Väitätkö että arabit olisivat saaneet jotain aikaiseksi hallitsijoidensa kukistamiseksi ilman Jenkkien & kumppaneiden jelppiä?
Mielestäni näin kadunmiehen silmin näytti siltä, että erityisesti tuo "& kumppanit" kunnostautuivat siinä tuen lupaamisessa, Obama ja jenkit tulivat mukaan siinä vaiheessa kun ei kehdannut olla tulematta kun ne kumppanit eivät olisi pärjänneet (esim. täsmäaseet loppuivat lähes heti), vaikka olivat (ehkä Irakin kokemusten perusteella?) skeptisiä diktaattorien äkillisen kaatamisen autuaaksi tekevästä vaikutuksesta. Ellen väärin muista, jenkkien linja oli vahvasti se että eurooppalaiset hoitakoon asian, mistä heitä itse soimasin tuolloin.
Tämä arabikevät on vitullisen vaikea asia. Itsekin jännitin tosissaan esim. Libyan kapinallisten vaiheita ja tuskailin mielessäni (ja jopa julkisestikin) että Bengasissa tulee kohta verilöyly, kun Gaddafin joukot olivat vahvoilla ilman länsimaista tukea. Pidin liioiteltuna ajatusta, että diktaattoreja ei voi kaataa koska maat romahtavat vain täydelliseen kaaokseen. No, onkohan nyt todettava, että tuossa ajatuksessa oli hiton paljon oikeaakin. En usko että edes Libyassa on asiat paljoakaan paremmin normaalielämän kannalta kuin ennen, ja Euroopan niskassa on siirtolaiskriisi. Toisaalta, sekin tuntuisi helvetin väärältä että tappajat ja kiduttajat jotka siellä vallassa olivat, saisivat vain olla vallassa. Inhottaa vajota apatiaan, mutta perheellisenä ihmisenä olen kysynyt itseltäni olisinko mieluummin elänyt perheen kanssa Eversti Gaddafin libyassa (puhumattakaan silmälääkäri Al-Assadin Syyriassa) kuin nykytilassaan olevissa samoissa maissa, ja päätynyt ikävästi siihen että mieluummin kuitenkin niissa diktaattorimaissa. Kyse kun ei ole siitä, että valitsisin elämän orjuudessa sen sijaan että riskeeraisin hengen vapauden takia (esim. Suomessa!), vaan siitä, että kun katsoo noiden alueiden ja maiden väestöjä ja niiden kaikki mitta-asteikot ylittävää keskinäistä eripuraa, ei tunnu millään tavalla realismilta että sinne saataisiin pitkäkestoisia parempia hallintoja aikaan. Entisessä Jugoslaviassa teurastettiin toinen toisiaan (erityisesti serbien toimesta) oikein olan takaa 1990-luvulla, mutta katsokaapas - nyt maat auttavat toisiaan esim. luonnonkatastrofien edessä ja sitä rataa. Sen sijaan Lähi-Idässä ollaan ikuisesti toistensa kurkuilla, siltä se tuntuu. Onko edes jotenkin siedettävä diktaattori parempi kuin täydellinen kaaos, joka valitettavasti tuntuu paikka paikoin olevan ainoa vaihtoehto. Siitä kyllä syyttävä sormi osoittaa arabeja itseään erityisesti, mutta syyllisyys ei ole oleellista vaan realismi.
Väitän siis että olin karkeasti väärässä ja diktaattoreita ei olisi pitänyt lähteä kaatelemaan, missä länsimailla oli ainakin jonkinlainen rooli. Paskamaista, kaikilla tavoilla.
Se, että Venäjä on täysin itsekkäistä syistä iät ja ajat tukenut alueen diktaattoreita ei asiaan vaikuta millään tavalla, vaikka tietysti täällä voi saada trollileimaa otsaansa kaikesta mikä on joidenkin maailmankuvan vastaista. Yllämainittu ei kuitenkaan saa minua ajattelemaan hitunvinkulaakaan enemmän parempaa Venäjästä. Mutta maailma ei ole mikään bipolaarinen, että jos kritisoit toista puolta niin kannatat Venäjää. Kyllä länsimaiden yksi vahvuuksista on nimenomaan se, että kritiikkiä saa ja pitää esittää, vaikka ketjun aiheessakin linja on eräissä suunnissa ollut ihan toinen.
Edit: Tuloksiin voitaisiin päästä esim. Irakissa yksinkertaisesti jakamalla maa - kurdit ovat oman valtionsa ansainneet, Turkki haistakoon pitkät. Shiiat ja sunnit omiin valtioihinsa niin on sitten selvää missä kukin on pomo, ilman jatkuvaa matalan intensiteetin sisällissotaa.