Nojatuolistrategi
Ylipäällikkö
Princess Shyngle Ghanasta.
Sinkkuprinsessa oli lähtenyt pakolaiseksi Gambiasta.
Pakolaisuus
- Viestiketjun aloittaja BlackFox
- Aloitus PVM
Princess Shyngle Ghanasta.
Sinkkuprinsessa oli lähtenyt pakolaiseksi Gambiasta.
Kuka samperi keksi "seminaarimatkan bulgariaan", kun piti järkätä jengille sählyvuoroja ja korispalloja?
Mun mielestä jo pelkästään tuosta pitäisi antaa jokin erikoispalkinto.
Lisäpisteet siitä, että jengi puhuu "integraatiosta" mutta ainoa laji, joka järkättiin oli... tsadaa!!... yksilöurheilusuorite ilman edes yhteisiä treenejä.
Edit: tämä jäi:
Vähän sama kun itse mussutin, kuinka valtuusto järjestää "elinvoimainen kaupunki ja yritykset"-matkan Tallinnaan, olisivat aloittainneet matkan vaikka niistä kaupungin yrityksistä...
Tämähän on vain esimerkki viime hallituksen kotoutusrahojen leikkauksesta... saatanan Sipilä...ei saatu parin kilsan lenkki aikaan...Kuka samperi keksi "seminaarimatkan bulgariaan", kun piti järkätä jengille sählyvuoroja ja korispalloja?
Mun mielestä jo pelkästään tuosta pitäisi antaa jokin erikoispalkinto.
Lisäpisteet siitä, että jengi puhuu "integraatiosta" mutta ainoa laji, joka järkättiin oli... tsadaa!!... yksilöurheilusuorite ilman edes yhteisiä treenejä.
Edit: tämä jäi:
Onneksi on uusi ja ymmärtäväisempi hallitus vallassa, niin jää tälläiset torsorahoitusta saaneet hankjeet unholaan..
John Hilly
Ylipäällikkö
Tutkimus: Arabit ja somalit ovat maahanmuuttajista hanakimpia puolustamaan Suomea asein – virolaisten asenteista suomalaisuuteen paljastui yllätys
Moni ulkomaalaistaustainen olisi myös sodan syttyessä valmis puolustamaan aseellisesti maatamme, ilmenee Suomessa asuvan viiden eri kieliryhmän arvoja ja asenteita selvittäneestä tutkimuksesta.
www.aamulehti.fi
Aquilifer
Kenraali
Somalit ja arabit nyt muutenkin ovat kovasti herkkiä tarttumaan aseisiin ongelmanratkaisuvälineenä, joten en tuolle paljoa laittaisi painoarvoa.
Lapinukko
Respected Leader
Maahanmuuttajin maanpuolustustahto, onko tuota enemmänkin tutkittu? Aihehan on varsin kiinnostava, kohta 20% pk-seudun asukkaista on ulkomaalaistaustaisia. Mitä he ajattelevat esimerkiksi Venäjästä.
Kyselyiden tulokset saadaan toki näyttämään miltä tahansa.
Aiheesta jos toisesta on nähty "tilattuja kyselyitä"
Kyselyiden tulokset saadaan toki näyttämään miltä tahansa.
Aiheesta jos toisesta on nähty "tilattuja kyselyitä"
EU yrittää jälleen uudistaa maahanmuuttopolitiikkaa, eikä aikaa ole hukattavaksi: ”Miljoonia ihmisiä voi olla liikkeellä viikoissa tai kuukausissa”
”EU ei voi jatkaa palomiehenä kriisistä toiseen, vaan sen on uudistettava koko maahanmuuttokeskustelu”, sanoo ranskalaistutkija Nicolas Bauquet.
Afrikkalaiset siirtolaiset odottelivat tietoa tulevasta pidätyskeskuksessa Libyan Tripolissa maaliskuussa 2017. (KUVA: ISMAIL ZETOUNI)
Jenni Virtanen HS
Julkaistu: 5.1. 2:00
BRYSSEL
UMPISOLMU ei ratkea enää uusilla ehdotuksilla, vaan nyt on aika vaihtaa koko keskustelu. Näin ranskalaisen Montaigne-instituutin tutkimusjohtaja Nicolas Bauquet luonnehtii eurooppalaisen maahanmuuttokeskustelun nykytilaa.
Umpisolmu on kieltämättä kiertynyt tiukalle. Vuoden 2015 kriisi yllätti Euroopan ja paljasti, etteivät nykyiset säädökset toimi. Vuosien aikana on yritetty useaan otteeseen yhteisen turvapaikkapolitiikan täysremonttia, mutta erityisesti itäiset jäsenmaat Puola, Unkari ja Bulgaria ovat haranneet vastaan.
Viime syksynä Suomen EU-puheenjohtajakaudella sopua haettiin pienestä osittaisratkaisusta: Välimerellä pelastettujen sijoittamismekanismista. Italian, Saksan, Ranskan ja Italian ehdotukselle ei ole löytynyt toivottua laajaa kannatusta.
Italian rannikkovartiosto pelasti Eurooppaan pyrkineitä siirtolaisia Välimereltä marraskuussa 2019. Maahanpyrkijöiden vene oli kaatunut hetkeä aiemmin. (KUVA: REUTERS TV)
Saksalaisen Ursula von der Leyenin uusi komissio on luvannut maahanmuuttokeskustelulle ”uuden, tuoreen alun”. HS keräsi ydinkysymykset Euroopan uudesta maahanmuuttopolitiikasta.
Mistä tilanteesta lähdetään liikkeelle?
Eurooppaan tulijoiden määrä on pienentynyt viime vuosina merkittävästi. Vuonna 2019 Eurooppaan tuli meriteitse hieman yli 60 000 maahanpyrkijää, kun vuonna 2015 pyrkijöitä oli yli miljoona. Välimeren reitistä on tullut kuitenkin suhteessa paljon vaarallisempi. YK:n arvion mukaan yli tuhannen ihmisen pelätään hukkuneen matkalla vuonna 2019.
Vuoden 2015 kriisin seurauksena Euroopassa on myös suuri joukko ihmisiä, jotka ovat saaneet kielteisen turvapaikkapäätöksen, ovat valittaneet päätöksestä tai kiertävät paperittomina eri jäsenmaissa. Vuosi 2015 kriisiytti myös vapaan liikkuvuuden Schengen-alueen. Maat ovat ottaneet käyttöön väliaikaisia rajatarkastuksia, joiden ehdoista pitäisi löytää sopu jäsenmaiden kesken.
Miten yhteinen turvapaikkajärjestelmä etenee?
Jäsenmaat ovat neuvotelleet seitsenkohtaisesta säädöspaketista, jonka tarkoituksena on yhtenäistää EU:n turvapaikkapolitiikka. Viidestä kohdasta on sovittu, mutta lopullinen sopu kiikastaa erityisesti Dublin-asetuksen uudistamisesta. Dublin-käytännön mukaan turvapaikanhakija lähetetään takaisin siihen maahan, johon hänet on rekisteröity ensimmäiseksi, kuten Kreikkaan ja Italiaan.
Kreikan Lesboksen saarella sijaitseva Morian leiri on Euroopan suurin pakolaisleiri. Leiri on mitoitettu 3000 turvapaikanhakijalle, mutta heitä on jo yli 17000. (KUVA: GIORGOS MOUTAFIS)
Euroopan tilintarkastajien tuore arviointiraportti kertoo, etteivät Kreikan ja Italian järjestelmät pysty käsittelemään edes nykyistä maahanmuuttotilannetta. Dublinin uudistamisessa tärkein kysymys on, voiko maahanpyrkijöitä ylipäätään palauttaa tulomaahan.
