Pakolaisuus

Aaltohan tais irrottautua noista hommista jo kohta 15 vuotta sitten, jotain tällaista muistelen.

Oulun lentokonekaappausyritys 1986 tapahtui Oulun lentokentällä 20. toukokuuta1986 kun reittilennolle Oulusta Helsinkiin kello 17 iltapäivällä lähdössä ollut Finnairin reittikone yritettiin kaapata.

Kaappauksen suunnittelivat Oulunsuun sairaalan suljetulla osastolla potilaina olleet 20-vuotiaat oululaiset Kai Mikael Aalto ja Markku Järvenpää. Kaappaajien tarkoituksena oli vaatia 60 000 markkaa rahaa Aallon perustamalle äärioikeistolaiselle Suomen Kansallishumanistinen puolue-nimiselle järjestölle. Aalto oli mukana Pekka Siitoimen johtamassa äärioikeistolaisessa toiminnassa. Kaappausta varten Aalto ja Järvenpää harjoittelivat "hypnoottis-magneettisia katseita" joilla oli määrä lamauttaa ihmisten vastarinta. Heillä oli myös aseena starttipistooli jonka tehoa kokeiltiin ennen kaappausta epäonnistuneessa ryöstöyrityksessä.

Wiki
 
Iltalehden tietojen mukaan Helsingin Haagassa ex-vaimoaan ja tämän ystävää puukottanut mies Hayder Abduljabbar Al-Hmedavi oli Irakissa asuessaan Mehdin armeija -nimisen puolisotilaallisen ryhmittymän jäsen.

Mehdin armeija olikin kautta on oivallinen viitekehys. Ansiolistassa riittää.

Erikoiseen valoon asettuu: -tulijoiden taustat tunnetaan-.

Valehdeltiinko vai tunnettiinko tosiaan? Kumpi on parempi tai pahempi, siitä vaan silvuplee valitsemaan.
Haagassa ex-vaimoaan puukottanut mies oli Irakissa pahamaineisen aseellisen ryhmittymän jäsen

Tänään klo 16:30
Poliisi kertoo, että sillä on hyvin tarkat tiedot epäillyn taustoista.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/eb4fe921-15e2-4d20-8241-e19a794c58d4

Pääasia, ettei sivulliset ole vaarassa...
 
Poliisi kertoo, että sillä on hyvin tarkat tiedot epäillyn taustoista.

Hmm, tarkoittaako tämä että poliisilla on koko ajan ollut, siis vuodesta 2015 asti kun faitteri Suomeen tuli, tarkat tiedot taustoista, vai tarkoittaako tämä että vasta nyt on vaivauduttu kaivamaan ne tarkat tiedot kun vähän ensin puukko heilui?

Kummin päin vain, niin ei oikein vakuuta. Tiedettiinkö että jamppa kuului äärijärjestöön, mutta viis veisattiin siitä, vai ei tiedetty ja vasta nyt otettiin selvää? Jos ei tiedetty niin miksi ei? Kaikkien taustathan kuulemma tiedettiin...
 
Hmm, tarkoittaako tämä että poliisilla on koko ajan ollut, siis vuodesta 2015 asti kun faitteri Suomeen tuli, tarkat tiedot taustoista, vai tarkoittaako tämä että vasta nyt on vaivauduttu kaivamaan ne tarkat tiedot kun vähän ensin puukko heilui?

Niinhän kansliapäällikkö Nerg meille vakuutti. Ei kai hän lämpimikseen sellaista kertonut vaan toi viestiä poliisilta.
 
Terveiset Hölmölästä :ROFLMAO:

Kalifaatissa taistelleita tai äärijärjestön toimintaan osallistuneita ei voi lain mukaan estää palaamasta takaisin Suomeen, sillä perustuslain mukaan Suomen kansalaisen on saatava palata takaisin kotimaahansa.

Jos henkilö palaa Suomeen, myöskään etuuksien maksamiselle ei enää sen jälkeen ole mitään estettä. Henkilön kansalaisuus ei vaikuta asiaan mitenkään, vaan Kelan etuuksia maksetaan pysyvästi Suomessa asuville. Myöskään äärijärjestön tai muun rikollisen järjestön toimintaan osallistumisella ei ole vaikutusta etuuksien maksamiseen.

– Laki ei tunne rikosperustetta, joka estäisi sosiaaliturvan saamiseen, Klemola sanoo.

