11.09.2015 08:27 | pelontorjunta
Älymystö eli intellektuellit ovat henkilöitä tai ryhmiä, jotka muotoilevat tai levittävät aatteita. Toinen määritelmä painottaa älymystön riippumattomuutta: Älymystöllä viitataan varsinkin yhteiskunnan tiede- ja kulttuuripiirien vaikuttajiin kokonaisuutena.
Älymystön jäsenet määrittelevät usein aikakauden luonnetta ja väittelevät asioista julkisuudessa. Kiinnostavasti intellektuellit ovat aina pitäneet velvollisuutenaan taistelemista vallanpitäjiä ja tervettä järkeä vastaan mutta taustalla pilkistää myös tärkeä emotionaalinen puoli. Esimerkiksi yksioikoinen kommunisminvastaisuus lietsoi vastakkainasettelua, leimasi kommunistisen hallinnon piirissä elävät ihmiset vihollisiksi ja korostamalla vastustajan epäkohtia ja valheellisuutta peitti näkyvistä oman puolen puutteet ja ongelmat.
On totta ettei kommunistinen järjestelmä ollut lähtökohtaisesti paha. Se todella pyrki parhaansa mukaan rakentamaan parempaa yhteiskuntaa, se kannatti rauhanomaista kilpailua ainakin propagandassaan ja sen piirissä asuvat ihmiset olivat useassa tapauksessa aivan verrattoman sympaattisia ja hyviä ihmisiä. Eikö siis ollutkin suurta vääryyttä julistaa heidän poliittinen järjestelmänsä kelvottomaksi ja taistella sitä vastaan? Haluttiinpa tai ei, tämän vastakkainasettelun varjo leimasi suuren osan hyviä ihmisiä huonoiksi ja pönkitti valheellisesti käsitystä oman maan suuresta etevämmyydestä.
Itseään kunnioittava älymystön edustaja varoo aina tarkoin leimautumasta jonkin asian johdonmukaiseksi vastustajaksi. Hän on kaikkien ”anti-” asenteiden vihollinen ja suuri hyvien asioiden puolustaja. Tämä on looginen seuraus siitä, että hänen täytyy olla ”non-judgemental”, olla ryhtymättä mitään vierasta tuomitsemaan. Itseään kunnioittava intellektuelli vastustaa johdonmukaisesti vain omaa maataan ja sen vallanpitäjiä ja yhteiskuntajärjestelmää. Nationalismia ei tarvitse erikseen mainita, sitä ei ainoastaan vastusteta, vaan vihataan.
Rakkaus vieraisiin eksoottisiin kulttuureihin
Kommunismi on kuollut ja kuopattu, mutta nämä perusasenteet näyttävät säilyvän. Sosiologi Paul Hollander on kirjoittanut useitakin kirjoja poliittisista pyhiinvaeltajista, jotka aina onnistuvat löytämään jonkin ylivertaisen onnen maan oman maansa ulkopuolelta. Tätä sitten ihastellaan ja palvotaan ja kumarretaan sen kurjimmillekin aikaansaannoksille, joiden kuvitellaan olevan jollakin tavalla ylivertaisia oman maan vajavaisiin saavutuksiin verrattuna. Stalinin Neuvostoliitto, Maon Kiina, Castron Kuuba ja takapajuisten maiden ”jalot villit” ovat vuorollaan olleet palvonnan kohteina. Koko asetelman olennainen ydin on siinä, että vertailuja on käytetty oman maan ja yhteiskunnan ruoskimiseen.
