Paikallisjoukkojen taistelu

"

"Maakuntajoukot ovat motivoituneista reserviläisistä koottuja joukkoja, jotka ovat elintärkeä osa Puolustusvoimien kriisiajan roolitusta. Tosipaikan tullen he ovat valmiita alle puolessa tunnissa"

"Jos Suomi joutuisi sotaan tai sitä vastaavaan kriisiin, ensimmäisinä hälytettäisiin paikalle henkilökunnasta koostuvat valmiusyksiköt ja sen jälkeen varusmiesten valmiusyksiköt. Reserviläisistä ensimmäisten joukossa aseisiin tarttuisivat maakuntajoukot."

Melko ristiriitaista sanoisin.
Tämän perusteella vaikea uskoa että maakki ei ole ensimmäisen 100k joukossa.
Huomioidaan vielä että juurikin maakki tarvitsee ne tst varusteet eikä ns varasto miehet sekä yms paperin pyörittäjät.

Mikäli kertomasi pitää paikkansa niin tulee väistämättä mieleen että jokin tässä ei täsmää.

Ainakin osa maakeista on vasta toisen lähdön joukkoja..eli paljon on tapahtunut ennen kuin ne ovat rivissä.
 
Perustamisjärjestyksestä viis, niin tähän keskusteluun voisi todeta, että mitä ne MAAK:n pääasialliset tehtävät olivatkaan? Vinkki: Ne ei pääsääntöisesti ole tykistökeskityksen alle jääminen eikä asemia päin rynnivien mobikkilaumojen harventaminen piiput punahehkuisina (vrt. Bakhmut).

Jos tehtävä sitten on avustaa pelastuslaitosta väestönsuojelutoimenpiteissä tai seistä perustamiskeskuksen pihassa, niin ehkä siinä ei ole niin kovaa tarvetta kevytkomposiittikypärälle ja uusimmille kantolaitejärjestelmille? Tietysti mitä hyvänsä voi tapahtua, kun sodasta puhutaan, mutta kyllä se on pienimuotoinen lottovoitto, jos takalinjan staattisena siltavahtina ja muiden viranomaisten avustajana pääsee näköetäisyydelle VDV-desanteista tai GRU:n operaattoreista. Varsinainen aktiivisempi vastaerikoisjoukkotoiminta siellä takalinjoillakin kuuluu kuitenkin etusijassa muille toimijoille kuin MAAK:lle...
 
Lisäksi PV:n valmiuskin on kehittynyt merkittävästi aiemmasta alennustilastaan. Ei enää suoraan vain puhuta koulutusorganisaatiosta ja pitkästä varautumisajasta kriiseihin. On valmiusyksiköitä ja nopeasti riviin saatavaa reserviä. Näissä asioissa on ollut siis merkittävä muutos jo sinä aikana kun paikallisjoukkoja on taas kerran rakennettu.

Ja jos historiasta hakee verrokkia, niin vanhan alueellisen puolustuksen mallissahan kerättiin suojajoukot, jotka yllätyshyökkäyksen tapauksessa pelasivat aikaa ja mahdollistivat täten yleisjoukkojen päävoimien ja paikallisjoukkojen perustamisen. Joukot suojasivat pahimmassa tapauksessa itsensä perustaessaan tai järjestivät sen hajautetusti. Silloin tosin pelattiin sen mukaan, että varoitusaika laskettiin muutamassa päivässä. Tämä aikaraami piteni suunnitelmissa myöhemmin. Pitemmällä varautumisajalla joukkoja voitiin kasvattaa portaittain kutsumalla reserviläisiä riviin. 80-luvulla puhuttiin perusvalmiudesta, tehostetusta valmiudesta, torjuntavalmiudesta ja sodan ajan vahvuudesta.

Mitä enemmän lukee kylmän sodan ratkaisuista, niin sitä enemmän tulee pohdittua, että vanhasta opista on ammennettu ja tullaan ammentamaan oppeja nykyaikaan. Toki uudet realiteetit, sodankäyntimenetelmät, kalusto ja niiden tuomat mahdollisuudet on pidettävä mielessä.
 
Ainakin osa maakeista on vasta toisen lähdön joukkoja..eli paljon on tapahtunut ennen kuin ne ovat rivissä.
En tiedä kuulutko "tietäjiin" vai spekuloitko muuten vaan, mutta käskytyserien järjestyksellä ja koostumuksilla en itse spekuloisi suuntaan tai toiseen julkisilla foorumeilla, ellen sitten haluaisi herättää mielenkiintoa tutkintavastuullisissa viranomaisissa.
 
