Pakolaisuus

Lieksan sosiaalijohtajaksi ylennetty Soile Syrjänen "Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Ilmeisesti juuri tästä syytä koneinsinöörejä voi löytää toimettomana myös Espoon Keskuksestakin. Heh....:rolleyes:
 
"Viranomaiset pohtivat, miten hoidetaan Suomeen linja-autossa Haaparannasta matkustavien turvapaikanhakijoiden tarkastus."

Perustetaan asiaa miettimään komitea.
.. ja maan tapa vaatii, että komitea perustetaan tunnettujen sdpviherpunikkien ja heidän kaveripiirin johdolla ja että sen pitää käyttää konsultteja komitean apuna, etsimään mm. asiantuntijoita ja erikoisalojen erikoistietäjiä, joita sit pitää ensiksi ohjeistaa muutamassa kymmenessä kokouksessa, monimuotoisesti ongelmien laajuudesta ja siitä että mitä komitea oikein haluaa. Ensimmäinen komitean täysistunto sovitaan vuodelle 2020. Varat komitean ylläpitoon otetaan sisäasianministeriön lisäbudjeteista.
Itse tuolla ruohonjuuritasolla, linja-autoille pitää myös tehdä halal-katsastus ennen kuin voi kyyditä uus-suomilaisia soumen puolella. Ja kuskilla pitää olla liukkaan kelin ajokoe suoritettuna, koska pohjoiset olosuhteet .. tosin jos ajanut aiemmin Camel 4WD ... ei puhuta liukkaista sen enempää.

Voisiko ylläpito muuten perustaa tilannehuoneen tähän hallitsemattomaan maahanmuuttoon liittyen? Ukrainalle ja Syyrialle on omansa mutta ehkäpä tämä Suomen tilanne koskettaa meitä vielä hiukkasen enemmän? Toki siinä pitäisi itse asiassa olla koko Euroopan taso myös...
Samaa mieltä. Tilannehuone auki, tämä saaga ei lopu koskaan.
 
Syrjäsen mielestä se on vain huhu, että somalit rakentavat elämänsä sosiaaliavustusten varaan. "Somaleissa on korkeasti koulutettuja runsaasti mm. koneinsinöörejä, Soile Syrjänen on huomannut. Heidän todistuksensa on vain jäänyt Somaliaan, hän toteaa."

Mutta tekevätkö siis TÖITÄ Lieksassa? Unohtuneet koneinsinöörin paperit eivät paljoa lämmitä mutta jos osaa asentaa niitä koneita niin luulisi että jotain hommaa löytyy :D
 
Turvapaikanhakijoille, siis niille jotka jo ovat täällä, tiedottaminen on hiukan myöhäistä... Tietysti voi toivoa että sana kulkee.

Edelleen on munatonta tämä Suomen touhu, toimenpiteet joihin nyt ryhdytään, ovat itse asiassa vain ulkomaalaisvalvonnan tehostamista. Ainut viesti joka menisi oikeasti perille jo ennaltaehkäisevästi, olisi rajatarkastusten palauttaminen ja tästä laaja uutisointi. Se todennäköisesti vaikuttaisi vasta lähtöä suunnitteleviin ja jo matkalla oleviin. Vaikka rajatarkastukset sinänsä eivät vaikuta turvapaikkaprosessiin, sopii epäillä että tulijamassat olisivat tästä tarkasti tietoisia, mutta ymmärtäisivät kyllä maahantulon vaikeutuneen ja saattasivat valita "pehmeämmän" kohteen.
 
Siis ei nyt helvetissä ! Osaako kukaan sanoa, onko tämä LiveLeak samaa tasoa oleva "media" kuin esim. Mitä Vittua -lehti ? Vai voisiko tässä kauhu-uutisessa olla perääkin ?

EDIT: Jo nyt on perkele kun ei linkity oikein.

MUTTA käykää katsomassa LiveLeakin sivulta juttu
"
The shiite terrorist and Ahd TV 'correspondent', Ahmed Kadhum, posts an image of himself as a grateful refugee in Finland"
 
Mitä mieltä olet tuosta Seppo H:n kirjoituksesta?

