Paikallisjoukkojen taistelu

kertakenttään

Ylipäällikkö
Paikallisjoukkoja on varmasti ehditty rinkionanoida vaikka mistä vinkkelistä, mutta taktiikan näkökulmasta ei taida olla. Case-juttuja toki on, mutta ne keskittyvät yhteen tapaukseen eikä asiaa käydä yleisesti. Olisi mielenkiintoista kuulla paikallisjoukkoihin kuuluvilta yleisellä tasolla millaista heille kerrotaan ja käydään asioita läpi. Voi kaluta vaikka organisaatiota, kalustoa, erikseen perustettavien ja paikallisjoukkojen osittaista yhdistämistä jopa. Ehkä lähestulkoon paikallistaisteluosastoa? Tämä dia varmasti on pyörinyt täällä ennenkin.

Paikallisjoukothan ovat siinä onnellisessa asemassa, että heistä osa on mahdollista uudelleen jollekin toiselle asejärjestelmälle. Mitä näitä patarautavehkeitä nyt on; sergei, krh, musti. Tämän lisäksi voidaan käyttää hyväksi alueellisista/operatiivisista joukoista jatkosijoitettuja, joilla on jotain aselajiosaamista. Koulutetaan rauhan aikana yhdelle joukkueelle KHlla ja VEHllä vaikka mustijoukkueen toiminta tms. Varusmieskoulutuksessa on niin paljon ylimääräistä, että koulutetuille ressuille ei yksi mustijoukkueena toimiminen ole homma eikä mikään.
 
Liitteet

  • PAIKALLISPUOLUSTUS JA YHTEISKUNTA.pdf
    1.6 MB · Luettu: 132
Paikallispataljoonanhan pitäisi lopullisessa konstruktiossa olla itsenäinen osasto eli tuota voisi kutsua paikallistaisteluosastoksi mutta herkullisemmat yksityiskohdat on lähtökohtaisesti punaleima juustoa.
 
Taisteluosaston tekee kyky itsenäiseen taisteluun mikä tarkoittaa, että aselajit ovat edustettuina. Tämän hetkisellä oletetulla kokoonpanolla ollaan heikosti aseistettu jalkaväkipataljoona tasolla. En sitten tiedä millaisia paikallisraskaspatteristoja johonkin lopulliseen konstruktioon pitäisi kuulua, koska itse en mistään vastaavasta ole kuullut.
 
Toisaalta joku on mennyt todella pieleen, jos paikallispataljoona tulisi kyetä pysäyttää keltaisten panssarijyrä.

Itse näen kasvatetut paikallisjoukot sekoituksena kriha-joukkoja ja kykyä pysyä alueella.

Etsitään ja tuhotaan erikoisjoukkoja.

Mutta samaan aikaan autetaan poliisia järjestyksen pidossa, raivataan pommitusten jälkiä jne..

Samaan aikaan voidaan olla valmiina kohtaamaan harmaalla alueella partioidessa vihollisen iskuosasto tms
 
Eli viestikuri on pitänyt.

On tälläkin tietty PST-kyky esimerkiksi maahanlaskettavia mekanisoituja joukkoja vastaan.
 
Totta. Mutta paikallispataljoona hyötyy enemmän vpk:n sammutuskalustosta kuin Spike-joukkueesta.

Kyllä -minun suunnitelmissani- :cool: paikallisjoukkojen pitää pystyä muuhunkin. Läpi lurahtava vihollisen kärki ei ole välttämättä mikään täysin kuvitteellinen hypoteesi sekään. Paikallisjoukkojen on tuossa kohtaa voitava ainakin ryhtyä telamiinasotimaan ja rivakasti. Jarrua etenijälle on pantava niillä keinoilla, mitä on. Ja tarvittaessa väistettävä vähän sivuun ja kiistää alueen joutuminen hyökkääjän käsiin absoluuttisesti. Jotta säilyy se matto, jolle ilmestyy se aktiivisiin sotatoimiin pystyvä yhtymä.

Eli paikallisjoukoilla on oltava kyky siirtyä pahamaineiseen ja lähes kielletyn hedelmän makuiseen sissitoimintaan. Paljon muuhun tekovärkeistä ei ole ja toisaalta tuotakaan ei pidä aliarvioida.

Nykyaikainen sota täydessä laajuudessaan tuskin haluaa pysyä rauhanaikaisten suunnitelmien puitteissa ja toiveille jää hyvin vähän tilaa. Paikallisjoukkojen vahvuuteen kuulunee edelleen telluja ja sinkoja, krp:a ja trotyylia. Ilmasuoja ei ole aivan niin kriittinen asia kuin halutaan esittää. Paikallisjoukot tuskin aivan yksin ja erikseen suorittavat tehtäviään irrallaan ravakammista joukoista....joilla ilmasuojaa jo onkin.

