http://www.hs.fi/m/sunnuntai/a1457671849263?jako=e428793f02389ba3a45653287da6b0fe
Piispa Irja Askola: Suomalaiset ovat sortuneet kollektiiviseen syntiin
Helsingin piispa tunnetaan armon airueena. Nyt hän puhuu kuolemansynneistä – koska elämme niin poikkeuksellisia aikoja.
Marko Junkkari HS
SUNNUNTAIJulkaistu 7:41
2853
ON AIKA PUHUA synnistä, Helsingin piispaIrja Askola sanoo.
Eikä mistä tahansa pikku filungeista, vaan kaikkein pahimmista: ylpeydestä, kateudesta, vihasta, laiskuudesta, ahneudesta, ylensyönnistä ja himosta.
Ne ovat ne seitsemän kuolemansyntiä. Ja niihin me suomalaiset olemme Askolan mukaan sortuneet. Minä, sinä, me kaikki.
Askola puhuu kollektiivisesta synnistä, joka vie Suomea väärään suuntaan.
Ihmiset kaivautuvat omiin poteroihinsa ja seurustelevat vain samanmielisten kanssa. Sosiaalinen pääoma rapautuu, kun ihmiset eivät enää tunnista toistensa todellisuutta. Uskotaan, että oman kuplan totuus on paras totuus. Se on vääränlaista ylpeyttä.
Ylpeys on kuolemansyntien listalla ensimmäisenä, se on synneistä pahin. Se tuottaa ylimielisyyttä.
”Jos meillä ei ole mitään yhteistä koodistoa ymmärtää toinen toistamme, niin se on vaarallista. Se romuttaa yhteisöllisyyden”, Askola sanoo.
Asenteet kovenevat, pelko lisääntyy. Pelko eristää ihmisiä entisestään.
”Yhteiskunnan hyvinvointi tarkoittaa hengittävää yhteisöä, jossa ymmärrämme toinen toisemme hyvinvointia ja pahoinvointia. Kiinnostumme toistemme tarinoista. Toista ihmistä ei kuule ja näe, jos menee poteroon.”
Tuloksena on kateutta ja vihaa – kuolemansynnit numero kaksi ja kolme. Todisteet tästä löytyvät päivittäin internetin keskustelupalstoilta.
JUHANI NIIRANEN
Piispa kirjoitti kuolemansynnit lunttilapulle.
PIISPA IRJA ASKOLA ei ole aiemmin juurikaan puhunut synnistä. Ehkä siksi hän on varustautunut haastatteluun lunttilapulla. Siihen on listattu seitsemän kuolemansyntiä.
”Yleensä minut tunnetaan armon airueena, ei niinkään synnin julistajana”, Askola naurahtaa.
Tosiaan, ”Jumalan armo” löytyy lähes kaikista hänen saarnoistaan.
Armo on lohdullinen ajatus – ainakin jos tulkitsee sen Jumalan ansaitsemattomana suosiona, joka ei sinänsä riipu ihmisen omista tekemisistä. Piispanvihkimysmessussa vuonna 2010 Askola puhui Jumalan armollisuudesta, joka toimii ”rajoituksetta ja pienintäkään ehtoa asettamatta”. Jumala ei siis vaadi liikoja.
Synti on vähän mutkikkaampi juttu.
Se on yksi kristinuskon peruskäsitteistä. Silti nykyisin papit eivät juuri puhu synnistä. Askolan mukaan se johtuu siitä, että aikaisemmin kirkko tarpeettomasti pelotteli ja osoitteli ihmisiä. ”Minun ikäluokkani muistaa rippikouluaikoja, jolloin synnit olivat tekemislistoja: varoiteltiin tupakasta, tanssista ja teatterista.”
Teologien mukaan synti on syy, pahat teot seuraus. Jeesus sanoo Raamatussa synnin olevan sitä, että ihmiset eivät usko häneen eivätkä rakasta lähimmäisiään. Jos ei ole uskoa, niin ihminen sortuu tekemään väärin. Askola siteeraa uskonpuhdistajaMartti Lutheria, luterilaisen kirkon oppi-isää. ”Hän sanoi, että synti on sitä, mikä erottaa meidät Jumalasta ja toinen toisistamme.”
Mitä se tarkoittaa?
Askolan mukaan Luther tarkoitti Jumalasta erottamisella sitä, että mikään ei ole enää pyhää. Ihmiseltä katoaa nöyryys elämän edessä. Omasta menestymisestä tulee tärkeintä.
Toisista ihmisistä eroon joutuminen tarkoittaa yksilöiden eristäytymistä. Mutta myös sitä, että maiden rajoille rakennetaan taas uusia aitoja. Rajat nousevat myös sosiaaliluokkien välille.
”Kun käyn aamupäivällä Lauttasaaressa ja iltapäivällä Vuosaaressa, niin etäisyys tuntuu valtavalta. Tuntuu kuin olisin matkustanut Euroopan läpi.”
Askolan mukaan arjen todellisuudesta kannattaisi kuunnella päiväkotien ohjaajia ja koulujen opettajia.
”Mitä merkitsee lapselle, että hän ei voi harrastaa mitään, kun jalkapallo- ja jääkiekkoseurojen maksut ovat niin korkeita. Tai perheellä ei ole autoa, ja vaikka olisikin, niin vanhemmat eivät ole ajokunnossa lauantaiaamuna.”
Askola saa paljon sähköpostia, joissa ihmiset kertovat vaikeista elämäntilanteistaan. Eräässä viestissä epätoivoinen äiti kertoo menettäneensä työnsä. Aviomies oli lähtenyt. Hän joutuu nyt valitsemaan, onko varaa ostaa lapselle aamiaisjugurttia vai itselleen verenpainelääkkeitä.