Tämän aikakauden ”suurimmasta hulluudesta” ei tarvitse kiistellä. Ei ole yllättävää, että se monien intellektuellien tai sellaiseksi pyrkivien mielestä on islamofobia. Ei siis islam. Niinpä kuten kommunismin aikana, itse tuota vastustettavaa ja pahaksi leimattua ideologiaa muistetaan jokaisessa mahdollisessa tilaisuudessa pestä puhtaaksi ja korostetaan, että Allah (siis Jumala) on laupias ja armahtavainen. Itse ideologia tai uskonto saarnaa rauhaa, eikä ole syytä pysähtyä jankuttamaan siitä, että rauha luvataan vasta sitten, kun kaikki kansat on saatettu saman uskon alamaisiksi. Eihän tämä nyt käytännössä kuitenkaan koskaan onnistu.
Ei tarvita suuriakaan hengenlahjoja sen havaitsemiseksi, että aikamme suurin hulluus ei ole islamin vastustaminen, vaan islam itse. Sehän on keskiaikaisen barbarian suora perillinen valistuksen ja modernin aikakaudella ja siis niiden leppymätön vihollinen. Toisin kuin kommunismin kaudella, ovat vain harvat maat avoimesti tunnustaneet sen, että eivät suostu tuolle hulluudelle kumartamaan ja tulevat sen sijaan taistelemaan sen leviämistä vastaan.
Tilanne on uusi ja outo ja kertoo, että aikakausi on vaihtunut. Tulevaisuudessa tullaan vielä sanomaan, että aikakautemme suurin hulluus ei ollut islamin vastustaminen, ”islamofobia”, vaan sen eli islamofobian vastustaminen. Tämä aivan riippumatta siitä, miten mukavia ja kunnioitettavia ihmisiä muslimit saattavat olla. Tässä on pohjimmiltaan kyse siitä, miten kunnioitettavana pidämme omaa kulttuuripiiriämme ja sen ihmisiä ja heidän oikeuttaan omiin arvoihinsa omassa maassaan.
Empaattiset hölmöt
Uutta ja huolestuttavaa on, ettei omaa maataan ja sen kulttuuria halveksivien joukko enää rajoitu pieneen intellektuellien joukkoon, vaan sulkee sisäänsä myös poliittisen eliitin, joka taistelee oman kansansa alempia sosiaaliluokkia ja näiden muutosvastarintaa vastaan. Kommunismin aikakaudella kouluttamattomien massojen terve järki pelasti valtion turmiosta. Nyt tällainen joukko on huvennut vähiin ja terve järki sen mukana. Esimerkiksi Suomessa huomaa helposti kuinka kaikkein helpoimmin vedätetyksi näyttävät tulevan juuri koulutetut (ja naiivit) hyväntahtoiset ihmiset.
Syyrian sotaa syystä tai toisesta pakenevia on meille tullut vain pieni määrä. Tammikuun ja heinäkuun välisenä aikana 2015 vain ainoastaan 119. Sen sijaan turvallisista Somaliasta 945 ja Albaniasta 422. Myös Venäjällä 124 on huomattu markkinarako, jonka Suomi täyttää parhaansa mukaan. Yhdysvalloista pyrkijöitä on ollut vähemmän.
Suomeen pyrkii toistaiseksi vain hyvin vähän pakolaisia ja muita siirtolaisia, noin kansainvälisesti ottaen, muutama vaivainen tuhat. Monelle uuden uljaan monikulttuurisen maailman puolustajille tämä on muodostunut suorastaan traumaksi: emmekö ole riittävän hyvä maa? Kukapa haluaisi tulla tänne kylmään, ankeaan ja rasistiseen maailmankolkkaan? Kova hätä pitäisi kai silloin olla, vaikka asia ei ole aivan ilmeinen tilastoja katsellessa.
Miksi he sitten tulevat? Jotakin voi päätellä siitä, että vain noin 10% turvapaikanhakijoista saa myönteisen päätöksen ja monet ovat päivänselvästi aiheettomia hakemuksia, eteenkin albanialaisten tapauksissa. Kuitenkin suomalainen byrokratia tutkii jokaisen tapauksen niin tarkasti, että jotkut ovat joutuneet odottamaan päätöstä vuosia. Siis tilanteessa, jossa turvapaikanhakijoita on ollut vain muutama tuhat.