Perustamisjärjestyksestä viis, niin tähän keskusteluun voisi todeta, että mitä ne MAAK:n pääasialliset tehtävät olivatkaan? Vinkki: Ne ei pääsääntöisesti ole tykistökeskityksen alle jääminen eikä asemia päin rynnivien mobikkilaumojen harventaminen piiput punahehkuisina (vrt. Bakhmut).

Jos tehtävä sitten on avustaa pelastuslaitosta väestönsuojelutoimenpiteissä tai seistä perustamiskeskuksen pihassa, niin ehkä siinä ei ole niin kovaa tarvetta kevytkomposiittikypärälle ja uusimmille kantolaitejärjestelmille? Tietysti mitä hyvänsä voi tapahtua, kun sodasta puhutaan, mutta kyllä se on pienimuotoinen lottovoitto, jos takalinjan staattisena siltavahtina ja muiden viranomaisten avustajana pääsee näköetäisyydelle VDV-desanteista tai GRU:n operaattoreista. Varsinainen aktiivisempi vastaerikoisjoukkotoiminta siellä takalinjoillakin kuuluu kuitenkin etusijassa muille toimijoille kuin MAAK:lle...
Nopealla googlella artikkeli harjoituksista vuodelta 21.

Kertomasi perusteella pitäisi harjoitella seisomista perustamiskeskuksen pihassa mutta en kyllä löytänyt sitä artikkelista. ;)
 
En tiedä kuulutko "tietäjiin" vai spekuloitko muuten vaan, mutta käskytyserien järjestyksellä ja koostumuksilla en itse spekuloisi suuntaan tai toiseen julkisilla foorumeilla, ellen sitten haluaisi herättää mielenkiintoa tutkintavastuullisissa viranomaisissa.
Meinaat että PE oikeudellinen osasto tekisi rikosilmoituksen muutaman rivin perusteella ja että KRP lähtisi sitä tutkimaan?
 
Ensilähdön joukkoja kaikkiaan n 100 000 ja heilläkin pitäisi olla kunnon varusteet..
Koko reserville ei kuitenkaan taida olla varusteita vaan sodanajan joukolle ja täydennyksille? Tällaista ikääntyvää reserviläistä ei sitten kutsuta ollenkaan ja omat varusteet jäisivät odottamaan miehitystä ja sissisotaa?
 
280 000 taistelijaa varustetaan tavalla tai toisella ja lopulle reserville löytyy tavaraa pahimmillaan paikattuna siinä vaiheessa, kun tulee käsky sijoittamattomasta reservistä sijoitettuun taistelevaan joukkoon.
 
Nopealla googlella artikkeli harjoituksista vuodelta 21.

Kertomasi perusteella pitäisi harjoitella seisomista perustamiskeskuksen pihassa mutta en kyllä löytänyt sitä artikkelista. ;)

Kyllä se tuolla mainitaan, sitä kutsutaan "kohteen suojaamiseksi". :) Ja pitäähän isoisien päästä harjoittelemaan muutakin kuin puomipönöttämistä, jotta motivaatio säilyy. MPK:llakin on koulutuksia, joilla ei ole oikein mitään tekemistä maanpuolustuksen kanssa paitsi hengennostatus. Vaan eipä sillä, itärajan pinnassa saattaa tellujen kaivamistakin kuulua maakkilaisten tehtäviin, mutta suurimmassa osassa maata tuskin kuitenkaan.

Mitä puomipönöttämiseen sitten tulee, niin on muistettava, että turvallisuus on paljolti ennaltaehkäisyä. Murtovaras usein luopuu temppunsa toteuttamisesta, jos näkee vartiointiliikkeen tarran ikkunassa tai ison ja äänekkään rotikan eteisessä. Sama asia tässäkin. Pari ressua seisomassa vesitornin juurella kuuskekkosissa samanvuotinen rynkky kädessä vähentää suoraan todennäköisyyttä, että sabotööri edes yrittäisi sisälle ripulibakteerit taskussa. Vaikka vihollinen iskisi ja onnistuisi tuhoamaan kohteen, niin homman mennessä ammuskeluksi se on joka tapauksessa paljastanut itsensä ja perässä on pian koirat ja helikopterit, edessä saartorenkaat ja tiesulut. Ja viholliselta loppuu sabotöörit kauan ennen kuin meiltä ressut, vaikka muutama mennettäisikin henkensä "turhaan" varusteiden heikkouden vuoksi.
 
Maakki on sodanajan joukko joten tuskinpa siellä isoisä ikäisiä on sijoitettuna.
Mpk on siviilien ja reserviläisten pyörittämä koulutus organisaatio.
Tuskinpa PV tilaa sieltä turhia koulutuksia maakille Tosin artikkelissa olevassa harjoituksessa PV koulutti myös itse.

