Pakolaisuus

Suomen ministereiltä näyttää unohtuvan se että tähän nuorten miesten pakolaisuuteen liittyy erittäin tuottoisa rikollisuus. Jokainen pakolainen on maksanut matkastaan 10000-15000 usd matkan mafialle. Tai mikä rikollisporukka kulloinkin sattuu olemaan kyseessä? Somalian osalta on vahvoja viitteistä siitä että pakolaisuutta ohjaa terroristijärjestö Al Shabaab. Kokonaisuudessaan tässä ihmiskaupassa pyörii niin suuret rahat että olisi todella sinisilmäistä kuvitella etteikö Suomessakin olisi henkilöitä jotka toimivat rikollisjengien jäseninä ja asiamiehinä.
Ei Ministerit rikollisuutta ole unohtaneet käytännössä he ovat turvassa jos pieninkin uhkatekijä ilmaantuu koko turvallisuuskoneisto lähtee torjumaan sitä eli valtiojohtoa ja siihen luetaan mukaan Kansanedustajat, johtavat virkamiehet entiset Ministerit ja monet muut joita ei julkisuudessa edes kerrota vasta kun näiden turvallisuus on taattu on tavallisen kaduntallaajan vuoro saada valtiolta turvallisuuspalveluita näin se menee jos tiukkapaikka on edessä.
Ulkomailla matkustus on myös näiden osalta turvattu kun Diplomaattipasseja myönnetään on kansainvälisten sopimusten mukaan kohdevaltion velvollisuus suojella Ko. henkilöä.
 
Kysyimmä tuossa kuppilasta tullessa erään pitseria yrittäjän mielipidettä. Hänen mielestä homma menee päin helvettiä ja porukka pitäis käännyttää heti takaisin.
Mainittakoon että yrittäjä on etnistä vähemmistöä.
 
Hei,

liityn uutena tulokkaana tähän joukkoon. Palstaa jo pitkään seuranneena.

Tämä nykyinen kehitys maamme rajoilla, yhteiskuntamme hapuileva asenne sai minut aktivoitumaan. Tuntuu siltä, että jotain on tehtävä, koska hallituksemme ei tee tarvittavia toimenpiteitä. Ensisijaisesti pitäisi ajatella suomalaisten etua!

Mitä rajoillamme tapahtuu? Läpi tulee kaikki. Se ei ole oikein. Meidän pitää vahvistaa rajajoukkoja siten, että yli ei tulla vastoin meidän tahtoa. Sopimukset, jotka velvoittavat meitä ottamaan tyyppejä, ilman meidän omaa tahtoa, eivät ole päteviä. Vain suomalaiset päättävät ketä tänne tulee!! Ei piipertäjät. Eikä ruotsalaiset. Me olemme jo nyt pitäneet kiinni sopimuksista, pidämme edelleen, mutta yhteistyökumppanimme rikkovat niitä. Mitä teemme?

Toivoakseni me suomalaiset ollaan aina samalla puolen pöytää!
 
Kysyimmä tuossa kuppilasta tullessa erään pitseria yrittäjän mielipidettä. Hänen mielestä homma menee päin helvettiä ja porukka pitäis käännyttää heti takaisin.
Mainittakoon että yrittäjä on etnistä vähemmistöä.

Perjantaina tilaamani taksin kuski oli kotoisin Afganistanista. Kertoi olleensa täällä 15v ja saapuneensa Suomeen Pakistanista YK:n pakolaisleiriltä. Sinne heidän jäljellä ollut perheensä oli paennut kun Taliban oli tappanut isäukon. Sanoi myöskin että tulijat ovat vääriä ihmisiä. Eivät niitä jotka oikeasti apua tarvitsevat...
 
Se tässä kuviossa on ihmetyttänyt itseäni että miksi Kreikasta ei ole puhuttu uutisissa sanallakaan. Sieltähän valtaosa pakolaisista tulee. Turkista jengiä vyöryy rajojen yli Kreikkaan ja kreikkalaiset ajavat renkaat sauhuten pakolaisia sitten muiden maiden rajoille. Sieltähän se virta pitäisi tukkia. Armeija rajalle niin loppuu ylimääräinen liikenne.

