Mikfin70
Ylipäällikkö
"
"Maakuntajoukot ovat motivoituneista reserviläisistä koottuja joukkoja, jotka ovat elintärkeä osa Puolustusvoimien kriisiajan roolitusta. Tosipaikan tullen he ovat valmiita alle puolessa tunnissa"
"Jos Suomi joutuisi sotaan tai sitä vastaavaan kriisiin, ensimmäisinä hälytettäisiin paikalle henkilökunnasta koostuvat valmiusyksiköt ja sen jälkeen varusmiesten valmiusyksiköt. Reserviläisistä ensimmäisten joukossa aseisiin tarttuisivat maakuntajoukot."
Melko ristiriitaista sanoisin.
Tämän perusteella vaikea uskoa että maakki ei ole ensimmäisen 100k joukossa.
Huomioidaan vielä että juurikin maakki tarvitsee ne tst varusteet eikä ns varasto miehet sekä yms paperin pyörittäjät.
Mikäli kertomasi pitää paikkansa niin tulee väistämättä mieleen että jokin tässä ei täsmää.
Ainakin osa maakeista on vasta toisen lähdön joukkoja..eli paljon on tapahtunut ennen kuin ne ovat rivissä.


Ja pitäähän isoisien päästä harjoittelemaan muutakin kuin puomipönöttämistä, jotta motivaatio säilyy. MPK:llakin on koulutuksia, joilla ei ole oikein mitään tekemistä maanpuolustuksen kanssa paitsi hengennostatus. Vaan eipä sillä, itärajan pinnassa saattaa tellujen kaivamistakin kuulua maakkilaisten tehtäviin, mutta suurimmassa osassa maata tuskin kuitenkaan.