Pakolaisuus

Jokunen RHC:n mamma saattaa rasistisoitua siinä vaiheessa kun miehelle napsahtaa oleskelulupa ja ulko-ovi suurin piirtein samaan aikaan kiinni miehen lähtiessä lampsimaan.

Enpä tällaista kenellekään toivo mutta näitä on tapahtunut. Paljon.
 
Mun ystäväni AITO avioliitto ei mennyt läpi.
Ikäeroa ei ole edes ihan kauheasti, nainen kyllä vanhempi.
Olivat asuneet yhdessä ja nimikin oli ovessa. Paperit tosin muualla.
Ja niin vaan napsahti nega.
:D
 
Kerma rahdataan välimeren yli... ;)

Italian poliisi paljasti siirtolaisia salakuljettaneen joukon
MAAILMA STT 17:18 0
Italian poliisi kertoo paljastaneensa Sisilian ja Tunisian välillä liikkuneen ihmissalakuljettajien ringin.

Poliisin mukaan salakuljettajat olivat halukkaita tuomaan Sisiliaan muun muassa Tunisiassa etsittyjä rikollisia. Poliisi kertoo maahan olleen tulossa myös ihmisiä, joilla saattaa olla yhteyksiä jihadisteihin.

Poliisin mukaan rinki paljastettiin ennen kuin rikollisia tai terrorismiyhteyksistä epäiltyjä kuljetettiin Sisiliaan. Poliisi yrittää nyt löytää ihmisiä, jotka olivat tulossa salakuljettajien kyytiin.

http://www.ts.fi/uutiset/maailma/35...paljasti+siirtolaisia+salakuljettaneen+joukon

Edit hiukan kattavempi uutinen http://m.iltalehti.fi/ulkomaat/201706062200189946_ul.shtml
 
Viimeksi muokattu:
Kerma rahdataan välimeren yli... ;)

Italian poliisi paljasti siirtolaisia salakuljettaneen joukon
MAAILMA STT 17:18 0
Italian poliisi kertoo paljastaneensa Sisilian ja Tunisian välillä liikkuneen ihmissalakuljettajien ringin.

Poliisin mukaan salakuljettajat olivat halukkaita tuomaan Sisiliaan muun muassa Tunisiassa etsittyjä rikollisia. Poliisi kertoo maahan olleen tulossa myös ihmisiä, joilla saattaa olla yhteyksiä jihadisteihin.

Poliisin mukaan rinki paljastettiin ennen kuin rikollisia tai terrorismiyhteyksistä epäiltyjä kuljetettiin Sisiliaan. Poliisi yrittää nyt löytää ihmisiä, jotka olivat tulossa salakuljettajien kyytiin.

http://www.ts.fi/uutiset/maailma/35...paljasti+siirtolaisia+salakuljettaneen+joukon

Punahilkkasatuja. "Miksi he niin tekisivät?"
 
Vuoden 2016 vastaanottokeskusten kulut 510 miljoonaa.
Kättä taskuun veronmaksaja ole hyvä! Turha valittaa niistä Suomen maailman kalleimmista tuloveroista.

http://www.nykysuomi.com/index.php/...skusten-kulut-510-miljoonaa-katso-jattilista/

Olisikohan tämön päälle vielä tulkkien, juristien ja YKSITYISTEN lääkäripalveluiden kustannukset? Poissa lienee myös ”ilmaisten” oikeus-palveluiden kustannukset (valitukset, käsittelyt,oikeusavustajat, jne)?
 
Poliisihan jo sanoi, että tulkkaukset syvät resursseja todella paljon ja näkyy laitosten budjetissa aika ikävästi. Kunnat saavat taas sitte piilotettua nuokin kustannukset sote menoihin joten eivät näy kansalle muuta kuin sote menojen kasvuna. Koska ovat lakisääteisiä niin budjetti raamit eivät pauku vastaan vaan seinästä ja veronmaksajan selkänahasta irtoaa aina tarvittava määrä lisää. Poliiseilla se tarkoittaa taas vähemmän tutkijoita, vähemmän partioita, vähemmän tulosta. Paitsi sakko tuloja koska niillä saadaan massia tehtyä suht kevyellä panostuksella. Silläkään ei ole tekemistä liikenne turvallisuuden kanssa vai kuinka moni on nähnyt kamera auton koulun lähellä tai muussa riskipaikassa sen sijaan, että se on passissa pitkällä suoralla jossa ei ole edes suojateitä lähellä.
 