Ranskalaistutkija Bauquet’n mukaan koko Dublin-säädös olisi jo aika heittää romukoppaan.
”Nykyinen Dublin-asetus pudottaa taakan sellaisille jäsenmaille, jotka eivät taakasta selviä. Jos Dublin ei toiminut menneisyyden kriiseissä, miten se voisi toimia tulevaisuudessa”, Bauquet sanoo.
Mitä uusi komissio suunnittelee?
Von der Leyen on luvannut julkistaa uuden ratkaisumallin maahanmuutosta. Julkistusta odotetaan tämän vuoden alkupuolella. Komission maahanmuutosta vastaava tiedottaja Adalbert Jahnz kertoo, että von der Leyen hakee tasapainoista kokonaisuutta.
”Ratkaisun pitäisi olla sellainen, joka ei avaa loputtomia neuvotteluita, jotka lopulta jäävät jumiin. Kaikki mahdollisuudet ovat pöydällä.”
Tehtävä on kaikkea muuta kuin helppo. Ensin pitää ratkaista, edetäänkö nyt kesken olevan lakipaketin pohjalta, säilytetäänkö se kokonaan vai vain osittain. Maahanmuuttokomissaari Ylva Johansson ja eurooppalaisen elämäntavan varapuheenjohtaja Margaritis Schinas ovat jo aloittaneet vierailut jäsenmaissa.
Johansson on sanonut haastatteluissa uskovansa kompromissin olevan mahdollinen, ja siinä kaikki kantavat vastuuta.
Johansson on jo torjunut esimerkiksi Tanskan kannattamat, Euroopan ulkopuolella sijaitsevat maahanmuuttokeskukset. Maahanmuuttokeskukset tai -pisteet, joko EU-maissa tai Euroopan ulkopuolella, ovat olleet myös EU-johtajien keskusteluissa. Niiden mahdollisuutta selvitettiin, mutta tähän mennessä mikään maa ei ole tarjoutunut keskuksen sijoituspaikaksi.
Miten Unkari ja Puola saadaan mukaan?
Umpisolmun ytimessä ovat erityisesti Puola ja Unkari, jotka ovat kieltäytyneet osallistumasta EU:n vastuunjakoon maahanmuuttopolitiikassa. Ranskalaistutkija Bauquet’n mukaan ”EU ei voi jatkaa palomiehenä kriisistä toiseen, vaan sen on uudistettava koko maahanmuuttokeskustelu”. Tämä tarkoittaa Bauquet’n mukaan erityisesti suhdetta itäiseen Keski-Eurooppaan.
Montaige-instituutti valmistelee parhaillaan laajaa tutkimusraporttia, jossa keskitytään maahanmuuttoumpikujaan erityisesti itäisen Keski-Euroopan jäsenmaissa. Merkittävin huomio on, että maahanmuuttokysymystä pitäisi käsitellä paljon laajemmin kuin vain Eurooppaan tulijoiden osalta.
”Jos pyydämme itäisiltä jäsenmailta, että niiden pitäisi ottaa lisää maahanmuuttajia, huomiota pitäisi kiinnittää myös niitä koskeviin sisäisen maahanmuuton ongelmiin: aivovuotoon, työvoimapulaan ja väestön vanhenemiseen”, Bauquet sanoo.
Edellisen komission budjettikomissaari Günther Oettinger ehdotti, että EU-rahoitus pitäisi tehdä ehdolliseksi suhteessa siihen, ottaako jäsenmaa vastaan turvapaikanhakijoita. Bauquet’n ehdotus on monin tavoin päinvastainen: maahanmuuttokeskustelua pitää laajentaa ja liittää osaksi alue- ja kehitysrahoitusta.
Uusi keskustelu ei koske pelkästään itäisiä jäsenmaita.
”Esimerkiksi Saksa imee työntekijöitä ympäri Eurooppaa ja luo omalta osaltaan epätasapainoa. Saksan maahanmuutto- ja työvoimakeskustelu pitäisi olla myös eurooppalainen keskustelu.”
Kuinka kiire Euroopalla on toimia?
Uusi komissio ei halua katsoa tilannetta uhkakuvien näkökulmasta. Von der Leyen on korostanut, että Välimereen ei saa enää hukkua matkalla Eurooppaan. Tästä näkökulmasta aikaa ei ole hukattavaksi, sillä maahanpyrkijöiden määrä on ollut viime aikoina lievässä kasvussa esimerkiksi Kreikkaan.
Bauquet’n mukaan Euroopan ei kannata odottaa seuraavaa siirtolaiskriisiä ratkaisujen löytymiseksi. Maahanmuutto ei toimi samalla tavalla kuin eurokriisi, jolloin tiukka paikka auttoi löytämään ratkaisuja. Tilanne on päinvastoin, Bauquet sanoo.
Ytimessä on kriisinratkaisu, joka on paljon suurempi kokonaisuus kuin yksittäiset maahanmuuttoratkaisut. Tämä tarkoittaisi toimivampaa ja yhtenäisempää EU:n ulkopolitiikkaa ja parempia ulkosuhteita. Kansainväliset suhteet ovat komissiossa EU:n ulkopoliittisen edustajan Josep Borrellin lisäksi komissaari Jutta Urpilaisen työsarkaa.
Bauquet katsoo huolestuneesti tilannetta Ukrainassa, Turkissa, Libyassa, Syyriassa ja Afrikan Sahelissa.
”Nämä ovat hotspoteja, joista miljoonat ihmiset voivat lähteä liikkeelle viikoissa tai kuukausissa.”
Kun miljoonia ihmisiä on liikkeellä, ei sotkua voi välttää, vaikka rakentaisi nopeasti millaisia järjestelmiä tahansa, Bauquet kuvaa.
”Esimerkiksi Libyan osalta olisi todella ryhdyttävä toimiin. Se on tikittävä kello ja maahanmuuton kannalta todella keskeinen maa.”
www.hs.fi
”EU ei voi jatkaa palomiehenä kriisistä toiseen, vaan sen on uudistettava koko maahanmuuttokeskustelu”, sanoo ranskalaistutkija Nicolas Bauquet.
Afrikkalaiset siirtolaiset odottelivat tietoa tulevasta pidätyskeskuksessa Libyan Tripolissa maaliskuussa 2017. (KUVA: ISMAIL ZETOUNI)
Jenni Virtanen HS
Julkaistu: 5.1. 2:00
BRYSSEL
UMPISOLMU ei ratkea enää uusilla ehdotuksilla, vaan nyt on aika vaihtaa koko keskustelu. Näin ranskalaisen Montaigne-instituutin tutkimusjohtaja Nicolas Bauquet luonnehtii eurooppalaisen maahanmuuttokeskustelun nykytilaa.
Umpisolmu on kieltämättä kiertynyt tiukalle. Vuoden 2015 kriisi yllätti Euroopan ja paljasti, etteivät nykyiset säädökset toimi. Vuosien aikana on yritetty useaan otteeseen yhteisen turvapaikkapolitiikan täysremonttia, mutta erityisesti itäiset jäsenmaat Puola, Unkari ja Bulgaria ovat haranneet vastaan.
Viime syksynä Suomen EU-puheenjohtajakaudella sopua haettiin pienestä osittaisratkaisusta: Välimerellä pelastettujen sijoittamismekanismista. Italian, Saksan, Ranskan ja Italian ehdotukselle ei ole löytynyt toivottua laajaa kannatusta.
