http://timo-vihavainen.blogspot.fi/2015/09/veto-tyonto-ja-jarki.html
Veto, työntö ja järki
Veto, työntö ja järki
Tilasto Suomeen saapuneista turvapaikanhakijoista ei näytä kiinnostaneen ketään, kun asiasta voi kaivaa seksikkäämpiäkin näkökulmia. Keitä meille on oikein pyrkinyt, mistä ja miksi?
Syyrian sotaa syystä tai toisesta pakenevia on meille tullut vain pieni määrä. (119 tammi-heinäkuussa) Sen sijaan turvallisista Somaliasta (945) ja Albaniasta (422) tulijoita riittää. Myös Venäjällä (124) on huomattu markkinarako, jonka Suomi täyttää parhaansa mukaan. Yhdysvalloista pyrkijöitä on ollut vähemmän, mutta on niitä kuitenkin.
Kuten usein on huomautettu, meille pyrkii toistaiseksi vain hyvin vähän pakolaisia ja muita siirtolaisia, noin kansainvälisesti ottaen, muutama vaivainen tuhat. Monelle tämä näyttää olevan kova pala: emmekö me tosiaan kelpaa? Kukapa haluaisi tulla tänne kylmään, ankeaan ja rasistiseen maailmankolkkaan? Kova hätä pitäisi kai silloin olla, vaikka asia ei ole aivan ilmeinen tilastoja katsellessa.
Mutta miksi he oikein tulevat? Jotakin voi päätellä siitä, että vain noin kymmenen prosenttia turvapaikanhakijoista saa myönteisen päätöksen ja monet ovat päivänselvästi aiheettomia hakemuksia, albanialaiset muun muassa. Siitä huolimatta suomalainen byrokratia tutkii jokaisen tapauksen niin tarkasti, että jotkut ovat joutuneet odottamaan päätöstä useita vuosia. Tämä siis tilanteessa, jossa turvapaikanhakijoita on ollut vain muutama tuhat.
Tämä on komediaa, jolle vertoja vetää vain korkeimman oikeuden matkailu Ruandaan selvittämään, miten joku siellä tehdystä rikoksesta epäilty voitaisiin tuomita Suomessa. Vastaavia tapauksia eri oikeusasteille lienee nykyään tarjolla erittäin paljon. Tulee olemaan kiinnostavaa, miten paljon matkailua vaaditaan, erttä tilanteesta selvitään.
Provinsiaalinen tilanteemme on nyt muuttumassa EU:n myötävaikutuksella. Kun taakkaa ruvetaan jakamaan, saamme ehkä 15000, ehkä 40000 uutta hakijaa ja perheenyhdistämisten jälkeen jo muutaman kerran tämän määrän. Siis tänä vuonna. Pääsemme kantamaan niin sanotusti yhteistä taakkaa. Miksi se on yhteinen, voi taas kysyä.
Mitä tämä taakanjako käytännössä merkitsee, jääköön jokaisen pohdittavaksi. Selvää on, että lähestymme tätä menoa pian yleiseurooppalaista tasoa ja tämä asia aiheuttaa poikkeuksellisen syviä erimielisyyksiä kansan keskuudessa. On helppo havaita, että asian taustalla on tieto tai ainakin jonkin lainen käsitys siitä, mitä merkitsee olla eurooppalaisella tasolla. Joistakin se näyttää olevan hienoa, toiset eivät halua sitä missään tapauksessa. Niinpä demonisointi ja ”vihapuhe” kukoistavat ja kohdistuvat asiattomasti myös aivan viattomiin kohteisiin.
Tulijat tietenkin tekevät sellaisen valinnan, joka on heille edullisin. Heitä on turha syyllistää siitä. Kenen syy, yksi myy, toinen sitten ostaa? Massamaahanmuuttoa vastustavat taas puolustavat omaa reviiriään, maansa kulttuuria ja taloutta. Siihen heillä täytyy olla luovuttamaton oikeus. Muuton kannattajat ovat tietenkin myös oikeutettuja mielipiteeseensä, mutta demokratiassa heidän on syytä hyväksyä se, että vain enemmistö voi päättää sellaisesta kaikkia koskevasta asiasta, jollainen on maahanmuutto ja sen kaikille mukanaan tuoma taloudellinen taakka. Tai niin sen asian pitäisi olla.