Varsin huvittava näytelmä, jolle vertoja vetää vain korkeimman oikeuden matkailu Ruandaan selvittämään, miten joku siellä tehdystä rikoksesta epäilty voitaisiin tuomita Suomessa. Vastaavia tapauksia eri oikeusasteille lienee nykyään tarjolla erittäin paljon.
Suomen provinsiaalinen tilanne on nyt kuitenkin muuttumassa EU:n myötävaikutuksella. Kun taakkaa ruvetaan jakamaan, saamme ehkä 15 000, ehkä 40 000 uutta hakijaa ja perheenyhdistämisten jälkeen tuplasti tuon verran. Pelkästään tämän vuoden saldona. Suomalaiset pääsevät siis ”kantamaan yhteistä taakkaa.” Sitä harvemmin kysytään miksi se on yhteinen.
Mitä taakanjako käytännössä merkitsee? Lähestymme tätä menoa pian yleiseurooppalaista tasoa ja tämä asia aiheuttaa poikkeuksellisen syviä erimielisyyksiä kansan keskuudessa. On helppo havaita, että asian taustalla on tieto tai käsitys siitä, mitä merkitsee ”olla eurooppalaisella tasolla”. Joistakin se näyttää olevan hienoa, toiset eivät halua sitä missään tapauksessa. Niinpä demonisointi ja ”vihapuhe” kukoistavat ja kohdistuvat asiattomasti myös aivan viattomiin kohteisiin.
Tulijat tietenkin laskelmoivat mikä olisi heille edullisin valinta. Heitä on turha syyllistää siitä. Kenen syy, yksi myy, toinen sitten ostaa? Massamaahanmuuttoa vastustavat taas puolustavat omaa reviiriään, maansa kulttuuria ja taloutta. Siihen heillä täytyy olla luovuttamaton oikeus. Muuton kannattajat ovat tietenkin myös oikeutettuja mielipiteeseensä, mutta demokratiassa heidän on syytä hyväksyä se, että vain enemmistö voi päättää sellaisesta kaikkia koskevasta asiasta, jollainen on maahanmuutto ja sen kaikille mukanaan tuoma taloudellinen taakka. Tai niin sen asian pitäisi olla.
Ikävä todeta että maahanmuuton vaikutukset ovat luonteeltaan niin suuria ja pysyviä, että talouden merkitys on tässä aivan toissijainen ja asia pitäisi voida rinnastaa Suomen valtioalueen muutoksiin. Sellaiset asiathan pitäisi ratkaista perustuslain säätämisjärjestyksessä, siis 5/6 enemmistöllä.
Miten maahanmuuton vaikutukset todellisuudessa ratkaistaan? Brysselissä, antamatta Suomelle mitään mahdollisuutta määrätä asioista omalta kohdaltaan. Näin asia esitellään hallintoalamaisille. Suomi voisi tehdä kuten entiset Itä-Euroopan maat, mutta sellainen olisi maailmanparantajien ja muiden naivistien mielestä maamme arvoa alentava asia. Samalla se kuulemma antaisi ”väärän” signaalin pakolaisia lähettäville maille. Jos Suomella olisi tietä näyttämässä valtiomies, voisimme kyllä päättää asioistamme itse.
Saksan kansleri Merkeliä joku orwellilainen ankkapuhuja ylisti todelliseksi valtiomieheksi siitä hyvästä, että hän lupasi ottaa vastaan kaikki tulijat. Jos 800 000 muuttajaa ilmaantuu tänä vuonan Saksaan, on se ”vain” noin 1 %:n verran koko väestöstä. Hyvä niin, asia lienee vielä hoidettavissa, mutta miten käy seuraavina vuosina, kun tarjokkaiden määrä aivan varmasti kasvaa moninkertaiseksi sitä mukaa, kun tieto avoimista ovista leviää? Ja miten paljon mahtaakaan hukkua Välimerellä, niin kauan kuin tällainen tarjous on voimassa? Eivät tulijat tyhmiä ole, vaan tietävät, ettei tätä kauan kestä.