Noita pakolaisvirtojen kanssa kamppailevia keskieuroopan maita voi verrata samaan kuin yrittäisi jokea padota. Hetken pato pitää mutta jo pian vesi on löytänyt uuden reitin.
 
Mitäs nämä Suomalaiset politiikot sitten on?

Selkärangaton, epäeettinen kokoelma toinen toistaan vastenmielisempiä ja ylimielisempiä poliittisia broilereita. Jos nykytilanne tuntuu paskalta niin voi aina lohduttautua sillä että seuraava hallitus on todennäköisesti vielä paskempi.

Choose your poison :D
 
News update:
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015091920382267_ul.shtml

" Turkissa on maailman suurin pakolaisväestö. 2,2 miljoonaa syyrialaista
pakolaista ovat maksaneet Turkille tähän mennessä 7,6 miljardia dollaria,
kertoi Turkin varapääministeri Numan Kurtulmus perjantaina New York Times
-lehden mukaan. "

Jos 2.2 miljoonaa SYYRIALASISTA pakolaista on maksanut Turkille noin paljon,
voi vain kysyä, paljonko lasku on Euroopalle. Muistakaas poijaat, että EU:n
virallisen tilaston mukaan syyrialaiset ovat vain 21% EU:hun saapuneesta
pakolaisvirrasta.

Unkarin pääministeri arvioi, että todelliset pakolaismäärät ovat ehkä 30-35
miljoonaa "turistia". He toimivat aivan oikein kun sulkevat rajansa
laittomalta turismilta.

Nuo pakolaiset jotka jatkavat Pohjolaan asti, ovat rikkaita. Jos matkasta on
maksanut tuhansia, ehkä yli 10.000 taalaa ja euroa, on selvää että tuolla
rahalla eläisi herroiksi kymmenen vuotta jos olisi lähtenyt muualle
lähi-itään. Siksi voikin kysyä... miten suuri osa noista on oikeita
pakolaisia, montako Islamin levittäjiä, montako ISISin jäseniä.

Niin... eikä pidä unohtaa sitä, että nuo kaikki pakolaisluvut ovat
ensimmäisen aallon lukuja. Heti perään pitää varautua perheenyhdistämisiin,
joka ainakin moninkertaistaa nuo luvut. Ja sitten tulee toinen aalto, joka
on todennäköisesti tulossa heti ensi vuoden alussa.

Missä ketjussa taas puhuttiinkaan siitä SAKSAN romahtamisesta ? Vieläkö joku
epäilee että se olisi JOS, eikä ainoastaan "MILLOIN" tai "KUINKA PIAN" ?


kysyn kuten Einsteinin kuuluisa lainauskin:

"Olenko minä hullu, vai onko maailma hullu ?"
 
Selkärangaton, epäeettinen kokoelma toinen toistaan vastenmielisempiä ja ylimielisempiä poliittisia broilereita. Jos nykytilanne tuntuu paskalta niin voi aina lohduttautua sillä että seuraava hallitus on todennäköisesti vielä paskempi.

Choose your poison :D
Sitten kun piäministeriksi tulee menestyjä eikä broileri, jotka ovat sallineet maan ajautua hunnigollen kun oma jatko on pitänyt varmistaa hövelein lupauksiin, ei se kelpaakaan. Ei ymmärrä miten asioita pitää hoitaa.

Back to pakolaisuus.
 
Kansainvaellus näyttää miten epäonnistunut ja vaarallinen Eu oikeastaan onkaan omille jäsenmailleen. Ongelmat vaan sysätään naapurimaille päästämällä ihmismassat vapaasti kulkemaan läpi Euroopan. Milloin tämä auttaminen ja vastuunkantaminen oikein loppuu. Silloinko vasta, kun lähi-idästä kaikki ihmiset ovat siirtyneet Eurooppaan?

Australialla aivan erinlainen lähestymistapa tälläiseen ongelmaan ja viestikin on selvä!