Eli aikaisempien maakki aiheisten linkkien perusteella perustelen edelleen maakille parempaa kampetta.
 
Kuinkahan sitä asettelisi sanansa, täällä MAAKKien rooleista ja tehtävistä ja MAAKKilaisista noin yleensä tunnutaan tietävän peräti ”asjan tuntia” -tasolla, joten ei muuta kuin riviin mars, makkaratikut tanaan ja sillankorvalle pönöttämään!

Entisenä kokemusasiantuntijana voisin loihea lausumaan, että maakuntakomppanioiden tehtävä ja edellytetty suoritustaso ovat kehittyneet vuosien saatossa tehtäväkirjon laajentumisen ja joukon sotilaallisen suorituskykyvaatimuksen lisääntymisen myötä. Viimeksi mainittu on ollut selvä kasvutrendi. Nykyisin muuten suattaap olla niinkin, että alkuaikoja selvästi nuorempaa väkeä sijoitetaan maakuntakomppanioihin. Kelatkaa sitä.

Paikallispuolustuksen kokonaisuudessa MAAKK on monitoimityökalu, joka voidaan heittää luontevasti sinne, missä kulloinkin on tarve. Tarve voi pitää sisällään monenlaisia asioita, myös niitä vartiointi- suojaus- ja eristystehtäviä eivätkä ne ole sen vähäarvoisempia kuin muutkaan hommat. Kaikella on tarkoituksensa ja kaikkeen tarvitaan tekijöitä. Si habla everything!

Monitoimityökalua kannattaa käyttää ensisijaisesti monitoimityökaluna. Fronttailevat foorumihirvaat saattavat unohtaa, että maakuntakomppania toimii tilanteen vaatiessa myös vastaanottokomiteana, tosin silloin paikallispuolustus on luultavasti saanut säröä kypärään.

Niistä kamppeista sen verran, että rumat ne vaatteilla koreilevat. Niillä mennään, mitä jaetaan ja PV määrittää prioriteetit varastotilanteen mukaan. Männä aikoina oli varsin todennäköistä, että gongin kolahtaessa pikselit jaettaisiin niitä kipeämmin tarvitseville ja ylle aseteltaisiin vanhempaa kuosia. Paremmat varusteet ovat luonnollisesti kaikkien toiveena, mutta sotavaltion garderoobissa on rajallinen määrä paraatipukuja, kuten hiljattain julkisesti tuotiin esille. Tavoitetaso kannattaa kuitenkin noin yleisesti asettaa korkeammalle ja sen vuoksi verovähennysoikeus tietyn sotilaallisen materiaalin omahankinnan osalta olisi erittäin tarpeellinen linjaus. Toisessa ketjussa on foorumikollektiivin asiaa koskevasta keskustelusta koottu esimerkinomainen varustelista.

Kokoan tänne hieman listaa ketjussa kirjoitetusta ja pistän humoritwistiä sekaan. Voitaisiinkohan verohoukutuksen avulla saada myös reservin syvät rivit ja selbststopfermannit varustettua ainakin osittain perusvalmiuteen siten, että alkuun päästään?

Maanpuolustustarvikehankintahelpotus eli MPTHH voisi näkyä reserviläisillle verovähennyksenä tms. esim. seuraavissa tuotteissa:
  • Maastopuvut M05 (ml. lumipuku, pakkaspuku, sadepuku)
  • Alusvaatekerta min. x 2 ja väliasu (sukkia joka lähtöön)
  • Kengät (sotilaskäyttöön soveltuvat kumisaappaat, huopakumisaappaat, maiharit/vaelluskengät)
  • Kantolaitteet (1 suurempi ja 1 pienempi reppu, keikkalaukku)
  • Makuupussi (myös talvikäyttöön sopiva) ja makuualusta
  • Kypärä + kuulosuojaimet (miel. aktiivikuulosuojaimet <- @viimeinen mohikaani )
  • Plate carrierit, chestrigit taskuineen ja muine varusteineen (ml. juomarakot jne.)
  • Trangia tmv. retkikeitin tai vähintään pakki*
  • Naamiopeitteet (huom. NIR)
  • Ensiapupakkaus**
  • Kenttälapio
  • Maastomajoitukseen soveltuva teltta
Lisäksi (verohelpotettavia):
  • PV-yhteensopiva ase + optiikka (Edit: @KIM : pp, kiikaritähtäin, valonvahvistin ja lämpötähtäin)
  • Asekaappi
  • Toimintakuntoinen Hilux tmv., tankki täynnä ja jerrykannu lavalla. (tämä nyt oli ihan pakko lisätä tänne ;))