Oxfordin yliopiston professori Paul Collier arvosteli taannoin kovin sanoin länsimaiden pakolaispolitiikkaa.
"Ihmiset hukkuvat, koska meillä on järjettömin turvapaikkajärjestelmä jonka ihmismieli voi kuvitella. Ellet hyppää veneeseen ja riskeeraa elämääsi, mahdollisuudet turvapaikkaan ovat käytännössä olemattomat."
Collierin mielestä EU houkuttelee ihmisiä kuolemaansa.
"On absurdia, että heiluttelemme ihmisten edessä lottokuponkia: joko hukut tai pääset taivaaseen."
Euroopassa määräävät nyt avokätisimmät sen miten pakolaiskysymyksessä eli toisin sanoen maahanmuutossa menetellään. ”Suuret valtiomiehet” ovat ne, jotka kaikkein holtittomimmin houkuttelevat väkeä maahansa. Tässä tilanteessa Suomen eliittikin pääsee viimein pätemään. Oikea viesti näyttää joidenkin mielestä olevan se, että me näytämme, kirkkoa ja pääministeriä myöten esimerkkiä siitä, miten suuriin uhrauksiin olemme valmiit sekä omien etujemme että koko maamme tulevaisuuden kustannuksella. Meillä tarjoukset tulokkaille näyttävät olevan jopa paremmat kuin missään muualla vai tarjoaako joku toinen maa miljonäärien koteja pakolaisille, esim. Saudi-Arabia tai USA? Jos tämä ei houkuttele, niin ei sitten mikään. Kuka enää ihmettelee, jos ihmiset ahtautuvat hengenvaarallisiin paatteihin päästäkseen satumaiseen Hölmölään, jossa kaikkea on tarjolla, myötämielisistä rouvista kotinsa luovuttaviin herroihin?
Eliitin ja kantaväestön välinen skisma
Venäläisten talonpoikien keskuudessa pidettiin ennen vallankumousta totena juttuja tarumaisesta Kitezhin kaupungista, jossa yltäkylläisyys vallitsi ja jossa vuotivat rieska ja hunaja. Tiedustelijat lähetettiin paikkaa etsimään, mutta palasivat viimein tyhjin toimin ja kertoivat, ettei koko paikkaa olekaan. Paljon mainostettu pohjoinen satumaakin näyttää kangastelevan Afrikan poikien mielessä, mutta myös se on lopulta mielikuvituksissa syntynyt. Anteliaat rouvat ja höylit herrat kyllä löytyvät helposti, mutta jossakin vaiheessa herätään karuun todellisuuteen, jossa olennaista ei olekaan taikaseinän tuoma kohtuullinen toimeentulo, vaan se, että kantaväestö ei jaa tulijoiden arvoja eikä takaa heille samanveroista asemaa kuin itselleen. Ensimmäinen sukupolvi yleensä sopeutuu tähän, mutta toinen ei.
Mistä syntyi se suuri skisma, joka nyt näyttää jakavan kansakunnan? Suvaitsevaisiksi itsensä määritelleet tuomitsevat jyrkästi ne, jotka suhtautuvat massamaahanmuuttoon kielteisesti ja jotka sattumoisin myös ovat niitä, joita asia välittömästi eniten koskettaa. Uskomatonta - jopa hallituksen taholta suoranaisesti kielletään epäilemästä tulijoiden motiiveja. Itse kunkin on siis ilman muuta uskottava, että koko se valtava joukko, joka on ilmoittautunut vapaaehtoisiksi maahanmuuttajiksi Eurooppaan, on aivan varmasti hädässä ja suojelun tarpeessa. Tämä lähtökohta ainakin olennaisesti helpottanee suojelupäätösten tekijöiden työtä.
