Eversti Paavo Ilmola käsitteli 1958 valmistuneessa stipendityössään ”Sissisota, sen edellytykset ja sodankäynnin suuntaviivat” sissitoimintaa ja vastarintaliikkeen toimintaa Suomen olosuhteissa. Raportti leimattiin salaiseksi ja se päätyi Pääesikunnan Operatiivisen osaston hoteisiin.
Hänen esittämänsä malli vastarintaliikkeen organisoimiseksi on suomalaisessa kontekstissa mielenkiintoinen. Onko kenelläkään tietoa, johtivatko Ilmolan vastarintaliikkeen organisointia koskevat suositukset mihinkään jatkotoimenpiteisiin?
Toimintaa suunnittelemaan ja johtamaan hän suositteli sotilasläänejä ja sotilaspiirejä. Sotilasläänin esikunnan alaisiksi voisi Ilmolan mukaan tulla ”erilaisia koulutuspaikkoja, salainen kirjapaino, asiakirjojen väärennyslaitos ja henkilöstöä turvallisuuspalvelua, tiedustelua sekä yhteydenpitoa varten.”
”Vastarintaliikkeen paikallisten johtojen organisoimisessa voitaisiinkin menetellä ehkä siten, että sotilaspiirien esikuntien tuntemuksen perusteella valitaan tärkeimmiltä paikkakunnilta muutamia johtajiksi sopivia, mutta muuten huomaamattomia henkilöitä, joiden tehtäväksi organisointityö miehityksen tapahduttua jää. Asianomaisia tuskin voitaneen etukäteen perehdyttää suunnitelmiin niiden ilmitulon ja soluttautumisvaaran takia. Ajateltavissa on tietysti mahdollisuus, että kyseiset henkilöt valitaan selustatehtäviin suunniteltujen reservin upseereiden keskuudesta, ja heille kertausharjoituksissa annettavaan opetukseen liitetään yhtenä aiheena vastarintaliikkeen organisointia ja toimintaa koskevat asiat. Ellei näin voida menetellä, tulisi sotilaspiireillä olla heitä varten valmiit ohjeet, joissa yksinkertaisessa ja selvässä muodossa olisi esitetty ne toimenpiteet, mihin asianomaisten toivotaan ryhtyvän.”
”Lähtökohtana lienee pidettävä, että kullekin kyseeseen tulevalle paikkakunnalle olisi pyrittävä luomaan vaikkapa kuinka vaatimaton vastarintasolu tahansa. Edellä jo esitettiin, että sotilaspiirien esikuntien tulisi tuntemuksensa perusteella valita kultakin paikkakunnalta muutamia sopivia henkilöitä vastarintaliikkeen johtajiksi. Tehtävään voidaan hyvin käyttää sotilaspiirien ala-alueiden ja alueellisten joukkojen vanhempaa henkilöstöä. Periaatteena on kuitenkin aina pidettävä, että vastarintaliikkeeseen, varsinkaan sen paikalliseen johtoon, ei valita tunnettuja kansalaisia, joihin vihollinen ja sitä tukeva väestö tulee ensimmäisenä kiinnittämään huomionsa. Mitä vaatimattomammassa asemassa tuleva johtaja on ja mitä vähemmän hän on ollut mukana julkisessa ja puolue-elämässä, sitä suuremmat onnistumisen mahdollisuudet hänellä on vastarintamiehenä.”
Ilmola esitteli kaksi päämallia vastarintaliikkeen solurakenteeksi. Ensimmäinen oli tarkoitettu laajempia kansanjoukkoja käsittävään passiivisesti painottuneeseen vastarintaan.
Katso liite: 49653
Toinen Ilmolan esittelemä solumalli oli suunniteltu aktiivisempaan pienemmän piirin toimintaan:
Katso liite: 49654
www.doria.fi