Nämä kuuluvat varustukseen, mutta eivät verohelpotuksen piiriin:
  • @viimeinen mohikaani : taskulamppu (otsalamppu, taskulamppu, lyhty)
  • Puukko
  • Kirves
  • Saha
  • Pistolapio
  • Rautakanki
  • Tulentekovälineet (ja risukeitin <- @DM )* , sammutuspeite (<- @viimeinen mohikaani )
  • Kenttäpullo
  • Ruokailuvälineet*
  • Termospullo (teräksinen, voi olla myös ruokatermos, 1-x kpl)
  • Laavukangas tai pressu
  • Avaruuslakanoita** (myös naamiointia varten)
  • Narua ja köyttä, rautalankaa, erilaisia
  • Teippejä
  • Jätesäkkejä ja kantolaitteiden sisäpussukoita
  • Aseenpuhdistusvälineet
  • Karttalaukku ja alueen kartat, muovia, muistiinpanovälineitä ja kyniä
  • Evästä ensi hätään (voi liittyä osaltaan myös kodin 72h varmuusvarastoon)
  • Viestivälineet (radiot ja ”arjen viestiväline” eli sopiva matkapuhelin)
Ja paljon muuta härpäkettä kaiken edellä mainitun lisäksi. Hiluxin lavalle mahtuu.

Edit: Kun liikutaan Hiluxilla, varusteita voi kuljettaa völjyssä merkittävästi enemmän kuin jalkapatikassa. Listan yläpäässä liikutaan enemmän sen mukana kannettavan tavaran parissa ja ajoneuvon ollessa optiona kasvaa mukana kulkevan tavaran määrä. Ehkä tätä listaa kannattaa ajatella omalla kohdalla vapaasti skaalautuvana muistilistana.
  • @EK : moottorisaha, viila, varaketju ja laippa, öljyä ja polttoainetta sekä tietenkin työkalu huoltamista varten.
Kuomukärry lisää kuljetuskapasiteettia.
  • Aggregaatti + polttoaine, akkuporakone, sähkötyökalut, ruuvit, naulat, pressut, puutavara jne.
 
Kuinkahan sitä asettelisi sanansa, täällä MAAKKien rooleista ja tehtävistä ja MAAKKilaisista noin yleensä tunnutaan tietävän peräti ”asjan tuntia” -tasolla, joten ei muuta kuin riviin mars, makkaratikut tanaan ja sillankorvalle pönöttämään!

Entisenä kokemusasiantuntijana voisin loihea lausumaan, että maakuntakomppanioiden tehtävä ja edellytetty suoritustaso ovat kehittyneet vuosien saatossa tehtäväkirjon laajentumisen ja joukon sotilaallisen suorituskykyvaatimuksen lisääntymisen myötä. Viimeksi mainittu on ollut selvä kasvutrendi. Nykyisin muuten suattaap olla niinkin, että alkuaikoja selvästi nuorempaa väkeä sijoitetaan maakuntakomppanioihin. Kelatkaa sitä.

Paikallispuolustuksen kokonaisuudessa MAAKK on monitoimityökalu, joka voidaan heittää luontevasti sinne, missä kulloinkin on tarve. Tarve voi pitää sisällään monenlaisia asioita, myös niitä vartiointi- suojaus- ja eristystehtäviä eivätkä ne ole sen vähäarvoisempia kuin muutkaan hommat. Kaikella on tarkoituksensa ja kaikkeen tarvitaan tekijöitä. Si habla everything!

Monitoimityökalua kannattaa käyttää ensisijaisesti monitoimityökaluna. Fronttailevat foorumihirvaat saattavat unohtaa, että maakuntakomppania toimii tilanteen vaatiessa myös vastaanottokomiteana, tosin silloin paikallispuolustus on luultavasti saanut säröä kypärään.

Niistä kamppeista sen verran, että rumat ne vaatteilla koreilevat. Niillä mennään, mitä jaetaan ja PV määrittää prioriteetit varastotilanteen mukaan. Männä aikoina oli varsin todennäköistä, että gongin kolahtaessa pikselit jaettaisiin niitä kipeämmin tarvitseville ja ylle aseteltaisiin vanhempaa kuosia. Paremmat varusteet ovat luonnollisesti kaikkien toiveena, mutta sotavaltion garderoobissa on rajallinen määrä paraatipukuja, kuten hiljattain julkisesti tuotiin esille. Tavoitetaso kannattaa kuitenkin noin yleisesti asettaa korkeammalle ja sen vuoksi verovähennysoikeus tietyn sotilaallisen materiaalin omahankinnan osalta olisi erittäin tarpeellinen linjaus. Toisessa ketjussa on foorumikollektiivin asiaa koskevasta keskustelusta koottu esimerkinomainen varustelista.