Sekä maahanmuuton puolustajat että vastustajat ovat nyt joka tapauksessa vihaisia. Jälkimmäisten asennetta on helpompi ymmärtää. Valtiot ovat olemassa juuri siksi, että ne itse päättävät rajoistaan ja vaativat niiden kunnioittamista. On ikävää, että vihapuhetta syydetään syyttömien, tänne houkuteltujen turvapaikanhakijoiden niskaan. Syyllisiä ovat ne, jotka tämän ruuhkan aiheuttavat ja heitä houkuttelevat. Maahanmuuton puolustajat taas ovat närkästyneitä siitä, että heidän moraalista ylentymistään epäillään ja pilkataan. Rumaahan sellainen onkin. Onhan tunnetusti hienoa auttaa hädässä olevaa ihmistä ja olla muutenkin hyvä ihminen.
Tästä ei kuitenkaan ole kysymys. Kysymys on maahanmuutosta ja sen vaikutuksista. Se on asia, jossa on toimittava vastuullisesti ja ajateltava sukupolvien päähän eikä vain tämän hetken tunteiden varassa.
On helppo huomata, että asenteet ovat nyt aivan liian kaukana toisistaan. On syntynyt vaarallinen juopa, joka uhkaa demokraattisen järjestelmän toimivuutta. Asiaa ei lainkaan paranna se, että mediat ovat tukkineet kanavansa päästäkseen kuulemasta ja välittämästä ihmisten kiihkeitä reaktioita Osaksi kyse on ilmeisesti kyynisestä poliittisesta pelaamisesta, jonka puitteissa on lavastettu suuria pöyristymiskampanjoita normaalien poliittisten mielipiteiden esittämisen johdosta. On huudettu ”äärisuuntauksista”. Tämä on vastuutonta leikkiä, joka varmuudella aiheuttaa todella mielipiteiden kärjistymistä ja turhautumista politiikkaan ja mediaan. Ja näiden tehtävänä kun nyt tosiaan olisi saada koko kansa integroitumaan tähän systeemiin eikä siitä irtautumaan.
Osaksi kyse on narsistisesta pätemisestä hyvänä ihmisenä, mihin luontevasti liittyy rationaalisen ajattelun hylkääminen ja toisinajattelevien demonisointi. Yksi ainoa kuva vainajasta, jonka kuoleman tosiasiallisten vastuukysymysten esittäminenkin torjutaan rienaavana, riittää joillekin syyksi vaatia ovien avaamista kaikille halukkaille.
Ilmeisesti kollektiivisen empatiahumalan seurauksena ei näytä monille olevan mitään väliä ole, millainen Suomi on sadan vuoden kuluttua, mehän olemme kuolleet. Tällainen asenne on mitä selkein mahdollinen todiste nihilismistä, syvästä kulttuurin rappiosta. Suuri osa kansaa näyttää kuitenkin olevan tästä asiasta eri mieltä ja kantaa huolta kansakunnan tulevaisuudesta. Tämä tuskin merkitsee sitä, että he haluavat käännyttää uudet tummaihoiset Finlaysonit, Gutzeitit ja Hackmanit maamme rajalla. Mitä se sen sijaan merkitsee, on selvää sille, joka suhtautuu vakavasti Euroopan kokemuksiin laajasta muslimisiirtolaisuudesta. Intohimot ovat korkealla, mutta myös panokset ovat suuret.Tilanne on vaarallinen. Jokainen, jolle syy-seuraus-lähestymistapa on tuttua tietää mitä ongelmia hallitsematon muslimien maahan muutto aiheuttaa. Tämä on suuri perusongelma sinänsä ja maan poliittinen johto on asiasta vastuussa kaikille tuleville sukupolville.Professori Collierin näkemys maahanmuuton taloudellisesta boostista on murskaava:
"Maahanmuuton taloushyödyt ovat niin pieniä, että niistä on turha edes puhua. Olennaista on tarkastella sen sosiaalisia vaikutuksia."