Asiallinen kirjoitus, ja yksi kuulapaa sinne lavalle kylla punkesi kun oli avoin mikki... ja jotain tollaista sielta sitten tuli, ja sille hepulle kylla mielenosoitukseen osallistunut yleiso huusi etta painu vittuun. Mitaan muuta vittuilua ei ollut, eika nakynyt antifaa tai muita riistaelaimia joten lahdin kotiin. En osallistunut marssiin koska vanhana Kunniakomppanian vanrikkina minuun on taottu kovin ottein tietty kasitys marssimisesta, eika loivajurrinen lippuhardelli edusta sita. Lepo :D

EDIT: lopuksi uskoni on etta Suomen Armeija marssii hiljaa, liikkuu hiljaa ja taistelee kovaa. Noi "Suomi suomalaisille" yms. huutelut on jotenkin ihan helvetin speden kuuloisia jossain Stockan edessa mita tuli uutisista katsottua.
 
Siis ei nyt helvetissä ! Osaako kukaan sanoa, onko tämä LiveLeak samaa tasoa oleva "media" kuin esim. Mitä Vittua -lehti ? Vai voisiko tässä kauhu-uutisessa olla perääkin ?

EDIT: Jo nyt on perkele kun ei linkity oikein.

MUTTA käykää katsomassa LiveLeakin sivulta juttu
"
The shiite terrorist and Ahd TV 'correspondent', Ahmed Kadhum, posts an image of himself as a grateful refugee in Finland"

http://www.liveleak.com/view?i=634_1442649758
Embedded media from this media site is no longer available

The shiite terrorist and Ahd TV 'correspondent', Ahmed Kadhum, posts an image of himself as a grateful refugee in Finland

Ahmed Kadhum, a member of one of Iran's most bloodthirsty terror groups, known as Assaeb al-Haqq, has fled to Finland by posing as a helpless refugee.

A decent, and tolerant people, the Finns have no comprehension of the nature of the sadistic, shiite, throat slitting maniacs they are allowing into their country.

He has changed his name, but cannot change his terrorist past.

Hundreds of shiites who were members of Iran's terror gangs have fled to Europe this summer, disillusioned by combat attrition, exhaustion, and surprisingly, irregular pay.
Kadhum has boasted his trip only cost $2100, and has encouraged other shiite terrorists to join him.

image: https://cdn.liveleak.com/80281E/ll_a_s/2015/Sep/19/LiveLeak-dot-com-634_1442649758-CPP833mWEAAF0q2_1442649827.jpg.resized.jpg?d5e8cc8eccfb6039332f41f6249e92b06c91b4db65f5e99818bdd3944b4cdcd3f330&ec_rate=230

image: https://cdn.liveleak.com/80281E/ll_a_s/2015/Sep/19/LiveLeak-dot-com-634_1442649758-CPP83x_W8AAsFZw_1442649843.jpg.resized.jpg?d5e8cc8eccfb6039332f41f6249e92b06c91b4db65f5e99818bdd3944b4cdcd3f330&ec_rate=230

image: https://cdn.liveleak.com/80281E/ll_a_s/2015/Sep/19/LiveLeak-dot-com-634_1442649758-CPP84inWUAAGuoT_1442649859.jpg.resized.jpg?d5e8cc8eccfb6039332f41f6249e92b06c91b4db65f5e99818bdd3944b4cdcd3f330&ec_rate=230

Read more at
Embedded media from this media site is no longer available
 
Jatketaan nyt tuolla liveliikillä kun aloitettiin:

This is a video of Iraqi asylum seekers in Finland. Does anyone speak arabic here? I need a translation because someone is saying that these men are from some ISIS militia etc?

Embedded media from this media site is no longer available
 
Embedded media from this media site is no longer available

The shiite terrorist and Ahd TV 'correspondent', Ahmed Kadhum, posts an image of himself as a grateful refugee in Finland

Ahmed Kadhum, a member of one of Iran's most bloodthirsty terror groups, known as Assaeb al-Haqq, has fled to Finland by posing as a helpless refugee.

