalle mihin äijät on tehtäväänsä kutsuttu.
Mutta eikös tämä ole ihan riittävä näinkin?


.
 
Asiassa hieman harhaudutaan ajatuskulkuun, että ressut olisi siellä jossakin ensimmäisinä tulessa.

Ensin paikalla on poliisi ja sen jälkeen heidän vatiryhmät. Sitten pyydettynä armeija jos raja- ja tullijoukotkin ja tilanteen mukaan sillä voimalla kun tarpeen on. Jos tästä ei tilanne rauhoitu ollaankin jo liki sotatilassa, valmiusjoukot ja sotapoliisit liikkeellä ja pressa pistää nopeat kertaukset tiedoksi. Silloin nämä kivääreitään odottavat ressut joita ei vielä kutsuttu odottavat edelleen aseitaan ja pitävät huolta perheistään. Samaan aikaan sotaharjoitukset on käännetty kriisialueelle, kansainväliset joukkomme lähtevät kotiin, merivoimat vesille ja ilmavoimat ovat jo siirtyneet suljetuille maantietukikohdille joihin suuntaa huollon reservikin. Mm väestönsuojeluun nimetyt henkilöt saavat tiedonantonsa.
 
Viimeksi muokattu:
HUOMATKAA, ETTÄ RES.LIITON ALOITTEELLE ON OMA VITJANSA JO. EI PAAHDETA PÄÄLLEKKÄIN KAHTA TAI KOLMEA VITJAA.

minä paraskin neuvoja. :confused:
 
Minusta Reserviläisliitto tekee enemmän hallaa maanpuolustukselle kuin konkreettista hyötyä näillä "aseet kotisäilytykseen" ehdotuksilla varsinkin, kun mallia ei ole loppuun saakka mietitty. @tiedotusosasto nosti jo esille vastuussa olevat viranomaiset ja tilanteen eskaloinnin ja @baikal kommentoi ihan oikein valmiusasiaa, 24 h tällaiselle pumpulle on aivan yhtä tyhjän kanssa.

Selvää on, että korkean valmiuden joukkoja tarvitaan, mutta ihan yhtä selvää on, että nämä pitää olla yksiselitteisesti puolustusvoimien johdossa ja toimivaltuudet erityisesti kiireellisissä tilanteissa sekä komentoketju pitää olla kristallinkirkkaat.

En ole vielä tähän mennessä ymmärtänyt tätä valtion aseen haikailua omaan säilytykseen. Aseiden jako ei muodosta minkäänlaista ajallista pullonkaulaa joukkoja perustettaessa. Joka tapauksessa joukkokohtainen varustus ja tömäkämmät a-tarvikkeet pitää säilyttää muualla kuin reserviläisten kellarikomeroissa, jolloin sen aseenkin ehtii jakaa muun materiaalin rinnalla.
 
jos nyt saatte ketjun päätettyä....

Niin ehdotushan on hyvä. Oleellista valmiudelle ei ole kuitenkaan se rynkky omassa kaapissa vaan nopea harjoiteltu valmius varustautumiseen, kokoontumiseen ja tehtävän- sekä komentosuhteen jakoon. Siinä samassa jaetaan kyllä se tilanteeseen sopiva aseistuskin.

Syrjäseudulla tämä on haastavampaa mutta ressujen panoskin määrässä vähäisempi ja jälleen kokoontumisen kautta asekin järjestyy samassa ajassa.
 
Minusta Reserviläisliitto tekee enemmän hallaa maanpuolustukselle...
Muilta osin olen kanssasi samaa mieltä siitä mitä kirjoitit, mutta tuosta hallasta eri mieltä.
Tämä menee mielestäni täysin osastoon: " mahtuuhan tähän maailmaan pulinaa ". Parin päivän jälkeen monikaan ei sitä erikseen jauha kuitenkaan ja itse asia kehittyy kuten se on muutenkin voinut kehittyä.
 
Puolustusvoimissa kyllä rehellisesti ottaen varmaan nauretaan dilemalle. Nopean valmiuden reserviläiset. Siis sijoittamattomat.

Kaikille sijoitetuillehan on nopeus määritelty ja koko ajan määritellään. Osa on jo tekstiviestivalmiudessa juuri koulutettuna ja on varmasti nopean valmiuden reserviläinen. Pressan käskyllä kaikki on nopean valmiuden reserviläisiä.

Onneksi kyse ei ole kuin 670 000 miehestä. Piankos noi nyt aseistaa ja järjestää. Ensimmäiset on varmasti valmiudessa ja paikalla jo ennen vihollista. Siinä varttuva ylipäällikkömmekin huomaa kuinka hidas hän lopulta onkaan.
 
Back
Top