Tätä pitää mainostaa koko ajan ja enemmän ja enemmän, koska soumi-lehdissä asiasta ei paljoa (ollenkaan) kirjoiteta ja jos vaikka joku soumilainen politbyroon jäsen sen täältä lukisi:

https://www.neweurope.eu/article/poland-wants-bar-islamic-migrants-eu/

Published 12:43 June 6, 2017
Updated 12:43 June 6, 2017
Poland wants to bar Islamic migrants from EU

Polish MEP Ryszard Czarnecki has warned his officials they need to protect Poland from terrorist attacks by barring Islamic migrants from entering the country.

His comments were in response to the June 3 London attack which killed 10, including three suspects, and injured at least 48 others.

Czarnecki, who hails from Poland’s conservative Law and Justice (PiS) party, said terrorist attacks were often carried out by children of “Islamic migrants” – many of them citizens of European countries – who were trained by the so-called Islamic State.

“Other countries have led to a situation in which those trained on Islamic State territory in Syria, Iraq – young people with French, Belgian, Dutch, British, German citizenship – return to Europe… and somehow [the authorities] were incapable of monitoring them,” Czarnecki said.

“We, Poland, are learning from the mistakes of others … and we will not open our doors to Islamic migrants,” he added.

As reported by Radio Poland online, Czarnecki also said recent attacks in the UK aimed to influence the result of British parliamentary elections, which will be held on June 8.

Meanwhile, Poland’s Interior Minister Mariusz Błaszczak said there is no terror threat in his country because “we are not engaged in multicultural policy or political correctness”.

“The current government changed the policy of the [previous government], which was based on an open door for refugees. As such, all those mistakes which ended in tragic events in the west of Europe did not affect Poland,” Błaszczak said.

The head of Poland’s governing Law and Justice (PiS) party, Jarosław Kaczyński, said that a war is being waged against Europe, reported Radio Poland.

“Either Europe… will get up off its knees and start to seriously consider counteraction measures, but that means rejecting political correctness, or these types of incidents will continue,” Kaczyński said, adding that Poland should expand its armed forces.

:solthum::solthum::solthum::solthum::solthum: / :solthum::solthum::solthum::solthum::solthum:
 
Vittu tätä paskaa ei voisi edes päästään keksiä... mutta hei, Suomessa kaikkien taustat tiedetään, ja Marokkokin on varmaan sotaa käyvä maa jne. Fuck this shit.

Second London Bridge attacker was REFUSED UK asylum but was allowed to STAY and marry British wife 'who he beat and refused to let their child watch TV in case it made her gay'
  • Rachid Redouane, 30, was denied asylum in the UK in 2009 but carried on living in Britain and got engaged
  • He married Briton Charisse O'Leary, 38, in Ireland in 2012 but they later split because he was violent
  • His British wife had refused to convert to Islam and would not impose his faith on their daughter Amina, one
  • Redouane even tried to stop his daughter from watching television in case it 'made her gay'
  • His ex said: 'He was really selfish - I gave up so much for him. He didn't want Amina to eat pork or dance'
  • Two suspects have been arrested in Ireland today but one has now been released without charge
  • Killer father visited his daughter less than three hours before he launched murderous London Bridge rampage
  • Ms O'Leary was among 12 arrested in raids on flats in Barking, east London - all have now been released
  • Ringleader Khuram Butt known to MI5 and police and even appeared on jihadi documentary seen by millions
  • Butt, 27, who wore an Arsenal shirt, worked on the Tube and had access to tunnels under Houses of Parliament
http://www.dailymail.co.uk/news/article-4575914/Terrorist-didn-t-want-child-watch-TV-gay.html
 
Nämä vitun sisäsiittoiset koulutuskelvottomat aivopestyt ADD-keissit eivät ikinä tule tuottamaan mitään muuta kuin murhetta, eikö sitä nyt jumankauta jo tajuta?!?

Ja rahaahan piisaa, totta helvetissä. Vittujen kevät alkaa jo valvottamaan tämä ketutus ja tangentiaalinen älämölö Suomessa jostain täysin triviaalista vihapuheesta! PRKL!

Marokkokin on varmaan sotaa käyvä maa jne.