Tommoset rojut löytyy omakotiasujalta aika helposti, suojalevyjä ja kypärää ei vielä ole, eikä hiluxia, kaipa foordin pikuppikin käy
 
Maakuntakomppanioiden tehtävä ja edellytetty suoritustaso ovat kehittyneet vuosien saatossa tehtäväkirjon laajentumisen ja joukon sotilaallisen suorituskykyvaatimuksen lisääntymisen myötä. Viimeksi mainittu on ollut selvä kasvutrendi. Nykyisin muuten suattaap olla niinkin, että alkuaikoja selvästi nuorempaa väkeä sijoitetaan maakuntakomppanioihin. Kelatkaa sitä.

Paikallispuolustuksen kokonaisuudessa MAAKK on monitoimityökalu, joka voidaan heittää luontevasti sinne, missä kulloinkin on tarve. Tarve voi pitää sisällään monenlaisia asioita, myös niitä vartiointi- suojaus- ja eristystehtäviä eivätkä ne ole sen vähäarvoisempia kuin muutkaan hommat. Kaikella on tarkoituksensa ja kaikkeen tarvitaan tekijöitä. Si habla everything!
Lisäksi PV:n valmiuskin on kehittynyt merkittävästi aiemmasta alennustilastaan. Ei enää suoraan vain puhuta koulutusorganisaatiosta ja pitkästä varautumisajasta kriiseihin. On valmiusyksiköitä ja nopeasti riviin saatavaa reserviä. Näissä asioissa on ollut siis merkittävä muutos jo sinä aikana kun paikallisjoukkoja on taas kerran rakennettu.
Kyllä se tuolla mainitaan, sitä kutsutaan "kohteen suojaamiseksi". :) Ja pitäähän isoisien päästä harjoittelemaan muutakin kuin puomipönöttämistä, jotta motivaatio säilyy. MPK:llakin on koulutuksia, joilla ei ole oikein mitään tekemistä maanpuolustuksen kanssa paitsi hengennostatus. Vaan eipä sillä, itärajan pinnassa saattaa tellujen kaivamistakin kuulua maakkilaisten tehtäviin, mutta suurimmassa osassa maata tuskin kuitenkaan.
Maakki on sodanajan joukko joten tuskinpa siellä isoisä ikäisiä on sijoitettuna.
Mpk on siviilien ja reserviläisten pyörittämä koulutus organisaatio.
Maakuntakomppania on osa Paikallispataljoonaa. Tähän isompaan kokonaisuuteen kuuluu julkisten lähteiden perusteella myös joukkotuotettuja spol-komppanioita, jotka kaiketi suorittavat ne kovemmat tehtävät, kuten rakennusten tarkastamiset jne. Mutta ei Maak enää 2014 jälkeisenä "heräämisen aikana" ole ollut mikään entisten Vartiokomppanioiden nykyajan seuraajaorganisaatio.

Viime vuosisadan käskytyserien vastine oli kiireysluokka. Vanhoista Perustamistehtäväluetteloista näkee, että silloinkin osa paikallisjoukoista kuului kiireysluokkaan 2, kun taas osa perustettiin vasta myöhemmin. Erot johtuivat siitä, missäpäin maata ko joukko perustettiin, eiköhän asia ole edelleenkin samoin.
En tiedä kuulutko "tietäjiin" vai spekuloitko muuten vaan, mutta käskytyserien järjestyksellä ja koostumuksilla en itse spekuloisi suuntaan tai toiseen julkisilla foorumeilla, ellen sitten haluaisi herättää mielenkiintoa tutkintavastuullisissa viranomaisissa.
Ne, jotka asioista oikeasti tietävät, ovat myös selvillä siitä, mitä julkisella forumilla voi kertoa ja mitä ei. Viime vuosikymmenellä täällä oli enemmänkin "Vaikene sotilasasioista!" keskustelukulttuuria haluavia, nyt onneksi ei juurikaan enää. Toisaalta, tarkkana on syytä aina olla, täällä on kyllä joskus ollu myös tietoa, joka ei julkisuuteen kuulu.

Löysin artikkelin, jossa kerrotaan maakeista ja paikallisjoukoista. Se oli MPKK:n gradun lähteenä, joten on kaiketi paikkansa pitävää tietoa.

Back
Top