A decent, and tolerant people, the Finns have no comprehension of the nature of the sadistic, shiite, throat slitting maniacs they are allowing into their country.

He has changed his name, but cannot change his terrorist past.

Hundreds of shiites who were members of Iran's terror gangs have fled to Europe this summer, disillusioned by combat attrition, exhaustion, and surprisingly, irregular pay.
Kadhum has boasted his trip only cost $2100, and has encouraged other shiite terrorists to join him.

image: https://cdn.liveleak.com/80281E/ll_a_s/2015/Sep/19/LiveLeak-dot-com-634_1442649758-CPP833mWEAAF0q2_1442649827.jpg.resized.jpg?d5e8cc8eccfb6039332f41f6249e92b06c91b4db65f5e99818bdd3944b4cdcd3f330&ec_rate=230

image: https://cdn.liveleak.com/80281E/ll_a_s/2015/Sep/19/LiveLeak-dot-com-634_1442649758-CPP83x_W8AAsFZw_1442649843.jpg.resized.jpg?d5e8cc8eccfb6039332f41f6249e92b06c91b4db65f5e99818bdd3944b4cdcd3f330&ec_rate=230

image: https://cdn.liveleak.com/80281E/ll_a_s/2015/Sep/19/LiveLeak-dot-com-634_1442649758-CPP84inWUAAGuoT_1442649859.jpg.resized.jpg?d5e8cc8eccfb6039332f41f6249e92b06c91b4db65f5e99818bdd3944b4cdcd3f330&ec_rate=230

Read more at
Embedded media from this media site is no longer available

Voi raukkaa. Kun taisteluväsymys iski, niin 2 100 dollarilla pääsi viettämään laatuaikaa Suomeen. JOS tämä pitää kutinsa, niin sopii toivoa että poliisi on tuosta ukosta tietoinen !
 
Moukaroi perustuslakia vahvimman oikeudella joka hänellä tietenkin on. Rajoittaa sananvapautta minkä kerkeää, johon hänellä tietysti perustuslaillinen oikeus on. Miehittää Unkarin keskeisiä virkoja oman jengin miehillä, joka on tietysti luvallista. Ajaa maansa talouden kuralle ja työttömyyden rakettimaiseen nousuun, eli toimii kuten erään toisenkin EU:n valtion johto. Sooloilee Putinin kaverina johon hänellä valtionpäämiehenä tietenkin on. 5 veisaa EU:n periaatteista, kuten jokaisen valtiopäämiehen kuuluisi tietenkin tehdä.

Lähde: Oma vuosien mittaan muodostunut käsitys.
 
Vähän heppoinen uutinen kun en ainakaan itse löytänyt liveleakistä linkkiä sinne mihin ukko itse postannut tuon (väitetyn) Suomiposeerauskuvan. Olisi kiva ajaa arabienkielinen jorina translaattorin läpi, kuvasta sitä ei pysty enkä osaa naputtaa arabiaa suoraan kuukkeliin. Jos joku muu osaa tai hanskaa kieltä sen verran että osaa kääntää niin käännöksestä kiitollinen.

Sinänsä en ihmettelisi yhtään että tuollaisia helmiä valuisi tänne rikastuksen joukossa paljon enemmänkin.
 
Abu Mansour can get those who want to be secular a visa for Finland

Mut hei .. eihän tästä rekrytoinnista ja soluttautumisista ollut mitään näyttöä, päinvastoin puppua ja täyttä satua tuollaiset uutiset:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015091120331514_uu.shtml

Tutkija: Tarina pakolaisten joukkoon soluttautuneista terroristeista täyttä satua
Perjantai 11.9.2015 klo 11.41 (päivitetty klo 12.19)

Ulkopoliittisen instituutin tutkija vertaa Isis-taistelijoiden invaasiota tarinaan Punahilkasta. Molemmat ovat faktojen valossa täyttä satua.