Italian rannikkovartiosto pelasti Eurooppaan pyrkineitä siirtolaisia Välimereltä marraskuussa 2019. Maahanpyrkijöiden vene oli kaatunut hetkeä aiemmin. (KUVA: REUTERS TV)
Saksalaisen Ursula von der Leyenin uusi komissio on luvannut maahanmuuttokeskustelulle ”uuden, tuoreen alun”. HS keräsi ydinkysymykset Euroopan uudesta maahanmuuttopolitiikasta.
Mistä tilanteesta lähdetään liikkeelle?
Eurooppaan tulijoiden määrä on pienentynyt viime vuosina merkittävästi. Vuonna 2019 Eurooppaan tuli meriteitse hieman yli 60 000 maahanpyrkijää, kun vuonna 2015 pyrkijöitä oli yli miljoona. Välimeren reitistä on tullut kuitenkin suhteessa paljon vaarallisempi. YK:n arvion mukaan yli tuhannen ihmisen pelätään hukkuneen matkalla vuonna 2019.
Vuoden 2015 kriisin seurauksena Euroopassa on myös suuri joukko ihmisiä, jotka ovat saaneet kielteisen turvapaikkapäätöksen, ovat valittaneet päätöksestä tai kiertävät paperittomina eri jäsenmaissa. Vuosi 2015 kriisiytti myös vapaan liikkuvuuden Schengen-alueen. Maat ovat ottaneet käyttöön väliaikaisia rajatarkastuksia, joiden ehdoista pitäisi löytää sopu jäsenmaiden kesken.
Miten yhteinen turvapaikkajärjestelmä etenee?
Jäsenmaat ovat neuvotelleet seitsenkohtaisesta säädöspaketista, jonka tarkoituksena on yhtenäistää EU:n turvapaikkapolitiikka. Viidestä kohdasta on sovittu, mutta lopullinen sopu kiikastaa erityisesti Dublin-asetuksen uudistamisesta. Dublin-käytännön mukaan turvapaikanhakija lähetetään takaisin siihen maahan, johon hänet on rekisteröity ensimmäiseksi, kuten Kreikkaan ja Italiaan.
Kreikan Lesboksen saarella sijaitseva Morian leiri on Euroopan suurin pakolaisleiri. Leiri on mitoitettu 3000 turvapaikanhakijalle, mutta heitä on jo yli 17000. (KUVA: GIORGOS MOUTAFIS)
Euroopan tilintarkastajien tuore arviointiraportti kertoo, etteivät Kreikan ja Italian järjestelmät pysty käsittelemään edes nykyistä maahanmuuttotilannetta. Dublinin uudistamisessa tärkein kysymys on, voiko maahanpyrkijöitä ylipäätään palauttaa tulomaahan.
Ranskalaistutkija Bauquet’n mukaan koko Dublin-säädös olisi jo aika heittää romukoppaan.
”Nykyinen Dublin-asetus pudottaa taakan sellaisille jäsenmaille, jotka eivät taakasta selviä. Jos Dublin ei toiminut menneisyyden kriiseissä, miten se voisi toimia tulevaisuudessa”, Bauquet sanoo.
Mitä uusi komissio suunnittelee?
Von der Leyen on luvannut julkistaa uuden ratkaisumallin maahanmuutosta. Julkistusta odotetaan tämän vuoden alkupuolella. Komission maahanmuutosta vastaava tiedottaja Adalbert Jahnz kertoo, että von der Leyen hakee tasapainoista kokonaisuutta.
”Ratkaisun pitäisi olla sellainen, joka ei avaa loputtomia neuvotteluita, jotka lopulta jäävät jumiin. Kaikki mahdollisuudet ovat pöydällä.”
Tehtävä on kaikkea muuta kuin helppo. Ensin pitää ratkaista, edetäänkö nyt kesken olevan lakipaketin pohjalta, säilytetäänkö se kokonaan vai vain osittain. Maahanmuuttokomissaari Ylva Johansson ja eurooppalaisen elämäntavan varapuheenjohtaja Margaritis Schinas ovat jo aloittaneet vierailut jäsenmaissa.
Johansson on sanonut haastatteluissa uskovansa kompromissin olevan mahdollinen, ja siinä kaikki kantavat vastuuta.
Johansson on jo torjunut esimerkiksi Tanskan kannattamat, Euroopan ulkopuolella sijaitsevat maahanmuuttokeskukset. Maahanmuuttokeskukset tai -pisteet, joko EU-maissa tai Euroopan ulkopuolella, ovat olleet myös EU-johtajien keskusteluissa. Niiden mahdollisuutta selvitettiin, mutta tähän mennessä mikään maa ei ole tarjoutunut keskuksen sijoituspaikaksi.
Miten Unkari ja Puola saadaan mukaan?
Umpisolmun ytimessä ovat erityisesti Puola ja Unkari, jotka ovat kieltäytyneet osallistumasta EU:n vastuunjakoon maahanmuuttopolitiikassa. Ranskalaistutkija Bauquet’n mukaan ”EU ei voi jatkaa palomiehenä kriisistä toiseen, vaan sen on uudistettava koko maahanmuuttokeskustelu”. Tämä tarkoittaa Bauquet’n mukaan erityisesti suhdetta itäiseen Keski-Eurooppaan.
Montaige-instituutti valmistelee parhaillaan laajaa tutkimusraporttia, jossa keskitytään maahanmuuttoumpikujaan erityisesti itäisen Keski-Euroopan jäsenmaissa. Merkittävin huomio on, että maahanmuuttokysymystä pitäisi käsitellä paljon laajemmin kuin vain Eurooppaan tulijoiden osalta.
”Jos pyydämme itäisiltä jäsenmailta, että niiden pitäisi ottaa lisää maahanmuuttajia, huomiota pitäisi kiinnittää myös niitä koskeviin sisäisen maahanmuuton ongelmiin: aivovuotoon, työvoimapulaan ja väestön vanhenemiseen”, Bauquet sanoo.
Edellisen komission budjettikomissaari Günther Oettinger ehdotti, että EU-rahoitus pitäisi tehdä ehdolliseksi suhteessa siihen, ottaako jäsenmaa vastaan turvapaikanhakijoita. Bauquet’n ehdotus on monin tavoin päinvastainen: maahanmuuttokeskustelua pitää laajentaa ja liittää osaksi alue- ja kehitysrahoitusta.
Uusi keskustelu ei koske pelkästään itäisiä jäsenmaita.
”Esimerkiksi Saksa imee työntekijöitä ympäri Eurooppaa ja luo omalta osaltaan epätasapainoa. Saksan maahanmuutto- ja työvoimakeskustelu pitäisi olla myös eurooppalainen keskustelu.”
Kuinka kiire Euroopalla on toimia?
Uusi komissio ei halua katsoa tilannetta uhkakuvien näkökulmasta. Von der Leyen on korostanut, että Välimereen ei saa enää hukkua matkalla Eurooppaan. Tästä näkökulmasta aikaa ei ole hukattavaksi, sillä maahanpyrkijöiden määrä on ollut viime aikoina lievässä kasvussa esimerkiksi Kreikkaan.
Bauquet’n mukaan Euroopan ei kannata odottaa seuraavaa siirtolaiskriisiä ratkaisujen löytymiseksi. Maahanmuutto ei toimi samalla tavalla kuin eurokriisi, jolloin tiukka paikka auttoi löytämään ratkaisuja. Tilanne on päinvastoin, Bauquet sanoo.