Jos olette sitä mieltä, että ajatteluni on perseellään, niin mielelläni kuulisin ja lukisin, mitä vaihtoehtoja on tarjolla? Korostan sitä, että paikallisjoukkojakin on varmasti monenlaisia, joiden tehtäväympäristöt ovat erilaisia. Simpeleen paikallisjoukot joutuvat erilaiseen ympäristöön helsinkiläisiin veljesjoukkoihin verrattuna, noin esimerkiksi.
 
Olemme samoilla linjoilla.

Spike-joukkueita on sen verran vähän, että minun suunnitelmissa ne on muualle jaettavaa tavaraa.

Mutta myös minun suunnitelmissa paikallispataljoonat saa vahvistusta. Jolloin voidaan lukuisista innokkaista vapaaehtoisista koota apukäsiä pelastuspalvelulle ja poliisille.
 
Eikös paikallisjoukoilla ainakin Helsingissä ole käytössä kevyt krh, mustit sekä Apilakset? Näin olin jostain lukevinani. Noilla nyt ei toki ihmeitä tee, mutta jotain kättä pidempää pieneen (ja kunniakkaaseen :rolleyes:) torjuntataisteluun tarvittaessa.

Ja paikallisjoukothan jakavat vastuualueensa alueellisten joukkojen kanssa, jotka lienevät ainakin vähän paremmin varusteltu? Niillä nyt on käytössä ainakin jonkinäköinen epis. Meidän raportoiduilla tykkien määrällä toki voisi kuvitella, että siitä 1,500 putkesta liikenisi paikallisestikin jotain jämiä edes.

Muok. Wikipediasta:

Pohjois-Karjalan maakuntakomppaniaan kuuluu
Voidaan olettaa, että komppanioissa käytettävät kranaatinheittimet ovat kevyitä 81 mm:n kranaatinheittimiä, sillä Suomessa raskaita heittimiä käytetään komppanioittain pataljoonan tulitukiaseina.[20] Mahdollinen panssarintorjunta-aseistus käsittänee erityyppisiä sinkoja ja miinoja kullekin yksikölle suunnitellun tehtävän mukaan.[21]

Helsingin maakuntakomppanian organisaatio, joka perustuu torjuntakomppania (A)-kokoonpanoon, muistuttaa Pohjois-Karjalassa käytettävää. Yksikköön kuuluu kolmen jalkaväkijoukkueen lisäksi kuitenkin myös panssarintorjuntajoukkue, jonka aseistuksena ovat raskaat singot ja raskaat kertasingot.
 
Viimeksi muokattu:
Eikös paikallisjoukoilla ainakin Helsingissä ole käytössä kevyt krh, mustit sekä Apilakset? Näin olin jostain lukevinani. Noilla nyt ei toki ihmeitä tee, mutta jotain kättä pidempää pieneen (ja kunniakkaaseen :rolleyes:) torjuntataisteluun tarvittaessa.

Ja paikallisjoukothan jakavat vastuualueensa alueellisten joukkojen kanssa, jotka lienevät ainakin vähän paremmin varusteltu? Niillä nyt on käytössä ainakin jonkinäköinen epis. Meidän raportoiduilla tykkien määrällä toki voisi kuvitella, että siitä 1,500 putkesta liikenisi paikallisestikin jotain jämiä edes.

Kyllä joo, paikallisjoukoissa on erilaista spol- ja maakuntakomppaniaa, joista MAAKK on melko perinteinen torjuntakomppania kevyen heitin- ja pst-varustuksen kanssa. Käsittääkseni tarkoitus käyttää erilaisten maastonkohtien hallussapitoon esim. alueellisten joukkojen selustassa ja sivustoilla, eli kyky kevyesti kahnata maahanlaskuosastoja ja muita koukkaavia osastoja vastaan. Varmaan noissa rooleissa sitten mahdollisuus saada tukea alueellisten joukkojen elementeiltä.
 
Kyllähän jo ihan tuon linkkaamani esityksen perusteella paikallisjoukkoihin kuuluu kranaatinheitinjoukkue. Ehkä PP tarvitsisi oman tuliyksikön, vaikka kevyen heitinkomppanian kuudella 81 millisellä. Tai joku tukikomppania; itkojoukkue sisältäen 6 itkk, krhosasto 6 81mm ja mustijoukkue 6 mustia. Ottoajoneuvot totta kai.

Kyllä joo, paikallisjoukoissa on erilaista spol- ja maakuntakomppaniaa, joista MAAKK on melko perinteinen torjuntakomppania kevyen heitin- ja pst-varustuksen kanssa. Käsittääkseni tarkoitus käyttää erilaisten maastonkohtien hallussapitoon esim. alueellisten joukkojen selustassa ja sivustoilla, eli kyky kevyesti kahnata maahanlaskuosastoja ja muita koukkaavia osastoja vastaan. Varmaan noissa rooleissa sitten mahdollisuus saada tukea alueellisten joukkojen elementeiltä.

