Pakolaisuus

Tähän tulee vastaus Sotaveteraanit tukevat maahanmuuttoa, tosin eräässä lehdessä vedottiin veteraanin mielipiteeseen joka terveydellisistä syistä ei enään ole kykenevä hoitamaan omia asioitaan.

Moni veteraani lienee huolissaan, mutta kukapa sitä haluaisi vielä vanhoilla päivillään joutua leimatuksi rasistiksi. Lisäksi uutislähteenä lienee useimmille Ylen uutislähetykset eikä mikään muu.
 
On aika hankalaa kuvitella miehiä, jotka aikanaan jäi ja tappeli verissäpäin maansa puolesta, puolustamassa sitä että nuoret miehet ei jää, jättää perheensä kriisin keskelle ja lähtevät itse norkoilemaan kaukomaille vastaanottokeskuksiin. Enon kommentit voin kuvitella hyvin vaikka tämä ehti poistua muonavahvuudeseta viime vuonna. Ne eivät olisi päässeet YLEn lähetykseen.
 
Suomen Tulli suorittanut vakavan rikoksen ihmiskuntaa vastaan. Vaadin perusteellista tutkintaa, vastuulliset linnaan ja varmistukset ettei tällaisia eriarvoistavia, mainettamme pilaavia tapauksia enää tule.

http://www.hs.fi/kotimaa/a1444449344198

Torniossa käännytettiin yksi henkilö
Kotimaa 11.10.2015 2:00
Helsingin Sanomat
Tornion järjestelykeskuksessa on tähän mennessä rekisteröity yli 6000 turvapaikanhakijaa, poliisi kertoo tiedotteessaan. Keskus on ottanut vastaan turvapaikanhakijoita noin kolme viikkoa.

Perjantain aikana Tornioon saapui noin 180 turvapaikanhakijaa. Lauantain vastaisena yönä rajan yli Ruotsista saapui vielä yksi henkilö, joka ilmoitti hakevansa turvapaikkaa Suomesta. Poliisi arvioi, että lauantaina Tornioon saapui hieman yli 250 pakolaista.

Tulli käännytti lauantain vastaisena yönä takaisin Ruotsiin yhden henkilön, jolla ei ollut oikeutta tulla Suomeen. Rajavartiolaitos jatkaa tehostettua ulkomaalaisvalvontaa.
 
Vielä oheinen tutkimustulos:
Pahoinpitelyt:
Katso liite: 6287
Henkirikokset:
Katso liite: 6288
Raiskaukset:
Katso liite: 6289
http://www.optula.om.fi/material/at...imuksia-sarja/XZ5bk8f2H/265_Lehti_ym_2014.pdf
EDIT: Tuolla linkin takana lisää kuvioita (mm. ryöstöt ja varkaudet).
En ole ihan kaikkia viestejä lukenut, joten voi olla että tätä on jo kommentoitu.

Merkillepantavaa on, että aineisto on vuosilta 2010-2011, jolloin on takana nousukautta eli voidaan olettaa, että ainakin osaa tilastoissa mukana olleista on kotoutettu kohtuullisesti. Lisäksi saapuneiden määrät ovat olleet aivan toista luokkaa kuin tämä nykyinen ryntäys.

Pelkäänpä että saamme selata joskus tulevaisuudessa jonkin verran rumempaa dataa.
 
Herää väkisinkin kysymys millä ihmeellä tuo yksi veikkonen onnistui todistamaan sen ettei hänellä ole oikeutta tulla Suomeen? Tarvitaan jo yritystä olla hävittämättä hlöpapereita ja olla mutisematta "asylum". Saavutus sinänsä. :solthum:

Olisko ollut Suomalainen paluumuuttaja, joka kysäisi, että onkohan Suomessa mahdollisesti töitä ja asuntoa, jos takaisin kotimaahan tulisi...
 
Yle jatkaa kauniiden unelmien laguunissa. Tuskin maltan odottaa poikien iltakihinää, kun A-studio on katsottu...

Varmasti ihan mukavia ihmisiä. Karenssien poistaminen on oikein. Mutta miten he muka työllistyvät oikeisiin töihin, jos meillä on 450 000 omaa työtöntä eikä työlle ole lainkaan kysyntää? Eivät mitenkään.

http://yle.fi/uutiset/turvapaikanha...n__emme_ole_tulleet_suomeen_nukkumaan/8373508
 
Yle jatkaa kauniiden unelmien laguunissa. Tuskin maltan odottaa poikien iltakihinää, kun A-studio on katsottu...