Itse asiassa maahanmuuton vaikutukset ovat luonteeltaan niin suuria ja pysyviä, että talouden merkitys on tässä aivan toissijainen ja asia pitäisi voida rinnastaa Suomen valtioalueen muutoksiin. Sellaiset asiathan pitäisi ratkaista perustuslain säätämisjärjestyksessä.
Miten ne itse asiassa ratkaistaan? Näyttää siltä, että ne ratkaistaan Brysselissä antamatta Suomelle mitään mahdollisuutta määrätä asioista omalta kohdaltaan. Tai näin asia tarjoillaan hallintoalamaisille. Tietenkin Suomi voisi tehdä kuten entiset Itä-Euroopan maat, mutta sellainen olisi näköjään joidenkin mielestä maamme arvoa alentava asia. Samalla se kuulemma antaisi ”väärän” viestin pakolaisia lähettäville maille. Jos meillä olisi tietä näyttämässä valtiomies, voisimme kyllä päättää asioistamme itse.
Saksan kansleri Merkeliä joku orwellilainen
ankkapuhuja ylisti todelliseksi valtiomieheksi siitä hyvästä, että hän lupasi ottaa vastaan kaikki tulijat. Jos kahdeksansataatuhatta muuttajaa ilmaantuu tänä vuonan Saksaan, on se ”vain” noin prosentin verran koko väestöstä. Hyvä niin, asia lienee vielä hoidettavissa, mutta miten käy seuraavina vuosina, kun tarjokkaiden määrä aivan varmasti kasvaa moninkertaiseksi sitä mukaa, kun tieto avoimista ovista leviää? Ja miten paljon mahtaakaan hukkua Välimerellä, niin kauan kuin tällainen tarjous on voimassa? Eivät tulijat tyhmiä ole, vaan tietävät, ettei tätä kauan kestä.
Euroopassa määräävät nyt avokätisimmät sen, mikä on ns.
bon tonpakolaiskysymyksessä eli toisin sanoen maahanmuutossa. ”Suuret valtiomiehet” ovat ne, jotka kaikkein holtittomimmin houkuttelevat väkeä maahansa. Tässä tilanteessa mekin pääsemme viimein pätemään.
Oikea viesti näyttää joidenkin mielestä olevan se, että me näytämme, kirkkoa ja pääministeriä myöten esimerkkiä siitä, miten suuriin uhrauksiin olemme valmiit sekä omien etujemme että koko maamme tulevaisuuden kustannuksella. Meillä tarjoukset tulokkaille näköjään ovat paremmat kuin missään muualla vai tarjoaako joku toinen maa miljonäärien koteja pakolaisille?
Jos tämä ei vedä, niin ei sitten mikään. Kuka enää ihmettelee, jos ihmiset ahtautuvat hengenvaarallisiin purkkeihin päästäkseen satumaiseen Hölmölään, jossa kaikkea on tarjolla, myötämielisistä rouvista kotinsa luovuttaviin herroihin?
Venäläisten talonpoikien keskuudessa pidettiin joskus ennen vallankumousta totena juttuja tarumaisesta Kitezhin kaupungista, jossa yltäkylläisyys vallitsi ja jossa vuotivat rieska ja hunaja. Tiedustelijat lähetettiin paikkaa etsimään, mutta palasivat viimein tyhjin toimin ja kertoivat, ettei koko paikkaa olekaan.
Paljon mainostettu pohjoinen tarumaakin näyttää kangastelevan Afrikan poikien mielessä, mutta myös se on lopulta mielikuvituksessa syntynyt. Anteliaat rouvat ja höylit herrat kyllä löytyvät helposti, mutta jossakin vaiheessa herätään karuun todellisuuteen, jossa olennaista ei olekaan taikaseinän tuoma kohtuullinen toimeentulo, vaan se, että kantaväestö ei jaa tulijoiden arvoja eikä takaa heille samanveroista asemaa kuin itselleen. Ensimmäinen sukupolvi yleensä sopeutuu tähän, mutta toinen ei.