 
Saatanan saatana! Sikalaan tuommoset asumaan, jos hämmentyvät ihmisten keskellä.
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/...2131553?pwbi=4795f9e8f40fe4b23e4d0f8fe2183ddc
Ohjeistus naisopiskelijoille: Avarat kaula-aukot piiloon, etteivät turvapaikanhakijat hämmenny
Kuva: Juha Poutanen
Opiskelijat ovat auttaneet turvapaikanhakijoita suomen kielen alkeissa. Iitu Heilimo (seisomassa) näytti, miten viittomakielelläkin voi kommunikoida.

06:30
Pohjois-Savon opisto on pyrkinyt helpottamaan turvapaikkaa hakevien 16–17-vuotiaiden poikien kotouttamista antamalla pukeutumisohjeita naisopiskelijoille.

Asuntolan ohjaajien mukaan naisten peittävämpi pukeutuminen helpottaisi islamilaisista maista tulevien turvapaikanhakijoiden kohtaamista opistolla.

Viittomakielen ohjaaja-opiskelija Iitu Heilimo pitää ajatusta hyvänä.

– Esimerkiksi tervehtiessä he pystyvät keskittymään tilanteeseen eikä hämmentävään hetkeen, kun naisilla näkyy paljasta pintaa.

Heilimo korostaa, että opiskelijat halusivat toivottaa tervetulleiksi maanantaina saapuneet afganistanilaiset, irakilaiset ja somalialaiset pojat.

– Lähes kaikki olivat sitä mieltä, että totta kai laitetaan jotakin. Ei tarvitse olla avarat kaula-aukot. Keneltäkään ei vaatinut paljoa laittaa vähän korkeampikaulaisempaa paitaa tai huivia kaulaan.

Islamilaisten maiden perinteisen näkemyksen mukaan naisten tulisi pukeutua peittävästi. Monet musliminaiset peittävät hiuksensa, osa myös kaulan ja hartiat. Äärimmäisin asu on koko vartalon peittävä kaapu.

Heilimo uskoo, että erilaisista kulttuureista tulevilla turvapaikanhakijoilla on toisenlaiset tottumukset kuin suomalaisilla.

Opiston uudet asukkaat pyrkivät sopeutumaan Suomeen. He ovat oppineet nopeasti tervehdyssanoja.

– Saman katon alla asutaan ja ollaan tavallaan kämppäkavereita. Olemme opettaneet heille korttipelejä. Ihanaa nähdä miten he yrittävät puhua suomea. Näyttää siltä, että hyvin he ovat kotiutumassa, Heilimo arvioi.

Yhteistä kieltä on ollut vaikea löytää, koska turvapaikanhakijoista harva puhuu englantia.

Afganistanilainen Nawid tuntuu kummastelevan kysymystä suomalaisnaisten pukeutumisesta.

– Ei se ole mikään ongelma.

Hänelle on nyt tärkeintä oppia suomen kieli ja päästä opiskelemaan.

Kun puhe kääntyy talebanien sortamaan kotiseudun tilanteeseen, suru ja ahdistus nousee pintaan. Huoli perheenjäsenistä on kova. Isänsä kohtaloa hän tiedä. Äiti halusi poikansa Suomeen, koska oli kuullut sen olevan turvallinen maa.

Kotouttamisesta heti viikon alusta vastannut kuvataideopettaja Olli Puntosanoo, että turvapaikanhakijoiden annetaan asettua rauhassa arkeen.

– Emme ole menneet syvälle, millaisista tilanteista ja oloista he ovat lähteneet.

Hänen mukaansa pukeutumisen merkityksestä kerrottiin opiskelijoille, ketään ole vaadittu vaihtamaan henkilökohtaista pukeutumistyyliään.

– Jos joku meidän nuorista naisista kysyy jotakin hyvin avokaulaisessa asussa, he saattavat hämmentyä niin paljon etteivät osaa tai ymmärrä vastata. Ainakaan vielä ei ole tullut tällaisia tilanteita.

Nuorukaisille puolestaan todettiin heti alussa, että Suomessa naiset ja miehet ovat tasa-arvoisia.