Varmasti ihan mukavia ihmisiä. Karenssien poistaminen on oikein. Mutta miten he muka työllistyvät oikeisiin töihin, jos meillä on 450 000 omaa työtöntä eikä työlle ole lainkaan kysyntää? Eivät mitenkään.

ttp://yle.fi/uutiset/turvapaikanhakijoille_haravat_kouraan__emme_ole_tulleet_suomeen_nukkumaan/8373508

Kyllä se on mahdollista ja uskon Suomen talouden nyt lähtevän nousuun. Muistan kuinka esim. hölmöläiset onnistuivat jatkamaan peittoaan, leikkaamalla ensin palan yläpäästä ja sitten neulomalla sen jalkopäähän.
Toinen vuorenvarma neuvohan oli saada valoa ikkunattomaan pirttiin, oli kantaa valo ulkoa säkeissä sisälle.
Näitä ikivanhoja, mutta vuorenvarmoja Suomalaisia keinoja käytetään nytkin maan talouden hoitoon ja pakolaisten sisäänvirtauksen varmistamiseksi ja heidän maassa pysymiseen..
 
Irakilaiset protestoivat turvapaikkapäätösten jäädyttämisiä – "Älkää luottako Irakin hallituksen lausuntoihin"

Irakilaismiehistä koostuva joukko osoitti tänään mieltään Helsingissä. Taustalla on Maahanmuuttoviraston päätös pistää irakilaisten ja somalialaisten turvapaikkapäätökset jäihin.

Helsingissä 300 turvapaikkaa odottavien irakilaisten joukko on kirjoittanut vetoomuksen Suomen kansalaisille ja hallitukselle pyytääkseen suojelua.

Joukko irakilaisia piti tänään tiedotustilaisuuden median edustajille tuodakseen esiin Irakin turvattomuutta.

Tilaisuuden jälkeen joukko kerääntyi eduskuntatalon liepeille protestoimaan muun muassa turvapaikkapäätösten jäädyttämistä vastaan.

Irakilaiset pelkäävät, että turvapaikan saaminen Suomesta vaikeutuu, jos maan turvallisuustilanteen tulkinta kiristyy.

"Kuolen mieluummin, kuin palaan Bagdadiin"

Suomeen on tullut viime aikoina erityisen paljon turvapaikanhakijoita Bagdadista.

Vapaa Liikkuvuus -järjestön mukaan nyt pelätään, että Bagdadia ei vastaisuudessa luettaisi vaarallisten alueiden joukkoon.

25 päivää sitten Helsinkiin saapuneen Ahmed Shukr pitää Bagdadia sotatantereena.

– Kuolen mieluummin kuin palaan sinne takaisin.

Hallitus lausuu hänen mukaansa vääriä tietoja Irakin turvallisuustilanteesta.

–He (hallituksessa) ovat gangstereita. He tekevät irakilaisista taistelijoita, jotka jakavat irakilaiset kahtia. Älkää luottako heidän lausuntoihinsa.

Sinkkuja syrjitään Irakissa siviilisäätynsä vuoksi

Bagdadissa asuva 27-vuotias Saad kertoi tilaisuudessa, että häntä syrjitään paitsi uskontonsa vuoksi, myös siksi, että hän on naimaton mies.

– En ole saanut asuntoa viiteen vuoteen, koska sinkkumiehen on vaikea saada asunto vuokramarkkinoilta. Olen viisi vuotta asunut eri perheiden nurkissa.

Saad palautettiin takaisin Bagdadiin odotettuaan turvapaikkaa Ruotsissa kolmisen vuotta.

– Palattuani poliisi epäili terroristiksi ja minua kidutettiin kahden viikon ajan. Vaikkakin hallituksen kanssa oli olemassa sopimus, että palautettujen elämä Irakissa on turvattu.

– Emme ymmärrä miten Suomi voi neuvotella Irakin hallituksen kanssa palautussopimuksesta.

http://yle.fi/uutiset/irakilaiset_p...ttako_irakin_hallituksen_lausuntoihin/8374256

Muutamia huomioita. Jos juttuun on edes vähänkään uskominen, toiset irakilaiset ovat täällä terroristeja paetakseen kun taas toiset hallitusta kohtaan tuntemansa pelon vuoksi. Jos haluaisi olla inhorealisti, niin väittäisi että hallitsematon tilanne on johtanut hädänalaisten pelastamisen sijaan konfliktin osapuolten siirtämiseen tänne. Mutta näinhän ei tietenkään voi olla, eihän?