Jätkät hei...lähdetään Suomeen, siellä asuu idiootteja...

kamelinpanijat.jpg

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2a034ee0-efe3-45bf-8f9c-820aa60c13e2
 
80-90 luvun koululaisena annettiin ymmärtää, että suomalaisilla on järki ja Afrikassa on viidakon meininki. Tämä päivänä vaikuttaa siltä, että tuo järki on kadonnut tyystin.
 
https://www.kansalainen.fi/australi...lta-naisten-tai-lasten-kimppuun-hyokanneelta/
https://www.focus.de/politik/auslan...n-australien-das-bleiberecht_id_10403827.html

Australia peruu viisumin jokaiselta naisten tai lasten kimppuun hyökänneeltä
9.3.2019 11:20
Petri Saarela

Australia aikoo kitkeä ulkomaalaisten rikollisuutta uudella lainsäädännöllä. Jokainen naisten tai lasten kimppuun hyökkäävä menettää viisumin.
Ulkomaalainen, joka suorittaa rikoksen naisia tai lapsia kohtaan, heitetään ulos maasta ja hänelle asetetaan maahantulokielto. Tällöin henkilön viisumi perutaan, kertoo Focus.
Viime torstaina vomaantullut uusi lainsäädäntö antaa tähän mahdollisuuden.
Aiemmin viisumi voitiin perua, jos henkilö oli tuomittu vähintään 12 kuukauden vankeusrangaistukseen tai tämä ei ollut läpäissyt niin kutsuttua luonnetestiä.
Uusi laki on maahanmuuttoministeri David Colemanin aikaansaannosta.
– Australiaan saapuminen ja maassa oleskelu on etuoikeus, ja ulkomaalaisten odotetaan noudattavan lakia, maahanmuuttoministeri sanoo.
 
Italiassa hallitus nauttii suurta suosiota.

Edit.

https://www.kansalainen.fi/italiass...UDJlOi7FgaT5JsGWjaN2U9X4PiO4Qvtjh3MaEcENz73V8
Italiassa pakolaisjärjestöt syyttävät sisäministeri Salvinia hupenevista liiketoiminnan voitoista
10.3.2019 09:07
Petri Saarela
Italian pakolaismyönteiset pakolaiskeskuksia ylläpitävät järjestöt valittavat toiminnan kannattavuuden heikentyvän sisäministeri Matteo Salvinin leikatessa pakolaismenoja.
Italiassa pakolaiskeskuksia operoivat järjestöt ovat ilmaisseet tyytymättömyytensä pakolaismenojen tulevia leikkauksia kohtaan, kertoo Il Giornale. Leikkausten jälkeen päivittäiset menot tulevat olemaan 20-35 euroa pakolaista kohden.
Pakolaisjärjestöjen mukaan tämä tulee vaikuttamaan palvelujen laatuun.
Pakolaisjärjestöt valittavat myös, että leikkausten jälkeen järjestöille jää entistä vähemmän voittoa liiketoiminnasta, mikä saattaa johtaa pakolaiskeskusten työntekijöiden palkkojen alentamiseen.
Sisäministeri Matteo Salvini on perustellut leikkauksia muun muassa sillä, että rahaa tuhlataan pakolaisiin, jotka luultavasti eivät tule saamaan turvapaikkaa, sillä noin 70 prosenttia turvapaikkahakemuksista hylätään.
– Joka luuli maahanmuuttoa syöttökaukaloksi, on tästä päivästä alkaen dieetillä, Salvini totesi ja jatkoi, että “vieraanvaraisuudesta vastaavat vapaaehtoiset”.
 
Viimeksi muokattu:
http://www.telkku.com/ohjelmat/adam-eva/339572/yle-teema-fem/5200309

"Tuleeko pakolaisille osoittaa myötätuntoa? Ovatko nykymaailman arvot luoneet meille vapaamielisyyden paratiisin vai olemmeko unohtaneet kristillisiin arvoihin perustuvan moraalipohjamme? Tanskalaiset Adam Holm ja Eva Selsing pohtivat moraalisia valintatilanteita ja vierailevat Jellingissä sijaitsevassa vastaanottokeskuksessa keskustellakseen pakolaisista."

Toivottavasti katsotte / katsoitte. Nyt on (haastateltavat) juutit kovin vittuuntuneita haittamaahanmuuttoon...
 
Ihan kuin Orpo ja Huhtasaari keskustelisivat...
Katso Adam & Eva Yle Areenassa:

http://areena.yle.fi/1-4542258
 
Back
Top