Mutta mistä oikein onkaan syntynyt se suuri skisma, joka nyt näyttää jakavan kansakunnan? Suvaitsevaisiksi itsensä määritelleet tuomitsevat jyrkästi ne, jotka suhtautuvat massamaahanmuuttoon kielteisesti ja jotka sattumoisin myös ovat niitä, joita asia välittömästi eniten koskettaa.
On aivan uskomatonta, että jopa hallituksen taholta suoranaisesti kielletään epäilemästä tulijoiden motiiveja. Itse kunkin on siis ilman muuta uskottava, että koko se valtava joukko, joka on ilmoittautunut vapaaehtoisiksi maahanmuuttajiksi Eurooppaan, on aivan varmasti hädässä ja suojelun tarpeessa. Tämä lähtökohta ainakin olennaisesti helpottanee suojelupäätösten tekijöiden työtä.
Sekä maahanmuuton puolustajat että vastustajat ovat nyt joka tapauksessa hyvin, hyvin vihaisia. Jälkimmäisten asenne on mielestäni helppo ymmärtää. Valtiot ovat olemassa juuri siksi, että ne itse päättävät rajoistaan ja vaativat niiden kunnioittamista. On ikävää, että vihapuhetta syydetään syyttömien, tänne houkuteltujen turvapaikanhakijoiden niskaan. Syyllisiä ovat ne, jotka tämän ruuhkan aiheuttavat ja heitä houkuttelevat..
Maahanmuuton puolustajat taas ovat kuohuksissaan siitä, että heidän moraalista ylentymistään epäillään ja pilkataan. Rumaahan sellainen onkin. Kun itsekin olen hyvä ihminen, ymmärrän täysin, miten hienolta tuntuu auttaa hädässä olevaa ihmistä. Olen tehnyt sen monta kertaa ja aion tehdä vastakin. Mutta eihän siitä olekaan kysymys. Kysymys on maahanmuutosta ja sen vaikutuksista. Se on asia, jossa on toimittava vastuullisesti ja ajateltava sukupolvien päähän eikä vain tämän hetken tunteiden varassa.
On helppo huomata, että asenteet ovat nyt aivan liian kaukana toisistaan. On syntynyt vaarallinen juopa, joka uhkaa demokraattisen järjestelmän toimivuutta. Asiaa ei lainkaan paranna se, että erinäiset mediat ovat tukkineet kanavansa päästäkseen kuulemasta ja välittämästä ihmisten kiihkeitä reaktioita.
Osaksi kyse on ilmeisesti kyynisestä poliittisesta pelaamisesta, jonka puitteissa on lavastettu suuria pöyristymiskampanjoita normaalien poliittisten mielipiteiden esittämisen johdosta. On huudettu ”äärisuuntauksista” kuin muinoinen Pekka, jolla oli tapana huutaa ”susi!” Tämä on todella vastuutonta leikkiä, joka varmuudella aiheuttaa todella mielipiteiden kärjistymistä ja turhautumista politiikkaan ja mediaan. Ja näiden tehtävänä kun nyt tosiaan olisi saada koko kansa integroitumaan tähän systeemiin eikä siitä irtautumaan.
Osaksi kyse näköjään on narsistisesta pätemisestä hyvänä ihmisenä, mihin luontevasti liittyy rationaalisen ajattelun hylkääminen ja toisinajattelevien demonisointi. Yksi ainoa kuva vainajasta, jonka kuoleman tosiasiallisten vastuukysymysten esittäminenkin torjutaan rienaavana, riittää joillekin syyksi vaatia ovien avaamista kaikille halukkaille. Uskomatonta, mutta totta.