:confused:
 
Siis mitä helvettiä. Tutkija siis käsittelee asiaa logiikan keinoin! Että ei ole järkeä, koska matka on pitkä ja vaarallinen ja koska...
Nyt on kyseessä muslimiterroristit haloo :mad:. Se että ne juovat nestettä ja syövät ruokaa, se on ainoa looginen teko niiltä. Kaikki muu on länsimäisen ihmisen mielestä täysin epäloogista.
Hei, vyötänpä itseni töntöntööllä ja tulilangalla ja räjäytän itseni bussissa, joka on täynnä naisia ja lapsia. Ja tuhat muuta esimerkkiä. Mitenkäs tutkija tämän muuttaisi faktoiksi? :mad::mad:
 
Ystävällisesti pyytäisin että käyttäisit tyhjiä riviä välillä, helpottaisi lukemista.
Siirran postaukseni kokonaan tänne.

Olisin halunnut kirjoittaa tästä jo viikko sitten, mutta tänään mielenosoituksessa on mainittu sitä, mitä mielissä pyörinyt. Ei ihan sellaisessa muodossa, jota itselläni oli, mutta hyvä näin. Olen kuullut aikasemmin ihan järkytyksen asti (venäläisiltä, mutta kuka niitä alunperin laittaa liikelle, sitä en tiedä) miten suomalaisia (valkoisia ylipäänsä) pitää sekoittaa muihin, koska ne ovat jotenkin rumia ja sairaita, vihjattu huonon geneetikaankin, olen kuullut "katso kuinka mulaatit ovat kauniita" tai "katso urheilukisojen fyysistä kuntoa joka afrikalaisilla miehillä on, pelkkä muskelit" :confused: Mutta, anteeksi, MITÄ?

Mikä ihmeen rotuparannus/jalostus tämäkin on?! :mad:Tämä ajatus kuitenkin tuli ensimmäisenä mieleeni. Kuka tätä levittää? Minä en halua elää muskelimiehen kanssa, vaan sivistyneen ja turvallisen. Enkä halua olla omasta mielestä parempia geeneja omavan ihmisen lähellä, joka rupea saarnamaan minulle kenties islamin ihanuutta, kykenemättömänä näkemään että hänen islamisyynnyinmaa on hoidettu asumiskelvottomaksi ja hän pakeni itse pois sieltä. Tai venäläisen, joka ihan halkeamaisillaan oman erinomaisuuteen, koska hänelle telkkarissa sanottu että hän on "suurenmoisen kansan edustaja".

Minä en usko koko tälläiseen "rotuparannukseen" ja se tuntuu minusta vastenmieliselta. Kauneusihanteet sitä paitsi muuttuneet pitkin ihmishistoriaa muutenkin, puhumatta sitä että kauneus on ylipäänsä katsojan silmissä, ja ylipäänsä nykyinen maailma on liika ulkonäkökeskeinen, mitä alkanut jo tymppia minua jo ajat sitten, koska monen elämäkin menee pilalle, kun joka kolosta hänelle vihjataan että hänessä on aina jotain vikaa. Ja nyt jo mentyy vielä pitemmälle - valkoinen ihonväri on SE ongelma, se on kelvotonta vasta?

Geneetikka on tietenkin mielenkiintoinen ala, mutta onko kaikki siinä niin kuin väitetään? Olen yhdeltä mieheltä kuullut jopa pohdintoja että koko valkoinen rotu on heikko, siksi se selvästi vähenee maapallolla, kun itse luontokaan ei kuulemma suosi sitä :confused: Mutta MIKÄ IHMETTÄ?! Jos jotakin on liian vähän luonnossa, niin pitääkö tuhota loputkin?! Entä harvinaisten lajien suojelu? Ja kyllä, olen tähän asti elännyt siinä tiedossa, että ihmiset ovat jo ihan tarpeeksi sekoituneet, ja jokainen meistä jo sinänsä omistaa hyvät geenit, koska selvisimme vuosituhansia, ja meidän esivanhemmat selvisi hengissä ja lisääntyneet. Vai onko tässä merkelit, sipilät ja stubbit leikkivat itse lountoa? Vai kenties umpirikkaat, pohjattomasti rahanahneet ja moraalittomaat tahot heidän takana?