Ytimessä on kriisinratkaisu, joka on paljon suurempi kokonaisuus kuin yksittäiset maahanmuuttoratkaisut. Tämä tarkoittaisi toimivampaa ja yhtenäisempää EU:n ulkopolitiikkaa ja parempia ulkosuhteita. Kansainväliset suhteet ovat komissiossa EU:n ulkopoliittisen edustajan Josep Borrellin lisäksi komissaari Jutta Urpilaisen työsarkaa.
Bauquet katsoo huolestuneesti tilannetta Ukrainassa, Turkissa, Libyassa, Syyriassa ja Afrikan Sahelissa.
”Nämä ovat hotspoteja, joista miljoonat ihmiset voivat lähteä liikkeelle viikoissa tai kuukausissa.”
Kun miljoonia ihmisiä on liikkeellä, ei sotkua voi välttää, vaikka rakentaisi nopeasti millaisia järjestelmiä tahansa, Bauquet kuvaa.
”Esimerkiksi Libyan osalta olisi todella ryhdyttävä toimiin. Se on tikittävä kello ja maahanmuuton kannalta todella keskeinen maa.”
EU yrittää jälleen uudistaa maahanmuuttopolitiikkaa, eikä aikaa ole hukattavaksi: ”Miljoonia ihmisiä voi olla liikkeellä viikoissa tai kuukausissa”
”EU ei voi jatkaa palomiehenä kriisistä toiseen, vaan sen on uudistettava koko maahanmuuttokeskustelu”, sanoo ranskalaistutkija Nicolas Bauquet.
www.hs.fi
Ajankuva suomesta vuodelta 1995
Ulkomaalaisvaltuutettu Antti Seppälä: Lääninsomali auttaisi pakolaisia sopeutumaan
Tilaajille
Tuohimaa Outi
Julkaistu: 24.8.1995 3:00
Ulkomaalaisvaltuutettu Antti Seppälä vakuuttaa olevansa ehdottoman tosissaan ehdottaessaan, että lääninhallituksiin perustettaisiin lääninsomalien virkoja.
Lääninsomalin tehtävänä olisi tasoitella ja tulkita kulttuurieroista johtuvia vaikeuksia. Seppälä esitti ideansa sosiaali- ja terveysministeriön julkaisemassa Socius-aikakauslehdessä.
"Onhan meillä jo lääninmustalaisiakin. Ainakin Uudenmaan läänissä sekä Turun ja Porin lääneissä on romaniasiain hoitajia. Eli lähdin ehdotuksessani siitä, että jos maassa on ihan outoa kulttuuria edustavaa väkeä, niin pitäisi olla sellaisia ihmisiä asioita hoitamassa, jotka tuntevat tämän kulttuurin", Seppälä selvittää.
www.hs.fi
Ulkomaalaisvaltuutettu Antti Seppälä: Lääninsomali auttaisi pakolaisia sopeutumaan
Tilaajille
Tuohimaa Outi
Julkaistu: 24.8.1995 3:00
Ulkomaalaisvaltuutettu Antti Seppälä vakuuttaa olevansa ehdottoman tosissaan ehdottaessaan, että lääninhallituksiin perustettaisiin lääninsomalien virkoja.
Lääninsomalin tehtävänä olisi tasoitella ja tulkita kulttuurieroista johtuvia vaikeuksia. Seppälä esitti ideansa sosiaali- ja terveysministeriön julkaisemassa Socius-aikakauslehdessä.
"Onhan meillä jo lääninmustalaisiakin. Ainakin Uudenmaan läänissä sekä Turun ja Porin lääneissä on romaniasiain hoitajia. Eli lähdin ehdotuksessani siitä, että jos maassa on ihan outoa kulttuuria edustavaa väkeä, niin pitäisi olla sellaisia ihmisiä asioita hoitamassa, jotka tuntevat tämän kulttuurin", Seppälä selvittää.
Ulkomaalaisvaltuutettu Antti Seppälä: Lääninsomali auttaisi pakolaisia sopeutumaan
Ulkomaalaisvaltuutettu Antti Seppälä vakuuttaa olevansa ehdottoman tosissaan ehdottaessaan, että lääninhallituksiin perustettaisiin lääninsomalien virkoja. Lääninsomalin tehtävänä olisi tasoitella ja tulkita kulttuurieroista johtuvia vaikeuksia. Seppälä esitti ideansa sosiaali- ja...
www.hs.fi
Tuosta voisi jo sanoa että "On siinäkin miehellä virka"Ajankuva suomesta vuodelta 1995
Ulkomaalaisvaltuutettu Antti Seppälä: Lääninsomali auttaisi pakolaisia sopeutumaan
Tilaajille
Tuohimaa Outi
Julkaistu: 24.8.1995 3:00
Ulkomaalaisvaltuutettu Antti Seppälä vakuuttaa olevansa ehdottoman tosissaan ehdottaessaan, että lääninhallituksiin perustettaisiin lääninsomalien virkoja.
Lääninsomalin tehtävänä olisi tasoitella ja tulkita kulttuurieroista johtuvia vaikeuksia. Seppälä esitti ideansa sosiaali- ja terveysministeriön julkaisemassa Socius-aikakauslehdessä.
"Onhan meillä jo lääninmustalaisiakin. Ainakin Uudenmaan läänissä sekä Turun ja Porin lääneissä on romaniasiain hoitajia. Eli lähdin ehdotuksessani siitä, että jos maassa on ihan outoa kulttuuria edustavaa väkeä, niin pitäisi olla sellaisia ihmisiä asioita hoitamassa, jotka tuntevat tämän kulttuurin", Seppälä selvittää.
Ulkomaalaisvaltuutettu Antti Seppälä: Lääninsomali auttaisi pakolaisia sopeutumaan
Ulkomaalaisvaltuutettu Antti Seppälä vakuuttaa olevansa ehdottoman tosissaan ehdottaessaan, että lääninhallituksiin perustettaisiin lääninsomalien virkoja. Lääninsomalin tehtävänä olisi tasoitella ja tulkita kulttuurieroista johtuvia vaikeuksia. Seppälä esitti ideansa sosiaali- ja...
Lisää vuodelta 1992, hieman kuulostaa tutunkuuloiselta...
Ulkomaalaisvaltuutettu Antti Seppälä: Suomi on puhunut itsensä pussiin pakolaisasioissa
Klemola Matti
Julkaistu: 23.8.1992 3:00
Ulkomaalaisvaltuutettu Antti Seppälä ei välitä valituksista, joiden mukaan Suomessa on jo liikaa pakolaisia.
"Kuinkahan monta pultsaria, rattijuoppoa ja huumekundia täällä on, tai kuinka monta rosvoa liikkuu vapaalla jalalla? Mikä ihmeen ongelma sitten viisituhatta pakolaista on", hän kysyy.
Antti Seppälä, 54, on hoitanut ensimmäisen ulkomaalaisvaltuutetun virkaa runsaan vuoden. Hän sanoo, että Suomi on puhunut itsensä pakolaisasioissa pussiin.
Hän on pannut merkille, että Suomen viranomaiset saarnaavat mielellään pakolaisten auttamisesta ns. lähialueilla eli niissä maissa, joihin ihmiset ovat joutuneet pakenemaan omilta asuinsijoiltaan. Suomen kannalta tämä on hieman vaarallista puhetta, sillä juuri Suomi on kansainvälisesti yksi merkittävä "lähialue", jos Venäjältä alkaa tulla joukoittain pakolaisia.