– Ja tähän kaikkien kuuluu sitoutua. Nuoret miehet nyökyttelivät, että totta kai. Tuntuu, ettei siinä ollut mitään, mikä olisi vastoin heidän ajatuksiaan. He ovat hyvin kohteliaita ja innokkaita oppimaan.

Törmäyksiä ei ole sattunut missään asioissa.

– Erittäin hyvässä hengessä on pärjätty. Mikään ei ole pistänyt silmään puolin tai toisin. Nuoret talon sisällä ovat ottaneet heidät erittäin hyvin vastaan.

Turvapaikanhakijat opiskelevat aamusta kello kahteen. Muutaman tunnin vapaa-ajan jälkeen seuraa iltaohjelmaa.

– Joku on koko ajan heidän kanssaan neuvomassa tai avustamassa. Pikku hiljaa koetetaan järjestää erilaista harrastustoimintaa.

Äidinkielen ja suomalaisen kulttuurin opettaja tulee auttamaan kotouttamisessa syyskuun lopusta alkaen.
 
Arviot uutisoitu väärin, joten niitä ei enää ilmoiteta:
"Järjestö ei enää ilmoita arvioita turvapaikanhakijoiden määristä, koska ei itse niitä seuraa. Tiedottaja Pekka Reinikaisen mukaan järjestö on välittänyt vain toisen käden tietoa, joka on toisinaan virheellisesti laitettu SPR:n nimiin.
- Jotkin tiedotusvälineet ovat tässä vetäneet hieman mutkia suoriksi, Reinikainen kritisoi."
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotima...vioita-turvapaikanhakijoiden-maarista/707438/
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2...moita-arvioita-turvapaikanhakijoiden-maarista
 
Arviot uutisoitu väärin, joten niitä ei enää ilmoiteta:
"Järjestö ei enää ilmoita arvioita turvapaikanhakijoiden määristä, koska ei itse niitä seuraa. Tiedottaja Pekka Reinikaisen mukaan järjestö on välittänyt vain toisen käden tietoa, joka on toisinaan virheellisesti laitettu SPR:n nimiin.
- Jotkin tiedotusvälineet ovat tässä vetäneet hieman mutkia suoriksi, Reinikainen kritisoi."
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotima...vioita-turvapaikanhakijoiden-maarista/707438/
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2...moita-arvioita-turvapaikanhakijoiden-maarista


Nyt hiljennetään media ...sensuurit tulevat iskemään ja pakolaisten todellista määrää ei kerrota...
 
Nyt hiljennetään media ...sensuurit tulevat iskemään ja pakolaisten todellista määrää ei kerrota...
Enemmän luulen olevan kyse siitä, että SPR on tarkka sen nimen käytöstä. Varmaan joku media on laittanut otsikon alkuun "SPR: pakolaisia..." ja siitä ei ole tykätty. Ainakin vielä seurakunnat arvioivat tilannetta:
"Tornioon saapui eilen Ruotsin puolelta 800–1 000 turvapaikanhakijaa, arvioi Tornion seurakunnan diakonissa Aila Ylinärä. Ylinärän mukaan tulijoita on tänäänkin runsaasti, mutta määriä hän ei lähde vielä arvioimaan.
Suomen Punaisella Ristillä oli viime yönä 110 ihmistä hätämajoituksessa Torniossa. Järjestön tiedottajan mukaan SPR:llä riittää hätämajoitustiloja."
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/816284/Seurakunta+Tornioon+saapui+eilen+yli+800+turvapaikanhakijaa
 
Iltalehden kooste Maahanmuuttoviraston vastauksista:
"Paljonko turvapaikanhakijoita Suomeen on tullut, ja mistä he tulevat?
Vuoden alusta alkaen eniten Irakista. Määrä näyttää kasvavan. Torstaihin mennessä Suomeen oli tullut Irakista noin 6 700, Somaliasta noin 1 500 ja Albaniasta sekä Afganistanista molemmista runsaat 600 turvapaikanhakijaa. Syyriasta hakijoita on tullut lähes 300. Torstaihin mennessä hakijoita oli kaikkiaan tullut noin 11 000. Yhteensä heitä arvioidaan tulevan Suomeen tänä vuonna 30 000.