Muita koukkaavia esim mekanisoitu pataljoona. Paikalliset tarvitsee alueellisilta ja operatiivisilta apua mm. aluetuessa ja huollossa sekä epiksessä. Hyvä tehtävä paikallispataljoonalle olisi vaikka vallata joku tasa, jolla ei oleteta olevan vihollista ja suojaa sieltä vaikka marssireitin sivustaa tai operatiivisten hyökkäykseen ryhmittämistä. Puolustukselliset tehtävät käyvät parhaiten, koska kyky projisoida voimaa ja liikehtiä on heikko.
 
Onko muuten täydennyspoliisin reinkarnaatiosta kuulunut vielä mitään? Nyt osa PP tehtävistä vaikuttaa päällekkäisiltä sille mitä noille aikoinaan suunniteltiin? Ja ehdottomasti TP-järjestelmä tarvitaan sanoi poliisien liitot siitä mitä tahansa.

Miten muuten on mahdollista että poliiseja on sijoitettu? Olen nyt törmännyt muutamaan joilla on sijoitus, vaikka olen aina ollut siinä uskossa (ja olen edelleen, entistä enemmän!) että jokainen tarvitaan omaan tehtäväänsä...ehkä nuo puretaan ajan mittaan kun tieto kulkee?
 
Puolustukselliset tehtävät käyvät parhaiten, koska kyky projisoida voimaa ja liikehtiä on heikko

Ilman linnoittautumista ja epäsuorantulen tukea ei tuo kiinteisiin puolustusasemiin käyminen kyllä taida olla mikään vaihtoehto. Kyllä siinä -suoraan liikkeestä- jää ne temput aika vähiin. Panssarimiinoitus, kenties murrostaminen ja sopivasti hajautettuna vähän syrjään siitä.

Alkaa vaan olla nuo pioneerivaunut jo niin häjyn kovia vehkeitä toimissaan, että iivarin pikamiinoite ei niiden edessä paljon paina. Tienvarsi- ja suonlaitatangoonkin on tekniikan kehittyminen tuonut haasteensa vrt. ennen wanhaan ja tällä voi viitata vaikka hyökkääjän kapasiteettiin tiedustelussa ja moderneissa mahdollisuuksissa havaita vastustaja.

Eli ei paikallisjoukoilla kannata lähteä keulimaankaan.
 
On. Aina silloin tällöin joku eläköitynyt virkamies tai poliitikko nostaa asian päiväksi framille. Vähän samaan tapaan kuin syrjäytyneisyyden purkamistalkootkin. Yleensä nämä aiheet kuitenkin rauhoittuvat alle päivässä. :eek:

Päivän lääkityksen alkaessa vaikuttaa hallysinaatiot katoavat
 
Ilman linnoittautumista ja epäsuorantulen tukea ei tuo kiinteisiin puolustusasemiin käyminen kyllä taida olla mikään vaihtoehto. Kyllä siinä -suoraan liikkeestä- jää ne temput aika vähiin. Panssarimiinoitus, kenties murrostaminen ja sopivasti hajautettuna vähän syrjään siitä.

Alkaa vaan olla nuo pioneerivaunut jo niin häjyn kovia vehkeitä toimissaan, että iivarin pikamiinoite ei niiden edessä paljon paina. Tienvarsi- ja suonlaitatangoonkin on tekniikan kehittyminen tuonut haasteensa vrt. ennen wanhaan ja tällä voi viitata vaikka hyökkääjän kapasiteettiin tiedustelussa ja moderneissa mahdollisuuksissa havaita vastustaja.

Eli ei paikallisjoukoilla kannata lähteä keulimaankaan.

30kg riittää käytännössä kaikkien mekaanisten raivainten tuhoamiseen eikä moni vaunukaan enää liiku ton jälkeen. Voidaan toki huomioida satoja vuosia vanhat tavat havaita ja olla itse piilossa kuten.....ala-asteen tekniikan tunnilla tehty periskooppi. Tuottaako koulujärjestelmä sotamateriaalia? Väijy ja miinat/kylkkärit periskoopin kanssa niin mikään maavalvontatutka tai lämppäri ei Mattia 37v sieltä montusta periskoopin ja sissisytytyskojeen kanssa havaitse.
 
Loistavasti puhuttu. Paikallisjoukkojen pioneereille on koulutettu kattavasti ne sulutuksen välineet mitä julkisesti PV:ltä löytyy. (Tämä on julkinen tieto jonka voi bongata aselajilehti Hakusta.) Niistä rakentaa tarvittaessa aivan SATANALLISIA ansoja ja loukkuja niihin ajaville ihmisparoille. Siis jos tällaisia vehkeitä sattuu sinne asti riittämään :D
 
sissisytytyskojeen

Toptop. Riippuu kojeesta. Tiettyjä sähköhärpäkkeitä ei ole tänään riskitöntä käyttää edes suonlaidassa, tuossa myyttisessä sotamaisemassa. :cool: Sähköhärpöttimiä varten on olemassa jo vakiona haisteluvärkit ja tiedusteluosissa niitä on varmasti.

Suun mauksi tai muuten vaan ei varmasti tutkita tällä hetkellä "kaukolaukaistavia panostuksia". Tienlaitatangokin on muuttuva askel-laji.
 
Back
Top