Ja jos tuo "kuolen mieluummin kuin palaan" -heitto myötätunnon kalastamisen lisäksi sisältää pienenkään totuuden jyvän laajemmassa mittakaavassa, tulemme pahimmassa tapauksessa näkemään verta siinä vaiheessa, kun palautuksia yritetään aikanaan laittaa täytäntöön.

Kaikenlaisista asioista voi pakolaisia yms. syyttää mutta harmaan talouden ja veronkierron helpottaminen on kyllä ihan ideologista toimintaa. EK on ajanut tuon sektorin käytäntöihin ja viranomaistoimintoihin kevennyksiä jo vuosia. Nyt heillä on hallitus joka on samoilla linjoilla. Tästä osiosta siis krediitit kuuluvat Hiilimonoksidimiehen narikalle Etelärantaan.

Ideologiaa tai ei näin on tapahtunut ja tästä ei voi EK`ta syyttää, kyllä tässä pakolaiset on syy ja talousrikostutkinnan väheneminen seuraus vaikka miten sitä yrittää EK`n niskaan kaataa.
Talousrikostutkijat ovat ylipäätään se ryhmä poliisissa jolla on lähtökohtaisesti paremmat edellytykset hoitaa turvapaikka-asioita.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015082520240873_uu.shtml

Hakijoiden tulvan seuraus: Talousrikostutkijoita siirretty turvapaikka-asioihin

Turvapaikanhakijoiden suuri määrä on johtanut Helsingin poliisissa järjestelyihin, jossa turvapaikka-asioita hoitamaan on siirretty väkeä talous- ja omaisuusrikostutkinnan puolelta.

MTV:n mukaan turvapaikkapuhutteluja ja -rekisteröintejä tekemään on siirretty kuusi talousrikostutkijaa.

Kansanedustaja Mika Raatikainen (ps) moittii MTV:n uutisessa tilanteen hoitamista tavalla, joka on poissa rikostutkinnasta. Hänestä täydennyspoliisit voisivat hoitaa turvapaikanhakijoiden puhuttamisen.
Helsingin poliisin ylikomisario Juha Hakolasanoo nykyisen tilapäisjärjestelyn kestävän vain siihen asti, että turvapaikka-asioita hoitamaan saadaan rekrytoitua lisää väkeä. Hän perustelee nykyisiä järjestelyjä osaamistarpeella.
- Turvapaikkatutkintaan on otettava ihmisiä, joilla on tutkintakokemusta. Heidän on osattava myös kieliä, Hakola sanoo.

Lähde: MTV
 
Eikös Juhana Vartiaisen teesi ole että työpaikkoja alkaa syntyä kun kadulla vaan laahustaa työttömiä.

Voi se silti olla ideologista toimintaa. Tämähän ei ollut ainoa leikkaus talousrikoksien torjunnassa. Ei lisäleikkaus sattumalta ole mennyt samaan paikkaan. Sattumaa ei näissä asioissa ole olemassakaan vaan ainoastaan tietoisia ja tavoitteellisia päätöksiä.
 
Bagdadissa asuva 27-vuotias Saad kertoi tilaisuudessa, että häntä syrjitään paitsi uskontonsa vuoksi, myös siksi, että hän on naimaton mies.

– En ole saanut asuntoa viiteen vuoteen, koska sinkkumiehen on vaikea saada asunto vuokramarkkinoilta. Olen viisi vuotta asunut eri perheiden nurkissa.

Ajatella, naimattomia miehiä syrjitään esmes asuntojonossa, onneksi Suomessa ei voisi moista tapahtua.....
 
oi se silti olla ideologista toimintaa. Tämähän ei ollut ainoa leikkaus talousrikoksien torjunnassa. Ei lisäleikkaus sattumalta ole mennyt samaan paikkaan. Sattumaa ei näissä asioissa ole olemassakaan vaan ainoastaan tietoisia ja tavoitteellisia päätöksiä.
Tuohan vaikuttaa ihan salaliittoteorialta.
 
Eikös Juhana Vartiaisen teesi ole että työpaikkoja alkaa syntyä kun kadulla vaan laahustaa työttömiä.
Vartiainen on 90 luvulla julistanut vasemmistolaista ideologiaa nyt oikeistolaista en oikein usko mieheen kuten en usko Esko Ahonkaan ajattelun olevan hyväksi kuin yhdelle Suomalaiselle hänelle itselleen.
 
Back
Top