Minkä verran turvapaikanhakijoissa on miehiä ja naisia, ja minkä ikäisiä he ovat?
Maahanmuuttoviraston tuoreimmat tiedot kertovat elokuun puolivälin tilanteen, jolloin miehiä oli tullut noin 4 100 ja naisia 1 150. Heistä runsaat 600 oli alle 14-vuotiaita lapsia ja 450 14-17-vuotiaita nuoria. Yli 65-vuotiaita hakijoita oli alle 30.

Miksi niin monet miehet hakevat turvapaikkaa? Kuvien perusteella he ovat usein nuoria.
Miesten voi olla helpompi lähteä vaaralliselle matkalle yksin. Osa hakee oleskeluluvan saatuaan perheenyhdistämistä eli pyrkii saamaan myös perheensä Suomeen. Joissain maissa miehillä on myös riski joutua pakkovärvätyiksi esimerkiksi ääriliikkeisiin.

Minne turvapaikanhakijoita Suomessa tulee, ja mihin heidät sijoitetaan?
Tällä haavaa heitä tulee eniten Tornioon, lisäksi myös Helsinkiin ja Turkuun. Tornioon on perusteilla järjestelykeskus, jonka pitäisi aloittaa toimintansa ensi viikolla. Tornion kaupunginvaltuusto käsittelee vielä asiaa ennen sitä. Järjestelykeskukseen on tulossa poliisista turvapaikkatutkinnan valmiusryhmä, jossa on 40-50 poliisia.

Kauanko järjestelykeskuksessa ollaan, ja mitä sitten tapahtuu?
Järjestelykeskuksessa voi olla korkeintaan viikon, jonka aikana turvapaikanhakija pitää rekisteröidä. Sen jälkeen hänet siirretään vastaanottokeskukseen.
Niitä on jo yli 20 paikkakunnalla eri puolilla maata, ja suunnitteilla on parikymmentä uutta.

Miten pitkään vastaanottokeskuksessa viivytään?
Nopeimmillaan turvapaikkapäätös voi olla valmis viikoissa, pisimmillään siihen menee kuukausia. Keskimäärin käsittely vie puoli vuotta. Maahanmuuttovirasto palkkaa jatkuvasti henkilökuntaa hakemusruuhkan purkamiseksi.

Paljonko turvapaikanhakijan oleskelu Suomessa maksaa?
Yksi turvapaikanhakija aiheuttaa noin 40 euron kustannukset päivässä. Tämä kattaa tila- ja henkilöstökulut, ruokailun, terveydenhoidon sekä vastaanottorahan.

Paljonko turvapaikanhakija saa vastaanottorahaa?
Vastaanottorahan perusosa yksinasuvalle tai yksinhuoltaja-aikuiselle on 316 euroa kuukaudessa, jos hän maksaa ruokailunsa itse. Jos vastaanottokeskus tarjoaa ateriat, vastaanottoraha on 93 euroa kuukaudessa. Muut aikuiset saavat vastaavasti joko 267 euroa tai 76 euroa. Perheensä kanssa asuvalle lapselle maksetaan joko 201 euroa tai 60 euroa kuukaudessa.

Miten turvapaikanhakijoiden terveydenhoito on järjestetty?
Turvapaikanhakijoiden terveyspalvelut on kilpailutettu. Suurimman osan tuottaa yksityinen Terveystalo, joissakin kunnissa Lääkärikeskus Aava. Hakijat eivät käytä julkista terveydenhoitoa muuten kuin hätätapauksissa.

Mitä turvapaikanhakijalle tapahtuu, jos hän saa jäädä Suomeen?
Oleskeluluvan saaneella on oikeus valita kotikuntansa. Usein he muuttavat paikkakunnalle, jossa jo asuu tuttavia tai sukulaisia.

Lähteinä Maahanmuuttovirasto, STT:n arkistot. Eräitä lukuja on pyöristetty."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015091920379333_uu.shtml
Huomiona Syyriasta on edelleen vain tuo n.300 turvapaikanhakijaa.
 