Mutta eihän sillä mitään väliä ole, millainen Suomi on sadan vuoden kuluttua, kuuluu joku johtava poliitikko sanoneen. Silloinhan me olemme kuolleet… Mikäli tämä väitetty repliikki on todenmukainen, on se selkein mahdollinen todiste nihilismistä, syvästä kulttuurin rappiosta. Suuri osa kansaa näyttää kuitenkin olevan tästä asiasta eri mieltä ja kantaa huolta kansakunnan tulevaisuudesta. Tämä tuskin merkitsee sitä, että he haluavat käännyttää uudet Finlaysonit, Gutzeitit ja Hackmanit maamme rajalla. Mitä se sen sijaan merkitsee, on selvää sille, joka suhtautuu vakavasti Euroopan kokemuksiin laajasta muslimisiirtolaisuudesta. Intohimot ovat korkealla, mutta myös panokset ovat suuret.
Toistan taas kerran, että mielestäni tilanne on vaarallinen. Jokainen, joka viitsii tietoa vastaanottaa, tietää mitä ongelmia hallitsematon muslimien maahan muutto aiheuttaa. Tämä on suuri perusongelma sinänsä ja maan poliittinen johto on asiasta vastuussa kaikille tuleville sukupolville.
Toinen ongelma, josta vastuussa ovat ilmeisesti sekä puolueet että media ja kansalaiset, koskee poliittisen keskustelun sääntöjä. Demokratiassa on kuunneltava myös erimielisten ääntä, muuten se ei ole demokratiaa. Poikkeavan mielipiteen leimaaminen ”vihapuheeksi” ei ole mitään muuta kuin kyynistä pelaamista tai orwellilaista uuspuhetta. On hätkähdyttävää, miten somessa yhä uudelleen syytetään ihmisiä ajatusrikoksista ja vaaditaan väärinajatteleville rangaistuksia.
Luulen, ettei demokraattinen järjestelmämme ole pitkään aikaan nähnyt niin syvää hallituksen ja kansan välistä epäluottamusta kuin nyt. Puolue, joka hankki suuren äänisaaliin lupauksilla, jotka se nyt syö kakistelematta, jättää jälkeensä katkeruutta, joka saattaa purkautua ulkoparlamentaarista tietä. Se ”susi”, jota on huudeltu, voi viimein tulla ja se tuskin on miellyttävää nähtävää.
Asiat pitäisi kyetä hoitamaan viileän rationaalisesti, vähimmillä vaurioilla kaikkien asianomaisten kannalta. Se tarkoittaa sekä Euroopan ”vedon” heikentämistä vähentämällä automaattisesti taattuja etuja että lähtöalueilla syntyvän ”työnnön” vähentämistä puuttumalla sikäläisiin vääryyksiin. Se on tehtävä aseellisesti, ellei muu auta. Euroopassa muuttoliikkeeksi muuttuva pakolaisuus eli ei-toivottu siirtolaisuus on kussakin maassa voitava pysäyttää, mikäli valtio niin päättää. Valtio on olemassa kansalaistensa takia, ellei se keskity ajamaan heidän asioitaan, se on tarkoitukseton väkivaltakoneisto ja kansalaistensa riistäjä.
Olisi vielä löydettävä päättäjiä, joilla on oma tahto selkäranka ja jotka kykenevät omiin päätöksiin oman kansakuntansa hyväksi. Tämä tarkoittaa kykyä tehdä niitä riippumatta siitä, mitä muiden maiden edustajat asiasta sanovat tai ajattelevat. Mikäli hallituksen virallisen edustajan suurimpana tähtihetkenä on tarjoutua pyytämättä ”auttamaan” supervaltaa, jonka politiikkaan sillä ei ole mitään päätösvaltaa, on häpeä syvin mahdollinen. Sen jälkeen voi kansakunta varautua pahimpaan.
Hädänalaisten auttaminen on sitten aivan oma lukunsa. Heitä on autettava siellä, missä se on järkevää ja tehokasta, ei siellä, missä se on järjetöntä ja tehotonta ja aiheuttaa lisäksi loputtomat kustannukset kansakunnan tulevaisuudelle. Ei tämä asia sen vaikeampi ole.