Suomi tosin edellytti jokin aika sitten muiden pohjoismaiden ja tarvittaesa koko Euroopan auttavan Suomea, jos tänne tulee äkkiä kymmeniä tuhansia itäpakolaisia. Sen jälkeen Suomi kuitenkin "auttoi" muita pohjoismaita ja Eurooppaa määräämällä kärkkäästi entisestä Jugoslaviasta tuleville viisumipakon. Seppälä epäilee, ettei Suomeakaan tultaisi kovin innokkaasti auttamaan.
www.hs.fi
Ulkomaalaisvaltuutettu Antti Seppälä: Suomi on puhunut itsensä pussiin pakolaisasioissa
Klemola Matti
Julkaistu: 23.8.1992 3:00
Ulkomaalaisvaltuutettu Antti Seppälä ei välitä valituksista, joiden mukaan Suomessa on jo liikaa pakolaisia.
"Kuinkahan monta pultsaria, rattijuoppoa ja huumekundia täällä on, tai kuinka monta rosvoa liikkuu vapaalla jalalla? Mikä ihmeen ongelma sitten viisituhatta pakolaista on", hän kysyy.
Antti Seppälä, 54, on hoitanut ensimmäisen ulkomaalaisvaltuutetun virkaa runsaan vuoden. Hän sanoo, että Suomi on puhunut itsensä pakolaisasioissa pussiin.
Hän on pannut merkille, että Suomen viranomaiset saarnaavat mielellään pakolaisten auttamisesta ns. lähialueilla eli niissä maissa, joihin ihmiset ovat joutuneet pakenemaan omilta asuinsijoiltaan. Suomen kannalta tämä on hieman vaarallista puhetta, sillä juuri Suomi on kansainvälisesti yksi merkittävä "lähialue", jos Venäjältä alkaa tulla joukoittain pakolaisia.
Suomi tosin edellytti jokin aika sitten muiden pohjoismaiden ja tarvittaesa koko Euroopan auttavan Suomea, jos tänne tulee äkkiä kymmeniä tuhansia itäpakolaisia. Sen jälkeen Suomi kuitenkin "auttoi" muita pohjoismaita ja Eurooppaa määräämällä kärkkäästi entisestä Jugoslaviasta tuleville viisumipakon. Seppälä epäilee, ettei Suomeakaan tultaisi kovin innokkaasti auttamaan.
Ulkomaalaisvaltuutettu Antti Seppälä: Suomi on puhunut itsensä pussiin pakolaisasioissa
Ulkomaalaisvaltuutettu Antti Seppälä ei välitä valituksista, joiden mukaan Suomessa on jo liikaa pakolaisia.
www.hs.fi
Rajan 100-vuotis kirjasta...ulkomaalaisvaltuutettu..
"Kerran pyrki maahan somaliäiti kahden lapsensa kanssa. Heidän käyttämänsä somalipassi ei ollut Suomeen hyväksyttävä matkustusasiakirja, joten päätimme käännyttää perheen takaisin Venäjälle. Tätä perhettä oli kovasti odotettu Helsingissä, ja silloinen ulkomaalaisvaltuutettu oli myös jollain tavalla valjastettu heidän maahantulonsa varmistamiseen. Sain häneltä kiukkuisen soiton, jossa minut tuomittiin rasistiksi. Olisi pitänyt ymmärtää, että kun somali pyrkii maahan, niin hän on turvapaikanhakija, vaikka ei turvapaikkaa ymmärrä itse pyytääkään. Itse olin kyllä sitä mieltä, että rasistista olisi ollut määrittää maahan pyrkijän aikomukset hänen etnisen taustansa perusteella.
Myöhemmin sitten ulkomaalaisvaltuutettu henkilökohtaisesti haki kyseisen perheen lentokoneella Moskovasta."
linkki kirjaan Kirjat-ketjussa
"Kerran pyrki maahan somaliäiti kahden lapsensa kanssa. Heidän käyttämänsä somalipassi ei ollut Suomeen hyväksyttävä matkustusasiakirja, joten päätimme käännyttää perheen takaisin Venäjälle. Tätä perhettä oli kovasti odotettu Helsingissä, ja silloinen ulkomaalaisvaltuutettu oli myös jollain tavalla valjastettu heidän maahantulonsa varmistamiseen. Sain häneltä kiukkuisen soiton, jossa minut tuomittiin rasistiksi. Olisi pitänyt ymmärtää, että kun somali pyrkii maahan, niin hän on turvapaikanhakija, vaikka ei turvapaikkaa ymmärrä itse pyytääkään. Itse olin kyllä sitä mieltä, että rasistista olisi ollut määrittää maahan pyrkijän aikomukset hänen etnisen taustansa perusteella.
Myöhemmin sitten ulkomaalaisvaltuutettu henkilökohtaisesti haki kyseisen perheen lentokoneella Moskovasta."
linkki kirjaan Kirjat-ketjussa
”Heidät laitettiin rasisteiksi, ja sillä siisti”
14.12.201013:40
Suomessa unohdetaan kovin helposti, että suomalaiset nauttivat ainakin teoriassa häkellyttävän avokätisestä sosiaaliturvasta. Maahanmuuttovirasto jakaa tietoa niin suomalaisille kuin ulkomaalaisille. KUVA: PETTERI PAALASMAA/UUSI SUOMI
Suomalaisen ulkomaalaispolitiikan kompastuskivi on ollut viranomaisten suhde mediaan.
Tänään julkistettu kirja Mansikkamaan vartijat (Maahanmuuttovirasto, 2010) kertoo, kuinka ulkomaalaispolitiikkaa on riepoteltu julkisuudessa.
Ulkomaalaisvastaisuudessa on usein kyse tarkkaan ottaen pakolaisvastaisuudesta, mutta ei niinkään periaatteellisesta itsekkyydestä pakolaisvirtojen edessä kuin turvapaikkamenettelyn väärinkäytöksistä.
Kuvaavaa on, että 1980-luvun alussa ohjattiin kiireisimpinä aikoina kaksi kolmesta Valtioneuvoston keskukseen tulleista puheluista Ulkomaalaistoimistoon.
Neljäkymmentä vuotta sitten Suomessa omaksuttiin poliittisten murrosten jälkeen linja, joka suututti lehdistöä ja oli omiaan lisäämään Ulkomaalaistoimiston kuvaa salailevana tahona.
-Oikeistolaiset omaksuivat muun muassa ulkomaalaispolitiikassa tyypillisesti inhorealistisen asenteen: jokainen maa huolehtikoon itsestään ja Suomi teki jo karjalaisten evakkojen asuttamisessa oman osuutensa inhimillisestä hyväntekeväisyydestä, kirjassa todetaan.
Tutkija Antero Leitzingerin toimittamassa kirjassa käydään monipuolisesti läpi muun muassa käytännön työntekijöiden haastattelujen kautta Suomen ulkomaalaispolitiikkaa ja turvallisuuspoliisin passitoimiston kehittymistä Maahanmuuttovirastoksi.
Muutaman vuosikymmenen takainen viranomaisten televisioelokuviin ulottunut holhoushenki tuntuu nykyisin kaukaiselta. Suomen sai 1970-luvulla tolaltaan sellainenkin asia kuin naispuolisen neuvostodiplomaatin silkkisukilla vokottelu amerikkalaiskomediassa.
Ulkopoliittista oikeaoppisuutta valvoneet piirit huolestuivat korkeita poliittisia vaikuttajia myöten.
Johtavat virkamiehet noudattivat 1970-luvulla lain kirjainta pilkulleen. Tunnetumpia ulkomaalaispolitiiikan henkilöitymiä on viime vuonna menehtynyt Eila Kännö, joka luotsasi sisäministeriön alaista Ulkomaalaistoimistoa vuosina 1970-1984. Hänen kakkosenaan toimi vuosia Hannu Siljamäki.
