Kotimaa | Turun Sanomat | 9:29 | 13
Jaa artikkeli:
Maahanmuuttovirasto oli hylännyt kahden Irakin kansalaisen turvapaikkahakemuksen ilmeisen perusteettomana ja vaatinut heitä välittömästi siirtymään Italiaan, jossa heille oli myönnetty toissijainen suojeluasema. Perheeseen kuului myös kaksi pientä lasta.
Hallinto-oikeus katsoi, että hakijat lapsineen olivat erityisen suojelun tarpeessa. Hallinto-oikeus palautti asian Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi sen selvittämiseksi, tullaanko Italiassa tarjoamaan perheelle lasten ikätasoon sopivat olosuhteet ja voidaanko asianosaiset lapsineen palauttaa Italiaan siten, että he eivät joudu siellä ihmisarvoa loukkaavan kohtelun kohteeksi. Hallinto-oikeus viittasi sovelletuissa oikeusohjeissa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuun Tarakhel v. Sveitsi sekä niin sanottuun vastuunmäärittämisasetukseen.
Korkein hallinto-oikeus totesi Maahanmuuttoviraston valituksesta, että koska hakijoille oli myönnetty Italiassa toissijainen suojeluasema, asiassa ei sovellettu vastuunmäärittämisasetusta. Sitä vastoin oikeudellisena kysymyksenä asiassa oli, oliko hakijoiden kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset voitu hylätä ilmeisen perusteettomina. Hakijat olivat saapuneet Suomeen Italiasta, joka oli turvallinen turvapaikkamaa.
Koska oletus turvallisesta turvapaikkamaasta ei kuitenkaan ole kumoamaton, asiassa oli seuraavaksi arvioitava, voitiinko hakijat lapsineen palauttaa Italiaan siten, että he eivät joudu siellä Euroopan ihmisoikeussopimuksen kolmannessa artiklassa tarkoitetun epäinhimillisen kohtelun kohteeksi tai ulkomaalaislain 147 §:ssä tarkoitetun kohtelun kohteeksi.
Asianosaiset olivat esittäneet Italiassa kokemaansa turvattomuuteen ja etenkin Italiassa kansainvälistä suojelua saaneiden henkilöiden heikkoihin yleisiin olosuhteisiin liittyviä perusteita palautuskiellon soveltamiselle. Molemmille vanhemmille oli Italiassa myönnetty toissijainen suojeluasema. Se takasi heille siellä määritelmädirektiivin mukaiset oikeudet, joihin kuului oikeus turvautua Italian julkisiin palveluihin. Heidän asemansa ei ollut verrattavissa ensimmäisen kerran Euroopan unionin alueelle tuleviin turvapaikanhakijoihin.
KHO:n mukaan pelkästään se seikka, että heidän taloudellinen asemansa tai sosiaaliset elinolosuhteensa saattoivat Suomeen verrattuna merkittävästikin heikentyä, ei ollut riittävä peruste sille, että heidän voitaisiin katsoa altistuvan epäinhimilliselle kohtelulle Italiassa. Asiassa ei ollut heidän yksilölliseen tilanteeseensa tai lapsen etuun liittyviä seikkoja, joiden vuoksi heidän palauttamisensa Italiaan muodostuisi palautuskiellon vastaiseksi. Maahanmuuttovirasto oli voinut hylätä hakemukset ilmeisen perusteettomina. Hallinto-oikeuden päätös kumottiin ja Maahanmuuttoviraston päätöksen lopputulos saatettiin voimaan.