Toivottavasti nämä tarkoitukselliset sekoitus "teoriat" ovat hourailua. Mutta täytyy myöntää että yksi tästä pohtinut vaikutti jopa täyspäiseltä.

Edit. Erotin teksti lukemiskelpoiseksi, täydensin ja hiukan korjasin. Tietenkin pitää aina erottaa "uberihmiset", jotka luulevat itseään muita paremmaksi, ja juuri siksi koko islam minusta on pelottava, koska se korostaa halunsa olla koko maailmassa ja tietääkseni jopa dominoida (korjakaa jos olen väärässä). Miksi ne haluavat levittäytyä niin paljon, eikös heille pitää näyttää ensin omissa maissa että ovat niin hyviä että heistä pitää ottaa muille esimerkkia?

Mutta on järkevätkin pohtijat, jotka muistuttavat sitä että riskeasilmäisyys perintyy sinistä silmien väriä enemmään ja myös syntyvyys muslimiväestön keskuudessa korkeampi. Ei tässä tarvitse olla salaliitoteoriohin uskova, se on helppo laskea miten tässä käy.
Mutta onko ihmisellä oikeutta sitten puolustaa sinisilmäisyyden geenia ja ihon väriä ilman että hänet leimataan heti rasistiksi ja natsiksi? Vaikka kuinka ahtaalla olisi? Siinä se on - ongelma.
 
1. Moukaroi perustuslakia vahvimman oikeudella joka hänellä tietenkin on.
2. Rajoittaa sananvapautta minkä kerkeää, johon hänellä tietysti perustuslaillinen oikeus on.
3. Miehittää Unkarin keskeisiä virkoja oman jengin miehillä, joka on tietysti luvallista.
4. Ajaa maansa talouden kuralle ja työttömyyden rakettimaiseen nousuun, eli toimii kuten erään toisenkin EU:n valtion johto.
5. Sooloilee Putinin kaverina johon hänellä valtionpäämiehenä tietenkin on.
6. 5 veisaa EU:n periaatteista, kuten jokaisen valtiopäämiehen kuuluisi tietenkin tehdä.

Lähde: Oma vuosien mittaan muodostunut käsitys.

1. Unkarin edellinen perustuslaki oli itäblokin vuoden 1949 tuote. Unkari oli ainoa itäblokkiin kuulunut maa joka ei vielä ollut laittanut perustuslakiaan kokonaan uusiksi NL romahduksen jälkeen.
2. Unkari medialaista kovasti kohistiin mutta en ole sen jälkeen lukenut mitä suuria kauhistuksia se on aiheuttanut. Sen että valtion mediatuuteista ei suolleta vasemmistoliberaalia puppaa 24/7 kuten täällä? Kauheaa.
3. Normaalia kaikille
4. Talousnumeroiden perusteella Unkarilla menee paremmin kuin Suomella, työttömyys pienempi, talouden kasvu suurempi
5. Paha sanoa tähän mitään kun en hahmota mitä on sooloilu Putinin kaverina. Tokko se vielä kenestäkään diktaattoria kuitenkaan tekee.
6. Omalle maalle tuhoisista periaatteista pitääkin viisveisata.

Ymmärrän että suomilaiselle medialle Orban on kauhistus ja hänet uutisoidaan belsebuubina, muttei se tarkoita sitä että hän faktisesti on niin kamala belsebuubi kuin mitä täällä uutisoidaan ;)
 
Mutta onko ihmisellä oikeutta sitten puolustaa sinisilmäisyyden geenia ja ihon väriä ilman että hänet leimataan heti rasistiksi ja natsiksi? Vaikka kuinka ahtaalla olisi?
Tietenkin on oikeus.
 
Back
Top