-Heidät ”laitettiin” rasisteiksi ” ja sillä siisti”. Molemmat ovatkin myöntäneet, että he eivät oikein osanneet suhtautua mediaan, muistelee entinen ulkomaalaisvaltuutettu Antti Seppälä.
Historiikissa todetaan, että tiedottamisen puute oli yksi syy Ulkomaalaistoimiston ja sitä myöten Kännön huonoon maineeseen. 1970-luvulla tiedottajia ollut palkkalistoilla ainoatakaan. Ulkomaalaistoimisto oli myös osa poliisiorganisaatiota, eikä siten voinut tehdä ainoatakaan linjausta, joka olisi poikennut poliisiosaston tai sisäministeriön kannasta.
Tarkkana juristina Kännö noudatti sisäministeriön toimintaohjeita pilkulleen.
-Tuntuu siltä, että jos Utsjoella katkeaa turistin kengännauha, sekin on minun syyni, Kännö purkautui 60-vuotisjuhlahaastattelussaan.
Populistien vaalivoitto mursi padot
Neuvostoliiton hajoamiseen asti kaikki Suomessa tiesivät, mitkä ”yleiset syyt” rajoittivat maahanmuuttoa ja pakottivat erityiseen varovaisuuteen kaikessa kansalliseen turvallisuuteen liittyvässä.
Kännön aikakaudella maassa, elettiin äärimmäisen jännittyneessä poliittisessa ilmapiirissä, jossa oikeistolaiset tunsivat olevansa ”hiljaisena enemmistönä”, mutta puolustuskannalla. Poliittinen ilmapiiri oli Suomessa poikkeuksellisen kiihkeä 1970-luvun alussa.
Vasemmistopuolueet olivat saaneet enemmistön eduskuntaan keväällä 1966 ja kommunistit palasivat hallitukseen 18 vuoden tauon jälkeen; oli kokoomuksen vuoro jättäytyä oppositioon 21 vuodeksi.
Neuvostoliitolle uskollinen taistolaisuus ja kansainvälisempi uusvasemmistolaisuus olivat muotia varsinkin radikaalisessa opiskelijaliikkeessä ja Kekkonen valittiin kolmannelle presidenttikaudelleen vuonna 1968, tällä kertaa vasemmiston suosikkina.
Kirjassa muistutetaan, että politiikan tutkijoiden yllätykseksi vuosien 1968–1972 vaalien suurvoittaja oli presidentin suorasanaisen vastustajan Veikko Vennamon perustama Suomen maaseudun puolue (SMP), jota sen vastustajat leimasivat äärioikeistolaiseksi populistiseksi protestiliikkeeksi.
Pian huhuttiin jopa Neuvostoliiton Helsingin-suurlähettilään suunnitelmista vauhdittaa Suomessa vallankumousta.
Punkkareiden viisumit työn takana
Vapaaseen liikkumiseen tottuneelle aikalaiselle monet 1900-luvun lopun viisumi- ja matkustussäännöistä tuntuvat ikivanhoilta. Ennen nykyistä globalisaatiokehitystä maailma oli toisenlainen. Herkullisia esimerkkejä kirjassa on useita eivätkä kaikki suinkaan olleet pelkkää ulkopolitiikkaa.
Suomalaisnuorten ja vähän vanhempienkin häpeäksi punk-yhtye Sex Pistols jäi Suomen ulkomaalaisia koskevien käytäntöjen vangiksi. Bändille ei myönnetty työlupaa, jonka siihen aikaan tarvitsivat kaikki esiintyvät ulkomaiset taiteilijat. Mediassa viranomaisista tehtiin nuorison vihollisia. Kännö ei halunnut kommentoida tapausta julkisuuteen ja laittoi kakkosensa Lauri Koivunevan vastaamaan toimittajien kysymyksiin.
Ulkomaalaistoimistoon otettiin yhteyttä muun muassa Suosikki-lehdestä, jonka kerrottiin nimenneen Koivunevan ”nuorison viholliseksi numero yksi”. Koivuneva sai ansiottomasta arvonnousustaan tiedon lehtialalla työskentelevältä serkultaan, joka oli tiedustellut Koivunevan tunnelmia tuoreen arvonimen johdosta. Bändin oli tarkoitus esiintyä Suomessa kesällä 1977 ja keikan peruunnuttua vuoden 1978 alussa.
Sex Pistolsien hakemus oli ollut käsiteltävänä ja työlupa oli myönnetty. Sex Pistols ei ollut kuitenkaan ehtinyt saapua Suomeen, kun yllättäen Helsingin Sanomissa ilmestyi yhtyeen mainetta kyseenalaistava artikkeli. Lehtijutusta syntyi monelle lukijalle mielikuvan nuorison moraalia turmelevasta yhtyeestä.
Pettyneiden ihailijoiden arvosteluryöppy purkautui sinänsä viattomiin ulkomaalaishallinnon virkamiehiin.
- Me olimme sentään halunneet kerrankin rokata kunnolla, kirjoittaa riihimäkeläinen nuori.
Ulkomaalaiset urbaanilegendojen ristiaallokossa
Sex Pistolsin tapauksessa musiikkiala törmäsi ongelmaan pitkälti median vuoksi. Aiheellinen kysymys on se, voisiko vastaavaa tapahtua nykyään. Selvää on, että median roolituksessa viranomaisista tulee joko Suomen ja suomalaisten puolustajia tai maahanmuuttajien uhkia, kuten Poliisiammattikorkeakoulun viime vuonna julkaisemassa selvityksessä todetaan.
Mansikkamaan vartijat -kirjassa huomioidaan, että maahanmuuton väärinkäytökset eivät milloinkaan muodostaneet kansantaloudellisesti, poliittisesti tai lainvalvonnan kannalta merkittävää ongelmaa, mutta pienikin määrä ikäviä tapauksia ärsytti monia suomalaisia. Näistä liikkuu urbaanilegendoja, jotka ovat osin perättömiä ja osin liioiteltuja.
Osittain kyse on vastaliikkeestä.
Parikymmentä vuotta sitten yliopistot toivottivat tervetulleiksi kaukomaiden opiskelijoita, mutta moni nuori toivoi jotain enemmän ja alkoi hävetä Suomen varovaisuutta sekä muista Länsi-Euroopan maista poikkeavia käytäntöjä, vaikka viranomaiset vakuuttelivat pohjoismaisen yhteistyön takaavan kohtuullisen yhteneväiset ulkomaalaissäädökset.
Nykyiseen viisumipolitiikkaamme kuluu, että emme tee yksinään päätöksiä. Ajankohtaiseksi asia on tullut muun muassa uuden Helsingin ja Pietarin välisen junayhteyden vuoksi. Shengen-sopimuksen mukaisesti Venäjän viisumeista päätetään EU:n asiana.
Suomalaisten etuudet unohdetaan
Viisumipolitiikka on ulkopolitiikan konkretiaa, mutta ei mitään rakettitiedettä.
Kirjassa selvitetään, kuinka valtioiden välisillä korkean tason vierailuilla oli tapana laatia joko kulttuurivaihtosopimus tai maiden välinen viisumivapaus, jos tapaaminen muuten oli ollut anniltaan mitäänsanomaton. Tämän vuoksi noille ajoille oli tyypillistä viisumivapaus usean maan kanssa. Myöhemmin näitä vapauksia rajoitettiin kehitysmaiden osalta ja palattiin takaisin viisumikäytäntöön.