No mutta sehän riittää, että on "näköalattomuutta" jne. Täällä Suomessahan on näköalaa kouluttamattomalle ja sopeutumattomalle ylimääräiselle miesväelle vaikka kuinka. Mehän ollaan siitä tunnettuja, että työllistämisen kynnys on perin matala, automatisaatiossa ei ole edetty ym... :)
 
Aamun uutisia (HS 7.6.2017)

Saksalaismiehet tunnustavat maksusta raskaana olevien ulkomaalaisnaisten lapsia – lapsi saa Saksan kansalaisuuden ja äiti voi jäädä maahan

Saksalaisen RBB-kanavan mukaan pelkästään Berliinissä on tutkinnassa 700 tapausta, jossa saksalainen mies on tunnustanut ulkomaalaisen naisen syntymättömän lapsen, ja ilmiö on koko Saksan laajuinen. Naiset ovat saapuneet Saksaan pääosin turistiviisumeilla muun muassa Vietnamista, Afrikan maista ja Itä-Euroopasta.

Saatuaan isyystodistuksen naiset ovat hakeneet Saksasta turvapaikkaa. Kun lapsella on saksalainen vanhempi, lapsi saa Saksan kansalaisuuden. Tästä seuraa se, että lapsen äiti saa yleensä jäädä Saksaan vähintäänkin äitiysloman ajaksi.

RBB:n mukaan naiset ovat maksaneet isyyden tunnustaville miehille, asianajajille ja notaareille useita tuhansia euroja saadakseen isyydentunnustusasiakirjat turvapaikanhakuprosessiin. Suurimmillaan summat ovat olleet 5 000 euroa.

En nyt ryhdy kehittelemään liikeideaa uussuomalaisille tai edes peräkammarin pojille.
 
Entinen Israelin puolustusministeri: Turkin Erdogan on tarkoituksella islamisoimassa Eurooppaa
Ya alon sanoi Erdoganin strategiaan kuuluvan siirtolaisten työntämisen Lähi-idästä Eurooppaan tukemalla liikkumista Turkin kautta eteenpäin länteen.
UUTISET ke 07.06.2017 11:57 http://beta.oikeamedia.com/o1-21636
img21638-21639-630.jpg

Breitbart artikkeli 6.6.2017
Times of Israelin haastattelussa entinen Israelin puolustusministeri Moshe Ya’alon syytti Turkin pääministeri Recep Tayyip Erdogania siitä, että tämä “on tarkoituksella islamisoimassa Eurooppaa” järjestäen muslimimaahanmuuttajien tulvaa Turkista ja muualta islamilaisesta maailmasta.
Ya’alon, joka on julistanut aikomuksensa pyrkiä pääministeriksi seuraavissa vaaleissa, kuvailee Erdogania Muslimiveljeskunnan johtajaksi, joka kilpailee shiia Iranin ja sunni Saudi Arabian kanssa globaalin vallan saavuttamisesta.

Hän sanoi Erdoganin strategiaan kuuluvan siirtolaisten työntämisen Lähi-idästä Eurooppaan tukemalla liikkumista Turkin kautta eteenpäin länteen. Hän muistutti kreikkalaisen viranomaisen kertoneen marokkolaisesta, joka jotenkin sai 50 dollarilla hankittua lentolipun Istanbuliin ja autettiin sitten sieltä kumiveneellä Kreikkaan.

“Se oli rahallisesti tuettu siirtyminen. Mistä tuki tuli? Heitä työnnetään Eurooppaan”, Ya’alon syytti.

“Erdogan käyttäytyy kuin Muslimiveljeskunnan johtaja ja hän haluaa islamisoida Euroopan kokonaan. Joten kun eurooppalaiset viimein vaativat häntä pysäyttämään tämän virran, niin mitä hän pyysi heiltä? Hän vaati lupaa turkkilaisille tulla Eurooppaan ilman viisumia. Ja mitä hän kertoi Euroopassa asuville turkkilaisille kolme viikkoa sitten? Kasvattamaan syntyvyyttään! Lisää muslimeja. Se on Euroopan islamisointia”, hän kertoi Times of Israelille.

Ya’alon lainasi Erdoganin sanoja tarkasti. Kampanjoidessaan lopulta voitokasta kansanäänestystään, joka lisäsi Erdoganin valtaa dramaattisesti, Erdogan kohdisti puheitaan turkkilaisille siirtolaisille Euroopassa. Hänen neuvonsa heille oli: “menkää asumaan paremmille alueille, ajakaa parhaita autoja. Asukaa parhaissa taloissa. Tehkää kolmen lapsen sijaan viisi. Koska te olette Euroopan tulevaisuus. Se on paras vastaus kaikelle epäoikeudenmukaisuudelle, jota olette joutuneet kohtaamaan.”

New York Times raportoidessaan Erdoganin puheista, huomautti, että hän ei ollut ainoa “vaikutusvaltainen muslimijohtaja, joka neuvoi syntyvyyttä kasvattamalla muuttamaan lännen demografiaa” ja kiistattomien laskelmien ja tietojen mukaan se on hyvin mahdollista.