Kirjeen lopuksi äiti toteaa: silti piispa vain hyysää maahanmuuttajia.
”Näen tämän ja ymmärrän. Moni ihminen kokee, että hänen hädästään ei kukaan välitä, hänen kertomustaan ei kukaan kuule. Siitä syntyy vihaa ja katkeruutta. Mutta on väärin asettaa vastakkain turvapaikanhakijoita ja irtisanottuja ihmisiä.”
IRJA ASKOLA VIHITTIIN papiksi vuonna 1988, jolloin hän oli yksi Suomen ensimmäisistä naispapeista. Sittemmin hänestä tuli ensimmäinen naispiispa. 1990-luvun hän työskenteli Genevessä Euroopan kirkkojen konferenssissa.
Nykyisten piispojen joukossa 63-vuotias Askola on kaikkein liberaalein. Pari vuotta sitten hän otti voimakkaasti kantaa tasa-arvoisen avioliittolain puolesta. Syksyllä Askola osallistui Meillä on unelma -mielenosoitukseen, joka järjestettiin monikulttuurisen Suomen puolesta.
JUHANI NIIRANEN
Irja Askola
Askola on huolissaan asenneilmaston kiristymisestä. ”Julkiseen keskusteluun pesiytyy käsitteitä, jotka voivat olla selkeästi rasistisia ja hyvin ilkeämielisiä.”
Tämäkin on Askolan mukaan kollektiivinen synti.
”Meillä kaikilla on vastuu siitä, että asenneilmastoa ei päästetä lipsumaan. Vihapuhetta ei pidä sallia.”
Kyse on Askolan mukaan myös siitä, minkälaista lainsäädäntöä Suomessa tehdään. ”Puhumme kotouttamisen puolesta, mutta samaan aikaan suunnitellaan lakeja, jotka tekevät perheiden yhdistämisen lähes mahdottomaksi. Silloin pitää kysyä: Palveleeko tämä hyvyyttä? Edistääkö tämä oikeudenmukaisuutta?”
Kristillisessä kalenterissa on nyt paastonaika. Pääsiäiseen on pari viikkoa.
Piispa tarjoaa virka-asunnossaan ahvenanmaalaista seljankukkamehua ja keksejä.
Askolan mukaan paastonajan ydin ei ole ruokavaliossa vaan siinä, että ihminen tekee tilaa oleellisen ymmärtämiselle.
”Minusta paastonaika on hyvä hetki oman elämäntavan hahmottamiselle. Olenko armon ja oikeudenmukaisuuden asialla? Jääkö minusta hyvyyden vai pahuuden tunnejälki?”
Seitsemän kuolemansyntiä on listattu pahuusjärjestykseen. Ensimmäinen on pahin synti, ja siitä siirrytään askel askeleelta lievempiin.
Piispan kanssa aika on kulunut kolmeen ensimmäiseen, mutta käydään vielä läpi loputkin synnit.
Neljäs kuolemansynti on laiskuus. Piispa ei moiti suomalaisia laiskuudesta.
Viime keväästä lähtien hallitus ja työmarkkinajärjestöt ovat vääntäneet yhteiskuntasopimusta, jossa pyritään parantamaan yritysten kilpailukykyä muun muassa työaikaa pidentämällä.
Kirkollakin oli rooli neuvotteluissa, sillä hallitus ehdotti kahden arkipyhän, helatorstain ja loppiaisen, siirtämistä viikonloppuun. Kirkko vastusti. Askola kiistää, että kyseessä olisi ollut kirkon änkyrämäinen omien etujen puolustaminen.
”Kyse oli ihmisten puolustamisesta. Kaikkea ei voi mitata rahassa. Pikkuruinen Suomi olisi irtaantunut globaalista ikiaikaisesta kristillisestä kalenterista. Ei kilpailukykymme sen varassa ole.”
Viidentenä listalla on ahneus. Askola ei osaa sanoa, onko se sinänsä lisääntynyt vai vähentynyt. Huono juttu se on joka tapauksessa, sillä kirkon perusoppeihin kuuluu kohtuullisuuden korostaminen. ”Ei pidä tuijottaa vain omaan napaansa ja omia optioitaan vaan tarkastella laajemmin miten maa makaa. Sekä globaalisti että kansakunnan sisällä.”
Ylensyönti on kuudes kuolemansynti. ”Kirkon tehtävä ei ole varoitella siitä, että syödään väärin ja liikaa. Kyllä THL huolehtii siitä”, Askola naurahtaa.
Askola tulkitsee ylensyönnin laajemmin. Esimerkiksi kaikista tuuteista tulviva informaatiovyöry voi olla monelle taakka. Seitsemäs synti on himo. ”Nykyajassa sen voi ymmärtää kaikenlaisena riippuvuutena, jonka takia ihminen menettää oman hallintansa.”
UUDEN TESTAMENTIN roomalaiskirjeissä todetaan, että synnin palkka on kuolema. Miten meille syntisille suomalaisille käy?
”Synnin palkka tarkoittaa sitä, että menettää kontaktin itseensä ja läheisiin. Menettää elämänilon. Ei näe omaa arvoaan ainutlaatuisena ihmisenä. Silloin on kyseessä pystyyn kuollut ihminen”, Askola sanoo.
Pystyyn kuollut ihminen.
Piispa itsekin tuntuu hätkähtävän synkkää sanomaansa. Hän palaa pikaisesti tuttuun rooliinsa, armon airueeksi.
”Mutta siihen tilanteeseen kirkko tuo sen armon.”