Kirjan laajassa aineistossa käsitellään sujuvasti myös ulkomaalaispolitiikan nykypäivää.
Tyypillisesti unohdetaan, että joskus myös suomalaiset nauttivat ainakin teoriassa häkellyttävän avokätisestä sosiaaliturvasta, vaikka usein käytäntö onkin toista.
Pohjimmiltaan ongelma on siinä, että on helpompi arvostella ulkomaalaisten kuin omien kansalaisten nauttimia yhteiskunnallisia etuisuuksia, varsinkin kun nykyisin ulkomaalaisilla on pitkälti yhtäläiset oikeudet kuin suomalaisilla, mutta ei esimerkiksi asevelvollisuutta.
Euroopan maissa vuonna 1997 tehdyssä asennetutkimuksessa suomalaiset pitivät itseään – tai oikeammin toisiaan – ”erittäin rasistisina” useammin kuin useimpien EU-maiden kansalaiset, vaikka todellisuudessa rotuoppien kannatus on vähäisempää.
Kirjan tekijät muistuttavat, että suomalaisiin kansallishyveisiin on aina kuulunut itsekritiikki ja kansallinen itsesääli, suorastaan vaatimattomuudella kerskailu: ”On maamme köyhä, siksi jää...”, sanotaan Runebergin sanoittaman kansallislaulun toisessa säkeistössä, jonka sijasta lauletaan kuitenkin toiveikkaampi viimeinen säkeistö.
www.uusisuomi.fi
14.12.201013:40
Suomessa unohdetaan kovin helposti, että suomalaiset nauttivat ainakin teoriassa häkellyttävän avokätisestä sosiaaliturvasta. Maahanmuuttovirasto jakaa tietoa niin suomalaisille kuin ulkomaalaisille. KUVA: PETTERI PAALASMAA/UUSI SUOMI
Suomalaisen ulkomaalaispolitiikan kompastuskivi on ollut viranomaisten suhde mediaan.
Tänään julkistettu kirja Mansikkamaan vartijat (Maahanmuuttovirasto, 2010) kertoo, kuinka ulkomaalaispolitiikkaa on riepoteltu julkisuudessa.
Ulkomaalaisvastaisuudessa on usein kyse tarkkaan ottaen pakolaisvastaisuudesta, mutta ei niinkään periaatteellisesta itsekkyydestä pakolaisvirtojen edessä kuin turvapaikkamenettelyn väärinkäytöksistä.
Kuvaavaa on, että 1980-luvun alussa ohjattiin kiireisimpinä aikoina kaksi kolmesta Valtioneuvoston keskukseen tulleista puheluista Ulkomaalaistoimistoon.
Neljäkymmentä vuotta sitten Suomessa omaksuttiin poliittisten murrosten jälkeen linja, joka suututti lehdistöä ja oli omiaan lisäämään Ulkomaalaistoimiston kuvaa salailevana tahona.
-Oikeistolaiset omaksuivat muun muassa ulkomaalaispolitiikassa tyypillisesti inhorealistisen asenteen: jokainen maa huolehtikoon itsestään ja Suomi teki jo karjalaisten evakkojen asuttamisessa oman osuutensa inhimillisestä hyväntekeväisyydestä, kirjassa todetaan.
Tutkija Antero Leitzingerin toimittamassa kirjassa käydään monipuolisesti läpi muun muassa käytännön työntekijöiden haastattelujen kautta Suomen ulkomaalaispolitiikkaa ja turvallisuuspoliisin passitoimiston kehittymistä Maahanmuuttovirastoksi.
Muutaman vuosikymmenen takainen viranomaisten televisioelokuviin ulottunut holhoushenki tuntuu nykyisin kaukaiselta. Suomen sai 1970-luvulla tolaltaan sellainenkin asia kuin naispuolisen neuvostodiplomaatin silkkisukilla vokottelu amerikkalaiskomediassa.
Ulkopoliittista oikeaoppisuutta valvoneet piirit huolestuivat korkeita poliittisia vaikuttajia myöten.
Johtavat virkamiehet noudattivat 1970-luvulla lain kirjainta pilkulleen. Tunnetumpia ulkomaalaispolitiiikan henkilöitymiä on viime vuonna menehtynyt Eila Kännö, joka luotsasi sisäministeriön alaista Ulkomaalaistoimistoa vuosina 1970-1984. Hänen kakkosenaan toimi vuosia Hannu Siljamäki.
-Heidät ”laitettiin” rasisteiksi ” ja sillä siisti”. Molemmat ovatkin myöntäneet, että he eivät oikein osanneet suhtautua mediaan, muistelee entinen ulkomaalaisvaltuutettu Antti Seppälä.
Historiikissa todetaan, että tiedottamisen puute oli yksi syy Ulkomaalaistoimiston ja sitä myöten Kännön huonoon maineeseen. 1970-luvulla tiedottajia ollut palkkalistoilla ainoatakaan. Ulkomaalaistoimisto oli myös osa poliisiorganisaatiota, eikä siten voinut tehdä ainoatakaan linjausta, joka olisi poikennut poliisiosaston tai sisäministeriön kannasta.
Tarkkana juristina Kännö noudatti sisäministeriön toimintaohjeita pilkulleen.
-Tuntuu siltä, että jos Utsjoella katkeaa turistin kengännauha, sekin on minun syyni, Kännö purkautui 60-vuotisjuhlahaastattelussaan.
Populistien vaalivoitto mursi padot
Neuvostoliiton hajoamiseen asti kaikki Suomessa tiesivät, mitkä ”yleiset syyt” rajoittivat maahanmuuttoa ja pakottivat erityiseen varovaisuuteen kaikessa kansalliseen turvallisuuteen liittyvässä.
Kännön aikakaudella maassa, elettiin äärimmäisen jännittyneessä poliittisessa ilmapiirissä, jossa oikeistolaiset tunsivat olevansa ”hiljaisena enemmistönä”, mutta puolustuskannalla. Poliittinen ilmapiiri oli Suomessa poikkeuksellisen kiihkeä 1970-luvun alussa.
Vasemmistopuolueet olivat saaneet enemmistön eduskuntaan keväällä 1966 ja kommunistit palasivat hallitukseen 18 vuoden tauon jälkeen; oli kokoomuksen vuoro jättäytyä oppositioon 21 vuodeksi.
Neuvostoliitolle uskollinen taistolaisuus ja kansainvälisempi uusvasemmistolaisuus olivat muotia varsinkin radikaalisessa opiskelijaliikkeessä ja Kekkonen valittiin kolmannelle presidenttikaudelleen vuonna 1968, tällä kertaa vasemmiston suosikkina.
Kirjassa muistutetaan, että politiikan tutkijoiden yllätykseksi vuosien 1968–1972 vaalien suurvoittaja oli presidentin suorasanaisen vastustajan Veikko Vennamon perustama Suomen maaseudun puolue (SMP), jota sen vastustajat leimasivat äärioikeistolaiseksi populistiseksi protestiliikkeeksi.
Pian huhuttiin jopa Neuvostoliiton Helsingin-suurlähettilään suunnitelmista vauhdittaa Suomessa vallankumousta.
Punkkareiden viisumit työn takana
Vapaaseen liikkumiseen tottuneelle aikalaiselle monet 1900-luvun lopun viisumi- ja matkustussäännöistä tuntuvat ikivanhoilta. Ennen nykyistä globalisaatiokehitystä maailma oli toisenlainen. Herkullisia esimerkkejä kirjassa on useita eivätkä kaikki suinkaan olleet pelkkää ulkopolitiikkaa.