Erdogan piti nämä puheet samaan aikaan kun hän myös syytti Euroopan johtajia natsismista, kun nämä eivät antaneet hänen ministeriensä järjestää hänen vaalikampanjaansa tukevia tapahtumia Euroopan kaupungeissa. Turkin johtajaa ei siis voida kuvailla assimiloinnin ja integraation puolestapuhujaksi. Päinvastoin, Ya’alon kertoi Turkin rahoittavan moskeijoita ja kulttuurikeskuksia, joiden tarkoitus on vieraannuttaa muslimit länsimaisesta kulttuurista ja vahvistaa myös Erdoganin omia intohimoja Euroopan suhteen.

Tammikuussa 2016, Ya’alon sanoi Isiksen “nauttineen turkkilaisesta rahoituksesta öljyynsä hyvin pitkän aikaa” ja syytti Turkkia jihadistien matkustelun tukemisesta Syyrian ja Euroopan välillä. Ya'alon sanoi myös, että Turkki pyörittää “ulkopuolista terrorismin välitystoimistoa” Hamasille.

Lue koko artikkeli Breitbartista.
 
Halla-aho kertoo kuulleensa mielestään luotettavasta lähteestä, että SPR oli käynyt neuvonpidossa ruotsissa paikallisen sisarjärjestönsä kanssa ennen pohjoisen tph vyöryä 2015.

Ruotsin punaisen ristin väki oli ohjaamassa tulijoita pohjoisen juniin ja busseihin..

55:53->
 
Vuoden 2016 vastaanottokeskusten kulut 510 miljoonaa.
Kättä taskuun veronmaksaja ole hyvä! Turha valittaa niistä Suomen maailman kalleimmista tuloveroista.

http://www.nykysuomi.com/index.php/...skusten-kulut-510-miljoonaa-katso-jattilista/

Olisikohan tämön päälle vielä tulkkien, juristien ja YKSITYISTEN lääkäripalveluiden kustannukset? Poissa lienee myös ”ilmaisten” oikeus-palveluiden kustannukset (valitukset, käsittelyt,oikeusavustajat, jne)?

Yksi matu tulee verottamaan lompakkoamme noin 80000e vuodessa, mikäli se ei tee rikoksia. Lääkärissä ne käyvät joka päivä terveinä ja pistävät tulkin kustannukset puolksi, vaikka osaavat itse ihan hyvin suomea.
Etenkin toisen sukupolven somput kunnostautuvat tässä aidosti sairaiden tutkimusaikojen ryöväämiseen.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
"War children, it´s just a shot away." Jagger-Richards
 
Juu
Kuulin tässä kotia tullessa hurjan jutun, ikävä kyllä taitaa olla totta.
Eli kun tulkkia tarvitaan, niin sille maksetaan korvaus, kuten kaikki tietää. Tiedättekö muuten sitä, että montako keikkaa tekee tulkki päivässä??? No minä villisti veikkaisin, että 6 keikkaa tekee ahkera tulkki Hesassa... eiköstä mitä, kovimmat farsin kielen tulkit heittää 36 keikkaa yhden arkipäivän aikana ja joka keikka laskutetaan jostain kelan kautta... no, jos yksi keikka on vaikka 200 egee ja jos otetaan tasaluku 10 keikkaa arkea kohden eri virastoissa ja lääkäreistä yms. tilanteissa, niin 2000 egee päivä laskutusta. 210 arkipäivää vuoteen.... jooo, koneinsinöörinä ja kauppatieteilijänä olen vähintään palkkakuopassa, ellen jopa palkkarotkossa... entäs jos oikeasti tilanne on tuo 30 keikkaa päivässä ja tulkkien määrä vaikka 100 kpl eripuolilla maatamme... jotenkin tuntuu, ettei "isoveli" valtionkassalla kerro maahantunkeutujien kuluista meille maksajille totuutta....
 
No just. En muutenkaan ymmärrä tätä koko tulkkauskäytäntöä ollenkaan, homman pitäisi mennä niin että olet oikeutettu saamaan tulkkauspalvelua vaikka ensimmäisen täälläolo- vuoden ajan, ja sitten lähtökohtaisesti pitäisi jo olettaa suomenkielen sujuvan sen verran, että pärjää omillaan. Jos ei vuodessa aikuinen opi sen vertaa kieltä, että alkaa pärjäämään, niin kertoohan se jo oppimishaluista. Nyt täällä pyörii somaleita jotka tulivat jo 90-luvulla eivätkä vieläkään osaa suomea edes arkitarpeisiin, ja tarvitsevat tulkkauspalveluja suunnilleen kioskilla käymiseenkin. Jos ei kahdessa vuosikymmenessä opi kieltä, niin mitä se kertoo tulijoiden motiiveista, ja mitä se kertoo järjestelmän toimivuudesta?