Liian suuri monimuotoisuus rapauttaa professori Paul Collierin mukaan sosiaalista yhteenkuuluvuutta, mikä heikentää ihmisten välistä luottamusta ja yhteistyökykyä.
Demokratian halveksunta
Toinen ongelma, josta vastuussa ovat sekä puolueet että media ja kansalaiset, koskee poliittisen keskustelun sääntöjä. Demokratiassa on kuunneltava myös erimielisten ääntä, muuten se ei ole demokratiaa. Poikkeavan mielipiteen leimaaminen ”vihapuheeksi” ei ole mitään muuta kuin kyynistä pelaamista tai orwellilaista uuspuhetta. On hätkähdyttävää, miten sosiaalisessa mediassa yhä uudelleen syytetään ihmisiä ajatusrikoksista ja vaaditaan väärinajatteleville rangaistuksia.
Demokraattinen järjestelmämme ole pitkään aikaan nähnyt niin syvää hallituksen ja kansan välistä epäluottamusta kuin nyt. Perussuomalaiset hankki suuren äänisaaliin lupauksilla, jotka se nyt syö kakistelematta jättää jälkeensä katkeruutta, joka saattaa purkautua ulkoparlamentaarista tietä. Se ”susi”, jota on huudeltu, voi viimein tulla ja se tuskin on miellyttävää nähtävää.
Asiat pitäisi hoitaa viileän rationaalisesti, vähimmillä vaurioilla kaikkien asianomaisten kannalta. Se tarkoittaa sekä Euroopan ”vedon” heikentämistä vähentämällä automaattisesti taattuja etuja että lähtöalueilla syntyvän ”työnnön” vähentämistä puuttumalla sikäläisiin vääryyksiin. Se on tehtävä aseellisesti, ellei muu auta. Euroopassa muuttoliikkeeksi muuttuva pakolaisuus eli ei-toivottu siirtolaisuus on kussakin maassa voitava pysäyttää, mikäli valtio niin päättää. Valtio on olemassa kansalaistensa takia, ellei se keskity ajamaan heidän asioitaan, se on tarkoitukseton väkivaltakoneisto ja kansalaistensa riistäjä.
Olisi vielä löydettävä päättäjiä, joilla on selkärankaa ja jotka kykenevät omiin päätöksiin oman kansakuntansa hyväksi. Tämä tarkoittaa kykyä tehdä niitä riippumatta siitä, mitä muiden maiden edustajat asiasta sanovat tai ajattelevat. Mikäli hallituksen virallisen edustajan suurimpana tähtihetkenä on tarjoutua pyytämättä ”auttamaan” supervaltaa, jonka politiikkaan sillä ei ole mitään päätösvaltaa, on häpeä syvin mahdollinen. Sen jälkeen voi kansakunta varautua pahimpaan.
Hädänalaisten auttaminen on sitten aivan oma lukunsa. Heitä on autettava siellä, missä se on järkevää ja tehokasta, ei siellä, missä se on järjetöntä ja tehotonta ja aiheuttaa lisäksi loputtomat kustannukset kansakunnan tulevaisuudelle. Yksinkertainen asia – vaikea ymmärtää. Järkevä keskustelu maahanmuutosta on kuitenkin turhauttavaa.
Myös Paul Collier on kyllästynyt siitä puhumiseen.
"Työni perustui ajatukselle, että voisimme vihdoin käydä asiasta järkevää keskustelua. Huomaan olleeni väärässä. Toivon, että en olisi aloittanut koko aiheesta."
Näyttää pahasti siltä että Eurooppa on päättänyt tehdä kollektiivisen itsemurhan kieltäytymällä tunnustamasta hallitsemattoman maahanmuuton katastrofaaliset seuraukset. Monikulttuurisuudesta on tullut maanosan johtavan eliitin ja ”älymystön” uusi uskonto.
( Päivitetty: 11.09.2015 09:18 )
-pelontorjunta