Suomalaisnuorten ja vähän vanhempienkin häpeäksi punk-yhtye Sex Pistols jäi Suomen ulkomaalaisia koskevien käytäntöjen vangiksi. Bändille ei myönnetty työlupaa, jonka siihen aikaan tarvitsivat kaikki esiintyvät ulkomaiset taiteilijat. Mediassa viranomaisista tehtiin nuorison vihollisia. Kännö ei halunnut kommentoida tapausta julkisuuteen ja laittoi kakkosensa Lauri Koivunevan vastaamaan toimittajien kysymyksiin.
Ulkomaalaistoimistoon otettiin yhteyttä muun muassa Suosikki-lehdestä, jonka kerrottiin nimenneen Koivunevan ”nuorison viholliseksi numero yksi”. Koivuneva sai ansiottomasta arvonnousustaan tiedon lehtialalla työskentelevältä serkultaan, joka oli tiedustellut Koivunevan tunnelmia tuoreen arvonimen johdosta. Bändin oli tarkoitus esiintyä Suomessa kesällä 1977 ja keikan peruunnuttua vuoden 1978 alussa.
Sex Pistolsien hakemus oli ollut käsiteltävänä ja työlupa oli myönnetty. Sex Pistols ei ollut kuitenkaan ehtinyt saapua Suomeen, kun yllättäen Helsingin Sanomissa ilmestyi yhtyeen mainetta kyseenalaistava artikkeli. Lehtijutusta syntyi monelle lukijalle mielikuvan nuorison moraalia turmelevasta yhtyeestä.
Pettyneiden ihailijoiden arvosteluryöppy purkautui sinänsä viattomiin ulkomaalaishallinnon virkamiehiin.
- Me olimme sentään halunneet kerrankin rokata kunnolla, kirjoittaa riihimäkeläinen nuori.
Ulkomaalaiset urbaanilegendojen ristiaallokossa
Sex Pistolsin tapauksessa musiikkiala törmäsi ongelmaan pitkälti median vuoksi. Aiheellinen kysymys on se, voisiko vastaavaa tapahtua nykyään. Selvää on, että median roolituksessa viranomaisista tulee joko Suomen ja suomalaisten puolustajia tai maahanmuuttajien uhkia, kuten Poliisiammattikorkeakoulun viime vuonna julkaisemassa selvityksessä todetaan.
Mansikkamaan vartijat -kirjassa huomioidaan, että maahanmuuton väärinkäytökset eivät milloinkaan muodostaneet kansantaloudellisesti, poliittisesti tai lainvalvonnan kannalta merkittävää ongelmaa, mutta pienikin määrä ikäviä tapauksia ärsytti monia suomalaisia. Näistä liikkuu urbaanilegendoja, jotka ovat osin perättömiä ja osin liioiteltuja.
Osittain kyse on vastaliikkeestä.
Parikymmentä vuotta sitten yliopistot toivottivat tervetulleiksi kaukomaiden opiskelijoita, mutta moni nuori toivoi jotain enemmän ja alkoi hävetä Suomen varovaisuutta sekä muista Länsi-Euroopan maista poikkeavia käytäntöjä, vaikka viranomaiset vakuuttelivat pohjoismaisen yhteistyön takaavan kohtuullisen yhteneväiset ulkomaalaissäädökset.
Nykyiseen viisumipolitiikkaamme kuluu, että emme tee yksinään päätöksiä. Ajankohtaiseksi asia on tullut muun muassa uuden Helsingin ja Pietarin välisen junayhteyden vuoksi. Shengen-sopimuksen mukaisesti Venäjän viisumeista päätetään EU:n asiana.
Suomalaisten etuudet unohdetaan
Viisumipolitiikka on ulkopolitiikan konkretiaa, mutta ei mitään rakettitiedettä.
Kirjassa selvitetään, kuinka valtioiden välisillä korkean tason vierailuilla oli tapana laatia joko kulttuurivaihtosopimus tai maiden välinen viisumivapaus, jos tapaaminen muuten oli ollut anniltaan mitäänsanomaton. Tämän vuoksi noille ajoille oli tyypillistä viisumivapaus usean maan kanssa. Myöhemmin näitä vapauksia rajoitettiin kehitysmaiden osalta ja palattiin takaisin viisumikäytäntöön.
Kirjan laajassa aineistossa käsitellään sujuvasti myös ulkomaalaispolitiikan nykypäivää.
Tyypillisesti unohdetaan, että joskus myös suomalaiset nauttivat ainakin teoriassa häkellyttävän avokätisestä sosiaaliturvasta, vaikka usein käytäntö onkin toista.
Pohjimmiltaan ongelma on siinä, että on helpompi arvostella ulkomaalaisten kuin omien kansalaisten nauttimia yhteiskunnallisia etuisuuksia, varsinkin kun nykyisin ulkomaalaisilla on pitkälti yhtäläiset oikeudet kuin suomalaisilla, mutta ei esimerkiksi asevelvollisuutta.
Euroopan maissa vuonna 1997 tehdyssä asennetutkimuksessa suomalaiset pitivät itseään – tai oikeammin toisiaan – ”erittäin rasistisina” useammin kuin useimpien EU-maiden kansalaiset, vaikka todellisuudessa rotuoppien kannatus on vähäisempää.
Kirjan tekijät muistuttavat, että suomalaisiin kansallishyveisiin on aina kuulunut itsekritiikki ja kansallinen itsesääli, suorastaan vaatimattomuudella kerskailu: ”On maamme köyhä, siksi jää...”, sanotaan Runebergin sanoittaman kansallislaulun toisessa säkeistössä, jonka sijasta lauletaan kuitenkin toiveikkaampi viimeinen säkeistö.
”Heidät laitettiin rasisteiksi, ja sillä siisti”
Uusi Suomi on ajattelevan, uteliaan ja osallistuvan lukijan päivittäinen uutislehti.
Tämä sattui silmään. On tietysti hyvä että Migri on kiinnittänyt asiaan huomiota.
– Tämä on toki pieni otos, mutta eräs arvio eräältä viikolta, ei saa siis yleistää, oli että 30–40 prosenttia oli sotilaskoulutettuja joko turvallisuuspuolella tai muualla, Lehto sanoo.
Ilta-Sanomat kertoi jo vuonna 2016, että Suomeen saapuneiden turvapaikanhakijoiden joukossa olevien entisten sotilaiden ja poliisien pelättiin heikentävän poliisin työturvallisuutta vastaanottokeskuksissa.
www.is.fi
– Tämä on toki pieni otos, mutta eräs arvio eräältä viikolta, ei saa siis yleistää, oli että 30–40 prosenttia oli sotilaskoulutettuja joko turvallisuuspuolella tai muualla, Lehto sanoo.
Ilta-Sanomat kertoi jo vuonna 2016, että Suomeen saapuneiden turvapaikanhakijoiden joukossa olevien entisten sotilaiden ja poliisien pelättiin heikentävän poliisin työturvallisuutta vastaanottokeskuksissa.
Migri: Suuri osa irakilaisista turvapaikanhakijoista oli sotilaskarkureita – ”Niin upseereita kuin rivisotilaita”
Jos turvapaikanhaun perusteena oli pelkkä sotilaskarkuruus, oli Maahanmuuttoviraston päätös todennäköisesti kielteinen.
www.is.fi
Poliisithan ne heikommassa asemassa olivatkin...
Joillakin ilmeisesti voi olla kaunoja puuttuvista kynsistä ja palleihin kohdistuneista sähköiskuista.
Tai, voihan se olla kauna pysäköintisakoistakin...
Suomen poliisiin..