Tokihan tämä on rahastusautomaatti maahanmuuttobisnekselle, mutta se ei edes ole se isoin syy lopettaa koko touhu. Kun kerta se kotoutuminen ja integraatio on se suuri pyhä lehmä, jonka alttarille rahaa uhrataan, niin miten ihmeessä se auttaa kotoutumisessa että edes kielen opiskelu ei ole tarpeellista? Koko integroituminen on täysin toivotonta, kun kerta tulijoilta ei vaadita käytännössä yhtään mitään. Työnnetään vain rahaa tukien ja avustusten eri muodoissa.
 
http://beta.oikeamedia.com/o1-21533

Karjalainen: VOKien vedenkulutus ihmetyttää: 211 litraa vuorokaudessa per asukas
Perussuomalaisten kansanedustaja Kari Kulmala on jättänyt eduskunnassa kirjallisen kysymyksen vastaanottokeskusten valtavasta vedenkulutuksesta.
Kotimaa ti 06.06.2017 11:23

Perussuomalaisten kansanedustaja Kari Kulmala on jättänyt eduskunnassa kirjallisen kysymyksen vastaanottokeskusten valtavasta vedenkulutuksesta, kertoo Karjalainen.

Kulmala kertoo saaneensa keväällä 2016 yhteydenoton vesialan yritykseltä, jolla oli käytössään vedenkulutuksen laskelmat 42 vastaanottokeskuksesta.

Keskimääräinen vedenkulutus vastaanottokeskuksissa oli 211 litraa per asukas vuorokaudessa. Yhteiskulutus oli 45 710 kuutiota kuukaudessa. Kuutio on tuhat litraa. Veden hinta vastaanottokeskuksissa oli Kulmalan mukaan sen hetkisen hinnan mukaan 259 632 euroa kuukaudessa ja vuodessa noin 3 115 583 euroa.

Suomalaisen päivittäinen vedenkulutus on keskimäärin 155 litraa.

Kulmala kysyy, aikooko hallitus ryhtyä toimiin vedenkulutuksen vähentämiseksi.

"Vastaanottokeskuksista myönteisen päätöksen saaneet turvapaikansaajat menevät jatkossa kuntien vuokra-asuntoihin. Mikäli muun muassa vedenkulutusta ei ole heille opastettu, runsaan vedenkulutuksen maksavat lopulta kaikki kuntalaiset", Kulmala muistuttaa Karjalaisen artikkelissa.

Pelkästään vastaanottokeskusten suorat kulut olivat 510 miljoonaa euroa vuonna 2016. Summassa ei ole mukana maahanmuuton muita kustannuksia.

Hjallis Harkimo arvioi maahanmuuton kustannuksia jo vuonna 2015 Uuden Suomen artikkelissa ja yli miljardiin päätynyt loppusumma ei Hjalliksen mukaan edes "sisällä vielä yksityisiltä vuokrattuja tiloja, terveydenhuoltoa, tulkkien käyttöä ja niin edespäin". Todelliset kokonaiskustannukset nousevat helposti 1,5 miljardiin vuositasolla.

Copy paste toisaalta:

hanojen pitää olla aina auki.

Vokeissa on rajallinen määrä hanoja, mutta kunhan muuttavat kuntien
asuntoihin, hanojen määrä kasvaa. Ei riitä enää 211 litraa vuorokaudessa.

Ai miksi pitää olla hanojen koko ajan auki? No siksi kun vettä tulee.
Eihän sitä voi koskaan tietää milloin vesi loppuu - ellei hana ole auki.

:D

On tää niin vitun hauskaa että ei tiedä miten päin nauraisi.
 
No onkos toi 211 litraa niin kovin paljoa kun asukkaista valtaosa on nuoria miehiä? Tulihan sitä itekin mukulana lotrattua suihkussa kymmenen miuuattia lenkin päälle. Kun etenkin talvisin lenkillä kävi melkein päivittäin niin kyllä sitä vettä valui aivan tarpeeksi faijan ärsytyskynnyksen yli. Onhan se tietysi sääli että aikamiehille opetetaan kaiken olevan ilmaista, etenkin kun ko aikamiehet tuntuvat olevan älylliseti sen verran haasteellista sakkia että uskovat moiseen.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top