Enemmän luulen olevan kyse siitä, että SPR on tarkka sen nimen käytöstä. Varmaan joku media on laittanut otsikon alkuun "SPR: pakolaisia..." ja siitä ei ole tykätty. Ainakin vielä seurakunnat arvioivat tilannetta:
"Tornioon saapui eilen Ruotsin puolelta 800–1 000 turvapaikanhakijaa, arvioi Tornion seurakunnan diakonissa Aila Ylinärä. Ylinärän mukaan tulijoita on tänäänkin runsaasti, mutta määriä hän ei lähde vielä arvioimaan.
Suomen Punaisella Ristillä oli viime yönä 110 ihmistä hätämajoituksessa Torniossa. Järjestön tiedottajan mukaan SPR:llä riittää hätämajoitustiloja."
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/816284/Seurakunta+Tornioon+saapui+eilen+yli+800+turvapaikanhakijaa


saattaa olla näinkin mutta aika näyttää mihin suuntaan mennään..
 
– Älkää veljet langetko siihen virheeseen, että pidätte mitään papereita, jotka todistavat jotain matkareitistänne.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1442707527393.html

Varaa lippu Ruotsista Helsinkiin tai Turkuun lähtevälle laivalle. Se lähtee joko aamu yhdeksältä ja on perillä yhdeksältä illalla tai sitten kolmelta ja on perillä aamuyhdeksältä. Voit liikkua vapaasti ja ottaa bussin mihin tahansa haluamaasi kaupunkiin. Nämä matkat ovat Viking Linen laivayhtiön kautta. Heillä jotka haluavat varata lipun laivaan Ruotsista Suomeen, ei tarvitse olla dokumentteja mukana, koska laivalla ei ole tarkastuksia. Suurin osa pakolaisista liikkuu vapaasti edestakaisin, vaikka heillä ei olisikaan oleskelulupaa.

hqdefault.jpg
 
näin ruotsin päässä "valvotaan" matkustaja liikennettä...suomessa on ainakin yritetty mutta länsirajaa ei ole olemassa..

Merirajojen henklöliikenteen valvonta on "ulkoistettu" matkustajaliikennevarustamojen kontolle...
 
Viimeksi muokattu:
Rajat kiinni! -tapahtuman facebook-sivuilla on mielenkiintoista materiaalia Ruotsin poliisin toiminnasta osana salakuljetusketjua. Saattavat siviiliautoilla pakolaisbusseja, koska virka-autot olisivat liian näkyviä. Mielenilmaukseen osallistunut nuori lääkintämies (res.) kävi Ruotsin puolella Haaparannan matkakeskuksessa ja sai heti paikallisen poliisin peräänsä, joka valokuvasi tämän vaarallisen suomalaisen henkilöllisyystodistuksen. Sen sijaan tuona päivänä rajan yli työnnettyjen n. 800 siirtolaisen paperit eivät kummemmin kiinnostaneet. Kirjalliset ja ajantasaiset ohjeet siitä, missä kohti junasta kannattaa jäädä Helsinkiin mennessä printattuna matkakeskuksen ovissa jne.

https://www.facebook.com/events/901108583294552/
 
Rajat kiinni! -tapahtuman facebook-sivuilla on mielenkiintoista materiaalia Ruotsin poliisin toiminnasta osana salakuljetusketjua. Saattavat siviiliautoilla pakolaisbusseja, koska virka-autot olisivat liian näkyviä. Mielenilmaukseen osallistunut nuori lääkintämies (res.) kävi Ruotsin puolella Haaparannan matkakeskuksessa ja sai heti paikallisen poliisin peräänsä, joka valokuvasi tämän vaarallisen suomalaisen henkilöllisyystodistuksen. Sen sijaan tuona päivänä rajan yli työnnettyjen n. 800 siirtolaisen paperit eivät kummemmin kiinnostaneet. Kirjalliset ja ajantasaiset ohjeet siitä, missä kohti junasta kannattaa jäädä Helsinkiin mennessä printattuna matkakeskuksen ovissa jne.

https://www.facebook.com/events/901108583294552/


6OJrgBR.jpg
 
Back
Top